Syväkankaan koulun konserttimatka kevät 2016

Olisiko tietoa, kuka maksaa tämän matkan?Maksavatko nämä entiset rehtorit Henttinen ja Kumpumäki jotka ovat jo eläkkeelle jääneitä itse tämän matkan Unkariin?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskon että rahat tähän matkaan otetaan jostain oppilaille tarkoitetun toiminnan määrärahoista,joten nämä kaksi vanhaa eäkeläistäkin pääsee taas mukaan.Olisi nyt käytetty johonkin järkevämpään tämä raha.

Äänestä
  • Toiminta järkevää, kulujen maksajat on eri asia. Jos ovat itse maksaneet kulunsa, se olisi kannattanut jutuissa mainita, ettei tule aiheettomia epäilyjä.
    Sinänsä pidän hyvänä, että joskus muutkin harrastukset kuin urheilu saavat edes jotakin.
    Valvojia noin pienille lapsille kuuluu olla mukana riittävästi tietenkin.

    Äänestä

  • Tuollaisiin lasten retkiin ei ole helppo saada ketään valvojaa, on stressaava ja vastuullinen palkaton tehtävä, omalta kannalta tylsää oleskelua. Kaikki kunnolliset ihmiset ovat kouluaikana työssä paitsi eläkeläiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuskimpavaan kirjoitti:

Olisiko tietoa, kuka maksaa tämän matkan?Maksavatko nämä entiset rehtorit Henttinen ja Kumpumäki jotka ovat jo eläkkeelle jääneitä itse tämän matkan Unkariin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu