Laihdutuskaveria olisin etsimässä. Olen 33-vuotias kolmen lapsen äiti, ja teoriassa tiedän tasan, kuinka läski liikahtaisi. On luettu Borgit ja muut opukset, mutta ongelmana on pitkäjänteisyys. Tarvittavat muutokset eivät ole isoja, (isot on tehty jo) joten sitä helpommin lipsun niistä takaisin vanhaan lihavuutta ylläpitävään tyyliini.
Painoa on 173 cm pituuteen nähden roimasti liikaa, suunnilleen sata kiloa. Eikä siinä valitettavasti ole juuri lihaksiakaan painamassa. ;) Neljäs lapsi olisi toiveissa, mutta ennen yritystä pitäisi laihtua järkeviin mittoihin.
Tarvitsisin jonkun kaveriksi. Jauhamaan kiloista, syistä ja tekosyistä, riemuitsemaan onnistumisista ja rohkaisemaan huonolta tieltä takaisin. Asun Turussa, ja toiveissa olisi ensin viestittelyä ja sitten jossain vaiheessa lisäksi tapaamisia, laihdutusvalmennetaan toisiamme. Mutta ihan WhatsAppkaveruus auttaisi alkuun.
Laita viestiä osoitteeseen [email protected]
Hei sinä satakiloinen Turun suunnalta!
3
186
Vastaukset
- Pekka-vin
Asiallista hakea tukea vertais ihmisiltä. Mutta eikö voisi ajatella ruokavalion muutosta lopettamalla kaikki hiilihydraatit ja sokerin.
Näin terveys paranee ja siinä sivussa kilot varisee huomaamatta.
Face book sivustoilla on useita ryhmiä, missä keskustelevat ruokavaliosta ym.- Koitetaanny
Kiitos vinkistä! Sillähän tää 30 kilon ylipaino tosiaan voisi ratketa. :D Ei, hyvää varmasti tarkoitit, mutta hakusessa olisi nimenomaan tsemppikaveria, tietotaito laihtumiseen kyllä on hallussa. Ainakin paperilla. :P Näistäkin mielelläni juttelisin jonkun samassa tilanteessa kipuilevan kanssa...
- KlP
Hei, vieläkö tämä on ajankohtainen? : ) Mitä kuuluu laihdutukseen?
Itse asun kyllä Helsingissä mutta ainakin sähköpostia voisi vaihtaa!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683011
- 912813
- 492057
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201515- 151309
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51288Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131281Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131233Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241202- 171188