Olen huomannut että hyvän työn saanti on pelkkää tuuripeliä. Esim. työnhaku on tehty monimutkaiseksi ja turhauttavaksi kaikkien rekrytointifirmojen ja headhuntereitten myötä. Työkokemus -ja koulutusvaatimukset ovat tähtitieteellisen naurettavia entry-tason paikoissakin. Ja kun tiedät ketkä ovat jo kyseisissä firmoissa töissä, niin usein he ovat hakukriteereissä mainittuja kykyjä paljon heikompia. Ja haettavan supermiehen(-naisen) tulisi olla heillä vielä koiranpalkalla hanttihommia tekevä kahvinkeitin. Portfolion näyttökierroksilla esittelet yleensä vaan parhaimmat ideasi jollekin aivottomalle konttoripäällikölle ilmaiseksi.
Nokiakin joka on monessa kyselyssä rankattu Suomen halutuimmaksi työpaikaksi; vaatii kesäharjoittelijoilta hiukan kärjistettynä 10vuoden kokemusta 3g vientimarkkinoilta, 5 kieltä nativena ja maisterin papereita upsalasta, sekä dipa-inssi tietotekniikasta. Ja kesä-harjoittelu paikka olisi parempi liittää tutkinnon loppuun, jolloin palkkaa ei tarvitse maksaa.
Hauskinta kuviossa on velä se että, pieni kesätyöntekijä jos pääsee vahingossa töihin, niin puhuu esim. parempaa englantia kuin koko suuren yrityksen ylin johto tankeroenglantineen.
Eli ei nykyisen tyylisessä rekrytoinnissa ole kyse siitä että oikeat/parhaimmat ihmiset saadaan tekemään tulosta yritykselle. Prosessia vaikeutetaan vaan, jolloin hyvät hakijat turhautuvat ja menevät tieto-taitonsa kanssa vaikka hampurilaisravintolan tiskille. Onhan se kuitenkin pakko saada edes jotain tuloa. ja kaikilla ei riitä kärsivällisyys pokkailla ja nuoleskella koko hakuprosessia läpi. Minä olen kyllästynyt koko hienoon rekryyn ja vaikka kaikki kiltit ystäväni ovat matkalla esim.Nokian kanssa onneen ja maineeseen, niin minä en pysty ylpeyttäni nielemään, jonkun kuvitteellisen työhaun takia. Jos oy suomi ab tarvitsee minut, niin kyllä he minut sitten pyytävät töihin. rehellisenä normaalina korkeakoulun käyneenä terveenä miehenä(ilman sitä bullshittiä)!
Työnhaku leikkiä?
14
2646
Vastaukset
- mieluummin
Jos sinulla on kokemusta ja koulutusta, ryhdy mieluummin kehittämään omaa yritystoimintaa. Ala ihan pienestä, ei suuria investointeja. Vaikka rahaa ei heti tulisikaan, se on PALJON mielekkäämpää kuin olla kuvailemasi pitkän ja pätevän jonon jatkona nöyristelemässä.
- boored-72
olen yrittäjä nyt. vaikeaa mutta palkitsevampaa kuin siellä rekry-jonossa
- agentti s
boored-72 kirjoitti:
olen yrittäjä nyt. vaikeaa mutta palkitsevampaa kuin siellä rekry-jonossa
Sinäkin olet tajunnut, että nykyisin työhaastattelujen tarkoitus on ryövätä hakijoilta mahdolliset ideat. Samoin on asian laita pätkätöiden kanssa...kun rekryfirmasta vuokrattu työntekijä on imetty kuiviin, niin hän saakin lähteä kohti uusia seikkailuja. Eli miksi et itse ryhdy samanlaiseksi. Yksi työhaastattelu päivässä pitää mielen virkeänä.
- Yo-merkonomi yms
Joopa joo, olen täysin samaa mieltä. Niinhän se menee, että täytyy olla teatterikorkeakoulun käynnyt..ja kielitaitokin on joillakin ruosteessa mutta suhteet katsos nekin auttavat joitakin reppanoita. Tosiasiassa ne osaavat ammattitaitoiset harvat potkitaan helvettiin, jotta ne ruosteessa olevat kielitaitoiset edelleen pysyvät palleillaan. Suomi ei palkkaa vaan ehkäpä enemmän USA tmv maa
- heko
Olet täysin oikeassa. Olen itse vasta aloittanut työn hakemisen, ja homma on uskomattoman monimutkainen. Olen työkkärissä ja rekryfirmoissa, lähettelen hakemuksia silloin tällöin, käytän nettiä-täysin hakuammuntaa. Opinnot ihan kesken, mutta väsymys pukkaa päälle. Teen hanttihommia ja opiskelen yliopistossa.
Kaikkein turhauttavinta on seurata vieressä, kuinka joku ihan samantasoinen työnhakija kuin itse nappaa työpaikan sillä, että eno on vähän jutellut pomolle saunaillassa. - hopo
Toi on JUST NOIN- mulla on ihan samat fiilikset parin vuoden ajalta. On mielenterveyden kannalta tosi vaarallista, se turhauttaa, ei usko kohta omiin kykyihinsä ym. Ennen oli toisin 80-90 luvuilla.
- parrikaareilleKansa
Lisäksi kaikki koulutukset menee STASI-DDR-työvoimatomistojen pyrokraattien kautta- eli kommunismissa- ei voi vapaasti hakea koulutuksia, kursseja ja niihin valoitaan vain mamuja tai 'sopivia' eli niitä suhteiklla pois työvoimaloukuista laitettavia pölhöjä....?
ota kantaa arkadianmäjellä eduskunnantalolla!
- molsk
tää on hyvin raskasta kun odotat että saat työtä...................vaik on kuinka hyvä tekemään.mut aina iho väri tulee vastaan..tosi rasisti homaa...ja tykään kovasti tehä töitä
- perseestä
Joo, ihan perseestä koko touhu. Itse hain moneen paikkaan ja ilmaiseksikin olisin mennyt mutta eivät ottaneet. Ois pitäny varmaan maksaa siitä, että pääsee töihin, ei siinäkään hirveästi järkeä ole.
- tosi on
Samaa mieltä ap:n kanssa. Työnhaku on muuttunut turhauttavaksi ja hakukriteerit eivät kohtaa tarjolla olevien paikkojen kanssa.
- ei kannata hakea
hyvin epämääräsistä-
kaikki työpqikojen nettisivut näyttää saman fimrman väsäämiltä- ja kaikkiin vaafditAN OMAELÄMÄKERRAN VERRAN KAAVAKKEITA ENNEN KUIN VOI HAKEA.
eLI MYYVÄT TOEDOT ETEMMPÄIN?
oIKEITA TYÖPAIKKOJA EI ENÄÄ OLE.
jA NE JAELLAAN MAMUIILLE PORVARIEN ETU-RYHMILLE, JOTKA ON VEROVAPAUTETTUJA, ELI ALLE 20 JA ALLE 25 JA ALLE 30 TIETTY
ne joilla on erityistukia.
pääasias tällasia vaan otetaan- ei kunnon työntekijöitä.
- StainlessSteel
Uskon työnhaun toiminnan olevan vaan tason mittaamista yrityksen tason tuottaa vaan tasonnsa olevaa osaamista minimaalsessa toiminnoissa... ei ylittää sovitun tavoitteen kun.. ei yrityksen saamien tukijensa takia ei tarvitse myöskään alitaa.. muuta tavoitetta kuin jos..niin mikä..
Aikoinaan hain töitä kiinteistötekniselltä alalta moniosaajana. Jota teen eläkkeelä olevana tukihenkilönä . Nyt auttavana heille jotka kokevat tulleen kaltoin kohdellusi.. siis autan, kun rajat on rahan vallan alla itsekeskeisyyden ja ahneuden itse valtioiden mukamas piilossa olevien osaavien kiinteistöjen, vuokratilojen.. osaavien tavoittelemattomissa..
Useinmiten pulmamme ratkeaa avointen sopimusten oikeaoppisen soveltamiseen kummankin puolen yhtenevään sopimuseen ollen sen kaupan purku ja edellytys.. siis rehellisyys..
Työ on alkujaankin Suomalaisten tehrä työtämme, jotta saamme mekin myöhemmin työtä tehdä meille Suomalaisille..- Anonyymi
Itse olen saanut aina töitä sukunimestäni huolimatta. Olen jopa kutsuttu töihin kun ovsat nähneet nimeni työnhakijana. Ja vielä eläkkeelläkin on tarjottu työtä.
- Anonyymi
Lähinnä myös osa työpaikoista on ilmoitettu avoimeksi muuten vaan vaikka kyseistä työtä tai työpaikkaa ei ole edes avoinna. Itse en epäröi vetää työantajaa turpaan työpaikkahaastattelussakaan, tottakai herra johtaja voi ruikuttaa ja uhkailla että soitan poliisit paikalle johon totean että anna mennä mutta se poliisin paikalle soittaminen ei estä sitä että sinä otat tässä ja nyt turpaasi ja pahasti :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 873982
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.543303Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1603022Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,622961SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.772464Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52296Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a251984Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s621961Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1671942- 931348