Olen kyllästynyt rasismiin!

Monien suomalaisten epäluuloinen suhtautuminen ja jopa suoranainen rasismi on vaivannut minua pitkään.

Olen jo pitkään miettinyt, mitä voisin tehdä. Haluaisin tehdä jotain, mutta ajatus esimerkiksi vastaanottokeskuksessa tehtävästä vapaaehtoistyöstä on mahdotonta. Joten tarjoudun ottamaan 2-4 nuorta 18-25 vuotiasta kaunista, hyvävartaloista tummaihoista naista luokseni asumaan.

23

135

6Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet oikea humanisti, luultavasti päästäisit heidät myös vuoteeseesi.

      • Jos suvaitaan niin sitten suvaitaan ja kunnolla, tähän jaloon tekoon on ymmärtääksni saatavissa vieläpä yhteiskunnalta riihikuivaa rahaa. ”Jossain vaiheessa tunsin Nigerian historian paremmin kuin Suomen historian” Tämä lause on nykyaikaa, minkä tulee esiin kun juttelee suomalaisten naisten kanssa. Minä myös haluan afrikkalaisen naisen ja mieluumin useamman, afrikkalaisen siksi, että suomalaisen naisen pelon ydin on venäläinen tai aasialainen nainen ja en halua alkaa haastamaan riitaa tai peloittelemaan ketään.


      • Tekniikkasukeltaja
        modelli kirjoitti:

        Jos suvaitaan niin sitten suvaitaan ja kunnolla, tähän jaloon tekoon on ymmärtääksni saatavissa vieläpä yhteiskunnalta riihikuivaa rahaa. ”Jossain vaiheessa tunsin Nigerian historian paremmin kuin Suomen historian” Tämä lause on nykyaikaa, minkä tulee esiin kun juttelee suomalaisten naisten kanssa. Minä myös haluan afrikkalaisen naisen ja mieluumin useamman, afrikkalaisen siksi, että suomalaisen naisen pelon ydin on venäläinen tai aasialainen nainen ja en halua alkaa haastamaan riitaa tai peloittelemaan ketään.

        Kuinka ihmeessä suomalaisen naisen pelon ydin voi olla nuo mainitsemasi seikat?

        (Hihitystä)


    • Ikis..M
      • Onko kuvassa LotR:in sormusaaveet? :D


      • sdfvsd

        Helpotetaan valintaa ja riisutaan kaavut http://www.timojaleena.com/maailmanympari/images/RN_1b.jpg


    • efgs
      • Pelkästään kurppia koko laitoksen henkilökunta..

        Melkonen suojatyöpaikka.


    • Mullah.Multapulla
      • sdfvdf

        aishawaria rai tai joku semmone


    • Mieki voisin ottaa nuoria naisia mun taloon... Kauniita sellasia.

      Saavat tehä ruokaa ja käyttää mun koiria lenkillä.

      • Kuulema tykkäävät koirista ja ovat muutenkin sopeutuneet luontoon.


    • kaisanoasaa

      Minustakin tulee heti suvaitsevainen kun tuolta sota-alueilta alkaa tulemaan niitä kauniita, pitkäsäärisiä ja suurisilmäisiä 25-vuotiaita neitosia Suomeen. Toistaiseksi ei ole tullut kuin niitä 10-vuotiaita, 35-vuotiailta näyttäviä partaisia sotalapsia mutta en minä niistä tykkää joten pysyn jatkossakin rasistina.

      • Loistavaa! Kiva, että joku muukin suomalainen mies ei ole 100% rasist. Laitan muutaman linkin missä on ihan tavis naisia, jotka olisivat iloisia jos pääsisivät turvaan.

        1. https://constative.com/wp-content/uploads/2015/07/Beautiful-Girl-Africa.jpg
        2. https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/df/a9/69/dfa969e3b3b5e24a7edff3a9ed9333d2.jpg
        3. http://bit.ly/2frmICh


      • Nyt_suvaitaan

      • helgamies_
        modelli kirjoitti:

        Loistavaa! Kiva, että joku muukin suomalainen mies ei ole 100% rasist. Laitan muutaman linkin missä on ihan tavis naisia, jotka olisivat iloisia jos pääsisivät turvaan.

        1. https://constative.com/wp-content/uploads/2015/07/Beautiful-Girl-Africa.jpg
        2. https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/df/a9/69/dfa969e3b3b5e24a7edff3a9ed9333d2.jpg
        3. http://bit.ly/2frmICh

        Ei rasismille. Voisin ottaa max. 4 tyttöturvapaikanhakijaa hoidettavaksi. Ei enempää, koska kunnioitan naisjärjestöjen ja feministien halua islamisoida maa ja profeetan antama luku 4 vanhurskaana on mielessäni. Jos on tarvetta suuremmalle määrälle tällöin pitäisi turvautua tilapäisavioliittoihin ja korkean seksuaalimoraalini takia en halua lähteä tähän, vaikka tämäkin käytäntö on vanhurskautta, sekä luonnollisesti naisjärjestöjen ja feministien tukemaa ja hyväksymää.


      • erika-täti
        helgamies_ kirjoitti:

        Ei rasismille. Voisin ottaa max. 4 tyttöturvapaikanhakijaa hoidettavaksi. Ei enempää, koska kunnioitan naisjärjestöjen ja feministien halua islamisoida maa ja profeetan antama luku 4 vanhurskaana on mielessäni. Jos on tarvetta suuremmalle määrälle tällöin pitäisi turvautua tilapäisavioliittoihin ja korkean seksuaalimoraalini takia en halua lähteä tähän, vaikka tämäkin käytäntö on vanhurskautta, sekä luonnollisesti naisjärjestöjen ja feministien tukemaa ja hyväksymää.

        No, islamilaisen sivistyksesi määrä on liian vähäinen.

        Vaimot ovat ihan eri asia, kuin muut naiset.

        Vaimoja pitää kohdella tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Tähän on pieni poikkeus, jonka Profeetta opetti. Nimittäin kerrotaan (Shahih alBukhari) että Profeetan vaimot sättivät Mohammedia, koska Mohammed käytti liian paljon aikaansa Aishan luona ja KÄYTTI AISHAN VAATTEITA. Tämä vaateasia oli se viimeinen pisara, jonka vuoksi vaimot ottivat Mohammedin puhutteluun.

        Mohammed yritti aikansa puhua itseään pinteestä ja akkojen nalkutuksesta ulos, mutta mikään ei oikein tehonnut. Kunnes Mohammedille tuli kohtaus ja Allahin sanoma suoraan taivaasta: Mohammed saa käyttää naisten vaatteita, ja varsinkin Aishan vaatteita, koska vain Aishan kaavuissa Profeetta saa voimallisia jumalallisia näkyjä. Siksi mohammed saa myös viettää aikaansa Aishan huoneissa niin paljon kuin haluaa.

        No, problem solved.

        Mitä tulee muihin naikkosiin vaimojen lisäksi, niin Mohammed antoi luvan pitää ihan niin monta naisorjaa kotonaan kuin kukin mies haluaa. Ja naisorja tarkoittaa seksiorjaa, mikäli naisorja edes etäisesti on pantavan näköinen. Vain vaimojen määrää Mohammed rajoitti (ja niitäkin vain muilta kuin itseltään. Mohammedilla oli yhteensä 11 vaimoa, jotkut sanovat että 13. Itse uskon, että 11, ja niistäkin vain 9 elävää kerrallaan)

        Orjat pitäisi kyllä oikeaoppisesti ihan itse ryöstää. Mutta monet oppineet ovat sitä mieltä, että orjanaisten ostaminen on myös ihan ok. Ja näin kunnon uskovaiset nykyään toimivatkin, eiväthän he mitään ryösteleviä barbaareja ole.

        Eli kyllä voit ottaa kotiisi enemmän kuin 4 naista. Kunhan maksat edes vaikkapa euron vaikkapa SPR:lle.


    • helgamies_
      • Eikös tuosta olis pitäny tulla linnatuomio..


    • Skunkkixxx

      Miehet on perseestä

    • Anonyymi

      Ninpä

    • Puuronpitäsriittää

      Just joo sinä otat ne kaikki neljä nuorta naista jotka Suomeen tullut, ei tosta kiitosta tule ainakaan minulta. Mut nyt pitäs naittaa noi toisella , kolmannella kierroksella olevat yh-äidit noille neljällekymmenelle tuhannelle miehelle jotka toivottavasti tulivat tänne että saadaan Suomen turvaksi tuo aita rakennettua länsirajalle, että kotoutuisivat. sitten me Suomi miehet voitas tilata Ukrainasta itsellemme lääkäriopinnot suorittaneet vaimot lääkäripulaa helpottamaan.

    • Rasismiago

      Se on sitä 'tyytymättömyyttä' itseen ja tähän kurjaan elämään, kun ollaan kateellisia niille joilla ei ole mitään. Vertailu aiheuttaa tämän. Siis se aivolohkon puolisko joka laskee numeroita ja vertailee kellä on pisin mela. Mun mielestä se ei ole rasismia jos ihmettelee näitä muiden kansojen idiotismia ja sotimista ja diktatuuria joka on jääny kehityksestä ja ei pidä huolta edes omista kansoistaan. Tätä voi ja saakin ihmetellä. Suomi on pieni maa. Afrikka ja USA ja britit yms on isoja maita väestöltään. Luulisi kun tätä ihmismassaa löytyy että löytyisi keinoja sivistää,ruokkia, huolehtia omasta kansasta ettei tarttis lähteä toisten elätettäviksi, mutta kun ei. Eikö Afrikka ruoki Afrikkalaista? Ompa kumma ilmiö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      314
      6781
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3829
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      207
      3096
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2787
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1922
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1682
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      210
      1672
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1528
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1521
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1408
    Aihe