Pitääkö paikkansa, että kapeampikaulaiset kitarat ovat nopeampia soittaa kuin esim Les Paul? Vai onko niin, että nopeat soittajat suosii kapeampia kauloja. Tosin soittaahan Slash nopeasti Les Paulilla. Mietin että kun sormilla kuitenkin soitetaan niin miten se kaulan paksuus siihen vaikuttaa kunhan sormet yltää hyvin nauhoille.
Kapea kaula - nopea soittaa
14
1556
Vastaukset
- kaulatvaihtelee
Kaipa tuossa on eri koulukuntia, mutta virallinen totuus lienee se, että nopeasoittoisissa hevikitaroissa on yleensä kapea kaula. Ja riippuu myös käden koosta, mikä kaula tuntuu nopeammalta.
Itse diggailen kauloista, jotka ovat jossain siinä välissä, sopivan kokosia, että käsi saa hyvän otteen kaulasta, eikä jää turhaa väliä kämmenen ja kaulan väliin. Makuasioita, joista ei voi oikein kinata.
Les Paulin kaulatkin eroavat toisistaan melkoisesti. On paksusta kaulasta ohuempaan kaulaan. Oma mieltymys on siinä välissä, 50s rounded taitaa olla kaulatyypin nimi. 60-luvun alussa tuli ohuempi slimtaper-kaulatyyppi, jollaisia taitaa olla nykyään enemmistö stankuista. Traditionaaleissa taitaa olla tuota 50s rounded kaulaa, jota itse pidän parhaimapana kaulatyyppinä Les Paulissa. Uskoisin Slashin soittavan slimtaperilla, samoin kuin Jakk Wylde, Doug ALdrich tai Rhandy Rhoads. - Soittelija
Soiton nopeus on siittä soittajan taidoista ja tekniikasta kiinni eikä mistään kauloista.
Jotkut tykkää kapeasta kaulasta ja jotkut leveästä kaulasta ja jotkus siltä väliltä.
On ihan soittajakohtainen asia mistä tykkää ja niitä kaulojen muotoja on vaikkapa c, modern c, d, v, u jne. ja noiden välimuotoja sekä otelaudalla ruusupuu, ebony, vaahtera ym. eli jokaiselle löytyy yleensä oman mieltymyksen täyttävä kaula kitaroissa.
Jos soiton nopeus olisi kaulasta kiinni niin kukaan ei vetelisi klassisella kitaralla tuhatta ja sataa ja näitä löytyy vaikka kuinka, samoin löytyy just Lespalla ja paksulla kaulalla varustettuja tiluttelijoita vaikka kuinka.
Parempi keskittyä vaan siihen omaan taitoon ja toki siihen että tykkää siitä miten se kitara käsiin sopii tottakai myö ;D
Niin ja loppupeleissä ratkaisee se musiikin sisältö olipa se nopeaa tai hidasta ja kaikkea siltä väliltä ja hidaskin voi olla vaikeaa toisille soittajille.- kaulatvaihtelee
Klassisen kitaran soittoasento istualtaan on käsittääkseni optimaalinen, kun taas sähkistä soitetaan yleensä seisten ja siinäkin on erilaisia soittoasentoja, jotka eivät ole välttämättä kovinkaan ergonomisia. Jokainen etsii itselleen sitä helpointa soittoasentoa. Riippuu tietenkin kitaramallista ja miten paino siihen malliin jakautuu. Paksu kaula on painavampi ja painoa voi olla aika paljon kaulalla, kuten SG mallissa. Kannattaa kokeilla eri malleja ja sitä kautta itselleen sopivaa mallia. Jotkut vaativat enemmän totuttelua kuin toiset ja joskus se aluksi hieman hankalalta tuntuva kaula voikin muuttua miellyttäväksi. Vähän ehkä ärsyttäväkin piirre sähkiksissä, koska sen unelmakitaran löytäminen voi vaatia paljon aikaa ja vaivaa. Ja kun yksilöissäkin on eroja, niin kitaran hankkiminen on varmaan yksi hankalimpia kaikista instrumenteista. Ei ole hauskaa, kun viikon päästä törmääkin juuri sellaiseen kuin haluaa ja on jo mennyt ostamaan toisen kitaran.
Jos oikein varman päälle haluaa ottaa ja kitaraan on muutama tonni sijoittaa, niin suosittelisin esim. Musicman Axis mallia, joka on aikoinaan suunniteltu Van Halenille. Kaula on erittäin helppo ja nopea, kitara on muutenkin kevyt ja laadukas. Joku Ibanezin Jem saattaa olla myös aika varma valinta. Stratoissa ja lespoissa kaulat ovat eri paksuisia, mikä tekee niiden valinnasta hankalampaa.
Jos intoa ja rahaa riittää, niin voi ostaa erilaisia kitaroita, joissa on eri paksuisia kauloja. On vaan soittotaidolle hyväksi, että soittaa eri paksuisilla kauloilla. Jo eri musatyylitkin vaatii eri kitaroita. - nappijahousu
Käsittääksesi... siis mitä.
Osta Selmer ja kiskaise housustas nappi jos nopeasti haluat soittaa.
- ratktekijä
Kaulalla on ratkaiseva merkitys lihasten rentouteen ja sitä kautta myös soiton nopeuteen. Jos soittopeli ei istu koko vartaloon, vaivoja tulee ennen pitkää.
- uskojatieto
Totta turiset. Nuoret ei tiedä eikä usko.
- Kitaristivm
Toki kitaran on hyvä istua soittajansa käteen ja olla mieluinen mutta se soittonopeus ei kuitenkaan ole enempi siitä kitarasta kiinni vaan soittajastaan.
Maailmalla kun on nopeita soittajia, jotka soittaa ihan millä tahansa nopeasti eli se on siitä soittajan tekniikasta kiinni.
Sitä paitsi vaikka kaula olisi ns. "ohkainen" niin se soittoasento voi olla hyvinkin väärä ja aiheuttaa niitä vaivoja soittajalleen ja lihaksisto menee hapoille.
Sitä paitsi kun se kitaran pitää istua ja olla soittajalleen mukava niin osalle tämä tarkoittaa sitä, ettei se kaula saa olla ihan kovinkaan ohkainen kun käpälä on iso kuin karhulla eli se nopeus nyt ei ole siitä kaulasta sinänsä kiinni vaan juurikin soittajasta.
Tällä kaikella siis tarkoitan nopea soitto ei ole yhtä kuin ohkainen kaula, osalla se on paksumpi kaula.
On parempi puhua siitä, että se kitara on hyvä sen soittajan käpälissä ja sopii kuin että nopeus on yhtä kuin ohkainen kaula kun tämä ei nyt vaan pidä paikkaansa.
Jos nopeus olisi yhtä kuin ohkainen kaula niin maailma olisi pullollaan Steve Vaita tai Al Di Meolaa ja Patiota, mutta kun se nopeus tulee siitä soittajasta eikä kaulasta ;D
En ole vielä kuullut yhtäkään kitaraa ohkaisella kaulalla, jotka soi nopeasti ilman sitä soittajaa .. vai onko täällä jollainen itsesoiva kitara ;D - rämpytän.ämpytän
Kitaristivm kirjoitti:
Toki kitaran on hyvä istua soittajansa käteen ja olla mieluinen mutta se soittonopeus ei kuitenkaan ole enempi siitä kitarasta kiinni vaan soittajastaan.
Maailmalla kun on nopeita soittajia, jotka soittaa ihan millä tahansa nopeasti eli se on siitä soittajan tekniikasta kiinni.
Sitä paitsi vaikka kaula olisi ns. "ohkainen" niin se soittoasento voi olla hyvinkin väärä ja aiheuttaa niitä vaivoja soittajalleen ja lihaksisto menee hapoille.
Sitä paitsi kun se kitaran pitää istua ja olla soittajalleen mukava niin osalle tämä tarkoittaa sitä, ettei se kaula saa olla ihan kovinkaan ohkainen kun käpälä on iso kuin karhulla eli se nopeus nyt ei ole siitä kaulasta sinänsä kiinni vaan juurikin soittajasta.
Tällä kaikella siis tarkoitan nopea soitto ei ole yhtä kuin ohkainen kaula, osalla se on paksumpi kaula.
On parempi puhua siitä, että se kitara on hyvä sen soittajan käpälissä ja sopii kuin että nopeus on yhtä kuin ohkainen kaula kun tämä ei nyt vaan pidä paikkaansa.
Jos nopeus olisi yhtä kuin ohkainen kaula niin maailma olisi pullollaan Steve Vaita tai Al Di Meolaa ja Patiota, mutta kun se nopeus tulee siitä soittajasta eikä kaulasta ;D
En ole vielä kuullut yhtäkään kitaraa ohkaisella kaulalla, jotka soi nopeasti ilman sitä soittajaa .. vai onko täällä jollainen itsesoiva kitara ;DItelläni on LTD-malli, jonka speksit on yhtenevät Kirka Hammetin ESP-kitaroiden kanssa, joten sen pitäisi olla nopeasoittoinen ja sitähän se toki onkin. Litteä kaula oli aliuksi hiukan outo, koska olen tottunut vähän paksumpiin. Nykyään en osaa oikein sanoa, mikä kitaroistani olisi nopeasoittoisin, Les Paulissani taitaa olla 50ties rounded, Charvelissani on taas C-profiili, eli hieman paksumpi kuin nykyään on stratoissa yleinen kaulatyyppi. Monen tunnin soittosession jälkeenkään käteni ei tule kipeäksi, soitin niistä millä tahansa. Omalla kohdalleni ne kaikki ovat nopeasoittoisia. Oman kokemukseni mukaan kaulan paksuudella ei siis ola juurikaan merkitystä soiton nopeuteen. Tosin minulla ei ole kokemusta oikein paksusta kaulasta, joten siitä en osaa sanoa. Oma kämmeneni on ehkä vähän keskikokoa suurempi, tai keskikokoinen, ehkä Steve Vain kokoa.
- heitesiellä
Paksu ja riittävän leveä on paras, että sormillä on tilaa liikkua. Sellainen ei rasita kättä. Naisilla ja lapsilla on pienemmät kädet, se voi vaikuttaa asiaan.
- Treeelta
Pienikätiselle soittajalle ohut kaula voi olla parempi, varsinkin jos tapaa ottaa barre-otteen heittämällä peukalon E-kielen yli.
Muuten kaulan paksuudella ei kauheasti ole vaikutusta nopeuteen, nopeus kun muodostuu monesta eri seikasta. Monet jazz-kitaristit soittavat asteikkojen juoksutuksen lisäksi aivan mielettömiä sointumelodioita, kielten ollessa 12-52 tai jopa paksumpia. - belseboop
Kannattaa tuhlata nuoruutensa kyetäkseen soittamaan 500nuotttia sekunnissa,sillon on vasta hyvä,sillä eihän siinä musiikissa ole muusta kys kuin soitannon nopeudesta vai?
- hidassormi
Mutta onhan se kova, jos se on maailman nopein!
Turha opetella hankalia skaaloja, kun yksi nuotti riittää nopeudessa. Näille "speedy gonzaleille" pitäskin tehdä skeboja joissa on vaan yksi kieli. Muut kielethän on vaan tiellä, kun soittaa maailman nopeiten! - belseboop
hidassormi kirjoitti:
Mutta onhan se kova, jos se on maailman nopein!
Turha opetella hankalia skaaloja, kun yksi nuotti riittää nopeudessa. Näille "speedy gonzaleille" pitäskin tehdä skeboja joissa on vaan yksi kieli. Muut kielethän on vaan tiellä, kun soittaa maailman nopeiten!Kyllä vaan,,ja otelautaankin riittäisi aivan hyvin yksi ainoa nauhaväli,,näillä ensinmainituilla "eväillä" varmasti nk "nopeus" nousee huimiin lukemiin
- kaula
Kopiokitaroissa on usein kapea ja ohut kaula kun taas Gibsonin ja Fenderin, etenkin amerikkalaisissa malleissa, on tuhdimpi. Yläsatulan leveys ero 41- 43mm -haarukassa on yksi mittari. Tuhdimpi kaula soi ja pysyy vireessä paremmin, vaikka näihin vaikuttavat suuresti muutkin asiat. Kannattaa katsoa mittanauhan kanssa kun on ostoksilla, jos ei spekseistä näy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3237678Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771866
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161402- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j581196Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029