Kokeilen välillä tänne pillu- ja DarkFear keskustelujen lomaan tälläistä aihetta. Varmaan tämäkin on ollut ajan saatossa jo useampaan kertaan.
Pidättekö eläimistä? Itse olen kissafani. Kissoissa viehättää niiden itsenäisyys ja itsepäisyys. Koirista en juurikaan pidä, koska ne vaativat huomiota koko ajan ja niitä saisi olla jatkuvasti ulkoiluttamassa ja leikittämässä. Mielestäni kissa sopii introvertille luonteelle huomattavasti paremmin. En kuitenkaan omista kissaa, koska en ole sellaista viitsinyt ahtaaseen yksiöön ottaa ja kyllä tuollaisen hoitokin tulee eläinlääkäreineen liian kalliiksi köyhälle ihmiselle. Mutta ehkä vielä joskus. Myös käärmeet kiehtovat vaikka ne ovatkin lemmikkeinä huomattavasti erilaisia kuin kissat. Olen kuullut sanonnan, että käärmettä ei pitäisi kutsua lemmikiksi vaan harrastukseksi.
Olen myös seuraillut lintuja ja luontoa kohta parikymmentä vuotta. Linnut kiehtovat, siksi että ne ovat näkyvin ja monimuotoisin eläinryhmä Suomen luonnossa. Lemmikiksi en lintua viitsisi kuitenkaan ottaa, koska kaikki häkit tuntuvat alimitoitetuilta lentäville eläimille. Kivempi seurata kotimaisten lajien touhuja maastossa ja ihailla muuttoa.
Pidättekö eläimistä?
66
244
Vastaukset
- introvertti.kissafani
Eläimet on ihan jees. Eläinten aitous ja välittömyys ovat kivoja ominaisuuksia niissä. Moni eläin on myös aika söpö. Minäkin pidän kissoista, mutta koirissakaan ei oo mitään vikaa.
- 766
Olen aina pitänyt eläimistä. Muistan äitini olleen erityisen jyrkkä mielipiteissään ja hän sanoi joskus, että ihmisessä, joka ei pidä eläimistä, on jotain vikaa. Ehkä hän tarkoitti, että sellaiselta ihmiseltä puuttuu hoivavietti ja se on huono juttu. Itse en olisi yhtä jyrkkä, mutta minun on kuitenkin vaikea ymmärtää, ettei joku pidä eläimistä, koska itse ajattelen toisella tavalla.
En tee eroa koirien ja kissojen kanssa, molemmat viehättävät. Käärmeet ja muut epätavallisemmat herättävät sympatiani, mutta eivät tunnu oikein lemmikeiltä. Sellainen heikkous minussa on, että esim. luontodokkareita en pysty katsomaan lainkaan, kyynelehtimiseksi menisi joka kerta. Hermostun aina kun jokin pikkuinen harhailee eroon emostaan ja joutuu syödyksi. Vaikka se on osa luontoa, silti se kirpaisee. Samoin kirpaisee se mitä ihmiset tekevät eläimille.
Sen olen huomannut aikuisiällä, että minua vähän harmittaa kun en tunne lintuja. Kuljen paljon luonnossa ja tarkkailen lintuja, mutta moni laji on minulle vieras, enkä erota yhtä laulajaa toisesta.Luonto on julma. Noitten dokkareitten katsominen saa aina muistamaan miten paljon hyvää me ihmiset olemme saavuttaneet kaiken pahan lisäksi.
Kyllä niitä lintujakin oppii tuntemaan kun tarpeeksi harjoittelee. Ja näin konkarinakin huomaa, että kun on pitänyt vähän pitempää taukoa noista hommista niin määritystaidot ovat ruostuneet aika nopeasti. Äänet ovat vaikeita ja hyvästä sävelkorvasta on varmasti hyötyä näitten oppimisessa. Mutta uutteralla äänitteiden kuuntelemisella ja äänikuvausten lukemisella saavuttaa tuloksia.Minun isäni sanoi että ilman kivaakin voi olla viinaa, mutta olen ajatellut että se oli vain yksityisajattelua.
Minä pidän periaatteessa kotieläimistä, mutta se huolehtiminen ja karvan lähteminen eivät sytytä.- Nnnainennnnnnn
Tossa oli lehdessä tutkimuksesta juttu ettei kaikki pidä lemmikeistä juuri siksi että heiltä puuttuu se hoivavietti. (Tai on alhainen). Ei se siis ole sen ihmisen vika.
Itse en alkaisi mihinkään ihmisen kanssa joka ei rakasta kissoja ja koiria ja toivo kaikille eläimille pelkkää hyvää. Valitsen ystävänikin sen perusteella. Yksi poikkeus toki on, nainen joka teki abortin.
- kissafani1
Mulla on koirapelko, kun pienenä sellanen naapurin iso koira hyökkäs kimppuun, mut mulla on nyt kissa ollut ties miten monta vuotta, ja tykkään.
Mulla kävi kans penskana berhandilainen käsiksi ja siitä jäi koirakammo muutamaksi vuodeksi. Ehkä se osittain selitää miksi en edelleenkään välitä koirista yleisesti niin paljoa vaikka olenkin ollut paljon siskon koiran kanssa tekemisissä.
Kiva aloitus!
Tykkään melkein kaikista eläimistä, mutta lemmikin ottaminen on hiukan pelottavaa, koska luopumisen aika koittaisi kuitenkin joskus... :(
Olen koirista sikäli eri mieltä, että eri roduilla huomion tarve ja laatu vaihtelee tosi paljon. Mielestäni ei voi niputtaa, että kaikki koirat ovat sellaisia tai tällaisia, koska jotkut rodut ovat huomattavasti itsenäisempiä kuin toiset. Toki rotujen sisälläkin on tosi erilaisia yksilöitä. :)Kyllä se luopuminen on aina yhtä raastavaa.
Kyllähän koirissakin toki eroja on ja valloittavia persoonallisuuksia. Siskon sekarotuinen on todella sympaattinen kaveri ja sitä onkin aina ilo nähdä :-)- Nnnainennnnnn
Kyllähän puolisostakin joutuu AINA luopumaan, viimeistään kuoleman kautta ja pitkässä juoksussa puolisoon on kiintynyt paljon enemmän. (Tai sitten ei)
Joka tapauksessa suurin osa kissoista ja koirista elää pidenpään elämässä kuin kumppani.
Muuttolinnuista en tykkää yhtään. Heti kun täällä routa on sulanut ja alkaisi olla kotimaisille linnuille ruokaa, niin sieltähän ne hyökkää Afrikasta ja ties mistä herkkupöytään. Osalle pitää rakentaa pesätkin valmiiksi. Sitten ne täällä riekkuu ja rietastelee aikansa, tekee poikasia ja pian jättää ne oman onnensa nojaan. Ja kun täällä alkaa talvi painaa päälle ja pitäisi olla nälissään oleville pupujusseille ja ketturepolaiselle ruokana, niin sitten taas paetaan takaisin vieraille maille.
Erikoinen näkökanta. Kyllä itse miellän ne muuttolinnutkin kotimaisiksi lajeiksi, kyllähän ne kuitenkin pesivät täällä ja viettävät täällä monta kuukautta. Monen lajin kohdalla on sitäpaitsi vaikea sanoa onko kyseessä muuttolintu vai ei. Kyllähän suomalaiset ihmisetkin osa viettävät talven esim. Kanarian lämmössä. Ja samalla lailla ne paikkalinnutkin joskus jättää poikasensa oman onnensa nojaan niin kuin muutkin eläimetkin.
ageless_stranger kirjoitti:

Vastasin vaan asiattoman vastaukse asian vierestä. Matulinnuista.
- että.silleen
Hyvä sarkastinen heitto sulta, koska kaikki eivät sitä ymmärrä... ei sitä voi vihapuheeksikaan tulkita. Vinona vitsinä menee.... =))
Multa meinas taas läppäri kokea kovia, ginger alea kun juon lukiessani tätä ketjua!
Jk. Minä pidän kaikista eläimistä paitsi käärmeistä, paarmoista,hirvikärpäsistä, punkeista ja hyttysistä! Enkä voinut kirjoittaa hyönteisistä, koska pidän perhosista ja sudenkorennoista, kimalaisista... ym. (ovat hyödyllisiä ainakin) scrg kirjoitti:
Vastasin vaan asiattoman vastaukse asian vierestä. Matulinnuista.
Meni sarkasmi väsyneenä ohi
- muutaenkaipaa
Koirista en muista. Yksin eläjälle näin tulevaisuutta ajatellen se on paras kaveri.
Kyllä varmaankin, luonnon eläimiä tulee usein bongailtua. Lemmikin jos ottaisin, niin se olisi kissa
- kokkelis-
"Rakastan eläimiä" onko tämä joku uskonto jota pitää erikseen julistaa?
- Nnnnainennnnnn
Ei. Mutta suurimmalle osalle meistä hoivavietti ja lemmikkien rakastaminen on luonnollista ja normaalia. Ymmärrä se!
- Ikis..M
Joo pidän noin yleisesti ottaen, koirista ehkä vähän enemmän kuin kissoista kun ne on tutumpia, jyrsijät ym. ei oikein mun juttu eikä matelijat kuten myöskään siivekkäitä en haluaisi itse pitää. jos pitäisi joku lemmikki hankkia kai se olisi koira tai ehkä kissa pienellä varauksella. Jos lemmikkejä tulisi naisen kylkiäisenä ne ei saisi olla liian isoja eikä liian äänekkäitä eikä niitä saisi olla liian monta.
Pidän eläimistä. En pidä siitä, että niitä pidetään lemmikkeinä.
Tarkoitatko myös lemmikeiksi jalostettuja, vai teljettyjä villieläimiä?
Mä voisin katsoa näitä vaikka tuntikausia: (Oranki leikkii)
https://www.youtube.com/watch?v=MxRJjzSY_JE
Mutta surullistahan se on, että noiden tila oikeassa maailmassa on käynyt niin ahtaaksi. Ei niillä ole tulevaisuutta. Kaikilla ei ole.scrg kirjoitti:
Tarkoitatko myös lemmikeiksi jalostettuja, vai teljettyjä villieläimiä?
Mä voisin katsoa näitä vaikka tuntikausia: (Oranki leikkii)
https://www.youtube.com/watch?v=MxRJjzSY_JE
Mutta surullistahan se on, että noiden tila oikeassa maailmassa on käynyt niin ahtaaksi. Ei niillä ole tulevaisuutta. Kaikilla ei ole.Tarkoitan sitä, että eläin on vangittu vain ihmisen huvitukseksi.
HC-ätmel kirjoitti:
Tarkoitan sitä, että eläin on vangittu vain ihmisen huvitukseksi.
Ok. Mulla on siis niin juntin maailmankuva, että ei tulisi mieleenkään ottaa jotain kissaa (4-jalkaista:) pelkästään siliteltäväksi. Mutta jos olisi jotain hiiriä, jotka pitäisi ajaa pois pöydiltä hyppimästä, niin olisi heti ihan eri juttu.
Ja tuo oranki. Se on vähän kuin katsoisi itseään ulkopuolelta.Kyllähän se tavallaan itsekästä ihmisiltä onkin. Toisaalta monet pitkälle jalostetut eläimet eivät enää edes selviäisi luonnossa. Monelle lemmikit vaan ovat henkireikä mitä ilman ei selviäisi henkisesti.
- AskoV
Joo, mukavia ovat. Mikäs siinä, mikäs siinä, ihan kivoja...
Anteeksi, sekaannuin ajatuksissani. - Palstan.Rumin.Mies
Pidän eläimistä ja siksi niitä pakastimeen paljon kertyykin:) Mutta juu olen koiraihminen henkeen ja vereen. Itselläni on suomenajokoira ja koirissa yleensäkin kiehtoo se hyödyllisyys ja viisaus mikä niillä on. Kissat ovat täysin hyödyttömiä ja ihmisillä on lisäksi tapana pitää niitä irti tappamassa lintuja ja tällainen tappokone voi saada pienellä alalla helposti tyhjiön sen alueen linnustoon. Siksi päästän kaikki supiloukkuun menneet kissat päiviltä koska kaikki ilman hallintaa luonnossa liikkuvat kissat ovat villejä. Villikissa on rauhoittamaton eläin.
- xxxzzzccc
Millä perusteella kissa on täysin hyödytön?
- Ikis..M
" tapana pitää niitä irti tappamassa lintuja ja tällainen tappokone voi saada pienellä alalla helposti tyhjiön sen alueen linnustoon."
Minulle tuosta tuli lähinnä mieleen palstan.rumin.mies, on sinun onnesi että olet ravintoketjussa päällimmäisenä :D - junttilanjannu
Eihän kissi muuta tee kuin paskoo ja kuseskelee minne sattuu, ja nehän sitten haisee järkyttävän pahalle, kivat hajut kämpässä, kaikki vaatteet kissinkarvoissa.
- xxxzzzccc
junttilanjannu kirjoitti:
Eihän kissi muuta tee kuin paskoo ja kuseskelee minne sattuu, ja nehän sitten haisee järkyttävän pahalle, kivat hajut kämpässä, kaikki vaatteet kissinkarvoissa.
Oletko koskaan kuullut miksi esim maataloihin otetaan kissa? Ja lapsuuden kodissa oli aina kissa, piti myyrät, hiiret ja oravat kurissa. Minusta oli kyllä varsin hyödyllinen.
- xxxzzzccc
Ikis..M kirjoitti:
" tapana pitää niitä irti tappamassa lintuja ja tällainen tappokone voi saada pienellä alalla helposti tyhjiön sen alueen linnustoon."
Minulle tuosta tuli lähinnä mieleen palstan.rumin.mies, on sinun onnesi että olet ravintoketjussa päällimmäisenä :DMinulle se taas kertoi miksi nimimerkki on se mikä on.. yök!
- Palstan.Rumin.Mies
xxxzzzccc kirjoitti:
Minulle se taas kertoi miksi nimimerkki on se mikä on.. yök!
No missäs ne "kidutusvideo" linkit luuraa? :D
Itseänikin kyllä ajatus vapaana liikkuvista kissoista inhottaa, koska Suomen luonto on jo muutenkin niin täynnä pienpetoja, jotka verottavat mm. lintukantoja liikaa. Mutta kyllähän kissa on onnellisimmillaan luonnossa vapaana liikkuessa. Vaikea yhtälö kissoista pitävälle, joka ei haluaisi lukita kissoja sisällekään.
Tuosta kissojen ja koirien viisauden erosta taas on monia tutkimuksia, jotka eivät ole eduksi kummallekaan lajille. Johtopäätös tuntuu olevan, että kissat ovat eri lailla älykkäitä kuin koirat. Sitapaitsi kissoillekin voi opettaa temppuja.- Palstan.Rumin.Mies
Ikis..M kirjoitti:
" tapana pitää niitä irti tappamassa lintuja ja tällainen tappokone voi saada pienellä alalla helposti tyhjiön sen alueen linnustoon."
Minulle tuosta tuli lähinnä mieleen palstan.rumin.mies, on sinun onnesi että olet ravintoketjussa päällimmäisenä :DAinoa perustavaa laatua oleva ero vain metsästäjän ja kissan välillä on se että me emme tapa jokaista joka vastaan tulee vaan voimme järjellisesti valikoida niin että saalista on myös tulevaisuudessakin. Kissa taas ottaa kaiken minkä kiinni saa välittämättä tuleeko alueelle ensivuonna uusia lintuja vai ei. Tuon ymmärtää luonnonvaraisille pedoille koska syöminen on niiden elinehto ja liikkuvat biologisestikin laajasti jotta kannat pysyvät tasaisena kaikkialla. Kissan taas ihminen laskee vapaaehtoisesti luontoon tappamaan. Toisaalta syyllinen ei ole se kissa vaan sen kissan omistaja jolle pitäisi kirjoittaa riittävän suuri sakko tai haltuunottaa lemmikki koska ei ole tätä kykenevä hallinnoimaan.
- Ikis..M
Palstan.Rumin.Mies kirjoitti:
Ainoa perustavaa laatua oleva ero vain metsästäjän ja kissan välillä on se että me emme tapa jokaista joka vastaan tulee vaan voimme järjellisesti valikoida niin että saalista on myös tulevaisuudessakin. Kissa taas ottaa kaiken minkä kiinni saa välittämättä tuleeko alueelle ensivuonna uusia lintuja vai ei. Tuon ymmärtää luonnonvaraisille pedoille koska syöminen on niiden elinehto ja liikkuvat biologisestikin laajasti jotta kannat pysyvät tasaisena kaikkialla. Kissan taas ihminen laskee vapaaehtoisesti luontoon tappamaan. Toisaalta syyllinen ei ole se kissa vaan sen kissan omistaja jolle pitäisi kirjoittaa riittävän suuri sakko tai haltuunottaa lemmikki koska ei ole tätä kykenevä hallinnoimaan.
Tuo oli hyvä että otit esiin tuon omistajan vastuun, samaa mieltä siitä ja noin muutenkin kyllä, metsästäjiä tarvitaan että kannat pysyy kurissa mutta sen kissan kannalta jos ajattelee sehän vain hengenpitimikseen yrittää saada ruokaa suuhun, siinä mielessä sen tappaminen on oikeutetumpaa kuin sinun joka keräät varastoon asti ruokaa. Surullisia juttuhan ne kesäkissat ja muut on kieltämättä ja jonkun pitää sitten toisten virheitä korjata hävittämälläkin mutta noin niinkuin yleisesti ihminen on varmaan pahin lintukatojen hävittäjä kuitenkin, avohakkuut ja muut vie pesintäalueita varmaan paljon enemmän kuin kissat.

Täällä maalla on paljonkin kissoja vapaana, ja silti riittää lintuja aina vaan
- oijuoijlkj
Palstan.Rumin.Mies kirjoitti:
No missäs ne "kidutusvideo" linkit luuraa? :D
Oletko paranoidinen? Eipä ollutkaan sama henkilö, kyllä meitä naisia täällä muitakin on. En näe asiasta myöskään enää vaivaa, koska toivon sinun jäävän yksin tulevaisuudessakin. Itseasiassa jopa nautin ajatuksesta. Luonto on viisas -ei päästä viallisia geenejä lisääntymään.

Se ihmisen metsään laskema kissa on taatusti kylläinen mutta tappaa vaan vaistojensa ohjaamana. Ja nyt on kyse kissasta jota omistaja pitää vapaana mutta ruokkii. Villiintynyt kissa taas ei alunalkajenkaan kuulu suomen luontoon. Ja kyllä kerään riistaa pakkaseen ja syön sitä päivittäin. Saan harrastukseni avulla joka on suuri henkinen pääoma arjen keskellä myös lihaa pakkaseen ja taatusti luomua. Eläin ei kärsi ahtaana tuotantoeläimenä vaan loppuaan odotellen vaan elää villinä ja onnellisena. Lisäksi vaikka harrastus maksaa niin ikipäivänä ei olis varaa syödä sisä ja ulkofilettä plus muita paisteja yms joka itselläni on arkiruokaa jos niitä kaupan hinnoilla ostaisisin joka viikko. Luonnosta saatu kotiruoka on lisäksi erittäin terveellistä onhan lisukkeena pöydässäni myös järvikalaa, sieniä ja marjoja sekä oman maan vihanneksia joista perunat suurimmassa roolissa.
- Palstan.Rumin.Mies
oijuoijlkj kirjoitti:
Oletko paranoidinen? Eipä ollutkaan sama henkilö, kyllä meitä naisia täällä muitakin on. En näe asiasta myöskään enää vaivaa, koska toivon sinun jäävän yksin tulevaisuudessakin. Itseasiassa jopa nautin ajatuksesta. Luonto on viisas -ei päästä viallisia geenejä lisääntymään.
Sinun paranormaaliutesi pystyy helposti hakkeroimaan ip tiedostoista:D
Ja mitäpä sekin kertoo mielenterveydestäsi jos ihminen nauttii muiden epäonnesta? Niinpä. Silloin luonne on pahasti sairas ja kuten olen tuosta sinun rääkymisestäsi jo nettideittipalstallakin sanonut monasti että mene hyvä ihminen hoitoon. pujottelija kirjoitti:
Täällä maalla on paljonkin kissoja vapaana, ja silti riittää lintuja aina vaan
Tuota lintukantojen taantumista ei kyllä asiaan perehtymätön välttämättä huomaa. Asiasta on kuitenkin tieteellisiä tutkimuksia.
- Sovullesijaa
Miks sä saat tappaa eläimii,mutta kissa ei.
Mun mielestä kissa hoitelee etupäässä roskaeläimet ei varmaankaan monta sun ajokoiras kanssa jahtaamia,kettuja,rusakota,sekä mettäjäniksii.
Metsästän ittekkin ja syön riistaa,mutta naapurin kissojen kanssa sovussa. ageless_stranger kirjoitti:
Tuota lintukantojen taantumista ei kyllä asiaan perehtymätön välttämättä huomaa. Asiasta on kuitenkin tieteellisiä tutkimuksia.
Varmaan joitain lajeja on taantunut, tiedä sitten onko kissa suurin syyllinen
- Palstan.Rumin.Mies
Sovullesijaa kirjoitti:
Miks sä saat tappaa eläimii,mutta kissa ei.
Mun mielestä kissa hoitelee etupäässä roskaeläimet ei varmaankaan monta sun ajokoiras kanssa jahtaamia,kettuja,rusakota,sekä mettäjäniksii.
Metsästän ittekkin ja syön riistaa,mutta naapurin kissojen kanssa sovussa.Kuten edellä sanoin kissa ei kuulu suomen luontoon ilvestä lukuunottamatta. Ilves sentään syö niitä jäniksiä sekä metsästämiäni kauriita ja valkohäntäpeurojakin ja se on ok koska ilves on iät ajat kuulunut suomen luontoon ja luonto on ilveksen ruoka aitta. Tavallisen kissan syntilista menee sen omistajalle tai sen hylänneelle. Koska et näe asiaan muuta syy yhteyttä kuin sen että "ei varmaankaan monta sun ajokoiras kanssa jahtaamia,kettuja,rusakota,sekä mettäjäniksii." niin jo tuo kommentti kertoo että metsästyksestä et tiedä mitään saati sitä harrasta. En kilpaile kissan kanssa saaliista vaan arvostan alkuperäistä luontoa johon kissa ei kuulu. En syö sen tappamia tinttejäkään mutta suurempi arvo pikkulinnulla on siellä luonnossa elää alkuperäislajina kuin kissan. Ja mun ajokki ei "kettui" aja:)
- Nnnnainennnnnn
junttilanjannu kirjoitti:
Eihän kissi muuta tee kuin paskoo ja kuseskelee minne sattuu, ja nehän sitten haisee järkyttävän pahalle, kivat hajut kämpässä, kaikki vaatteet kissinkarvoissa.
Jollet satu tietämään kissa on maailman puhtain eläin, vaatii puhtautta, nuolee itseään säännöllisesti ja kärsii jos joutuu likaisiin olosuhteisiin. Kotikissa pissaa laatikkoonsa, ei muualle.
Jos kissa joutuu elämään esim epäsiistissä tai levottomassa perheessä, se taatusti protestoi käytöksellään jollei asiat ole kunnossa, sillon kissa voi kuseksia minne sattuu jos hänellä ei ole esim puhdasta hiekkalaatikkoa tai jos elinolosuhteet eivät ole muutoin kunnossa. - että.silleen
Palstan.Rumin.Mies kirjoitti:
Ainoa perustavaa laatua oleva ero vain metsästäjän ja kissan välillä on se että me emme tapa jokaista joka vastaan tulee vaan voimme järjellisesti valikoida niin että saalista on myös tulevaisuudessakin. Kissa taas ottaa kaiken minkä kiinni saa välittämättä tuleeko alueelle ensivuonna uusia lintuja vai ei. Tuon ymmärtää luonnonvaraisille pedoille koska syöminen on niiden elinehto ja liikkuvat biologisestikin laajasti jotta kannat pysyvät tasaisena kaikkialla. Kissan taas ihminen laskee vapaaehtoisesti luontoon tappamaan. Toisaalta syyllinen ei ole se kissa vaan sen kissan omistaja jolle pitäisi kirjoittaa riittävän suuri sakko tai haltuunottaa lemmikki koska ei ole tätä kykenevä hallinnoimaan.
Kuules nyt, kissan voi pitää myös pesimisaikaan kiinni, niin ettei se tapa teeren tai minkään muunkaan linnun poikasia. Kotikissa kun sen hyvin ruokkii,ei saalistus matkoille kotinurkistaan pahemmin lähde, paitsi tietysti leikkaamattomat kollit.
Joka taas on edesvastuutonta ettei huolehdita kollin kastroinnista,vaan annetaan sukukypsän kollin kiertää maita ja mantuja tehden kaikenlaista pahaa.
Tappaa ja syö, kuseksii ihmisten nurkkiin merkaten siten reviiriään, siittää uusia jälkeläisiä kotikissa nartuillekin ja siten syntyy villikissoja luontoon. On matkoillaan joskus viikkokausiakin olen kuullut kerrottavan.
Kotona on ollut kotikissa, talvet kaupungissa ja kesät maalla... pysyi pihapiirissä,
ei hortoillut metsissä tai lähtenyt kylille. Tosin sille annettiin aina ruokaa ennen sen ulos laskemista ja ulkona oli myös sen "sahanpurulaatikko huusi" jossa oli katos.
Murulla oli myös häkki tai oikeastaan se oli koirille tarkoitettu, mut muru ulkoili siinä noin pari viikoa kesässä kun kottaraisten pöntöistä lähti poikueet.
Yhden kottaraisen poikasen se on tappanut, lintu lensi suoraan häkkiin ja putos maahan. Käärmeet ja sisiliskot kyllä tappoi ja vaihtoi kananlihaan,kun toi kskelle pihaa ne näytille! Päästäisiä ei ainakaan syönyt, nekin toi vaihtokauppaan. Heinäsirkat ja muurahaiset oli makupaloja Murulle ja aina se katti pihalta löytyi parissa minuutissa. - eisenaamastajohdu
Palstan.Rumin.Mies kirjoitti:
Sinun paranormaaliutesi pystyy helposti hakkeroimaan ip tiedostoista:D
Ja mitäpä sekin kertoo mielenterveydestäsi jos ihminen nauttii muiden epäonnesta? Niinpä. Silloin luonne on pahasti sairas ja kuten olen tuosta sinun rääkymisestäsi jo nettideittipalstallakin sanonut monasti että mene hyvä ihminen hoitoon.:) Kiitos.
Ei lisättävää.
Tämä kertoi ihan kaiken, minkä halusinkin. Jopa enemmän.
Itse pidän kaikista eläimistä, mutta itselleni en ottaisi vastuulle mitään. Ne rajoittaakin elämistä. Kissa vs koira-ajattelussakin jäisin tympeään tasapeliin. Koirien lojaalius ja lauma-käytös sopii perheestä pitävälle, kun taas kissassa viehättää juuri se, että sen huomion saaminen vaati kärsivällisyyttä ja totaalista antautumista juuri siihen..Ja silti se saattaa kävellä häntä pystyssä pois. :-D
- koiratkelpaa
Inhoan kissoja, en voisi koskaan asua samassa asunnossa kissan kanssa. Eläkepäivillä otan koiran kaveriksi.
- Nnnainennnnn
Psykopaatin tunnistaa siitä ettei se pidä kissoista. Se johtuu siitä ettei kissoja voi mitenkään hallita manipuloida eikä laittaa kuriin. (Toki psykopaatti voi valehdella pitävänsä kissoista jos se tuo hänelle vaikka lisää pisteitä. Psykopaattihan voi valehdella mistä tahansa.)
Mieluummin jalkaproteesi naisella kuin joku rusakko!
Pidän eläimistä jotka ovat vapaana luonnossa. Pidän myös lemmikkieläimistä jotka saavat olla vapaasti pihalla tai laitumella.
En pidä eläintenomistajista joilla on eläimiä jotka eivät saa elää edes osittain vapaana edellä mainituilla tavoilla. He tekevät itse asiassa eläimille paljon pahaa ymmärtämättä sitä itse ollenkaan.Se on just noin. Olen monta kertaa funtsinut sitä, jos tossa pihalla olis kiraffi ja kun mä istun mun kolmannen kerroksen partsilla katsellen ulos, niin se kiraffi tulis pummaa naurista ja porkkanaa. Siistii vai mitä? Jos joku tulee väittämään, että olen joku rasisti tai ei eläinrakas, niin voi lähettää postia ihan privana.
modelli kirjoitti:
Se on just noin. Olen monta kertaa funtsinut sitä, jos tossa pihalla olis kiraffi ja kun mä istun mun kolmannen kerroksen partsilla katsellen ulos, niin se kiraffi tulis pummaa naurista ja porkkanaa. Siistii vai mitä? Jos joku tulee väittämään, että olen joku rasisti tai ei eläinrakas, niin voi lähettää postia ihan privana.
"Siistii vai mitä?"
Ehdottomasti todella siistii.- että.silleen
modelli kirjoitti:
Se on just noin. Olen monta kertaa funtsinut sitä, jos tossa pihalla olis kiraffi ja kun mä istun mun kolmannen kerroksen partsilla katsellen ulos, niin se kiraffi tulis pummaa naurista ja porkkanaa. Siistii vai mitä? Jos joku tulee väittämään, että olen joku rasisti tai ei eläinrakas, niin voi lähettää postia ihan privana.
Ai sinä olet muuttanut? Asutko yhä samassa talossa kuin joskus muinoin, kun ajoit taxilla kotiisi pakoon sitä innokasta eukoa, joka iltaisin oli raapimassa sun oveasi.
Silloin kerroit asuvasi toisessa kerroksessa, älä huolestu ei täyty postilaatikkos ainakaan minun takiani.
Muistan kirjoituksi vielä tänäänkin, oli varmaan ensimmäinen kerta silloin kun oikeesti nauroin M-Lpalstan juttujasi. Kiitos siitä hupituokiosta! =)) että.silleen kirjoitti:
Ai sinä olet muuttanut? Asutko yhä samassa talossa kuin joskus muinoin, kun ajoit taxilla kotiisi pakoon sitä innokasta eukoa, joka iltaisin oli raapimassa sun oveasi.
Silloin kerroit asuvasi toisessa kerroksessa, älä huolestu ei täyty postilaatikkos ainakaan minun takiani.
Muistan kirjoituksi vielä tänäänkin, oli varmaan ensimmäinen kerta silloin kun oikeesti nauroin M-Lpalstan juttujasi. Kiitos siitä hupituokiosta! =))Olkaa hyvä! Tosiaankin olen muuttanut M-Lpalstalta tänne ja toisesta kerroksesta kolmanteen, lähemmäksi "alkoa"...säästyy taksirahoissa. Muutin koska sain 3 huomautusta häiritsevästä asumisesta, enkä jaksanut alkaa asiastaa riitelemään, joten vuokrasin huoneistoni Virolaisille rakennusmiehille. Tämä vaikuttaa mukavalta palstalta ja minut on otettu hyvin vastaan...kukaan ei ole vielä uhannut tappaa:D
Meikä tykkää...
Ei parisuhde kestä jos ei eukko tykkää mun koirista tai kissoista.
En luovu mun metästys kamusta vaikka minkälainen tissien kanssa vouhottaja olis kyseessä.
Jos meikäläistä vaaditaan luopumaan mun kavereista niin silloin on väärä nainen huushollissa.Hyvähän sun on tänne tulla huutelemaan, kun ei täällä kukaan pääse kyselemään mitä mieltä noi sun elikot on asiasta.
modelli kirjoitti:
Hyvähän sun on tänne tulla huutelemaan, kun ei täällä kukaan pääse kyselemään mitä mieltä noi sun elikot on asiasta.
Kissar on aika tyytyväinen kun ne saa tulla pieniltä metsästysreissuiltaan lämpimään taloon nukkumaan.
Koirat saa juossa vapaana kun ollaan mettällä/mökillä.
Saavat elää suurimman osan ajasta ihan vapaana.
Kirmata vapaana ihan sydämensä kyllyydestä. :D
- vapaamies---
Yhden naisen poikaystävä heitti naisen koiran 5 kerroksesta alas koska ei tykännyt kun koira haukkui kerran viikossa. Arvatkaa jättikö nainen sen jännämiehen?
Nakkasin nistin alas yhtä korkealta kun en tykänny että se myi huumeita mun nurkilla.
Tuli pieni raivokohtaus ja niin se nisti vaan tippu alas...
- Palstanarttu
Pidän kovasti, vaikka en voikaan ottaa lemmikkiä kun olen pois kotoa niin paljon. Jostain syystä mä haluaisin nyt akvaarion! Eläkeläisakkana otan koiran, niin saan lenkkikaverin.
Olen eläinrakas, on ollut gerbiilejä, marsu, koira, kissoja. Perheessä on aina ollut lemmikkejä. Joten kai siihen on kasvanut. Lemmikistä luopuminen vaan on niin ikävää, etten aio ottaa lemmikkiä enää edellisten jo kuoltua. Ihailen toisten lemmikkejä ja luonnon eläimiä. :)
Ne myös sitovat, joten elän sen verran "itsekästä aikaa", että en sitouta itseäni eläimeen, jonka tarvitsee saada enemmän kun olen juuri nyt valmis tarjoamaan. Niinpä niiden on parempi olla ihmisellä, joka antaa täyden huomionsa ja huolenpitonsa eläinystävälle. :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207