Narsisti vai narsistinen luonne?

Heippa! Osaisiko joku auttaa tai kertoa vaikka omasta kokemuksesta narsistin ja myös muiden mielenterveyshäiriöiden tunnistamisesta ja narsistin "uhrina" olemisesta?

Olen nyt siis tuntenut nuoren miehen (21v) vähän yli 2-vuotta ja näiden kuukausien aikana hänen käytös on alkanut todella mietityttämään.
Kun hänet tapasin: oli oikein mukava ja täysin normaali hevospoika ja on edelleenkin aina jaksoittain (tämän vuoksi en voi sanoa, että olisi narsisti)

Ja selvennän nyt heti tähän alkuun, että EN ole kyseisen henkilön kanssa yhdessä, eli vain hyviä ystäviä ja käyn hänen eläimiään hoitelemassa 6 päivänä viikossa, loma-aikoina joka päivä. Ja olen siis vasta 14-vuotias.

Mutta sitten asiaan: Jo ihan parin viikon tuntemisen jälkeen alkoi lähes jokapäiväinen ivallinen vitsailu mun typeryydestä yms, jota pidin/pidän aivan normaalina. Hänestä itsestään ei saa kuitenkaan lähes koskaan keksiä mitään vitsiä: muuten raivostuu välittömästi.
Suuttumiskynnys on erittäin alhainen. Jos esimerkiksi tuon kaupasta vahingossa vaikkapa hänen mielestään väärää maitoa, alkaa kamala huutaminen ja raivoaminen, jonka jälkeen monien tuntien mykkäkoulu. Pyydän anteeksi, mutta se ei todellakaan riitä. Lähes aina olen lähtenyt uudestaan kauppaan. Pariin otteeseen olen lähtenyt kaatosateessa uudelleen hakemaan jotakin tavaraa 5km päästä polkupyörällä, vaikka hänellä on kyllä oma autokin. Muutenkin hän suuttuu välillä aivan tyhjästä: juuri muutama minuutti sitten ollaan normaalisti juteltu ja yht äkkiä huutaa, että "sä oot v***n tyhmä, tee nyt se itsemurha, ei kukaan jaksa sua!" Oon aina kysynyt rauhassa et mitä oon tehnyt tai miks sulla on huono olla, mutta ei vastaa mitään ja lähtee ovet paukkuen pois. Noin tunnin päästä palaa ja taas kaikki niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos asiasta kysyy/mainitsee, suuttuu uudelleen. (kaikenlisäksi tuo viikoittainen haukkuminen ja huutaminen ottaa koville, sillä mun itsetunto on ihan nollissa, käyn psykiatrikäynneillä ja koulukuraattorilla vaikean masennuksen takia ja luultavasti kohta saan lääkkeet masennukseen, joita alkuun en halunnut sivuvaikutuksien takia)
Mutta siis hän käyttää hyväkseen (itse istuu sohvalla puhelimella ja mä juoksen hommia tehden monia tunteja), vaikka hän tietää tehneensä väärin niin syyttää aina mua ja on muutenkin yleensä varsin itsekäs ja huono empatiassa.
Lahjojen ostamisesta sen verran, että hän ostaa kyllä jouluna joululahjoja, mutta muuten ei osta IKINÄ mitään kenellekkään. Ja itseselvyys tietenkin on se, että kun jossain matkataan niin mä ostan kaikilta pysähdyspaikoilta kaiken syötävän, heseateriat yms aina. Joululahjoiksi odottaa aina jotain varsin suurta, (tai noi suurta 14- vuotiaalta) noin 150€ juttua. Ja viimevuoden kesälahja, jonka suunnittelin ja puoliksi ostin itse, oli 400€. Kaikki mun kesätyörahat menee sen juttuihin, itselle en osta ikinä mitään ja väkisin yritän säästää samalla skootteriin ja omien lemmikkien ruokiin, lääkkeisiin yms...

Hänen käytöksensä on siis normaalisti hyvin outoa, mutta hänellä on myös täysin normaaleja päiviä, jolloin hänen seurassaan on hyvä olla. Olisiko kaikki tuo siis vain narsistia muistuttavaa luonnetta, ettei oikeaa narsistia?
Lisäksi hänen tilanne huolestuttaa mua, vaikka epäilen, että yrittää kaikella saada vain huomiota...
Eli, on välillä selvästi oikein masentuneen oloinen ja puhuu vain itsemurhasta, jolloin olen tietenkin lohduttanut ja auttanut, mutta myös kertonut, että apua on mahdollista hakea ja saada. Kieltää kuitenkin kaiken, eikä 14-vuotias voi väkisin hoitoonkaan käskeä. Ja pian on taas hyvin iloinen, välillä jopa tunnin päästä. Mutta nuo itsemurhajutut pelottaa, että ei kai oikeasti hän voisi tehdä sitä... Hän vaikuttaa vain todella huomionhakuiselta tuon sanoessaan, että luulen sen olevan pelkkää huomionkipeyttä. En tiedä. Tavallaan hänellä olisi kuitenkin varsin suuri todennäköisyys sairastua masennukseen, sillä ainakin äitillä ja siskolla on ollut vaikeaa masennusta. En ole toistaiseksi kertonut kenellekkään mistään, sillä kaikki vaikuttaa vain niin hänen omalta luonteeltaan ja huomionhaulta.
No en tiedä sitten mitä tehdä. Pitäisikö kertoa hänen läheisilleen ja ohjata hoitoon vai olla vain tukena silloin kun hän sitä tarvitsee ja antaa hänen olla sellainen kuin on?

En kuitenkaan tavallaan usko, että hän olisi narsisti, sillä aina välillä hän haluaa kuulla murheitani, lohduttaa ja auttaa sekä jopa kieltää apuni tallihommissa, jotta en väsyisi liikaa. Mutta sitten taas kohta hän on täys vastakohta!

Miten mun pitäisi menetellä hänen kanssaan? Kaveruussuhdettamme en kuitenkaan ikinä suostu lopettamaan: se on varmaa.
Mutta toivoisin pikaisia vastauksia. Mitä veikkaatte? Onko vain huomionhakevaa luonnetta, narsisti, masennusta, mahd 2-suuntaista tai muuta mielenterveyshäiriötä?
Anteeksi todella pitkä viesti ja avautuminen täällä (mulla ei ole ketään kenelle voisin puhua, juuri tuo kyseinen henkilö on ainoa ystäväni)
Kiitos niille ketkä jaksoi lukea ja vastata! :)
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja selvennän vielä sen verran, että eräs meidän tuttu tietää haukkumisesta yms, mutta ei puutu asiaan.
Ilmeisesti olen tuon tutun lisäksi ainut, kenelle hän huutaa, mutta myös kenen kanssa jakaa aivan normaalit ilot sekä surut...
Äiti varoittelee ja sanoo häntä jatkuvasti narsistiksi, eikä haluaisi, että vietän hänen kanssaan yhtään aikaa. Kiellän kuitenkin aina kaiken.
En enää tiedä mitä teen :(
Ap

Äänestä

Hei, ikäväkseni ja kyseiseen aihepiiriin paljon perehtyneenä totean, että ystäväsi vaikuttaaa olevan narsisti ja harjoittaa henkistä väkivaltaa sinua kohtaan. Oletko lukenut aihepiiristä muutoin? Se, että hän on välillä kiva ja empaattinen kuuluu asiaan, jotta taas voisi kohdella sinua huonosti. Älä ikinä hyväksy ystäväsi huonoa käytöstä, sillä se vaan lisääntyy ja lopulta saa sinut sairastumaan henkisesti ja menetät loputkin itsetuntosi. Nyt olet oikealla tiellä kun tajuat että kaikki ei ok, mutta älä yritä puolustaa ystäväsi käytöstä. Jos hän uhkaa omalla hengellä niin ohjaat hoitoon. Jokatapauksessa sinun tulee ilmoittaa että et hyväksy hänen käytöstä ja laittaa rajat kuntoon siinä miten saa käyttäytyä. Usko myös äitiäsi asiassa. Itse katkaisisin välit "ystävääsi"heti.
Asutko maalla vai kaupungissa? Luulisi, että voisit joka tapauksessa jutella itsekin jonkin ammattilaisen kanssa asiasta ja omasta hyvinvoinnistasi, sillä henkinen väkivalta jota "ystäväsi " tekee jättää sinuun jälkensä ja sinun pitää olla kovana omien rajojen suhteen ja sen kanssa että sinä et hyväksy huonoa kohtelua. Olet kuitenkin vielä nuori, jolla on hyvä elämä edessä kunhan et anna "ystäväsi" pilata itsetuntoasi ja kohdella sinua noin. Ystävyys on jotain täysin muuta.

Äänestä
  • Kiitos paljon vastauksesta. Olen vähän lukenut ja perehtynyt asiaan, mutta aikaisemmin ei ole kokemusta narsistista ollut, enkä edes tiennyt koko mielialahäiriöstä tuon "ystäväni" tavatessani.
    Ja en nyt varsinaiseti asu maalla, kaupunkiin on noin 5km. Haluan vain, että hänellä on hyvä olla, kun tiedän miten hajalla hän on aina välillä... Ei mulla oo ikinä ollut ketään kunnollista ystävää, aina oon vaan ollut se kynnysmatto ja naurunaihe kaikille, niin tuntuu pahalta jättää ainut ystävä, joka on kuitenkin tärkee. Kaikenlisäksi normaalina ollessaan hän myöntää tehneensä väärin: ainakin yleensä. Eikö oo muuta vaihtoehtoo kun vaan lähtee? Luin jotain keskusteluu, missä joku oli ollut 18-vuotta narsistin kanssa yhdessä ja ihan hyvin menee. Ainakin hankin hänelle hoitoa, mutta onko pakko jättää hänet ja siinä samalla vuokrahevonen ja muut rakkaat eläimet :(
    Ap

    Äänestä

  • Hei, ei tietenkään ole pakko lähteä, mutta sinun on tehtävä selväksi että käytöksen on muututtava ja myös pidettävä kiinni rajoista sen suhteen, minkälaista käytöstä hyväksyt. Joka kerta kun hyväksyt huonoa käytöstä ja venyt asettamistasi rajoista teet vain haittaa itsellesi ja annat "ystävällesi " lisää valtaa henkiseen väkivaltaan ja lopulta sinulla ei ole enää mitään itsetuntoa vaan annat toisen kohdella itseäsi kuin roskaa. Siksi lähteminen on välillä ainoa vaihtoehto. Normaali ihminen oppii virheistään eikä tee niin uudestaan ja sitten taas pyydä anteeksi ja taas hetken päästä loukkaa uudestaan.
    Ansaitset paljon enemmän kuin nyt saamasi kohtelun ja hyvän tien aikuisuuteen. Minusta sinun pitäisi jutella ammattilaisen (itse en ole psykologi, enkä psykiatri vaan ainoastaan muissa ja työasioissa valitettavasti törmännyt aihepiiriin) kaa ja kertoa nämä asiat hänelle niin hän antaa sinulle apua selvitä tästä tuhoisasta ihmissuhteesta. Et voi elää vain toista varten vaan sinun pitää pitää huolta ennen kaikkea itsestäsi. Elämään kuuluu välillä se, että on luovuttava seurasta joka ei tee hyvää. Äläkä missään nimessä ala suhteeseen hänen kanssaan. Se on jo ikänne takia rikollista. Muutenkin ikäeronne on huolestuttavaa kun aikuinen mies käyttää sinua henkisesti hyväkseen ja kiusaa.
    Ymmärrän, että jos ei ole muita ystäviä niin haluat pitää kiinni hänestä, mutta oletko miettinyt, että tämä sinun huono ihmissuhde, joka saa sinut voimaan pahoin voi olla se joka estää sinua saamasta uusia ystäviä? Jumitat nyt huonossa seurassa etkä jaksa/pysty/halua/osaa etsiä parempaa etkä välttämättä koe edes ansaitsevasi parempaa, mutta kyllä sinä ansaitset.
    Pelasta itsesi nyt tilanteesta äläkä selittele jäämistä/huonon käytöksen hyväksymistä esim sillä, että et halua jättää eläimiä. Kyllä sinä tiedät, että näin ei voi jatkua.
    Sanon vielä, että aikoinaan oikeudessa työskennellessä näin aivan liikaa naisia, jotka olivat alistuneet ensiksi henkiseen väkivaltaan joka oli muuttunut myöhemmin fyysiseksi. Hekin selittelivät ja puolustivat miehensä käytöstä ja samalla tavallaan hyväksyivät sen miten heitä kohdeltiin. Muista, että henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja siitä toipuminen ja sen tunnistaminen voi olla vaikeampaa kuin fyysisen.
    Voimia sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minäpävain33 kirjoitti:

Heippa! Osaisiko joku auttaa tai kertoa vaikka omasta kokemuksesta narsistin ja myös muiden mielenterveyshäiriöiden tunnistamisesta ja narsistin "uhrina" olemisesta?

Olen nyt siis tuntenut nuoren miehen (21v) vähän yli 2-vuotta ja näiden kuukausien aikana hänen käytös on alkanut todella mietityttämään.
Kun hänet tapasin: oli oikein mukava ja täysin normaali hevospoika ja on edelleenkin aina jaksoittain (tämän vuoksi en voi sanoa, että olisi narsisti)

Ja selvennän nyt heti tähän alkuun, että EN ole kyseisen henkilön kanssa yhdessä, eli vain hyviä ystäviä ja käyn hänen eläimiään hoitelemassa 6 päivänä viikossa, loma-aikoina joka päivä. Ja olen siis vasta 14-vuotias.

Mutta sitten asiaan: Jo ihan parin viikon tuntemisen jälkeen alkoi lähes jokapäiväinen ivallinen vitsailu mun typeryydestä yms, jota pidin/pidän aivan normaalina. Hänestä itsestään ei saa kuitenkaan lähes koskaan keksiä mitään vitsiä: muuten raivostuu välittömästi.
Suuttumiskynnys on erittäin alhainen. Jos esimerkiksi tuon kaupasta vahingossa vaikkapa hänen mielestään väärää maitoa, alkaa kamala huutaminen ja raivoaminen, jonka jälkeen monien tuntien mykkäkoulu. Pyydän anteeksi, mutta se ei todellakaan riitä. Lähes aina olen lähtenyt uudestaan kauppaan. Pariin otteeseen olen lähtenyt kaatosateessa uudelleen hakemaan jotakin tavaraa 5km päästä polkupyörällä, vaikka hänellä on kyllä oma autokin. Muutenkin hän suuttuu välillä aivan tyhjästä: juuri muutama minuutti sitten ollaan normaalisti juteltu ja yht äkkiä huutaa, että "sä oot v***n tyhmä, tee nyt se itsemurha, ei kukaan jaksa sua!" Oon aina kysynyt rauhassa et mitä oon tehnyt tai miks sulla on huono olla, mutta ei vastaa mitään ja lähtee ovet paukkuen pois. Noin tunnin päästä palaa ja taas kaikki niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos asiasta kysyy/mainitsee, suuttuu uudelleen. (kaikenlisäksi tuo viikoittainen haukkuminen ja huutaminen ottaa koville, sillä mun itsetunto on ihan nollissa, käyn psykiatrikäynneillä ja koulukuraattorilla vaikean masennuksen takia ja luultavasti kohta saan lääkkeet masennukseen, joita alkuun en halunnut sivuvaikutuksien takia)
Mutta siis hän käyttää hyväkseen (itse istuu sohvalla puhelimella ja mä juoksen hommia tehden monia tunteja), vaikka hän tietää tehneensä väärin niin syyttää aina mua ja on muutenkin yleensä varsin itsekäs ja huono empatiassa.
Lahjojen ostamisesta sen verran, että hän ostaa kyllä jouluna joululahjoja, mutta muuten ei osta IKINÄ mitään kenellekkään. Ja itseselvyys tietenkin on se, että kun jossain matkataan niin mä ostan kaikilta pysähdyspaikoilta kaiken syötävän, heseateriat yms aina. Joululahjoiksi odottaa aina jotain varsin suurta, (tai noi suurta 14- vuotiaalta) noin 150€ juttua. Ja viimevuoden kesälahja, jonka suunnittelin ja puoliksi ostin itse, oli 400€. Kaikki mun kesätyörahat menee sen juttuihin, itselle en osta ikinä mitään ja väkisin yritän säästää samalla skootteriin ja omien lemmikkien ruokiin, lääkkeisiin yms...

Hänen käytöksensä on siis normaalisti hyvin outoa, mutta hänellä on myös täysin normaaleja päiviä, jolloin hänen seurassaan on hyvä olla. Olisiko kaikki tuo siis vain narsistia muistuttavaa luonnetta, ettei oikeaa narsistia?
Lisäksi hänen tilanne huolestuttaa mua, vaikka epäilen, että yrittää kaikella saada vain huomiota...
Eli, on välillä selvästi oikein masentuneen oloinen ja puhuu vain itsemurhasta, jolloin olen tietenkin lohduttanut ja auttanut, mutta myös kertonut, että apua on mahdollista hakea ja saada. Kieltää kuitenkin kaiken, eikä 14-vuotias voi väkisin hoitoonkaan käskeä. Ja pian on taas hyvin iloinen, välillä jopa tunnin päästä. Mutta nuo itsemurhajutut pelottaa, että ei kai oikeasti hän voisi tehdä sitä... Hän vaikuttaa vain todella huomionhakuiselta tuon sanoessaan, että luulen sen olevan pelkkää huomionkipeyttä. En tiedä. Tavallaan hänellä olisi kuitenkin varsin suuri todennäköisyys sairastua masennukseen, sillä ainakin äitillä ja siskolla on ollut vaikeaa masennusta. En ole toistaiseksi kertonut kenellekkään mistään, sillä kaikki vaikuttaa vain niin hänen omalta luonteeltaan ja huomionhaulta.
No en tiedä sitten mitä tehdä. Pitäisikö kertoa hänen läheisilleen ja ohjata hoitoon vai olla vain tukena silloin kun hän sitä tarvitsee ja antaa hänen olla sellainen kuin on?

En kuitenkaan tavallaan usko, että hän olisi narsisti, sillä aina välillä hän haluaa kuulla murheitani, lohduttaa ja auttaa sekä jopa kieltää apuni tallihommissa, jotta en väsyisi liikaa. Mutta sitten taas kohta hän on täys vastakohta!

Miten mun pitäisi menetellä hänen kanssaan? Kaveruussuhdettamme en kuitenkaan ikinä suostu lopettamaan: se on varmaa.
Mutta toivoisin pikaisia vastauksia. Mitä veikkaatte? Onko vain huomionhakevaa luonnetta, narsisti, masennusta, mahd 2-suuntaista tai muuta mielenterveyshäiriötä?
Anteeksi todella pitkä viesti ja avautuminen täällä (mulla ei ole ketään kenelle voisin puhua, juuri tuo kyseinen henkilö on ainoa ystäväni)
Kiitos niille ketkä jaksoi lukea ja vastata! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu