Kirjoitin äidinkielen aineenani tekstin, jonka halusin tuoda tänne. Saa arvioida vapaasti! :)
Musiikkiluokka- kyseenalainen asia?
1. Suhtautumisesta harrastuksiin
Ala-asteen loppuminen on yleensä monella tavalla surullinen tilanne. Kaverit kuuden vuoden ajalta on hyvästeltävä ja lähdettävä jatkamaan omaa tietään. Itselläni tilanne oli hyvin erilainen. Lähtö tuntui tietenkin ikävältä, mutta odotin jo niin paljon pääseväni eroon luokastani, sillä tuleva yläasteeni tuntui parhaalta mahdolliselta. Pyynikin yläasteen musiikkiluokka tuntui ihanteelliselta vaihtoehdolta, ainakin paljon paremmalta kuin kolme vuotta lisää vanhojen luokkalaisteni kanssa. Toivoin löytäväni itselleni kavereita, joiden kanssa voisin keskustella musiikista ja meitä yhdistäisi sama kiinnostuksen kohde. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin odotin sitä, että harrastukset ja koulu olisi yhdistetty hyvin.
Nyt puoltatoista vuotta myöhemmin käsitykseni musiikkiluokista on muuttunut täysin. Luokaltani löytyi onneksi poikia, joiden kanssa musiikillisista kokemuksista ja mielipiteistä on ilo keskustella. Kavereistani kaksi soittaa selloa, ja yksi pianoa, kuten minäkin. Opiskelemme kaikki Konservatoriossa ja olemme täysin musiikille omistautuneita. Joustoa, jota musiikkiluokalta odotin, on tullut niin vähän, että siinä mielessä en koe enää suurtakaan eroa musiikkiluokan ja tavallisen luokan välillä. Ajattelin, että täällä ”Koulu ensin harrastukset sitten”- ajatus olisi edes hiukan lievemmin esillä. Opettajat eivät tunnu ymmärtävän, etteivät harrastukset ole pelkkä rasite. Kun oppilas saa harrastaa jotain, mistä todella pitää, niin se vaikuttaa myönteisesti myös koulunkäyntiin. Liekö ”Koulu ensin harrastukset sitten”- virke siis vain jonkinlainen kaikille opettajille päähän iskostettu iskulause?
Mikä olisi hyvää joustamista? Joustaminen ilmenee jo siinä, että opettaja näyttää kiinnostuksensa lapsen musiikkiharrastusta kohtaan. Tällainen kiinnostus osoittaa lapselle, että hän on luokalla, jossa todella välitetään musiikista. Jos soittoharrastus on pitemmälle edennyttä ja oppilas on selvillä musiikkitunnilla käsiteltävistä teoreettisista asioista, niin mikä estää opettajaa joskus vapauttamasta oppilasta tunneista ja päästämästä häntä kotiin tai Konservatoriolle harjoittelemaan?
Nyt kun olen jo kerran päässyt pettymään musiikkiluokkaan, suhtaudun musiikkilukioon suurellavarauksella. En tiedä musiikkilukion opetuspohjista tai joustamiskäytännöistä, mutta otan ne varmasti tarkkaan selville, ennen kuin alan edes harkita pyrkimistä tällaiseen lukioon. Uskon tällä hetkellä, että musiikinharrastajalle, joka haluaa täysipainoisesti keskittyä soittamiseen, on paras vaihtoehto mennä iltalukioon.
Ongelmana nykyajan kouluissa on se, ettei harrastukseen osata suhtautua muuten, kuin uhkana oppimiselle. Itse en ole vielä kuullut koulusta, jossa näitä kahta asiaa osattaisiin käsitellä toisiaan tukevina seikkoina. Musiikkiluokkien muut hyvät puolet eivät ole tietenkään poispyyhittyjä, itselläni on esimerkiksi opiskeluun vahvasti kannustava luokka.
2. Opetussuunnitelman väärinkäyttöä
Eräänlaisena tekosyynä pidän myöskin opetussuunnitelmaan vetoamista. Kuvitellaan esimerkki jossa oppilas pyytää musiikinopettajalta, että voitaisiinko Schubertin liedejä käsitellä hiukan tarkemmin. Opettajan vastaus on, että muuten kyllä, mutta kun tänä vuonna on vielä tulossa niin paljon asioita, että emme millään ehdi. Tällainen vastaus antaa oppilaalle kuvan, että opettaja tietää valmiiksi jokaisen tunnin ohjelman kyseisenä lukuvuonna. Eikö kuitenkin musiikkiluokan idea voisi olla se, että käsiteltäisiin samat asiat kuin normaaliluokilla, jonka lisäksi oppilaat ja opettaja voisivat yhdessä päättää, mitä asiaa halutaan tutkia enemmän. Opettaja voisi joka tunnin alussa kertoa luokalle erilaisia vaihtoehtoja, mitä voitaisiin tehdä. Niistä sitten yhdessä valittaisiin, että mihin keskitytään juuri tällä tunnilla. Jos luokka päättäisi vaikkapa tehdä jonkin musiikkiprojektin, niin olisiko projektin tekeminenkin todella keskeytettävä, jotta voitaisiin laulaa tunnille suunniteltu laulu?
En moiti tässä millään lailla opetussuunnitelmaa, vaan tapaa, miten sitä tulkitaan. Opetussuunnitelmaan on merkitty, mitkä asiat pitäisi oppia tietyn vuosiluokan aikana. Tällöin opettajan joustamismahdollisuudet ovat mielestäni todella suuret. Hänen pitää ainoastaan huolehtia siitä, että määrätyt asiat opitaan vuoden aikana. Opettajilla on monenlaisia persoonallisia opetustyylejä. Siksipä hyvän musiikinopettajan taidot perustuvat mielestäni hänen keskeliäisyyteensä, monien opetustyylien hallintaan ja siihen, kuinka osaa tehdä asioista mielenkiintoisia. Monet opettajat ikävä kyllä osaavat vain lukea opetussuunnitelmaa ja järjestää kaiken opetuksensa sen varaan.
3. Yhteistyö
En vielä ole antanut selkeää esimerkkiä hyvin toimivasta koulun ja harrastuksen ”symbioosista”. Mieleeni tulevat englantilaiset kuorokoulut, jossa näin ulkopuolisen silmin katsoen, koulun ja kuoron yhdistäminen on onnistunut erittäin hyvin. Tosin tällaisia kouluja löytyy muualtakin kuin Englannista ja niissä jokaisessa vallitsee varmasti täysin omanlaisensa säännöt ja tavat. Yksi yhteinen tekijä tällaisista kouluista kuitenkin löytyy: musiikki on selkeä osa koulunkäyntiä. Kouluissa on varmasti omat ongelmansa, mutta niiden määrän luulisi olevan paljon vähäisempi suomalaiseen musiikkiluokkaan verraten. Tämän uskon johtuvan siitä, että peruspohja, harrastuksen ja koulun onnistunut yhdistäminen, on olemassa.
Onnistuisiko tällainen sitten Suomessa? Itse en tähän usko, koska kuorokouluilla on hyvin pitkä perinne. Tälläisen perinteen luominen Suomeen olisi todella vaikeaa. En myöskään usko, että tällaiselle koulujärjestelmälle löytyisi yleistä kannatusta Suomesta. Esimerkkiä voisivat suomalaiset koulut kuitenkin ottaa. Suomalainen musiikkiluokka, joka toimisi yhteistyössä jonkin paikallisen kuoron tai musiikkiopiston kanssa. Se olisi jo jotain todella uutta. Monet asiat helpottuisivat, muun muassa soittotuntien sovittaminen poikkeuksia täynnä oleviin lukujärjestyksiin ja jaksoihin. Kaikki tämä tulee kuitenkin olemaan mahdotonta, sillä opettajat ja päättäjät eivät hahmota näitä kahta asiaa, koulua ja harrastuksia, toisiaan tukeviksi asioiksi.
4. Opetuksen yhteiset ongelmat
Yhtenä ajatuksena kävi mielessäni musiikkiopistojen ja musiikkiluokkien opetuksen yhdistäminen. Jos oppilas on esimerkiksi opiskellut vuosia musiikinteoriaa ja koulussa asioita aletaan opiskella aivan alkeista, niin eikö tällöin jonkinlainen todistus teoriakurssien käymisestä riittäisi tunneista vapauttamiseen? Toinen esimerkki on joissakin musiikkiopistoissa esiintyvä kuoroihin liittyvä ongelma. Musiikkiopiston täytyy tietenkin pitää kuoroa yllä, värväämällä säännöllisesti uusia laulajia. Tällöin musiikkiopistossa päätetään, että kaikkien on tietyssä iässä liityttävä kuoroon. Jos näistä nuorista osa ilmoittaa jo laulavansa kuorossa, heille sanotaan musiikkiopiston kuoron olevan pakollinen, muista harrastuksista riippumatta. Täysin absurdi ajatus! Täytyisikö tällaisessa tapauksessa siis jättää toinen kuoro ja liittyä musiikkiopiston kuoroon?
Tästä selviää, että molemmilla, niin musiikkiopistolla kuin musiikkiluokalla on omat ongelmansa. Tämäkin on yksi hyvä syy, miksi näiden kahden kannattaisi yhdistää voimansa. Sen avulla äskeisten esimerkkien kaltaiset epäkohdat saataisiin poistettua. Tälläinen epäkohtien poistuminen ei ole oikeastaan edes mahdollista muulla tavalla, sillä jokainen tulee ajan myötä sokeaksi omille epäkohdilleen.
Alkaessani kirjoittamaan tätä tekstiä, halusin ottaa kantaa pelkästään koulun ja harrastusten yhteensovittamiseen. Juttuni kasvoi kuitenkin musiikkiluokkaa ja sen parannusmahdollisuuksia käsitteleväksi tekstiksi. Mielestäni nämä asiat eivät ole katsottavissa pelkästään yhdeltä kannalta. Monipuolinen asioiden tarkastelu on tärkeää, kun kehitetään uusia yhteistyömuotoja. Koulun ja harrastusten yhdistäminen olisi monin tavoin hyödyllistä ja toivottavasti siitä pääsevät tulevaisuudessa nauttimaan monet aitajuoksijat ja saksofonistit.
Joonas Rantanen
Musiikkiluokka- kyseenalainen asia?
1. Suhtautumisesta harrastuksiin
Ala-asteen loppuminen on yleensä monella tavalla surullinen tilanne. Kaverit kuuden vuoden ajalta on hyvästeltävä ja lähdettävä jatkamaan omaa tietään. Itselläni tilanne oli hyvin erilainen. Lähtö tuntui tietenkin ikävältä, mutta odotin jo niin paljon pääseväni eroon luokastani, sillä tuleva yläasteeni tuntui parhaalta mahdolliselta. Pyynikin yläasteen musiikkiluokka tuntui ihanteelliselta vaihtoehdolta, ainakin paljon paremmalta kuin kolme vuotta lisää vanhojen luokkalaisteni kanssa. Toivoin löytäväni itselleni kavereita, joiden kanssa voisin keskustella musiikista ja meitä yhdistäisi sama kiinnostuksen kohde. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin odotin sitä, että harrastukset ja koulu olisi yhdistetty hyvin.
Nyt puoltatoista vuotta myöhemmin käsitykseni musiikkiluokista on muuttunut täysin. Luokaltani löytyi onneksi poikia, joiden kanssa musiikillisista kokemuksista ja mielipiteistä on ilo keskustella. Kavereistani kaksi soittaa selloa, ja yksi pianoa, kuten minäkin. Opiskelemme kaikki Konservatoriossa ja olemme täysin musiikille omistautuneita. Joustoa, jota musiikkiluokalta odotin, on tullut niin vähän, että siinä mielessä en koe enää suurtakaan eroa musiikkiluokan ja tavallisen luokan välillä. Ajattelin, että täällä ”Koulu ensin harrastukset sitten”- ajatus olisi edes hiukan lievemmin esillä. Opettajat eivät tunnu ymmärtävän, etteivät harrastukset ole pelkkä rasite. Kun oppilas saa harrastaa jotain, mistä todella pitää, niin se vaikuttaa myönteisesti myös koulunkäyntiin. Liekö ”Koulu ensin harrastukset sitten”- virke siis vain jonkinlainen kaikille opettajille päähän iskostettu iskulause?
Mikä olisi hyvää joustamista? Joustaminen ilmenee jo siinä, että opettaja näyttää kiinnostuksensa lapsen musiikkiharrastusta kohtaan. Tällainen kiinnostus osoittaa lapselle, että hän on luokalla, jossa todella välitetään musiikista. Jos soittoharrastus on pitemmälle edennyttä ja oppilas on selvillä musiikkitunnilla käsiteltävistä teoreettisista asioista, niin mikä estää opettajaa joskus vapauttamasta oppilasta tunneista ja päästämästä häntä kotiin tai Konservatoriolle harjoittelemaan?
Nyt kun olen jo kerran päässyt pettymään musiikkiluokkaan, suhtaudun musiikkilukioon suurellavarauksella. En tiedä musiikkilukion opetuspohjista tai joustamiskäytännöistä, mutta otan ne varmasti tarkkaan selville, ennen kuin alan edes harkita pyrkimistä tällaiseen lukioon. Uskon tällä hetkellä, että musiikinharrastajalle, joka haluaa täysipainoisesti keskittyä soittamiseen, on paras vaihtoehto mennä iltalukioon.
Ongelmana nykyajan kouluissa on se, ettei harrastukseen osata suhtautua muuten, kuin uhkana oppimiselle. Itse en ole vielä kuullut koulusta, jossa näitä kahta asiaa osattaisiin käsitellä toisiaan tukevina seikkoina. Musiikkiluokkien muut hyvät puolet eivät ole tietenkään poispyyhittyjä, itselläni on esimerkiksi opiskeluun vahvasti kannustava luokka.
2. Opetussuunnitelman väärinkäyttöä
Eräänlaisena tekosyynä pidän myöskin opetussuunnitelmaan vetoamista. Kuvitellaan esimerkki jossa oppilas pyytää musiikinopettajalta, että voitaisiinko Schubertin liedejä käsitellä hiukan tarkemmin. Opettajan vastaus on, että muuten kyllä, mutta kun tänä vuonna on vielä tulossa niin paljon asioita, että emme millään ehdi. Tällainen vastaus antaa oppilaalle kuvan, että opettaja tietää valmiiksi jokaisen tunnin ohjelman kyseisenä lukuvuonna. Eikö kuitenkin musiikkiluokan idea voisi olla se, että käsiteltäisiin samat asiat kuin normaaliluokilla, jonka lisäksi oppilaat ja opettaja voisivat yhdessä päättää, mitä asiaa halutaan tutkia enemmän. Opettaja voisi joka tunnin alussa kertoa luokalle erilaisia vaihtoehtoja, mitä voitaisiin tehdä. Niistä sitten yhdessä valittaisiin, että mihin keskitytään juuri tällä tunnilla. Jos luokka päättäisi vaikkapa tehdä jonkin musiikkiprojektin, niin olisiko projektin tekeminenkin todella keskeytettävä, jotta voitaisiin laulaa tunnille suunniteltu laulu?
En moiti tässä millään lailla opetussuunnitelmaa, vaan tapaa, miten sitä tulkitaan. Opetussuunnitelmaan on merkitty, mitkä asiat pitäisi oppia tietyn vuosiluokan aikana. Tällöin opettajan joustamismahdollisuudet ovat mielestäni todella suuret. Hänen pitää ainoastaan huolehtia siitä, että määrätyt asiat opitaan vuoden aikana. Opettajilla on monenlaisia persoonallisia opetustyylejä. Siksipä hyvän musiikinopettajan taidot perustuvat mielestäni hänen keskeliäisyyteensä, monien opetustyylien hallintaan ja siihen, kuinka osaa tehdä asioista mielenkiintoisia. Monet opettajat ikävä kyllä osaavat vain lukea opetussuunnitelmaa ja järjestää kaiken opetuksensa sen varaan.
3. Yhteistyö
En vielä ole antanut selkeää esimerkkiä hyvin toimivasta koulun ja harrastuksen ”symbioosista”. Mieleeni tulevat englantilaiset kuorokoulut, jossa näin ulkopuolisen silmin katsoen, koulun ja kuoron yhdistäminen on onnistunut erittäin hyvin. Tosin tällaisia kouluja löytyy muualtakin kuin Englannista ja niissä jokaisessa vallitsee varmasti täysin omanlaisensa säännöt ja tavat. Yksi yhteinen tekijä tällaisista kouluista kuitenkin löytyy: musiikki on selkeä osa koulunkäyntiä. Kouluissa on varmasti omat ongelmansa, mutta niiden määrän luulisi olevan paljon vähäisempi suomalaiseen musiikkiluokkaan verraten. Tämän uskon johtuvan siitä, että peruspohja, harrastuksen ja koulun onnistunut yhdistäminen, on olemassa.
Onnistuisiko tällainen sitten Suomessa? Itse en tähän usko, koska kuorokouluilla on hyvin pitkä perinne. Tälläisen perinteen luominen Suomeen olisi todella vaikeaa. En myöskään usko, että tällaiselle koulujärjestelmälle löytyisi yleistä kannatusta Suomesta. Esimerkkiä voisivat suomalaiset koulut kuitenkin ottaa. Suomalainen musiikkiluokka, joka toimisi yhteistyössä jonkin paikallisen kuoron tai musiikkiopiston kanssa. Se olisi jo jotain todella uutta. Monet asiat helpottuisivat, muun muassa soittotuntien sovittaminen poikkeuksia täynnä oleviin lukujärjestyksiin ja jaksoihin. Kaikki tämä tulee kuitenkin olemaan mahdotonta, sillä opettajat ja päättäjät eivät hahmota näitä kahta asiaa, koulua ja harrastuksia, toisiaan tukeviksi asioiksi.
4. Opetuksen yhteiset ongelmat
Yhtenä ajatuksena kävi mielessäni musiikkiopistojen ja musiikkiluokkien opetuksen yhdistäminen. Jos oppilas on esimerkiksi opiskellut vuosia musiikinteoriaa ja koulussa asioita aletaan opiskella aivan alkeista, niin eikö tällöin jonkinlainen todistus teoriakurssien käymisestä riittäisi tunneista vapauttamiseen? Toinen esimerkki on joissakin musiikkiopistoissa esiintyvä kuoroihin liittyvä ongelma. Musiikkiopiston täytyy tietenkin pitää kuoroa yllä, värväämällä säännöllisesti uusia laulajia. Tällöin musiikkiopistossa päätetään, että kaikkien on tietyssä iässä liityttävä kuoroon. Jos näistä nuorista osa ilmoittaa jo laulavansa kuorossa, heille sanotaan musiikkiopiston kuoron olevan pakollinen, muista harrastuksista riippumatta. Täysin absurdi ajatus! Täytyisikö tällaisessa tapauksessa siis jättää toinen kuoro ja liittyä musiikkiopiston kuoroon?
Tästä selviää, että molemmilla, niin musiikkiopistolla kuin musiikkiluokalla on omat ongelmansa. Tämäkin on yksi hyvä syy, miksi näiden kahden kannattaisi yhdistää voimansa. Sen avulla äskeisten esimerkkien kaltaiset epäkohdat saataisiin poistettua. Tälläinen epäkohtien poistuminen ei ole oikeastaan edes mahdollista muulla tavalla, sillä jokainen tulee ajan myötä sokeaksi omille epäkohdilleen.
Alkaessani kirjoittamaan tätä tekstiä, halusin ottaa kantaa pelkästään koulun ja harrastusten yhteensovittamiseen. Juttuni kasvoi kuitenkin musiikkiluokkaa ja sen parannusmahdollisuuksia käsitteleväksi tekstiksi. Mielestäni nämä asiat eivät ole katsottavissa pelkästään yhdeltä kannalta. Monipuolinen asioiden tarkastelu on tärkeää, kun kehitetään uusia yhteistyömuotoja. Koulun ja harrastusten yhdistäminen olisi monin tavoin hyödyllistä ja toivottavasti siitä pääsevät tulevaisuudessa nauttimaan monet aitajuoksijat ja saksofonistit.
Joonas Rantanen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.