Uskonto yhteiskunnallisena tekijänä

Marksin Kalleko se oli, joka sanoi, että uskonto on ooppiumia kansalle? Olipa kuka hyvänsä, siinä oli mielestäni vain puolitotuus. Oopiumi ei todennäköisestikään tuota esim. siveellisyystavoitteita, joita useimmat uskonnot saavat aikaan. Jumala ja humala ovat vain sanoina melkein samoja.

Yhteiskunta ilman yhteistä uskontoa monesti heikompi kuin valtionuskontoyhteiskunta. Tämä lieneekin valtionuskonnon perusidea. Toiset uskonnot sitten ovat valtionuskonnoiksi sopivampia kuin toiset. Kristinusko ei alkujaan ollut mitenkään valtionuskonnoksi suunnattu, mutta "porttokirkko" muodostettiin Rooman keisarin avulla. Nyt tämä aikakausi näyttäisi olevan ohi.

Elämme siis Suomessa yhteiskunnassa, jossa ei ole yhteisesti tunnustettua uskoa. Jos verrataan tilannetta ateistien perustamiin yhteiskuntiin, niin yhtäläisyyksiä voi nähdä. Neuvostoliiton tieteellinen ateismi -nimellä kulkenut valtionuskonto kaatui muutamassa sukupolvessa. Pohjois-Koreassa on kehitetty oma valtionuskontonsa ateismista ponnistaen. Meilläkin pyritään luomaan yhteistä arvopohjaa kun on hylätty vanha arvopohja. Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus -esiuskonto rankaisee syntisiä aika kovasti, joskaan ei kuolemalla. Uskontunnustusta vaaditaan siellä ja täällä.
Eräs outo sivujuonne Suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus -esiuskontoon liittyy, joka muistuttaa hieman sitä ajatusta, että kannibalismi on vain makuasia. Nimittäin islamin arvostelua pidetään isona syntinä, vaikka islam joissakin käytännössä olevissa muodoissaan on täysi vastakohta suvaitsevaisuudelle ja monikulttuurisuudelle. Islam on kylläkin erittäin sopiva valtionuskonnoksi. Olisiko tämä sittenkin alitajuisesti taustalla?

Tulevaisuuttahan on vaikea ennustaa, varsinkin jos pyrkii osumaan oikeaan. Osmo Tiililä protestoi aikoinaan teologian siirtämistä täysin maallisen regimentin piiriin. Siinäköhän se länsimaisen kristikunnan tuhon siemen kylvettiin? Kristillisyyshän leviää nykyään kehitysmaissa varsin hyvin, mutta vähenee teollistuneessa pohjoisessa. Reipas hengellinen herätys saattaisi muuttaa tätä kehityssuuntaa Suomessakin.

4

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Neuvostoliiton tieteellinen ateismi -nimellä kulkenut valtionuskonto kaatui muutamassa sukupolvessa."

      Aikoinaan Neuvostoliitossa kuitenkin vanginvartijat ja vangitut kävivät keskenään
      mielenkiintoisia filosofisia keskusteluja valtion olemuksesta ja valtion suhteesta
      uskontoon. Jotain hyvää sielläkin siis saatiin aikaan.

    • uskoon.tämäkin.tuli

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4313
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2577
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2384
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      616
      1981
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      26
      1701
    Aihe