Nainen syyttää lapsen hyväksikäytöstä

uupunutisi

Lapsen äiti väittää minun hyväksikäyttäneen 4v. tyttöämme. Hän on tehnyt minusta rikosilmoituksen mikä myöhemmin on vaihtunut epäilyksi. Koska hän on ainoa joka asiaa epäilee. Olemme käyneet jo paikallisella lääkärillä jonka jälkeen TAYSissa. Minulle jäi semmoinen tunne, että molemmissa paikoissa minut jo on leimattu pedofiiliksi ja sairaalan tietoihin ainakin kirjoitettiin että äiti epäilee hyväksikäytöstä, joten se leima sinne jää ainakin. Minua ei juurikaan ole kuultu asiasta. Lapsesta otettiin tutkimuksia alapäästä ja pikkuhousut jätettiin myös tampereelle tutkittavaksi. Ainoa epäily mistä tämä johtuu, on kun lapsella on aika ajoin ollut punoitusta alapäässä.

Onko kenelläkään kokemusta tälläisestä tapauksesta tai tietää että jollain olisi ollut vastaavaa? Koska kaipaisin todella kipeästi neuvoja miten edetä...
Lapsen käytöksessä ei ole muutosta, on aina hyväntuulinen, sosiaalinen ja reipas. Päiväkodissa avoin, leikkii kaikkien kanssa. Onko tämä nyt minun osalta hävitty taistelu, vai onko isällä yleensä mahdollisuuksia?
Alkaa todella epätoivo iskeä, koska hän aina keksii uusia syytöksiä, millä yrittää saada asiaansa läpi. Onko niin että alapään punoitus ei voi johtua mistään muusta kuin hyväksikäytöstä? Poliisi oli jo sanonut, että pelkkä punoitus ei riitä todisteeksi, niimpä hän rupesi seuraavaksi väittämään että pelkästään hinkkaan itseäni lasta vasten. Äiti on minun läsnäollessani kysynyt lapselta suoraan kosketteleeko isi sinua alapäähän, niin lapsi on vastannut että ei muuta kuin pesun yhteydessä.
Siihen pisteeseen tämä on mennyt että en enää uskalla olla normaalisti lapsen kanssa, koska pelkää äidin kyttäävän ja keksivän lisää satuja. Edelleen kaikki asumme saman katon alla. Tosin olen lähipäivinä muuttamassa omaan kämppään. Itse en pysty syömään enkä nukkumaan. Henkisesti alkavat voimat loppumaan.

11

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietoaon

      Jos mitään rikosta ei ole tapahtunut, niin lapsella voi olla ihottumaa tai tämän ikäiset lapset alkavat tutkimaan itseään, en tiedä miten se saisi punoitusta. Jos housut hankaavat. Tuon ikäiselle löytyy paljon asioita miksi punoittaa.

    • neuvojaaa

      Jo on aikoihin eletty, jos lapsen alapää punoittaa ei se tarkoita että automaattisesti joku käyttää hyväksi. Voi olla ihottumaa, jotkut tytöt saa pissatulehduksia toisia herkemmin. Kannattaa myös miettiä saako ihottuman jostain tietystä kankaasta tai pesuaineesta, kannattaa pestä herkkäihoisten pesuaineella.

      Lapsen äiti voi esittää mitä syytöksiä tahansa mutta jos ei ole todisteita mistään, ei voi viedä huoltajuutta sinulta. lapsen äiti kuulostaa siltä että haluaa lapsen itselleen ja sinut ulos heidän elämästään,sen takia yrittää keksiä jonkun konstin millä pääsee eroon sinusta. Sanopa sille että lapsella on oikeus myös isään.

      Sovitte lastenvalvojan välityksellä tapaamisistä ja yhteishuoltajuudesta. jos lapsen äiti ei muuten kykene ja on hullu.

    • Ollapavaansiittäjä

      Tee rikosilmoitus! Poliisi voi hyvinkin löytää tutkinnassa, että lapsesi äiti on esim. Tehnyt netissä aiheeseen liittyviä hakuja.. voi olla myöskin että äiti itse on hinkannut tai muuten saanut aiheutettua ne punoitukset tarkoituksella (on itse pedofiili, mahdollisesti uusi salattu miesystävä on sellainen ja äiti tietää ja hyväksyy asian.. todennäköisimmin tää liittyy vaan siihen et haluaa yksinhuoltajuuden) älä vinkkaa mitään sille naiselle ettei se tajua alkaa hävittämään todisteita.

      Tuo on muutenkin aika epäilyttävää, jos nimittäin äiti aidosti epäilisi sua aiheesta pedofiiliksi,niin se olisi hakeutunutvälittömästi itse turvakotiin, etkä asuisi epäilyksen alla samassa taloudessa.

      Tee ehdottomasti se rikosilmoitus!

      Itsellänikin on ollut juonitteleva lapsen äiti liittyen haluun olla yksinhuoltaja,mutta ei tuo sentään tuollaiseen ole alentunut. Huhhug. Voimia.

      Naiset ei kovin pitkälle ajattele.. itse tein sen päätöksen kun lasten äidit halunneet olla yksinhuoltajia,niin olkoon todellakin yksin niiden kanssa,minulta ei heru mitään muuta enää kuin se pakollinen mitä laki määrää=elatusmaksut,sekin on mitätön summa :D mulla ei ole enää motivaatiota työntekoon. Mulla ei työtätekemällä jäisi elämiseen yhtään enempää kuin nyt työttömänä.. joten miksi tehdä työtä enää. Ei tarvii tulla anelee mitään apuja, edes sairastapauksessa, ei klinikoiden spermanluovuttajiakaan kiusata millääntavoin lapseen liittyvissä asioissa. Oon sinnekin jo vienyt geenit varmuuden vuoksi :) Nää lasten äidit saisi enemmän elareita ja ilmaisen hoitopaikan silloin kun haluavat, jos olisi ollut halua jakaa vastuuta ja päätösvaltaa asioihin. Mulla olisi motivaatiota tehdä perheen eteen..enää ei ole kun semmoista ei ole. Mun olisi pitänyt pettäjähuijarin kanssa olla kotista että saisin olla täysisä, elää kokoajan siinä pelossa et eukko hankkiutuu vieraalle raskaaksi..tein valinnan ja lopetin suhteen. Mitä isyyttä tämmönen on? Yhtälailla voisi viedä äänestysoikeuden..
      Mun mielestä tosiaan, ne ketkä haluaa olla yksinhuoltajia, pitää viedä oikeus saada elatusmaksuja siittäjältä, peruste se ettei klinikoiden spermanluovuttajiakaan vaivata elatusmaksuilla. Sinunkin lapsen äiti olisi varmaan hakenut klinikalta spermaa jos olisi siihen ollut varaa tai saanut siittiöt sieltä ihan ilmaiseksi tuo on se keino saada varmasti yksinhuoltajuus.

      Hei ota rennosti, hanki mahdollisimman monen naisen kanssa jälkeläisiä, kyllä niistä joku selviää hengissä jatkamaan sukua. Nainen, äiti on se tärkein henkilö lapsen elämässä ja määrittää paljon..joten ei tuollaisen varaan kannata geenien säilymistä jättää!

      • Yujun

        Siis sinulla on oikein monta eri naista joiden kanssa olet hankkinut lapsia? Miksi olet noin toiminut?
        Kyllä se on niin että jos ryhtyy lapsia hankkimaan tietyn miehen kanssa, niin siihen sisältyy oletus että tämän kanssa sitten kannetaan yhteisesti vastuuta. Mutta jokin meni pieleen, niinkö? Ensin yhden naisen kanssa, ja sitten vielä toisen?
        Pitäisikö sinun kysyä itseltäsi että oliko sinussakin jotain vikaa. Miehet aina lapsenomaisesti syyttää naista.


    • Jhfdjiugxkk

      Hei muuten, tuon ikäiset lapset muuten kuulemma jo hinkkaavat itse itseään, sanotaan unnuttamiseksi..johtuisi siitä? Itse ainakin muistan hiplanneeni vehkeitäni niin pitkään kuin muistan ja se muisti ulottuu jopa sylivauvaikään.. :D

      Liika vaatteidenpesuaineiden käyttökin ja väärien pesuaineiden käyttö alapääpesussa voi saada punoitusta aikaan. Kai käytät lapsille tarkoitettuja pesuaineita ja huuhtelu kunnolla?

    • Suojelusenkelit

      Selvä juttuhan tämä on. Joku "Nainen," tässä tapauksessa yrittää tuhota suhteesi lapseesi. Tai sitten hän on jollain tapaa seonnut. Tälläinen asia on vakava syytös ja ilman punoitusta kummempia todisteita ja kun lapsikin käyttäytyy normaalisti, ei sinua voi syyttää tästä. Jos siis oikeasti olet syytön, niin lähdet hoitamaan tätä asiaa näin. Ei enään mihinkään lääkäriin, jossa leimataan ilman todellisia perusteita.
      Vaan poismuutto ja ero tälläisestä naisesta, niin pian kuin ikinä on mahdollista.
      Ja jos tahdot nähdä lastasi tai olla jonkinlaisissa tekemisissä hänen kanssaan.
      Ehkä pitäisi miettiä, jo sitä että kenen tulea ja apua itse tarvitset?
      Tarvitsetko lakimiehen apua, vai poliisin apua epäillysten poistamiseksi?
      Kohta tarvitset psykiatrin apua tai joudut muuten sairaalahoitoon, ellet lähde pois.

    • Hei.

      Ei ole ihme, että olet uupunut, hurja tilanne. Ei ole kokemusta tuollaisesta, mutta mieleen nousee vaan se, että pelasta itsesi ja lapsesi. Kysy jostain oikeusaputoimistosta mitä voit ja mitä sinun kannattaa tehdä. Älä jää odottamaan mitä tapahtuu vaan toimi itse. Ja mene myös jonkun ulkopuolisen kanssa puhumaan, ettei pääsi kokonaan hajoa tuon taakan alle.

      Tsemppiä,
      Pirkko-pappi

    • Yyhuji

      Täytyy ymmärtää se että hyväksikäyttöä todellakin tapahtuu, ja on jätetty huomiotta todelliset uhrit. Siksi eri tahot, poliisi ja lääkärit, ottavat nykyään nämä asiat vakavasti.
      Myöskään äiti ei aina voi tietää että mikä on totuus. Sitten hän ei enää voi jättää asiaa pelkän uskon tai luulon varaan, vaan tekee ilmoituksen.

      Juttu on niin, että lapsen etu on ensin. Aikuisten täytyy vaan kestää ja odottaa että totuus selvitetään. Ei voi olettaa että aikuisten vuoksi lapsi jätetään heitteille ja huomiotta. Esim Oulun tapauksessa pikkutyttö jäi vaille apua. Ehkä joku saattoi epäillä mutta tuudittautui ajatukseen ''no ei kai mitään ole tapahtunut.....''

    • outs2016

      tuo syyttely on rikollista. ota yhteys asianajajaan ja sano se tälle naisellekin. hänelle tulee vielä selvitettävää viranomaisten puolelta .

    • 0105

      Unohda koko juttu. Anoppisi on sairas.

      Muista aina että todistusvelvollisuus on hänellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10320
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      422
      4594
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3114
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1899
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1650
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe