Seurustelin maailman ihanimman naisen kanssa ja kuukausi sitten maailmani romahti.... Olimme ensimmäiset toisillemme vaikka jo 19 olimme molemmat ja vietimme yhdessä 3 kuukautta mutta se oli enemmän kuin tarpeeksi saamaan minut aivan toivottomasti rakastumaan häneen... Luulin että olisimme yhdessä ikuisesti mutta kun hän ei koskaan saanut sitä samaa fiilistä.... =( En vain tajua miten kohtalo voi olla niin julmaa että löydän täydellisen ihmisen jonka kanssa halusin viettää loppuelämäni ja tämä ei vain voi tuntea samoin vaikka kuinka yritti =(
Tuntuu niin pahalta.... niin helvetin pahalta... ei mikään fyysinen kipu ole verrattavissa tähän helvettiin missä olen.... välillä kipu helpottaa ja välillä tuntuu niin epätodelliselta että haluaisi vain kuolla... Ja silloinkin kuin kipu hellittää niin on niin ontto olo ettei tunne paljon miltään... eli elämä ei oikein maistu hyvälle mutta aina vaan eteenpäin seuraavaan mitäänsanomattomalta tuntuvaan päivään.... Asiaa ei helpota se että olen melkein koko viime vuodesta asti ollut äärimmäisen ahdistunut... ahdistuneisuushäiriö, pakkoajatukset ja vielä sydänsuru samalla kertaa.... tämä on enemmän kuin kenekään tarvii kestää...niinkuin yksi näistä ei ottaisi tarpeeksi kipeää =(
Haluan hänelle kaikkea hyvää ja haluan yrittää jos voin jatkaa ystävyyttä hänen kanssaan... mutta jos sattuu liikaa niin en tiedä... haluan olla hänen kanssaan niin kauheasti että se sattuu niin paljon.... tuntuu niin pahalta että joku toinen tulee olemaan se jonka kanssa hän tulee loppuelämänsä onnellisena viettämään minun sijaan....
pieni lainaus Pearl Jam:in "Black" biisistä:
"I know someday you'll have a beautiful life, I know you'll be a star
In somebody else's sky, but why
Why, why can't it be, why can't it be mine"
Miten uskallan koskaan rakastua enään??? Miten voin löytää koskaan toisen niin ihanan ihmisen miten??? Ja miten tästä selviää.... tuntuu kuin pää räjähtäisi kohta... joka päiväinen itkeminen alkaa kyllästyttämään koska se sattuu niin helvetin paljon.....
Tuntuu niin pahalta.... niin helvetin pahalta... ei mikään fyysinen kipu ole verrattavissa tähän helvettiin missä olen.... välillä kipu helpottaa ja välillä tuntuu niin epätodelliselta että haluaisi vain kuolla... Ja silloinkin kuin kipu hellittää niin on niin ontto olo ettei tunne paljon miltään... eli elämä ei oikein maistu hyvälle mutta aina vaan eteenpäin seuraavaan mitäänsanomattomalta tuntuvaan päivään.... Asiaa ei helpota se että olen melkein koko viime vuodesta asti ollut äärimmäisen ahdistunut... ahdistuneisuushäiriö, pakkoajatukset ja vielä sydänsuru samalla kertaa.... tämä on enemmän kuin kenekään tarvii kestää...niinkuin yksi näistä ei ottaisi tarpeeksi kipeää =(
Haluan hänelle kaikkea hyvää ja haluan yrittää jos voin jatkaa ystävyyttä hänen kanssaan... mutta jos sattuu liikaa niin en tiedä... haluan olla hänen kanssaan niin kauheasti että se sattuu niin paljon.... tuntuu niin pahalta että joku toinen tulee olemaan se jonka kanssa hän tulee loppuelämänsä onnellisena viettämään minun sijaan....
pieni lainaus Pearl Jam:in "Black" biisistä:
"I know someday you'll have a beautiful life, I know you'll be a star
In somebody else's sky, but why
Why, why can't it be, why can't it be mine"
Miten uskallan koskaan rakastua enään??? Miten voin löytää koskaan toisen niin ihanan ihmisen miten??? Ja miten tästä selviää.... tuntuu kuin pää räjähtäisi kohta... joka päiväinen itkeminen alkaa kyllästyttämään koska se sattuu niin helvetin paljon.....
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kerran vain voi rakastua ensimmäisen kerran, sitten on jo paljon varautuneempi. Mutta se ahdistuneisuus on vakava asia, pitäisi hoitaa pois, ehkä olet masentunut. Tunteille ei pitäisi antaa liikaa valtaa, ne riepottelevat vaikka loppumattomiin, jos niitä ei saa hallintaan.
Siis mahdollisuus tosirakkaudesta meni??? Onko tosiaan näin.... vain ensimmäisen kerran rakastuu... wow... nyt vielä vähemmän kiinnostaa huominen.... ei helvetti... äh... =(
Eli meinasitko tosiaan etten voi koskaan rakastaa ketään enään??? =/
tulee vain kerran, ja se on ainoa ensirakkaus. Sen jälkeen rakastuu, muttei tunnu enää samalta. Minulle kävi näin; tiemme erosivat ensirakkauteni kanssa ja kohtasimme uudestaan vuosien kuluttua, rakastuimme, muttei se tuntunut enää samalta. Rakastimme kolme vuotta ja erosimme.
Moi! En voi kuin toivoa sulle jaksamista. Itse olen samassa tilanteesse ja en tahdo oikein jaksaa eteenpäin. En oikein jaksa enää uskoa parempaan huomiseen : (
...rakastu uudestaan. Ensirakkaus nyt tuppaa olemaan sellainen ihana kokemus, jonka nostaa jalustalle..
Mä olen rakastanut elämäni aikana jo useampaa ihmistä. Vasta tää viimeinen pettymys on mut saanut samoihin tunnelmiin ku missä sä olet nyt. Ei kiinnosta huominen ilman rakastaan.
Mutta kyllä sulla vielä tulevaisuus näyttää valoisalta.. Aika on mulla parantanut haavat edellisillä kerroilla. Ikävä kyllä nyt tuli aikas syvä haava... =(
Tämän minä juuri haluan kuulla!! Eli voiko rakastaa enemmän kuin kerran.... ja tässähän tuli ainakin yksi positiivinen vastaus... antaa edes vähän toivoa.... Haluan vain jonku ketä rakastaa.... jonkun joka rakastaa minua takaisin.... halusin vain rakastaa häntä... oliko se niin väärin?? =(
kait se tästä paranee.... harmi vaan kun pitää kärsiä NIIN helvetin kauheasti..... =( Kiitos kuitenkin positiivisesta viestistä =)
Ensirakkauden jälkeen tulee luulo siitä, ettei koskaan tule ketään, että elämä ei jatku. Siitä viisastuneena toinen ero ei tunnu ihan niin synkältä... Varmasti rakastut vielä syvästi ja kovasti. Tulee päivä jolloin hymyilet sille, kuinka kovasti surit silloin 19-vuotiaana. Silloin voit sanoa, että tiedät, kuinka ensirakkaus sattuu (tärkeä tieto, että osaat lohduttaa omia lapsiasi sitten joskus, kun he tulevat itkemään sinulle sydänsurujaan).
Jokainen rakkaus on erilainen, mutta rakastua voi monta kertaa (ja syvemminkin kuin ensikerralla).
Antaa jonkunlaista toivoa kuulla tällaista kuin juuri nyt tuntuu niin pahalta.... pelottaa niin kauheasti et tässä nyt meni se "oikea".... mutta kiitos rohkaisuista laura =) kuten myös Ink ja särjetty kiitän =)
Minäpä koin sen, että löysin aivan ihanan ihmisen, mutta en kelvannut hänelle muuten kuin ystävänä ja hän sitten eräänä päivänä ilmoitti alkaneensa seurustella jonkun toisen kanssa.
Tiedän aikalailla siis miltä sinusta tuntuu, mutta itseäni lohduttaa kuitenkin ajatus, että jos saisin itse räätälöidä tyttöystäväni, niin hän olisi aika monessa mielessä erilainen, eli ehkäpä löydän vielä paremman ja ehkäpä emme sitten sopineet toisillemme niin hyvin kuin luulin :)
Kyllä se tuosta helpottuu, vaikkei nyt siltä tunnukaan.
Olin suunnattoman rakastunut eräseen naiseen ja luulin että hänkin rakasti minua!! olimme yhdessä pari vuotta kunnes sain kuulla häneltä ettei hän koskaan ole suuremmin välittänyt minusta=( se murskasi minut täysin!! Olet onnekas että erositte jo kolmen kuukauden jälkeen!! Ja kun luulin että tuska ei voi enää tulla suuremmaksi hän rupesi kuukauden eromme jälkeen seurustelemaan yhden ystäväni kanssa se oli helvetillistä!! koko maailmani romahti!! ja luulin etten koskaan pääse hänestä yli!!
sitten kuitenkin murjotettuani jonkun aikaa tajusin että en voi enää jatkaa näin elämän on mentävä eteenpäin ja niinpä tapasin naisen johon ihastuin ja lopulta rakastuin ja hänkin rakastaa minua kyllä sitä uskaltaa rakastua uudestaan pitää vaan antaa itselleen lupa rakastua se on kaikki kiinni itsestäsi!! kyllä sen huomaa jos toinen on myös rakastunut en vaan huomannut niitä merkkejä koska olin niin rakastunut häneen joten ajattelin sen päivänselvyydeksi että hänkin rakastaisi minua!! no vaikka eroni repi minut kappaleeksi on se vahvistanut minua kuitenkin vuosien varrella ja nyt minulla on maailman ihanin vaimo=)
usko vain parempaan huomiseen ja kaikki kääntyy vielä hyväksi!!
Moi!
Ei tuosta sinua kukaan sanoin pysty vakuuttamaan, mutta näetpä vaan, että vielä pystyt rakastumaan ja löydät vielä ihanamman ihmisen. Aika sinulle näyttää.
Niin.. aika parantaa... tiedän kokemuksesta.. ja kyllä niitä toisia rakkauksia.. ja kolmansiakin vielä tulee vastaan.. itse olen nyt sellaisessa tilanteessa että pelkään jälleen kerran polttavani siipeni.. ja sydämeni räjähtävän pieniksi palasiksi lattialle.. no mut.. toivon että jos näin käy.. niin aika on jälleen se joka minut tästä nostaa... sinulle jeimssi.. vielä kerran.. aika parantaa.. oikeasti..
erosin tänää poikaystävästäni.oltiin seurusteltu yli vuosi.sattuu niin paljon.mutta tiedän että se menee ohi.viimeksi minua sattui näin paljon,kun isä kuoli vähän yli vuosi sitten.se sattui,mutta aika todellakin parantaa haavat,sattuu hetken,mutta kyllä se kipu lievittää vähitellen.
Tulee mieleen ensirakkauteni 19v. kummatkin joka jätti mut 1.5 vuoden seurustelun jälkeen,sen jälkeen elämä epätoivoista helvettiä,laihduin useita kiloja kun ei ruoka maistunut enää epätoivoisessa surussani,nyt 20v tapahtuneen jälkeen en voi edes ymmärtää mitä näin ko naisessa,Jo puoli vuotta jätetyksi tulemiseni jälkeen löysin elämäni naisen,kaunis vaalea,hoikka,täydellinen nainen,ja vaikka olen tähän ikään jo hänestäkin eronnut,sanon vaan että katsele aktiivisesti ympärillesi,aina on olemassa joku,joka pitää sinua ihanana,mukavana ihmisenä,ja käy kiinni koska elämä on lyhyt,älä sure entisiä,vaan ota avoimesti tulevaisuus vastaan...Uusi parempi suhde korjaa kaiken..Ehkä aika on kuitenkin SE joka haavat parantaa,ole kärsivällinen ja luota huomiseen...