Olen jo monta vuotta ollut varsin tyytyväinen elämääni. Töitä on ja harrastuksia. On mukavia läheisiä ihmisiä. Tekemistä ehkä vähän liiaksikin. Osaan nauttia myös yksinolosta, katsoa vaikka elokuvia, lukea, retkeillä. En tarvitse miestä mihinkään. Olen voinut hyväntahtoisen huvittuneesti nauraa palstakirjoittelijoille, jotka ovat ihastuneet työkaveriin ja miettivät että mitämitä ja mksi ja pitäisikö ja mitäsemeinaa ja eitässäollamitäänteinejä. Kyllä aikuinen ihminen kai jo osaa...
Sitten hän tuli samaan työpaikkaan, törmäillään aika harvoin. Ihan ok tyyppi. Muut kehuvat hänen työpanostaan. Mukavat jutut. Tajuttoman miellyttävä ääni. Ajattelin, että tuollaista puhetta voisi kuunnella ihan vain nautinnoksi. Viaton pieni ajatus. Meni muutama viikko ja löysin itseni haaveilemasta hänestä tuijotellessani tylsiä töitäni.
Mikäpä siinä, eihän mukava pieni väreily vatsanpohjassa kenenkään työuraa vaaranna, mutta totaalisen täyttymättömänä ja turhana tunteiluna alkaa jo vähitellen harmittaa. Olisi nimittäin niin paljon tähdellisempääkin telemistä! Toisaalta olisihan ihan mukavaa, jos olisi oma kaveri, jonka kanssa voisi asettautua sohvalle hyvää leffaa katsomaan. Voisi siinä vaikka pitää kädestä kiinni tai vaikka vähän hartioita hieroa samalla. Pätkän jälkeen voisi vähän väitellä teemoista ja näyttelijäsuorituksista ja voisi sitten vaikka...
Juuri näistä ajatuksista voisin luopua. Nyt vain odottelen, että tunteellinen hullutus menee ohitse. Ja meneehän se ajan kanssa.
Sitten hän tuli samaan työpaikkaan, törmäillään aika harvoin. Ihan ok tyyppi. Muut kehuvat hänen työpanostaan. Mukavat jutut. Tajuttoman miellyttävä ääni. Ajattelin, että tuollaista puhetta voisi kuunnella ihan vain nautinnoksi. Viaton pieni ajatus. Meni muutama viikko ja löysin itseni haaveilemasta hänestä tuijotellessani tylsiä töitäni.
Mikäpä siinä, eihän mukava pieni väreily vatsanpohjassa kenenkään työuraa vaaranna, mutta totaalisen täyttymättömänä ja turhana tunteiluna alkaa jo vähitellen harmittaa. Olisi nimittäin niin paljon tähdellisempääkin telemistä! Toisaalta olisihan ihan mukavaa, jos olisi oma kaveri, jonka kanssa voisi asettautua sohvalle hyvää leffaa katsomaan. Voisi siinä vaikka pitää kädestä kiinni tai vaikka vähän hartioita hieroa samalla. Pätkän jälkeen voisi vähän väitellä teemoista ja näyttelijäsuorituksista ja voisi sitten vaikka...
Juuri näistä ajatuksista voisin luopua. Nyt vain odottelen, että tunteellinen hullutus menee ohitse. Ja meneehän se ajan kanssa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siis kyselet täältä ilmeisesti miehiltä miten pääset eroon naisena ihastuksestasi? Taidat odottaa ihan toisenlaisia vastauksia.
En odota mitään, koska tämähän nyt on pelkkä retorinen pläjäys palstalle. Luulen tietäväni että oikeasti ei tähän ole mitään lääkettä, ei varsinkaan se toimi, että yrittäisi vain olla ajattelematta... Voinhan olla väärässäkin ja jollakulla olisi hyvä kikkakolmonen tähän vaivaan. Vaikkapa homeopaattinen, kaikkea voin kokeilla.
Minulla pahimman kaipuun hellittäminen tapahtui noin kahden vuoden kuluttua. Siis pahimman. Sitten meni vielä vuosi haikaillessa. Ja näin tapahtui, vaikka en ollut ihastukseni kanssa kuin ihan vähän alussa tekemisissä.
Pari vuotta.... eipä tässä sitten kannata hötkyillä.
Olin vain ollut niin tyytväinen tilanteeseen, jossa en ole ihastunut keneenkään tai suhteessa kenenkään kanssa. Vapautta.
Miksi siitä tunne hulluudesta pitäisi päästä eroon, ellei se ole sama kuin tila missä nainen tuntee tarvetta ostella kaikkea turhaa ja elää yli varojensa. No joo tietysti jos joutuu peittelemää fysiologisia ilmiöitä ja vaikutta sekavalta, eikä pysty keskittymään töihinsä, voi tietysti alkaa miettimään pelkkiä negaatioita.
Voivoi. Ettäkö vain nauttisin tunteista... Tänäänkin hän siinä pyöri kyselemässä juttuja, joihin en tiennyt vastauksia ja höpötti kaikkea muutakin. Ja kun hän ei ollut siinä, niin toivoin että olisi ollut ja mitä olisikaan sanonut ja mitä hän olisi sanonut... Ihan kuin joskus teininä!
Kotimatka kului haaveillen yhteisestä tulevaisuudesta, kun hän soittaisi minulle ja kertoisi olevansa ihastunut....
Noloa.
No ehkä Nämä tunteet on kuitenkin positiivisia, Täällä yksikseni hymyilen. Ensi viikolla taas häntä näen. Mahdollisesti.
Taidan shoppailla Dacian.