Miten voin kannustaa äitiäni ottamaan eron?
Toivoisin, että äitini saisi jostakin voimia lähteä, koska olen 10 vuotta jo katsellut, miten isäni häntä pompottaa. Isälläni on salaisia puheluita, kirjeitä, tapaamisia... Kehtaa vielä kirkkain silmin kieltää kaiken, joskus pahoittelee, lupaa parantaa tapansa. Äiti on hermoraunio, psyykkisesti masentunut. Mutta niin vanhanaikainen, maalla elänyt ja syntynyt, ei muka voi 35 avioliittovuoden jälkeen ottaa eroa.
Tietysti se pelottaa, miten sitä pärjää ja yksinäisyys. Olen sanonut, että autan niin paljon kuin voin. Äiti vain odottaa jotakin ihmettä, soittaa joskus, että nyt hän todella lähtee, mutta ei lähdekään, itkee. En jaksa enää katsella kun se äijä pompottaa, minuakin ahdistaa, miten oma isä voi olla tuollainen ääliö paska?!!
Pettäminen on todella alhaista ja oksettavaa, siitä kärsii niin moni, eikä sitä voi millään tekosyillä selitellä!
Toivoisin, että äitini saisi jostakin voimia lähteä, koska olen 10 vuotta jo katsellut, miten isäni häntä pompottaa. Isälläni on salaisia puheluita, kirjeitä, tapaamisia... Kehtaa vielä kirkkain silmin kieltää kaiken, joskus pahoittelee, lupaa parantaa tapansa. Äiti on hermoraunio, psyykkisesti masentunut. Mutta niin vanhanaikainen, maalla elänyt ja syntynyt, ei muka voi 35 avioliittovuoden jälkeen ottaa eroa.
Tietysti se pelottaa, miten sitä pärjää ja yksinäisyys. Olen sanonut, että autan niin paljon kuin voin. Äiti vain odottaa jotakin ihmettä, soittaa joskus, että nyt hän todella lähtee, mutta ei lähdekään, itkee. En jaksa enää katsella kun se äijä pompottaa, minuakin ahdistaa, miten oma isä voi olla tuollainen ääliö paska?!!
Pettäminen on todella alhaista ja oksettavaa, siitä kärsii niin moni, eikä sitä voi millään tekosyillä selitellä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärrän tunteesi. Minun vanhemmillani on avioliitto ollut todella kaukana ihanteesta, ja aiemmin kannustin äitiä eroamaan. Nyttemmin vanhempani ovatkin eronneet, mutta elävät slti yhdessä (!) samassa asunnossa.
Luulen, että olet tehnyt asiasta liiaksi oman ongelmasi, kuten minäkin aikoinani. Voit auttaa äitiäsi asiantuntijoiden puheille masennuksen tiimoilta ja mahdollisesti myös elämän järjestelyjen ratkaisemiseksi. MUTTA toisten ihmisten sihdetta ei ulkopuolinen voi ymmärtää eikä tehdä ratkaisuja. Ei edes lapset.
Yritä vaalia kahdenkeskistä suhdetta isääsi ja äitiisi, mielellään kumpaankin erikseen mahdollisuuksien mukaan ja huolehdi omasta elämänasenteestasi. Uskoakseni kuvaamassasi tilanteessa vaanii kyynisyyden ja epäilemisen kasvualusta. Elämässä voi ns. tulla huijatuksi, se ei tee äidistäsi heikkoa, huonoa tai säälittävää. Älä siis pelkää sitä liikaa omalla kohdallasikaan, omissa parisuhteissasi.
Ohjeeni onkin, ettet kannusta äitiäsi eroon vaan olet hänen läheisensä 'yksin ja erossa', miten äitisi valitseekaan. Muistathan myös, että äitisi olisi jo eronnut, jollei saisi tilanteesta jotakin. Ehkä se on tuttu arki, ehkä voiton kokemus suhteessa muuhun/muihin naisiin. Kukapa tietää.
Sä et voi valitettavasti mitään asialle. Joillekin asiantuntijoille ohjata kenties, mutta sekin pitää lähteä omasta halusta, että lähtee tällaisille.
Älä elä vanhempiesi elämää, elä omaasi.
Minulla oli aikoinaan avioliitossa onnettomat vanhemmat, yritin aikani heitä hoitaa, kunnes tajusin, että ei auta hoitaminen. Jotkut vanhemmat ovat vielä sellaisia, että haluavat lapsensa omalle puolelleen toista vastaan. Älä lähde tällaiseen leikkiin mukaan.
Isäsikin etsii onnettomasti jotakin muuta elämältään, nykyisyys ei hänelle riitä, eikä hän varmasti koskaan löydä hakemaansa. Mitä se sitten onkin. Hän ei varmaan itsekään sitä tiedä. Joissakin suhteissa toinen osapuoli näkee tämän onnettoman hakemisen, ja tyytyy siksi tilanteeseen, vaikka ei olisikaan onnellinen.
Yritä olla surematta, tämä juttu ei ole sinun taistelusi. Se on heidän henkilökohtainen ongelmansa, vaikka joudutkin liian läheltä tätä seuraamaan. Pidä huoli, että sinua ei käytetä tämän taistelun välineenä. Yritä pärjätä.
Kiitti vastauksista. Jotenkin tää vaan on niin raskasta, vaikka sitä miten yrittää olla ulkopuolinen niin en voi sille mitään, että äidin tuskaa ja isän ääliömäisyyttä on kipeää katsella.
Myös minä tunnen itseni huijatuksi, sillä olin pienestä pitäen ns. isän tyttö, meillä oli yhteisiä harrastuksia ja vaikka hän on "hieman omalaatuinen" (verrattuna esim. kavereitten iseihin) olin aina hyvin ylpeä hänestä. Sitten kulissi hänestä romahti ja totuus tuli esiin. Oma perhe ei näköjään olekaan hänelle tärkeä, vaan seikkailut jonkun vieraan ämmän kanssa, joita on sitä paitsi useita. En ymmärrä miten isä ei näe, että nämä ämmät käyttävät häntä vain hyväksi. Ei niitä toisia naisia kiinnosta kuin isän rahat, joita hän onkin jaellut avokätisesti kaikille muille paitsi omalle perheelleen. No, en ole rahan perään, mutta en ymmärrä tuollaista "seikkailua". Jos suhteessa on onneton, eikö pitäis yrittää hoitaa sitä tai ottaa ero, eikä etsiä jotain "nuoruuden huumaa" (vai mitä lie?) vieraista muijista?!
Äitini on onneksi viime aikoina pystynyt puhumaan asioista myös ulkopuolisille. Pieni edistysaskel sekin. Toivon kovasti, että äidistä ei tulisi vanhaa katkeraa eukkoa, vaan nauttisi vielä elämästä ja ymmärtäisi ihmisarvonsa. Tällä hetkellä hänen itsetuntonsa on raunioina.