Naiset olivat onnellisimpia 50-luvulla kuin nykyää

Asiaa:

" Onnellisuusmittausten mukaan naiset ovat nykypäivänä onnettomampia kuin 1950-luvulla. Kuitenkin feministit yrittävät vakuuttaa meille, että se sama linja, joka on alasajanut onnellisuuttamme puoli vuosisataa, tulee vielä jonain kauniina päivänä tuottamaan onnellisimman mahdollisen yhteiskunnan. Uskokoon moiseen fantasiaan kuka haluaa. Nykypäivän ihanne supernaiseudesta, johon sisältyy ura, lapset, harrastukset, seksi ja vilkas sosiaalinen elämä on yksinkertaisesti liian raskas naisille.

On täysin normaalia tavata minun ikäiseni nainen, joka on ollut kuusi kertaa kihloissa ja jolla on lapsia useille eri isille. Vapaata seksiä ihannoiva hookup-kulttuuri ja tukiaiset mahdollistavat huonon arvostelukyvyn parinvalinnassa: ei tarvitse miettiä, olisiko kumppani hyvä isä tai äiti lopuksi ikää, yhteiskunta kyllä hoitaa. Syntyy myrkyllinen kehä, kun näiden sängystä toiseen hyppijöiden lapset kasvavat ilman oikean parisuhteen mallia ja tulevat sitten itse pärjäämään vielä huonommin parisuhteen muodostuksessa. Ongelma pahenee sukupolvi sukupolvelta."

http://tuonenjoutsen.blogspot.fi/2016/10/onko-konservatiivinen-nainen-tyhma-ja.html
72222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Tuonenjoutsen tosiaan on harvinaisen ffiksu ja täysipäinen nainen, olisi vaan lisää tuommoisia niin suomi voisi vielä pelastua.

Äänestä

Erkki-täti?

Äänestä

Musta VIRHE tulee siinä vaiheessa kun tekee lapsia 2. ISÄLLE.

Paha tietää kuinka onnellisia naiset 50-luvulla oli mut itel menee silleen et päivä päivältä tuun onnellisemmaksi. Parikymppisenä olin hukassa ja onneton.

Äänestä
  • Tapasin kerran naisen, jolla oli lapsia kolmen isän kanssa. Hän sanoi, että aina kun hän rakastuu, hän haluaa synnyttää lapsen rakastamalleen miehelle. Halu on kuulemma täysin tahdon vastainen, eikä sille voi mitään....

    Äänestä

  • halulleeivoimitään kirjoitti:

    Tapasin kerran naisen, jolla oli lapsia kolmen isän kanssa. Hän sanoi, että aina kun hän rakastuu, hän haluaa synnyttää lapsen rakastamalleen miehelle. Halu on kuulemma täysin tahdon vastainen, eikä sille voi mitään....

    Toi on totta. Kyl mullakin on et aina kun rakastuu niin haluu lapsen sen miehen kaa mut aikuisella pitäs olla jo sellanen asia kuin JÄRKI ja VASTUU. Tollaset ämmät pitäs välittömästi sterisoida koska ne ei kanna mitään vastuuta toiminnastaan.
    Enhän voi hakea kultasepänliikkeestäkään miljoonan arvosta timanttikorua vaikka Haluaisin.

    Äänestä

  • halulleeivoimitään kirjoitti:

    Tapasin kerran naisen, jolla oli lapsia kolmen isän kanssa. Hän sanoi, että aina kun hän rakastuu, hän haluaa synnyttää lapsen rakastamalleen miehelle. Halu on kuulemma täysin tahdon vastainen, eikä sille voi mitään....

    Nainen on kiimavittunsa viemä, syyntakeeton luontokappale, syy aina miehessä.

    Äänestä

Miten sitä 50-luvun onnellisuutta muka pystytään mittaamaan ja vertailemaan tämän päivän onnellisuuteen.

Äänestä
  • Helposti. Itsemurhien sekä psyykelääkkeiden käytön perusteella sekä haastattelemalla vanhoja ihmisiä.

    Äänestä

  • Naisasialooser1 kirjoitti:

    Helposti. Itsemurhien sekä psyykelääkkeiden käytön perusteella sekä haastattelemalla vanhoja ihmisiä.

    psyykenlääkkeitä määrätään nykyään jopa unettomuuteen

    2Äänestä

  • Naisasialooser1 kirjoitti:

    Helposti. Itsemurhien sekä psyykelääkkeiden käytön perusteella sekä haastattelemalla vanhoja ihmisiä.

    "Helposti. Itsemurhien sekä psyykelääkkeiden käytön perusteella sekä haastattelemalla vanhoja ihmisiä."

    Tuoko nyt on joku tieteellinen menetelmä? Ja vanhojen ihmisten mielestä aina ennen oli paremmin...

    1Äänestä

  • TotuusSattuu kirjoitti:

    Niimpä: "aika kultaa muistot". Vanhuksia haastattelemalla ei voida selvittää asian oikeaa laitaa.
    Psyykenlääkkeitä 50-luvulla ei vielä oikeastaan edes ollut käytössä, kun niitä vasta ruvettiin keksimään tuolla vuosikymmenellä. Niiden käyttömäärilläkään ei siis voida mitata ihmisten onnellisuutta.
    Itsemurhatilastoista jotakin voidaan päätellä, mutta ei kaikkea.

    Äänestä

  • Naisasialooser1 kirjoitti:

    Helposti. Itsemurhien sekä psyykelääkkeiden käytön perusteella sekä haastattelemalla vanhoja ihmisiä.

    Itsemurhat ovat harvinaistuneet selvävsti. Esimerkiksi 1950-luvun loppupuolella tehtiin määrällisesti enemmän itsemurhia kuin 2010-luvulla, vaikka väestö oli paljon pienempi.

    http://www.findikaattori.fi/fi/10

    Äänestä

  • outsider1 kirjoitti:

    Itsemurhat ovat harvinaistuneet selvävsti. Esimerkiksi 1950-luvun loppupuolella tehtiin määrällisesti enemmän itsemurhia kuin 2010-luvulla, vaikka väestö oli paljon pienempi.

    http://www.findikaattori.fi/fi/10

    50-luvun ihmiset olivatkin siis oikeasti meitä onnettomampia.

    Äänestä

  • 411 kirjoitti:

    50-luvun ihmiset olivatkin siis oikeasti meitä onnettomampia.

    Oli muuten jyrkkä nousu itsemurhien määrässä juuri silloin 50-luvulla.

    Äänestä

Onhan miehetkin nykyään onnettomampia kun ennen. Oiskohan rima liian korkealla, kaikkea pitää olla ja saada, kun vielä jaksas kaikesta huolta pitää. Tarvii olla aika gerbiili, että jaksaa olla jokapaikassa suuna ja päänä. :)

1Äänestä
  • Miesten onnettomuus johtuu naisista, naistenkin onnettomuus johtuu naisista, pitäisikö siis naisten muuttua takaisin 50-lukulaisiksi ihaniksi impyiksi?

    Äänestä

  • Ikis..M kirjoitti:

    Miesten onnettomuus johtuu naisista, naistenkin onnettomuus johtuu naisista, pitäisikö siis naisten muuttua takaisin 50-lukulaisiksi ihaniksi impyiksi?

    Ei tarvi muuttua takaisin 50-lukulaisiksi, tarttis vaan ajatella enemmän ja vähän pidemmälle mitä tekee ja touhuaa. Nykyään eletään kuin viimeistä päivää ja siinä se syy taitaa olla, miksi ollaan niin lyhytjänteisiä.

    Heti kaikki tässä ja nyt välittömästi. Ei jakseta odottaa, ei nähdä vaivaa, jaksetaan kiukutella ja rutkuttaa, kun palvelu ei pelaa. Unohtuu se oma osuus kokonaisuudessa. Mennää ja tehää, ollaan flow ja myöhemmin todetaan tulipahan elettyä. Nojoo, ei se elämän nyt tarvi haudan vakavaa olla, mutta onhan se ihan järkevää miettiä vähän syy ja seuraussuhteita.

    En minäkään tätä nykymenoa järin ihaile, päätöntä koheltamista. Mutta kai se on sitten kivempaa, kun painaa jarrua. :)

    Äänestä

Naiset ovat aina alistusfantasiapervoja ja onnellisimmillaan silloin, kun niitä alistetaan.

Äänestä

Naiset sitä, naiset tätä.. Naisia tuntemattomat ikisinkkumiehet projisoi omia ongelmiaan naisiin täällä.

2Äänestä

No ei mun piireissä kyllä ole todellakaan normaalia olla kuusi kertaa kihloissa ja lapsia monelle eri isälle. Joko blogisti tuntuu jostain mystisestä syystä hakeutuvan todella omituisen marginaaliporukan seuraan (miksi?), tai sitten kokee ettei omien argumenttien teho riitä ilman liioittelua ja vääristelyä - halpa tehokeino joka saa helposti asiallisenkin pohdinnan kuulostamaan lapselliselta kiukuttelulta.

Ja mä kyllä uskon, että ihmiset on 50-luvulla olleet tyytyväisempiä kuin nyt. Jokainen voi tietysti keksiä oman teoriansa syistä, ja helposti se ekana mieleen tuleva syy on tietysti se omaa ideologiaa pönkittävä teoria. Mä itse epäilisin yhteiskunnan jatkuvasti kovenevia arvoja ja työelämän kiristyviä vaatimuksia. Ja ennen kaikkea täysin käsistä riistäytynyttä kapitalismia, joka parissa kymmenessä vuodessa johtaa takaisin orjuuteen missä tavallinen kansa tekee 12-16 h työpäiviä palkalla jolla ei edes elä.

Blogistin ja joidenkin palstalaisten mielestä taas maailman kurjistuminen johtuu ilmeisesti siitä, että hui kauhistus myös pippelittömillä ihmisillä on perustavanlaatuiset ihmisoikeudet ja vapaus päättää omista asioistaan. Tätä ajatuksenjuoksua mun on kyllä valitettavasti hieman hankala seurata. Maailmassa, jossa niin moni asia on menossa aivan selvästi päin h-vettiä, on joidenkin mielestä kuitenkin isoin ongelma se ettei itse pääse määräilemään muiden ihmisten yksityiselämää?

1Äänestä

  • Noh mun suvussa ei olla

    Äänestä

50-luvulla naiset olivat vain aviomiehensä nussimia. Nyt heitä on ennen avioliiton solmimista ehtinyt nussia vaikka kuinka moni paska

Äänestä
  • Aika hirveä tiilanne jos ollut vain yhden kanssa. Ei suhde kestä, jos kokemukset muista puuttuvat

    1Äänestä

  • Äiti ylpeili koko ikänsä sillä että on ollut vain yhden miehen kanssa, isäni.

    En silti ole niin varma oliko hän loppujen lopuksi onnellinen, ehkä hän vain oli sitä ikäpolvea jotka ei tiennyt muusta.

    Hän kuoli 8 vuotta sitten, rauha hänen sielulleen.

    Itse olen rakastellut noin 70 naisen kanssa, en ole enää pysynyt laskuissa. Eli ainakaan äitiini en ole tullut.

    1Äänestä

  • Mieskommentoi kirjoitti:

    Äiti ylpeili koko ikänsä sillä että on ollut vain yhden miehen kanssa, isäni.

    En silti ole niin varma oliko hän loppujen lopuksi onnellinen, ehkä hän vain oli sitä ikäpolvea jotka ei tiennyt muusta.

    Hän kuoli 8 vuotta sitten, rauha hänen sielulleen.

    Itse olen rakastellut noin 70 naisen kanssa, en ole enää pysynyt laskuissa. Eli ainakaan äitiini en ole tullut.

    Ihminen on onnellinen, jos valitsee jotain sydämestään mutta jos vain leveilläkseen, yleensä ei ole onnellinen.

    Äänestä

No noita parometrejä on varmaan vaikka minkälaisia, mutta veikkaan, että yhteiskunta on muutenkin mennyt hiukan vaikeammaksi elää, ilman että kannattaa tuollaisia päätelmiä vetää.

Mutta jos ajatellaan 50-luvun naista ja miestä, niin minun isovanhemmat elivät ainakin tuota aikaa. He elivät maatalossa ja parisuhde-elämä oli työtä ja työtä, sitten siihen vielä työt päälle.... Se oli yksinkertaista selviytymistä jokaisesta päivästä. No siinä missä mun ukki repi suosta turvetta kuokallaan, niin mä naputan tässä töistä parhaillaan kahvikuppi vieressä nettiin höpötyksiä. Ja illalla en vetele lehmäntisseistä maitoa ja lapa niitten sontaa luukun läpi lantalaan, vaan katson tauluteeveestä vain elämää-sarjaa ja itken Gaaprielin esityksellle... Kuvitteellinen vaimo menisi salille spinnikiä polkemaan, eikä tekis 7 henkiselle perheelle leipää, piirakoita, ruokaa ja muuta. Ei tarvinnut miettiä tosin kummankaan lasten päivähoitoa, asumistukia, Wilmaa ei tarvinnut seurata älykännystä, ei viedä lapsia harrastuksiin ja takas, maksaa laskuja, miettii kesä, syys, joulu ja muita lomia, että miten omat työt sattuu penskojen lomien kohtaan. Sovitella omia ja lasten/puolison harrastuksia. Hoitaa autonkatsastusta, huoltoja, nurmikonleikkuuta, pensasaitaa...

Että jos ennen oli ruumiillisesti rankempaa, on se nyt henkisesti rankempaa, että vaikea on tästä enää ajassa palata takaspäinkään... ei teistäkään moni luopuis vaikka netistä. Tälläkinhetkellä et lukis tätä, vaan kaivaisit korvaa sohvalla ja odottasit, kun kakkoselta tulee eka ohjelma klo 19:00. :D

1Äänestä
  • Tää oli loistavasti tyhjentävä ja valaiseva kommentti. :)

    Äänestä

Juu, ja 40-luvulla naiset olivat paljon paljon onnettomampia, kuin 50-luvulla tai nykyään.

Tottahan toki 50-luvun ihmiset aivan varmasti tunsivatkin itsensä onnelliseksi. Olihan SOTA loppunut, ja elettiin jälleenrakentamisen aikaa.
Olen täysin vakuuttunut siitä, että 50-luvun ihmisten onnellisuuteen vaikutti kaikkein voimakkaimpana se yksinkertainen asia, että maailman siihen asti kammottavin sota oli ohitse. Voitiin huokaista helpotuksesta ja katsoa luottavaisin mielin tulevaisuuteen, vaikka kaikki olosuhteet olivatkin ns. perseestä.

Äänestä
  • Totta tuokin. Saattoi 40-luvulla olla ahdistavaa, mutta vielä ahdistavampaa ois ollut, jos ois ollut tälläinen informaatiotekniikka kuin nykyisin.

    Äänestä

  • old_profile_98146 kirjoitti:

    Totta tuokin. Saattoi 40-luvulla olla ahdistavaa, mutta vielä ahdistavampaa ois ollut, jos ois ollut tälläinen informaatiotekniikka kuin nykyisin.

    Ai että "saattoi" 40-luvulla olla ahdistavaa! Että on siis ihan mahdollista, että joku jopa ahdistuu sodan keskellä, juu..... mutta ei siis ollenkaan itsestään selvää.
    Kerropa tuo Aleppon asukkaille.

    Minä tiedän, että se oli todella ahdistavaa ja surullista aikaa koko kansalle. Sen verran olen keskustellut sen ajan eläneiden ihmisten kanssa.

    Äänestä

  • 1817 kirjoitti:

    No siis en väheksynyt, vaan se oli sarkasmia. Minun isovanhemmat ovat olleet evakkona kaksi kertaa, että kyllä tiedän tuon... Ja ihan sama mistä sodasta puhutaan, niin sen jaloissa ei ole helppo elää, mutta vielä ahdistavampaa olisi 40-luvulla olla, jos olisi tälläinen mediasirkus ollut silloin kuin nyt...

    Niinpä, median ansiosta tiedetään mm. tilanteesta Aleppossa ja muistakin kamaluuksista maailmalla. Mitkä ennen muinoin jäi sinne missä tapahtuikin. Nyt koko maailma tietää kaikista asioista maailmalta ja kotoa.

    Ennen oli se tiedon saaminen ja kulkeutuminen niukempaa. Oli lähinnä ne omat murheet, ei koko maailman murheet.

    Äänestä

50-luvulla ei tiedetty että asiat voisi olla toisikin. Ei osattu surra sitä mitä oltiin vailla kun ei tiedetty mitä se on.

Nyt on netti ja jokainen on tuskallisen tietoinen elämänsä puutteista.

Äänestä

Niinno... Eikös jo 50-luvullakin ollut niitä mothers little helpereitä? Monenmoista onnellisuuspillereiä ja -pulveria... :)

1Äänestä

50 luvun valokuvissa näkyy onnellisempia naamoja kuinn nykyään ..nykyään lorttojen kasvoilta paistaa elari rästit spermat edelliseltä yöltä..sekavat suhteet ja sitten naama väännetään irvokkaaaseen hymyä jäljittelevään irvistynseen samalla kun yritetään hypätä selffietä varten chaplinin kantojen kopautus hyppy läskiset jalat roilottaen!

Äänestä
  • Mutta toinen juttu on se että ei 50 luvulla onnellisuutta edes tutkittu. Siitä ei tiedetä mitään miten onnellisia tutkimusten mukaan oltiin. Eli bulshitttiii

    2Äänestä

  • Vanhoissa valokuvissa on itse asiassa usein aika totinen meininki, koska valokuvan ottaminen oli virallisempaa noihin aikoihin. Niitä otettiin usein elämän tärkeinä päivinä, eikä silloin sopinut venytellä naamaa, vaan piti olla arvokas ja asiallinen.

    1Äänestä

  • Vähennä sitä pornon tuijottelua niin maailmasi hiukan kirkastuu ja näet selkeämmin ja oma naamasi ei ole vääntyneenä siihen irvistykseen.

    Äänestä

  • vuonnajoskus kirjoitti:

    Vanhoissa valokuvissa on itse asiassa usein aika totinen meininki, koska valokuvan ottaminen oli virallisempaa noihin aikoihin. Niitä otettiin usein elämän tärkeinä päivinä, eikä silloin sopinut venytellä naamaa, vaan piti olla arvokas ja asiallinen.

    Aivan totta! 50-luvun kuvissa ei todellakaan hymyillä. Totisia torvensoittajia ne ilmeet sen ajan kuvissa ovat.

    1Äänestä

Mitä se ''onnellisuus'' ylipäätään on? Onko se itseasiassa tyhmyyttä? Sitä että tietää mahdollisimman vähän ja siksi on onnellisessa tyhmyyden tilassa?
Toisinsanoen 50-luvun naiset olivat juuri sellaisia.
Ei ole mikään tavoitettelemisen arvoinen juttu sellainen onnellisuus.

Äänestä
  • Niinpä. Maailmassa on niin paljon pahaa, että pidän aika tyhminä ihmisiä, jotka kertovat olevansa täysin varauksettoman onnellisia. Yleensä sellaista kuuleekin vain vajaaälyisten suusta.

    Joku psykologi on lausunut, että masennus on terveen ihmisen reaktio sairaaseen yhteiskuntaan.
    Sen takia mua rasauttaa ne "tyhmät onnelliset" jotka väittävät masennuksenki olevan joku muotisairaus koska sitä on niin paljon nykyään.
    Hei halloo, katso ympärilles tätä maailmanmenoa, mä ihmettelen ettei joka ikisellä ole masennusta!

    Äänestä

  • Mitä ei tiedetä, ei sitä osata murehtiakaan. Omatkin vanhemmat joskus sanoo, että ennen luotettiin siihen tietoon mikä saatiin, ei sitä juuri kukaan osannut kyseenalaistaa. Ja se näkyy vieläkin, mm. vanhemmissani. Miten he omaksuvat saatua tietoa usein totena, vaikka se olisi ihan älyvapaata propagandaa.

    Äänestä

Uusimmissa tutkimustuloksissa on saatu yllättäi selville, että 50-luvulla syntynyt ydinsodan uhka syöksi kotirouvat raiteiltaan tavoittelemaan jotain muuta kuin vastavalmistunutta väestönsuojaa.

(Naurua)

Äänestä
  • Tästä huolimatta Joe Bobiinan vaate- ja kenkäkaapista löytyy sekä kellohame että järkyttävät perintöpiikkarit.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Tästä huolimatta Joe Bobiinan vaate- ja kenkäkaapista löytyy sekä kellohame että järkyttävät perintöpiikkarit.

    (Naurua)

    Mun pitääkin paneutua tähän illusionääriseen kuvaan tai asetelmaan, jossa nutturapäinen kellohamehärpäke haihtuu polttavaan valonvälähdykseen kesken grillauksen.

    (Reps)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Mun pitääkin paneutua tähän illusionääriseen kuvaan tai asetelmaan, jossa nutturapäinen kellohamehärpäke haihtuu polttavaan valonvälähdykseen kesken grillauksen.

    (Reps)

    Hienoa olisi näin myös se että koskaan ei saataisi tietää oliko hän onnellinen vai ei.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Siis en löytänyt blondia. Blondi on jo liian fiftaria.

    (Naurua)

    Tällaisissa rakeisissa fotoissa on se hieno ominaisuus, että kuvattavan ikä jää hämärän peittoon. Edes minä osaa sanoa, onko nainen 20, 30 vai peräti 40-vuotias. Entä jos hän on viisikymppinen?

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Tällaisissa rakeisissa fotoissa on se hieno ominaisuus, että kuvattavan ikä jää hämärän peittoon. Edes minä osaa sanoa, onko nainen 20, 30 vai peräti 40-vuotias. Entä jos hän on viisikymppinen?

    (Hihitystä)

    Nykynaiseen verrattuna tällainen mallailija on kuin kuusta tipahtanut. Olisikin sopivaa, että misu hyppäisi trikoosiskojen seuraksi crossarille ja alkaisi vatkaamaan.

    Kyökkihommia, nääs.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Nykynaiseen verrattuna tällainen mallailija on kuin kuusta tipahtanut. Olisikin sopivaa, että misu hyppäisi trikoosiskojen seuraksi crossarille ja alkaisi vatkaamaan.

    Kyökkihommia, nääs.

    (Hihitystä)

    Mitä taas tulee abstraktioon onni tai onnellisuus, niin minulle muodostuu kuva ihmisestä, joka on hieman tärähtänyt tai vajaa, eikä käy ihan kaikilla pytyillä. Eli siis muumeja puuttuu kaapista.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Mitä taas tulee abstraktioon onni tai onnellisuus, niin minulle muodostuu kuva ihmisestä, joka on hieman tärähtänyt tai vajaa, eikä käy ihan kaikilla pytyillä. Eli siis muumeja puuttuu kaapista.

    (Naurua)

    Itse tunnen vain lyhytaikaisia onnentunteita, eivätkä ne suoranaisesti liity edes minuun. Onnellisuus on tietynlainen suhde ympäristöön. Onni syntyy havainnoista ja kokemuksista.

    (Reps)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Itse tunnen vain lyhytaikaisia onnentunteita, eivätkä ne suoranaisesti liity edes minuun. Onnellisuus on tietynlainen suhde ympäristöön. Onni syntyy havainnoista ja kokemuksista.

    (Reps)

    Lisäksi tunnen yhden Onni nimisen koiran, joka on tyttö.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Lisäksi tunnen yhden Onni nimisen koiran, joka on tyttö.

    (Naurua)

    Lisätäkseni onnen selittämättömyyttä ilmiönä, niin kohdasta 12:00 lähtien olen hyvin onnellinen. Tietämättä miksi.

    (Hihitystä)

    https://youtu.be/XjTSpgAm8QM

    Äänestä

50- luvulla ympäriinsä paneskeleva nainen oli ali-ihminen, joka voitiin pakkosteriloida. Oi niitä aikoja.......

Äänestä
  • Oletko tullut ajatelleeksi kuinka onnellisuuskäsitykset voivat poiketa toisistaan niin monin eri tavoin?

    (Naurua)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Oletko tullut ajatelleeksi kuinka onnellisuuskäsitykset voivat poiketa toisistaan niin monin eri tavoin?

    (Naurua)

    Jos fiktiivinen Luolamadonna olisi elänyt 1500-luvulla, niin hänet oltaisiin varmasti lyöty tyrmään ja poltettu torilla jonain harmaana syysaamuna kaiken kansan edessä.

    (Reps)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Jos fiktiivinen Luolamadonna olisi elänyt 1500-luvulla, niin hänet oltaisiin varmasti lyöty tyrmään ja poltettu torilla jonain harmaana syysaamuna kaiken kansan edessä.

    (Reps)

    Kuvitellaan tilanne tähän eteemme.

    - Onks sulla tikkuja?

    - Dorka. Tikut keksitään vasta kolmesataa vuotta myöhemmin. Ei mulla voi olla mitään stidejä.

    - No onks stendaria?

    (Naurua)

    Äänestä

  • Tulevaisuuden maailmassa kun asenteet paranevat ympäriinsä paneskelevat äijät ovat ali-ihmisiä ja heidät kastroidaan, ehkä jopa poltetaan roviolla.
    Niitä aikoja odotellessa....

    Äänestä

  • Y6hi8 kirjoitti:

    Tulevaisuuden maailmassa kun asenteet paranevat ympäriinsä paneskelevat äijät ovat ali-ihmisiä ja heidät kastroidaan, ehkä jopa poltetaan roviolla.
    Niitä aikoja odotellessa....

    Jep

    Äänestä

Ikävä kyllä perheonni alkoi säröilemään silloin kun nainen meni työelämään. Sen jälkeen nainen ei ole enää ollut onnellinen. Ja kun katoo tuota vuosilukua -52, niin se viittaa juuri siihen teollistumisen aikakauteen. Naisille sitä markkinoitiin itsemääräämisen ja vapautumisen aikakautena, mutta kun katsoo koteja ja avioerotilastoja niin näkee että kaikki ei olekkaan ruusuilla tanssimista.

Itseäni tämä "sinkkukulttuuri" ja "yhden yön jutut kulttuuri" kuvottaa. Varsinkin nuoret menevät tähän mukaan kuvitellen sen olevan maailman hienoin juttu. Tosiasiassa monessa taloudessa itketään karvaita kyyneliä. Mutta ei uskalleta tunnustaa että pieleen meni. Eikä uskalleta sosialisen paineen vuokis hypätä oravanpyörästä pois. "Onks susta tullut nunna" tai "Siitä tuli vanha" ovat lauseta joita kaveripiirissä pelätään.

Koti ja perhe on yhteiskunnan peruspilari. Niin todistaa myös Gadafin "Vihreä kirja".

Äänestä
  • Mjoo

    Naisen on vapauttanut pesukone. Fiktiivinen Luolamadonnakin tykkää istua koneiden päällä ja lukea roskaromaaneja session aikana.

    (Naurua)

    Äänestä

  • "Ikävä kyllä perheonni alkoi säröilemään silloin kun nainen meni työelämään. Sen jälkeen nainen ei ole enää ollut onnellinen. "

    Ajattelitko että 50-luvulla vaikkapa kotona oleva maatalon emäntä ei tehnyt töitä? Että hän vain vähän hoiti lapsia iloisena ja huolettomana kotirouvana? Voin kertoa että hän heräsi viideltä lypsylle ja sen jälkeen koko päivä oli pelkkää työtä nukkumaan menoon saakka. Lapset hoidettiin siinä sivussa mitä ehdittiin.

    Äänestä

  • TotuusSattuu kirjoitti:

    "Ikävä kyllä perheonni alkoi säröilemään silloin kun nainen meni työelämään. Sen jälkeen nainen ei ole enää ollut onnellinen. "

    Ajattelitko että 50-luvulla vaikkapa kotona oleva maatalon emäntä ei tehnyt töitä? Että hän vain vähän hoiti lapsia iloisena ja huolettomana kotirouvana? Voin kertoa että hän heräsi viideltä lypsylle ja sen jälkeen koko päivä oli pelkkää työtä nukkumaan menoon saakka. Lapset hoidettiin siinä sivussa mitä ehdittiin.

    Yleensä oli niin että vanhin tyttölapsi hoiti muut mukelot.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Tekniikkasukeltaja kirjoitti:

    Yleensä oli niin että vanhin tyttölapsi hoiti muut mukelot.

    (Hihitystä)

    Kaupunkiolosuhteissa lapsia rökitti naapurikorttelin lapset. Kaikki yhtälailla oman onnensa nojassa.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Mikä ihmeen ''perheonni''?!
    Nainen tai mies ei ole välttämättä onnellinen jos / kun avioliitto säilyy ehjänä. ''Ehjä avioliitto'' voi olla - ja useimmiten onkin - sisältä päin täysin rikki. Kumpikin puoliso on onneton ja odottaa vesi kielellä että lapset kasvaisivat täysi-ikäisiksi ja voisi erota.
    Siis ehjä avioliitto ei todellakaan ole merkki onnellisuudesta, ei se ole mikään onnen mittari!
    Onnellisuus todellakin on itsemääräämisoikeutta ja sitä ettei mikään ulkopuolinen taho määrittele sinua.

    Äänestä

Kenelle se on yllätys? 50-luvulla oltiin yksiavioisia eikä juurikaan erottu

Äänestä

Nyt on aikaa enemmän murehtimiselle.

Äänestä
  • Ehkä teillä jotka ette käy töissä.

    Äänestä

  • sopu_ätmi kirjoitti:

    Ehkä teillä jotka ette käy töissä.

    Koti-äitiys\isyys on työtä ja sen on raskaampaa kuin työ.
    Kokeile pois😁

    Äänestä

  • sopu_ätmi kirjoitti:

    Ehkä teillä jotka ette käy töissä.

    Ukkokin opiskelee ja minä en vaan uskalla opiskella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

feminismionsyöpä kirjoitti:

Asiaa:

" Onnellisuusmittausten mukaan naiset ovat nykypäivänä onnettomampia kuin 1950-luvulla. Kuitenkin feministit yrittävät vakuuttaa meille, että se sama linja, joka on alasajanut onnellisuuttamme puoli vuosisataa, tulee vielä jonain kauniina päivänä tuottamaan onnellisimman mahdollisen yhteiskunnan. Uskokoon moiseen fantasiaan kuka haluaa. Nykypäivän ihanne supernaiseudesta, johon sisältyy ura, lapset, harrastukset, seksi ja vilkas sosiaalinen elämä on yksinkertaisesti liian raskas naisille.

On täysin normaalia tavata minun ikäiseni nainen, joka on ollut kuusi kertaa kihloissa ja jolla on lapsia useille eri isille. Vapaata seksiä ihannoiva hookup-kulttuuri ja tukiaiset mahdollistavat huonon arvostelukyvyn parinvalinnassa: ei tarvitse miettiä, olisiko kumppani hyvä isä tai äiti lopuksi ikää, yhteiskunta kyllä hoitaa. Syntyy myrkyllinen kehä, kun näiden sängystä toiseen hyppijöiden lapset kasvavat ilman oikean parisuhteen mallia ja tulevat sitten itse pärjäämään vielä huonommin parisuhteen muodostuksessa. Ongelma pahenee sukupolvi sukupolvelta."

http://tuonenjoutsen.blogspot.fi/2016/10/onko-konservatiivinen-nainen-tyhma-ja.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu