Toivoisin nyt apua ja kokemuksia niiltä, joilla on suhteessa ollut joskus ahdistusta. Tapasin mieheni 8kuukautta sitten, mutta hän oli naimisissa ja seurustellut 10 vuotta toisen kanssa. Mieheni on nyt 30v ja minä olen 23. Ihastuimme molemmat toisiimme heti, ja aloimme tapailemaan. Mieheni erosi vaimostaan kuukausi tapaamisemme jälkeen. Muutimme yhteen 2kk tapailun jälkeen.
Miehet, joiden kanssa ennen olen seurustellut, ovat olleet ihan eri tasoa kuin tämä mies. Väkivaltaisia, ei läheisyyttä kehuja, pettämistä, pelkkää riitelyä. En voi vieläkään käsittää, että olen saanut elämääni näin upean miehen joka täyttää kaikki kriteerini unelmamiehestä. Meillä on kaikki niin hyvin, eikä minua kiinnosta ketään muu mies ollenkaan, ja haluan olla juuri tämän kanssa.
Tällä hetkellä on alkanut ahdistaa jokin, enkä tiedä mikä. Entisissä suhteissa ei ole ahdistanut, johtuukohan siitä etten ole koskaan ollut varma olenko kyseisen miehen kanssa loppuelämääni. Nyt arki sujuu hyvin ja haluan olla nykyisen kanssa aina, mutta jokin ahdistaa. Emme riitele koskaan, ja kaikki sujuu hyvin, ilman tätä ahdistustani. Tuntuu että pää hajoaa kun vain mietin suhdettamme. Miksi juuri nyt, kun kaikki on hyvin ja olen löytänyt sen mitä haluan. Samaan aikaan on ollut myös toista ahdistusta siitä, kun keskeytin opintoni ja olen nyt työtön. En tiedä johtuuki ahdistukseni osittain siitä, ja syytän turhaan suhdettani.
Onko joku muu kokenut ahdistusta alkusuhteessa? Mikä siinä voi olla, ja lähteekö ahdistus koskaan pois..
Miehet, joiden kanssa ennen olen seurustellut, ovat olleet ihan eri tasoa kuin tämä mies. Väkivaltaisia, ei läheisyyttä kehuja, pettämistä, pelkkää riitelyä. En voi vieläkään käsittää, että olen saanut elämääni näin upean miehen joka täyttää kaikki kriteerini unelmamiehestä. Meillä on kaikki niin hyvin, eikä minua kiinnosta ketään muu mies ollenkaan, ja haluan olla juuri tämän kanssa.
Tällä hetkellä on alkanut ahdistaa jokin, enkä tiedä mikä. Entisissä suhteissa ei ole ahdistanut, johtuukohan siitä etten ole koskaan ollut varma olenko kyseisen miehen kanssa loppuelämääni. Nyt arki sujuu hyvin ja haluan olla nykyisen kanssa aina, mutta jokin ahdistaa. Emme riitele koskaan, ja kaikki sujuu hyvin, ilman tätä ahdistustani. Tuntuu että pää hajoaa kun vain mietin suhdettamme. Miksi juuri nyt, kun kaikki on hyvin ja olen löytänyt sen mitä haluan. Samaan aikaan on ollut myös toista ahdistusta siitä, kun keskeytin opintoni ja olen nyt työtön. En tiedä johtuuki ahdistukseni osittain siitä, ja syytän turhaan suhdettani.
Onko joku muu kokenut ahdistusta alkusuhteessa? Mikä siinä voi olla, ja lähteekö ahdistus koskaan pois..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole vastaava kokemusta, sori, mutta ekana tuli mieleen, että sua alkoi ahistaa, koska sulla ei nyt ole mitään tekemistä ja sä mietit vaan kaiket päivät sitä parisuhdettas. Tekemisen puute saa ihmisen kuin ihmisen ymmälleen ja ajatukset alkaa helposti kiertämään kehää.
Rakastuneenakin pitäisi suunnitella MYÖS sitä omaa, itsenäistä elämää ja kiinnittää huomiota sen suuntaan. Ei voi jäädä roikkumaan toiseen ihmiseen ja kuvitella, että pelkkä tunne kannattelee loppuelämän ajan.
Ole enemmän arvoinen, eli jatka koulua tai hae aktiivisesti duunia, sillä sellainen pitää sun päivät touhukkaina eikä sulla siten ole enää aikaa murehtia pinnallisia.