en aloita koko tarinaa alusta, mutta voitte lukea aikaisemman viestini...
No tänään aamulla soitin miehelleni ja sanoin että ymmärrän että han tarvii aikaa ja rauhaa miettiekseen asiat selväksi ja ymmärrän että hän on ihan pihalla kaikesta...mutta haluan vain tietää meinaako hän enää tulla kotiin...hän sanoi että en tiedä...sitten hän sanoi että tällähetkellä hänestä tuntuu että haluasi olla hetken aikaa yksin...
eli taitaa olla aika riisua sormus pois sormesta, vai mitä???
No tänään aamulla soitin miehelleni ja sanoin että ymmärrän että han tarvii aikaa ja rauhaa miettiekseen asiat selväksi ja ymmärrän että hän on ihan pihalla kaikesta...mutta haluan vain tietää meinaako hän enää tulla kotiin...hän sanoi että en tiedä...sitten hän sanoi että tällähetkellä hänestä tuntuu että haluasi olla hetken aikaa yksin...
eli taitaa olla aika riisua sormus pois sormesta, vai mitä???
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta. Ja rauhoitu!Kunpa olisin tämän ohjeen saanut joltain, niin olisimme saaneet kriisimme hoitoon, mies olisi päässyt luolaansa ja palannut takaisin. Valitettavasti sinun "paniikkisi" ahdistaa hänet vain kauemmaksi. Usko minua!
Onko mitään mitä minun kannattaisi tehdä?
Antaa aikaa ja rauhaa, nyt kun hän sitä selvästi tarvitsee?
Kyllä ymmärrän että hänen täytyy miettiä koko elämäsä uusiksi, en yhtään sitä vähättele, mutta että luopua kaikesta mitä meillä on....
Anna aikaa. Minun mieheni mietti puoli vuotta sitä mitä haluaa ja palasi takaisin. Puoli vuottakin on lyhyt aika parisuhteessa josta toivoo sitä "loppuelämän suhdetta".
Ei minulla mihinkään kiire ole, olen vain perusluonteeltani niin kärsimätön ihminen, että tekee niin tiukkaa odotella....
vaikka tiedän että saan varmaan paljon enemmän aikaan, jos jaksan odottaa kuin että pakotan hänet valitsemaan....
Jos tää tilanne jotain opettaa niin kärsivällisyyttä, ja paljon...
Pelkään vain niin kovasti menettäväni mieheni, että alan alitajuisesti koko ajan ajatteleen että niin kuitenkin käy, ja parepi heti kuin myöhemmin...
Jos oikein tosissaan välität/rakastat miestäsi niin lakkaa olemasta itsekäs kuten lauseesikertoo:
"Pelkään vain niin kovasti menettäväni mieheni, että alan alitajuisesti koko ajan ajatteleen että niin kuitenkin käy, ja parepi heti kuin myöhemmin..."
Ymmärrän vaikeutesi jos olet kärsimätön luonne, mutta tuo kertoo itsekkyydestä, ei huolesta miehen selvitymisestä. Minä antaisin miehelle aikaa, eläisin omaa elämääni ja ajattelisin miehestä kaikkea hyvää ja toivoisin hänelle voimia selviytymiseen.
Ja tämä on kamala sanoa, mutta jos mies ei halua palata elämään kanssasi, niin ei siihen vaikuta aika, vaan rakastaminen on tahtomista etkä sinä voi hänen prosessiaan nopeuttaa.
Mietihän, jos sinä todella rakastat häntä, annat hänen rauhassa selvittää elämänsä. Jos hän haluaa palata takaisin aikanaan, on teidän suhteenne todella vahvalla pohjalla, pohjalla jonka hän on miettinyt. Ja toisaalta, jos hän ei halua palata, niin eikö toisen rakastamista ole se, että haluaa hänen olevan onnellinen, jopa siinäkin tapauksessa että hän elää onneaan muualla.
Toivon sinulle todella paljon voimia ja toivottavasti löydät jostain halua alkaa elää omaa elämääsi juuri nyt, eikä vasta sitten kun tiedät ratkaisun. Ehkä tässä on myös sinulle kehittymisen paikka.
Toisaalta sanasi olivat satuttavia, mutta niin pirun totta...
Kyllä minä rakastan, rakastan äärettömästi...
Se on vain alitajunta joka tekee kepposet, en todellakaan ole miehelleni tuonut julki että hänen on kiire tehdä päätös suuntaan tai toiseen.
Tottakai olen huolissani mieheni hyvinvoinnista ja selviytymisestä, ja niinkuin olen sanonut joudun antamaan hänelle aikaa, vaikka se tuntuukin vaikealta...
Jäin ihmettelemään tuo että jos mieheni ei halua tulla takasin niin siihen ei vaikuta aika, mitä tarkoitit sillä?
Sitähän minä olen miettinyt että pitäisikö minun päästää hänet kokonaan menemään juuri siksi että rakastan häntä niin paljon, ja jos hänelle olisi helpompaa elää ilman minua...ja olen sitä häneltä kysynytkin että voisinko näin auttaa, mutta ei...
Aika ......... Siis että jos hän miettii kuukauden, hän palaa ja jos hän miettii puoli vuotta, hän ei palaa ---- siis että näin se ei mene. Aika ei tapa rakkautta, vaan vahvistaa sitä jos sitä on. Aika ei siis tee päätöstä hänen puolestaan, vaan hän itse.
Miksi mietit pitääkö sinun päästää hänet kokonaan menemään? Jos noin sanot miehelle, niin veikkaanpa että taka-ajatuksena on eräänlainen uhkaus sinun taholtasi, eräänlainen painostuskeino tämäkin, tavallaan pyrit tekemään päätöksen hänen puolestaan. Sen voisi mieltää eräänlaiseksi mustasukkaiseksi kostoksi ....... sinulla on nyt jotain minua tärkeämpää, lähden kostoksi pois.
Voi miten aivan ottaa kipeää nähdä tuskasi, mutta edelleen, älä tee mitään muuta kuin anna hänen olla, jos olet tarjoilemassa eri vaihtoehtoja, niin se vain lisää hänen hämmennystään. Koeta nyt elää omaa arkista elämääsi niin hyvin kuin taidat ja tee sellaista mistä saat hyvää oloa. Päästä irti tuosta pakonomaisesta tarpeesta saada ratkaisu juuri nyt. Keksi itsellesi jokin projekti, kuntoile itsesi kuntoon tai muuta jotenkin, tee remonttia, iso käsityö, uusi harrastus, jotain johon suuntaat energiasi, niin kuin huomaamatta aika kuluu ja mies on ratkaisunsa tehnyt.
Rauhallista voimaa sinulle!
sain juuri viesti mieheni siskolta, missä luki että mieheni ehkä jossain vaiheessa alkaa etsimään omaa kämppää...joten ratkaisun hän on tainnut jo tehdä ei ole vain pystynyt sitä minulle kertomaan....
Todella kurjaa kuulla asia joltain muulta ......
Tämä tuskin lohduttaa vielä, mutta joskus sen ymmärrät: Parempi elää parisuhteessa jossa kumpikin haluaa olla ja rakastaa. Vaikka sinulla juuri nyt tuntuu olevan toista kohtaan paljon rakkautta, se ei yksin riittäisi pitämään parisuhdetta koossa.
Lohduttava halaus tästä eteenpäin.
kysyin mieheltäni asiasta että onko hän nyt tosiaan tuumaillu etsivänsä omaa asuntoa, hän sanoi ettei ole kellekkää niin sanonut...
koittaa tässä sitten uskoa enää mihinkään...
sehän tässä vaikea onkin, kun en pysty uskomaan että mikään voi näin vain muuttua kun ennen lapsesta tullutta tietoa kaikki oli ok, eikä puhettakaan että eroaisimme....
Jouduin hieman samantyyppiseen tilanteeseen jonkin aikaa sitten. Minullekin oli aluksi erittäin vaikeaa antaa toisen olla rauhassa ja miettiä hänen koko loppuelämäänsä koskevaa päätöstä. Olen hyvin kärsimätön ja jouduin todella kamppailemaan etten painostaisi ja ahdistaisi.
Nyt olen kuitenkin päästänyt irti ja usko pois, näin on helpompaa minullekin. Välillä kaipuu ja rakkaus toista kohtaan tuntuu ihan fyysisenä kipuna rinnassa. Luotan kuiten tietynlaiseen johdatukseen ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Todellinen rakkaus kantaa vaikeuksien yli. Uskon, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Voimia :)