ratsastustasoni?

Haluaisin kysyä minkä tasoinen olen suurinpiirtein. Ratsastan satunnaisesti enkä millään vakiotunnilla, joten en senkään perusteella voi sanoa.

Ymmärrän varsin hyvin, että pelkän kuvailun perusteella ei voi tarkkaa tasoa sanoa, mutta haluaisin edes vähän käsitystä siihen olenko perusmerkkitasoinen vai HeA tasoinen tms.

Siis. Olen ratsastanut epäsäännöllisesti nyt vähän yli kaksi vuotta. Olen koulupuolelta mennyt kaikkia askellajeja sekä erilaisia ratsastusradan teitä. Olen mennyt pohkeenväistöä, ja avotaivutusta. Myös takaosakäännöksiä olen tehnyt. Saan hevosen lähes aina peräänantoon, ja hetkellisesti muotoon.
Estepuolelta olen mennyt yksittäisenä n. 65cm, ratana ristikkoja.
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuten olen ennenkin sanonut, tasoa ei voi määrittää näin netissä, varsinkaan kun et tarkemmin kerro miten ratsastat. Yksittäiset "temput" ei kerro tasosta mitään. Samoja voltteja, avotaivutuksia, väistöjä yms. harjoitellaan ihan joka tasolla. Taitojen kasvaessa vaan vaatimustasoakin nostetaan.

Mutta useimmat ratsastuskoulussa menevät ovat noin HeC-tasoa tai sen alle. Jo kerran viikossa ratsastaminen on suht vähän ja harva pystyy kerran viikossa ratsastamalla kehittymään merkittävästi HeC-tasoa ylemmäs muutamassa vuodessa. Kokeneemmat pääsee ratsastuskoulussakin HeB ja jopa HeA-tasolle, mutta se vaatii yleensä jo vuosien ratsastuksen.
Eli uskoisin että sinäkin olet noin HeC -tasoienn :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puskaratsastaja kirjoitti:

Haluaisin kysyä minkä tasoinen olen suurinpiirtein. Ratsastan satunnaisesti enkä millään vakiotunnilla, joten en senkään perusteella voi sanoa.

Ymmärrän varsin hyvin, että pelkän kuvailun perusteella ei voi tarkkaa tasoa sanoa, mutta haluaisin edes vähän käsitystä siihen olenko perusmerkkitasoinen vai HeA tasoinen tms.

Siis. Olen ratsastanut epäsäännöllisesti nyt vähän yli kaksi vuotta. Olen koulupuolelta mennyt kaikkia askellajeja sekä erilaisia ratsastusradan teitä. Olen mennyt pohkeenväistöä, ja avotaivutusta. Myös takaosakäännöksiä olen tehnyt. Saan hevosen lähes aina peräänantoon, ja hetkellisesti muotoon.
Estepuolelta olen mennyt yksittäisenä n. 65cm, ratana ristikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu