ei pysty - liian hapokasta

Moni mies eroaa viidenkympin korvilla ja hetken yksin eleltyään joutuu miettimään haluaako yrittää vielä "aikuisiällä" uutta rakkaussuhdetta.

Minä olen ollut jo hetken aikaa yksin ja harrastanut vain satunnaisia seksisuhteita. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin vähän erikoisempi juttu, minua lähestyi puolituttu viisikymppinen sinällänsä viehättävä daami joka on ollut muutaman vuoden ilman miestä.

Keskustelun aikana daami kertoi kaipaavansa elämäänsä miestä jonka kanssa jakaa ilot ja surut, ja jolta tietenkin saisi turvaa ja hellyyttä kotisohvalla. Daami ehdotti myös treffejä mikäli minua kiinnostaisi tutustua häneen lähemmin.

Tilanne oli oikeasti ihan vitun nolo, eihän sitä haluaisi ikinä joutua kieltäytymään selvinpäin hyvin asiallisesta tarjouksesta. Kiitin vain kohteliaasti tarjouksesta ja vastasin rehellisesti että en hae elämääni parisuhdetta, se elämä on takanapäin.

Sanoisin romantiikannälkäisille naisille vinkiksi, koettakaa ymmärtää että parisuhde on monelle miehelle ahdistava ajatus. Kun tapaatte kiinnostavan miehen, älkää helvetissä ottako heti esille romantiikankaipuutanne, se tappaa miehen kiinnostuksen heti.
73345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Se on just noin, mieluummin ajan polkupyörällä neljääkymppiä päin seinää kuin, että alkaisin taas kouluttamaan jotai muijaa. Viimeinen suhde päättyi kun muija alkoi vaahtoomaan jostain verhoista, mitkä olin 4 kk aikaisemmin ostanut. Ja tämä kaikki kun katselin 1 divarin lätkämatsia telkkarista, huusin siitä sohvalta takaisin, että tuo niitä voikkuleipiä ja olutta...saatana! Se oli siinnä.

Äänestä
  • Sait silti olla yksin sohvalla ilman että joku tulisi siihen nysväämään jotain hellyyttä.

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Sait silti olla yksin sohvalla ilman että joku tulisi siihen nysväämään jotain hellyyttä.

    No just sillä hetkellä kyllä, taisi olla toinen kerta elämässäni kun sain istua hauhassa sohvalla. Nyt istun yksin sohvalla, katson äijä-ohjelmaa Top Gear ja ovi on vedetty kahteen turvalukkon, ettei kukaan tule vinkumaan tänne. Ilojen, surujen ja hellyyksien vartia ei asu täällä:D Toi viimeinen lause herättää taas halun ajaa polkupyörällä neljääkymppiä päin seinää.

    Äänestä

No jaa, rehellisyys on niinkuin sijotus. Ei tarvii jäädä kenenkään vedättämäksi jos itse on kiinnostunut vain tietynlaisesta suhteesta.

1Äänestä
  • Näin minäkin ajattelin, parempi vain sanoa suoraan ettei minua kiinnosta parisuhde.

    1Äänestä

  • Mukavaa, että sinustakin on tulut sinkku :)

    Äänestä

  • sinkkuuntunut-itsekin kirjoitti:

    Mukavaa, että sinustakin on tulut sinkku :)

    Älä nyt hiivatissa päättömiä puhu. Mua kun ei tälle palstalle saa korkeaan kilohintaankaan. Ihan epähuomiossa satuin ketjuun vastaamaan :)

    Äänestä

Ilojen ja surujen jakaminen kuulostaa paskalta diililtä. Tuskin normaalilla keski-ikäisellä miehellä nyt mitään erityisiä suruja on, iloja ehkä. Helpommalla pääsee kun pysyy pelkissä seksisuhteissa. On noi vanhemmat naiset kuitenkin senverran skitsoja tapauksia elämänkouluaan käytyään.

Äänestä
  • Sanos muuta. Mistä nainen joka jakaisi iloa?

    Äänestä

  • Älä muru ole aina noin totinen! ;D

    Ehkä niillä daameilla on vaan low tolerance for bullshit?

    Parisuhde on kompromissia kummallekin sukupuolelle, mutta etujen takia siihen mennään: naiselle hellyyttä, miehelle seksiä.

    Mikä hellyydessä on niin kauhean luotaantyöntävää?

    Äänestä

  • pusi.pusi kirjoitti:

    Älä muru ole aina noin totinen! ;D

    Kuka haluaa jakaa keski-ikäisen naisen suruja?

    Äänestä

  • helgamies_ kirjoitti:

    Kuka haluaa jakaa keski-ikäisen naisen suruja?

    Ehkä psykiatri?

    Äänestä

  • helgamies_ kirjoitti:

    Kuka haluaa jakaa keski-ikäisen naisen suruja?

    Ei ne keski-ikäiset miehetkään mitään varsinaisia palkintoja välttämättä ole. On vähemmän tukkaa, enemmän vatsaa, työnarkomaniaa, stressiä, kyynisyyttä, uhkailevia eksiä, sekavia sukulaisia, yli hemmoteltuja lapsia..
    Vaatii naiseltakin sopeutumista, tahtoa ja pitkää pinnaa, sekä ennen kaikkea optimismia että tuollaiseen kuvioon itsensä mukaan laittaa. Panosuhde nuoremman miehen kanssa saattaa hyvinkin päihittää edellä mainitut. Pelkät rusinat pullasta.

    2Äänestä

    Naiset ei palstatätien kommenttien mukaan saa panosuhteesta mitään, pitää kuulemma olla hellyyttä.

    Äänestä

  • pusi.pusi kirjoitti:

    Älä muru ole aina noin totinen! ;D

    Ehkä niillä daameilla on vaan low tolerance for bullshit?

    Parisuhde on kompromissia kummallekin sukupuolelle, mutta etujen takia siihen mennään: naiselle hellyyttä, miehelle seksiä.

    Mikä hellyydessä on niin kauhean luotaantyöntävää?

    Eikös naiset ollu kiinnostuneita vain suihinotosta?

    Äänestä

Tämä on varmaan tällä palstalla tosi paha ongelma, että joku tulee tyrkyttämään seurustelua. Kiitos, kun tarjosit vertaistukea.

2Äänestä
  • Osa sinkuista haluaa pelkästään panemista, hekin kaipaavat vertaistukea.

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Osa sinkuista haluaa pelkästään panemista, hekin kaipaavat vertaistukea.

    Siis iloista huoletonta panemista ilman keski-ikäisen naisen suruja ja skitsoilua.

    Äänestä

  • helgamies_ kirjoitti:

    Siis iloista huoletonta panemista ilman keski-ikäisen naisen suruja ja skitsoilua.

    Näin juuri, kunnon jyystöä.

    Äänestä

  • Ja IMMENKALVON PAUKETTA! Teinineitsyt se olla pitää eikä mikään isovittu eläketäti.

    Äänestä

  • Mitä iloa saa, kun pyörittää lyijykynänpätkällään luolassa?

    Äänestä

Eiköhän tämä daamisi halua turvallista hellää kainaloa sen jälkeen kun on ollut jännämisten potkittavana.

Äänestä
  • Ei ole daamini, eikä hänellä ollut väkivaltaista miestä vaan hyvä mies. Mies on vain vain kuollut.

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Ei ole daamini, eikä hänellä ollut väkivaltaista miestä vaan hyvä mies. Mies on vain vain kuollut.

    Hyvät on aina kuolleita

    1Äänestä

  • Nnnainennnnn kirjoitti:

    Hyvät on aina kuolleita

    Varmaan näin, mutta se ei liity avaukseeni.

    Äänestä

  • perttisedällonvaikeeta kirjoitti:

    Liittyy, koska voit hankkia itsellesi tällaisen tosi hyvän kumppanin:
    https://www.kaalimato.com/catalog/Sunrise - 3 Holes Blow-Up Doll_p_31204.html

    Moni nainen arvostaa seksiä ja harrastaa sitä mielellään herraseurassa.

    Äänestä

  • Ja jyystöä Pertin kaa arvostaa moni Emmental.

    Äänestä

  • perttisedällonvaikeeta kirjoitti:

    Ja jyystöä Pertin kaa arvostaa moni Emmental.

    Kylläpä nyt on likalle vaikea sulattaa etteivät miehet kaipaa hellyyttä ja nysväämistä vaan reipasta panoa.

    Äänestä

Äsken klikkasin vahingossa avioliitto -palstalle ja vilkaisin muutamia avauksia, siellä taas näytti aika suuri ongelma olevan se että muutaman vuoden aviksen jälkeen se on juurikin vaimo joka ei halua antaa sitä keskinäistä läheisyyttä ja hellyyttä miehelleen ja kun tässä sinun avauksessa taas on juurikin niitä ollut nainen vailla niin herättää kysymyksen tä eikö naiset ole ikinä tyytyväisiä vaan aina pitäisi olla toisin kuin on Silloin kun se tuttu ja turvallinen mies olisi siinä lähellä hellittäväksi ei se kelpaa, pitäisi kai saada joku muu mies siihen ja sitten jos sitä miestä ei ole silloin ollaan hirveästi vailla hellyyttä ja läheisyyttä? Oli sen verran karunoloista tarinaa muuten siellä avioliitto -palstalla että niitä juttuja kyllä kannattaisi kaikkien avikseen aikovien käydä lukaisemassa.

Äänestä
  • Joku voi kaivata hellyyttä, mutta tosimies ei tee sillä mitään.

    Äänestä

  • No nämä naisten "hellyys"-jutut on keskimäärin pelkkää kusetusta. Kyseessä on naisten kiimavitulla suorittama miehen alistaminen josta avioliittopalstoilla puhutaan useilla eri termistöillä.

    Äänestä

  • helgamies_ kirjoitti:

    No nämä naisten "hellyys"-jutut on keskimäärin pelkkää kusetusta. Kyseessä on naisten kiimavitulla suorittama miehen alistaminen josta avioliittopalstoilla puhutaan useilla eri termistöillä.

    Tästähän siinä on kyse.

    Nainen tietää että miehelle läheisyys on yhtä kuin seksi, ja naiselle tuon läheisyyden tarkoitus on vain härnätä miestä ja yrittää hallita siten suhdetta.

    Jos mies antaa hellyyttä ja silittää naisen poskea, niin sen kuuluu tapahtua niin ettei vaimo saa tietää asiasta.

    Äänestä

Jos mies ottaa eron, niin sillä on joku valmiiksi katsottuna jo ennen kuin paperit edes jätetään. Jätetyt miehet on jo seuraavalla viikolla etsimässä uutta. Että se siitä hapokkuudesta.

Vastaavasti ikisinkut on ja pysyy vuodesta toiseen.

2Äänestä
  • Jättikö miehesi sinut toisen takia vai jätitkö sinä miehesi?

    Äänestä

  • Olen ikisinkku. Siksi en hengaa eronneiden palstalla vaan täällä. Ja välillä tuolla nettideitissä, missä ne laastarin hakijatkin, jotka on jo moooonta päivää olleet ilman naista.

    1Äänestä

  • Onpas katkeraa. Kyllä jätin vaimoni ilman että uutta oli katseltuna, jätin ihan siksi etten kokenut sitä elämää ja suhdetta omakseni. Ei ollut tarvetta loukata toista ja kolmattakaan vetämällä kuvioon jotain kolmatta pyörää, omassa valinnassakin oli tarpeeksi varmasti diilaamisa.

    Vietin ihan keskenään pari vuotta ilman mitään merkittäviä naiskotnakteja keskittyen vain ja ainoastaan itseeni.

    Tämän ei pitäisi teitä naisia todellakaan lohduttaa, koska se tarkoittaa että välillä miehelle on pohjimmiltaan parempi olla yksin kuin naisen kanssa ja mies sen itsekin voi tiedostaa. Siitähän aloittajakin puhuu.

    Runosävelin:
    Toinen nainen voi olla parempi toista, mutta naisettomuutta kirkkaammin ei mikään loista.

    Äänestä

  • perttisedällonvaikeeta kirjoitti:

    Olen ikisinkku. Siksi en hengaa eronneiden palstalla vaan täällä. Ja välillä tuolla nettideitissä, missä ne laastarin hakijatkin, jotka on jo moooonta päivää olleet ilman naista.

    Saat siis tasoistasi seuraa, hyvä homma.

    Äänestä

  • Tuo on kyllä ihan totta usein. Parisuhteeseen tottuneet miehet saattavat olla jopa epätoivoisia ja ryhtyä mitä huimimpiin vetoihin vain saadakseen naisen kun taas me ikisinkut jotka ollaan aina säilytetty itsenäisyytemme emme niin kovasti kaipaa että tyytyisimme huonoihin ratkaisuihin. Sitten on tietysti semmoisiakin, kuin mitä keittiöexpertti taitaa olla, jotka erottuaan oppii pärjäämään eivätkä ole niin epätoivoisia enää että välttämättä edes hakisivat parisuhdetta.

    Äänestä

  • helgamies_ kirjoitti:

    Saat siis tasoistasi seuraa, hyvä homma.

    Olin ajatellut lopettaa mun laastarin uran, ja netissä se onneks on vielä helppoa, koska täällä voi blokata.

    Äänestä

  • KLFMkkmmksdsd kirjoitti:

    Onpas katkeraa. Kyllä jätin vaimoni ilman että uutta oli katseltuna, jätin ihan siksi etten kokenut sitä elämää ja suhdetta omakseni. Ei ollut tarvetta loukata toista ja kolmattakaan vetämällä kuvioon jotain kolmatta pyörää, omassa valinnassakin oli tarpeeksi varmasti diilaamisa.

    Vietin ihan keskenään pari vuotta ilman mitään merkittäviä naiskotnakteja keskittyen vain ja ainoastaan itseeni.

    Tämän ei pitäisi teitä naisia todellakaan lohduttaa, koska se tarkoittaa että välillä miehelle on pohjimmiltaan parempi olla yksin kuin naisen kanssa ja mies sen itsekin voi tiedostaa. Siitähän aloittajakin puhuu.

    Runosävelin:
    Toinen nainen voi olla parempi toista, mutta naisettomuutta kirkkaammin ei mikään loista.

    Miksi olisin katkera muitten eroista? Ja etenkin miksi ei olisi hyvä juttu, että sinkkuna on lopulta paras, sillä hei, sittenhän meillä kaikilla menee mainiosti.

    1Äänestä

Kyvyttömyys on yllättävän yleinen vaiva. Nainen ois ehkä tyytynyt hellyyteen ja romantiikkaan;)

1Äänestä
  • Hellyys ja romantiikka ei ole kaikkia miehiä varten.

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Hellyys ja romantiikka ei ole kaikkia miehiä varten.

    Hellyys ja romantiikka ovat naiselle esileikkiä. Joka johtaa seksiin. Mikä siinä on hankalaa?

    Äänestä

  • pusi.pusi kirjoitti:

    Hellyys ja romantiikka ovat naiselle esileikkiä. Joka johtaa seksiin. Mikä siinä on hankalaa?

    Naiset kuulemma kaipaa hellyyttä ilman seksiä, se tuossa on vaikeaa.

    Äänestä

  • Ääneen ei toisin kommentoida :) kypsät naiset vaikenevat...

    Äänestä

  • sydänkeksit kirjoitti:

    Ääneen ei toisin kommentoida :) kypsät naiset vaikenevat...

    Naisilla on harhaluulo että vain heidän tarpeillaan on merkitystä parisuhteissa, mutta asia ei ole noin yksinkertainen.

    Pillu se on huoran perseessäkin, eikä huora kaipaa hellyyttä. Hellyyttä vaativat naiset voivat hommata sitä hellyyttänsä koirilta ja kissoilta.

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Naisilla on harhaluulo että vain heidän tarpeillaan on merkitystä parisuhteissa, mutta asia ei ole noin yksinkertainen.

    Pillu se on huoran perseessäkin, eikä huora kaipaa hellyyttä. Hellyyttä vaativat naiset voivat hommata sitä hellyyttänsä koirilta ja kissoilta.

    Miehet kuvittelee, että naiset ei tajua parisuhteista mitään - vaan tajuavathan ne ja siksi sinkkuina pysyvätkin. Hellyyttä todellakin saa lemmikeiltä, henkistä yhteenkuuluvuutta ystäviltä. Mihin sitä miestä tarvii, jos ei seksiinkään?

    Äänestä

  • sinkkuelämäää kirjoitti:

    Miehet kuvittelee, että naiset ei tajua parisuhteista mitään - vaan tajuavathan ne ja siksi sinkkuina pysyvätkin. Hellyyttä todellakin saa lemmikeiltä, henkistä yhteenkuuluvuutta ystäviltä. Mihin sitä miestä tarvii, jos ei seksiinkään?

    Kuinka moni mies asettaa koiransa vaimonsa edelle?
    Kohtelee koiraansa paremmin kuin vaimoaan?
    Katsokaapa valokuvia: mies koiransa kanssa.
    Nissä on sanoitta huokuvaa yhteenkuuluvuutta, toveruutta, yhteisymmärrystä, yhteishenkeä, arvostusta, kiintymystä...

    Vaimo miehen rinnalla ja vaimo on kuin välttämätön paha,
    jotain, mikä nyt on kestettävä, siedettävä, kuin känsä jalkapohjassa.

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Naisilla on harhaluulo että vain heidän tarpeillaan on merkitystä parisuhteissa, mutta asia ei ole noin yksinkertainen.

    Pillu se on huoran perseessäkin, eikä huora kaipaa hellyyttä. Hellyyttä vaativat naiset voivat hommata sitä hellyyttänsä koirilta ja kissoilta.

    Suurikin ihme, jos moni liitto kariutuu tuolaisella ajatusmaailmalla edeten. Itse haluan aamukahvin ja munavoileivän mieheltä, en elukoilta.
    Kukaan tieten pidä siitä, jos joku källii 'pankkitilin'...

    Äänestä

Et varmaan tajunnut mistä oikeasti oli kyse.
Se nainen käytti kiertoilmaisuja. Oikeasti halusi pelkkää seksiä, muttei ilennyt suoraan sanoa että lähetäänkö naimaan, - kuka pöljä sivistymätön ääliö tuollaista kieltä käyttää paitsi tietysti jotkut miehet - vaan sanoi jakamaan ilot ja surut blaa blaa...

Itse en kyllä tykkää jos aikuinen mies alkaa vinkumaan että ''miehetkin haluaa hellyyttä'', ''miehet ovat ikuisia pikkupoikia'', ''minäkin haluan että joku hoivaa''...
Eräs miesystäväni suuttui kun minua rupesi ällöttämään hänen hellyydennälkänsä ja pikkupojan roolinsa. Sanoin etten pysty olemaan hänen äitinsä ja siihen loppui se juttu.

Luulen että te äijät tässä ketjussa vaan yritätte leikkiä kovaa kaveria. Äitiliiniä te todellisuudessa kaipaatte.

2Äänestä
  • Minulla on uskoakseni melko paljon enemmän naispuolisia seksikumppaneita kuin sinulla, eikä yksikään heistä ole kuvaillut poltetta vaginassaan kaipuuksi jakaa kanssani iloja ja suruja kotisohvalla.

    Äänestä

  • ...vaan tippuriksi?

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Minulla on uskoakseni melko paljon enemmän naispuolisia seksikumppaneita kuin sinulla, eikä yksikään heistä ole kuvaillut poltetta vaginassaan kaipuuksi jakaa kanssani iloja ja suruja kotisohvalla.

    Kiimavitun polte keski-ikäisellä naisella aiheuttaa naisessa suoraviivaista toimintaa.

    Äänestä

  • perttisedällonvaikeeta kirjoitti:

    ...vaan tippuriksi?

    Sinä voit puhua vain itsestäsi.

    Äänestä

  • Sekoitat mutt johonkin toiseen, tarkista oikea henkilö kuitista. Tatjana?

    1Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Minulla on uskoakseni melko paljon enemmän naispuolisia seksikumppaneita kuin sinulla, eikä yksikään heistä ole kuvaillut poltetta vaginassaan kaipuuksi jakaa kanssani iloja ja suruja kotisohvalla.

    Voi jukolauta, joku ei käsitä. Se nainen puhui kaunokieltä vaikka ehdotti pelkkää seksiä. Sulle vaan tuli tarve olla kova jätkä joka mukamas hylkää parisuhdetta rukoilevan leidin.
    Ja ketä kiinnostaa sun seksikumppanit!

    1Äänestä

  • Y6hko kirjoitti:

    Näimpä. Aina puhutaan, että naisten pitäisi opetella suorempaan ilmaisuun. Miehille kommunikoidessaan. Aloitus todistaa tämän. Köksässä mennyt puurot ja vellit sekaisin.

    Äänestä

  • pusi.pusi kirjoitti:

    Näimpä. Aina puhutaan, että naisten pitäisi opetella suorempaan ilmaisuun. Miehille kommunikoidessaan. Aloitus todistaa tämän. Köksässä mennyt puurot ja vellit sekaisin.

    Hommahan on niin, että vasta kun naisella on muna suussa ja sylkeä lentää, niin viimein mies tajua että nyt on tarjolla kiimavittua. Näet, naisten kommunikaatio/sosiaaliset-taidot ovat niin vajaavaisia, että miehellä ei ole keskimäärin mitään mahdollisuutta tietää mitä nainen tarkoittaa. Tai, no mehän tiedämme, että nainen on kiimavittunsa viemä olio..

    Äänestä

  • Y6hko kirjoitti:

    Voi jukolauta, joku ei käsitä. Se nainen puhui kaunokieltä vaikka ehdotti pelkkää seksiä. Sulle vaan tuli tarve olla kova jätkä joka mukamas hylkää parisuhdetta rukoilevan leidin.
    Ja ketä kiinnostaa sun seksikumppanit!

    Tässä tapauksessa daami oli se hävinnyt osapuoli, ehkä naisten pitäisi sanoa suoraan että haluaa vain ottaa suihin ja niellä lastin.

    Äänestä

  • Lehdissä luin aikoinaan ehdotusta "iltaäiväteestä".
    Jos niillä miehillä on teen mielitekoa,mikseivät mee kuppilaan?
    Mitä ne lehtiin kirjottavat jostain "hienotunteisesta teeseurasta"?
    Ei kai niissä kuppiloissa nyt niin kovaa meteliä oo iltapäivällä,
    ettei siellä rauhassa kuppia teetä voisi juoda, jos sitä halluu?

    Äänestä

"Kun tapaatte kiinnostavan miehen, älkää helvetissä ottako heti esille romantiikankaipuutanne, se tappaa miehen kiinnostuksen heti."

Päinvastoin. Kannattaa tuoda omat kaipuut heti esille, niin nähdään heti ovatko tarpeet samanlaiset vai eri-. Ei tarvitse turhaan tuhlata aikaa siihen, että sovittelee neliötä ympyrään.

2Äänestä
  • Tosimies lähtee paikalta aina kun akat alkaa länkyttään hellyydestä.

    Äänestä

  • keittiöekspertti kirjoitti:

    Tosimies lähtee paikalta aina kun akat alkaa länkyttään hellyydestä.

    Sä olet hauska mies! Ja niin oikeassa. Jos nainen tapaa kiinnostavan miehen, niin pitääkö heti ruveta puhumaan mitä haluaa? Haluaako kaikki naiset vain romantiikkaa ja hellyyttä? Mä haluan seksiä ja siinä samalla saan hellyyttä ja romantiikkaa, sellaista mitä itse kaipaan. Ikinä en sanoisi miehelle, että hellyyttää ja haleja, please. Yök.
    On mulla vissiin päässä vikaa, kun romantiikka on mulle ihan erilaisia asioita kuin vaikkapa ystävättärelleni. Mulle romantiikka on tekoja, ei sanoja, ei lahjoja, ei lupauksia, ei lässytystä.
    Romanttisinta mitä mies voi mulle tehdä (seksin lisäksi) on yllättäen viedä vaikkapa veneilemään tai nuotiolle makkaran paistoon. Sellaista romantiikkaa mä kaipaan ja seksiinhän se sitten johtaakin. Eli tavoite saavutettu molemmin puolin.
    Olen mä outo nainen. Luulisin.

    Äänestä

  • outonainenko kirjoitti:

    Sinä olet täydellinen kumppani miehelle kuin miehelle, toivottavasti joku mies saa nauttia seurastasi pidempäänkin.

    Ei miehet tunnekuolleita ole, seksin jälkeen läpsäisy perskannikalle ja pusu poskelle on luontevaa meillekin. Liika on vain liikaa hellyydessäkin.

    Äänestä

  • Kiitos. Sulla on homma hallussa. Jatka samaan malliin.

    Äänestä

No ei 50-vuotiaalla mummonraadolla muutenkaan mitään panokäyttöä ole, joten mitään et menettänyt.

Äänestä
  • Ikäkeskustelu on aihe sinällään, en sitä halunnut painottaa tässä yhteydessä. Joku pitää viisikymppisistä, ei siinä ole mitään erikoista.

    Äänestä

Suksikaa naiset kuuseen hellyyksinenne, minuun se ei vetoa eikä koske. Elämässä on tärkeämpääkin.

Äänestä
  • Älä huoli, kierretään sut kaukaa.

    Äänestä

Täällä vedetään mutkia suoriksi oikein kaksin käsin. Seksi on vain yksi hellyyden ja läheisyyden muoto. Parisuhteessa ihmiselle tulee hetkiä, jolloin hän toivoo toiselta ihan jotain muuta läsnäoloa, tukea ja läheisyyttä kuin seksiä. Ei tarvita flunssaa kummempaa, niin on kiva kun joku käy ostamassa nessuja ja Buranaa ja lämmittää mehua mikrossa. Ei se synti ole, että toivoo toisen jakavan muutakin kuin vuoteen.

1Äänestä
  • Ne "hellät miehet" on ihan homoja. Spermat pillun pohjalle ja se on siinä, sitä on heteroiden meininki.

    Äänestä

  • Hyvin sanottu! Itse pystyisin tarjoamaan paljon muutakin, mutta kun näytän kyrvältä, jolla on silmälasit, niin naiset ei oikein kiinnostu. 8/

    "Jos on sellainen niska, jossa ei ole ollenkaan notkoa niin, että niska ja pää on vähän niin kuin yhtä pötköä, ja lisäksi on kaljuuntunut, niin sitä näyttää ihan kyrvältä. Jos on likinäköinen, niin näyttää kyrvältä, jolla on silmälasit."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

keittiöekspertti kirjoitti:

Moni mies eroaa viidenkympin korvilla ja hetken yksin eleltyään joutuu miettimään haluaako yrittää vielä "aikuisiällä" uutta rakkaussuhdetta.

Minä olen ollut jo hetken aikaa yksin ja harrastanut vain satunnaisia seksisuhteita. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin vähän erikoisempi juttu, minua lähestyi puolituttu viisikymppinen sinällänsä viehättävä daami joka on ollut muutaman vuoden ilman miestä.

Keskustelun aikana daami kertoi kaipaavansa elämäänsä miestä jonka kanssa jakaa ilot ja surut, ja jolta tietenkin saisi turvaa ja hellyyttä kotisohvalla. Daami ehdotti myös treffejä mikäli minua kiinnostaisi tutustua häneen lähemmin.

Tilanne oli oikeasti ihan vitun nolo, eihän sitä haluaisi ikinä joutua kieltäytymään selvinpäin hyvin asiallisesta tarjouksesta. Kiitin vain kohteliaasti tarjouksesta ja vastasin rehellisesti että en hae elämääni parisuhdetta, se elämä on takanapäin.

Sanoisin romantiikannälkäisille naisille vinkiksi, koettakaa ymmärtää että parisuhde on monelle miehelle ahdistava ajatus. Kun tapaatte kiinnostavan miehen, älkää helvetissä ottako heti esille romantiikankaipuutanne, se tappaa miehen kiinnostuksen heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu