Sananvapauden turvaaminen mielipidevainolta

Eidiktatuurille

Aloitteen sisältö
Sananvapaus on yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista. Se on merkittävä siitäkin huolimatta, että sen käyttö saattaa loukata joitakin ihmisiä ja ihmisryhmiä. Rikoslain 11 luvun 10 § on sananvapausperiaatteen vastainen, mielivaltaisesti tulkittavissa oleva lainkohta, eikä sen soveltaminen noudata yhdenvertaisuusperiaatetta.

Me allekirjoittaneet esitämme, että eduskunta ryhtyy toimenpiteisiin lakipykälän kansanryhmää vastaan kiihottamisesta poistamiseksi rikoslaista, säilyttäen kuitenkin rikoksen törkeän muodon pääpiirteissään.

Aloite koskee kahta lainkohtaa, rikoslain 11 luvun 10 §:ää (kiihottaminen kansanryhmää vastaan) ja 10 a §:ää (törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan). Aloite ei asiallisesti ottaen pyri muuttamaan 10 a §:ää millään tavalla; koska 10 a § nykymuodossaan kuitenkin viittaa 10 §:ään, on 10 a §:n uudelleenkirjoittaminen tarpeen siten, että se toimisi itsenäisenä.

Allekirjoittaneiden lakiehdotukset ovat seuraavat:

Rikoslain 11 luvun 10 § kumotaan.

Rikoslain 11 luvun 10 a § muutetaan seuraavanlaiseksi:

"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla mielipiteen tai muun viestin, jossa kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai 2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

siten, että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi."

Perustelut
Yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 19. artiklassa lausutaan seuraavaa: "Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta."

Suomen voimassaoleva rikoslaki on monin paikoin ristiriidassa tämän kanssa. Yksi ongelmallisimmista on rikosnimike "kiihottaminen kansanryhmää vastaan". Kuten yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus itsekin toteaa, ei ihmisoikeuksia sovi käyttää ihmisoikeuksien riistämiseen muilta, ja tätä kohtaa usein käytetään perusteluna mainitun pykälän olemassaolon puolesta; tämä perustelu ei kuitenkaan ole pätevä, sillä pykälä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" koskee tekoja, jotka eivät loukkaa muiden ihmisoikeuksia millään tavalla.

Aloitteen allekirjoittajat ymmärtävät ongelmat, joita väkivaltaan kehottamiseen liittyy. Näitä tekoja on käsitelty monin paikoin toisaalla rikoslaissa, varsinkin aloitteen erityisesti selventämässä 11 luvun 10 a §:ssä. Nämä teot ovat myös selvästi erilaisia kuin pelkät mielipiteen esittämiset. Yksi aloitteen tarkoituksista onkin tehdä selvemmin eroa sallitun ja kielletyn viestinnän välille. Yllytykset väkivaltaan ovat aiheestakin tuomittavia, koska ne loukkaavat konkreettisesti muiden ihmisoikeuksia, mukaanlukien sananvapautta.

"Kiihottamisella kansanryhmää vastaan" on kaksi tekomuotoa, tavallinen ja törkeä. Sananvapauden kannalta ongelmallinen on nimenomaan tavallinen tekomuoto. Se on muotoiltu leväperäisesti siten, että sen avulla voidaan tuomita lähestulkoon minkä tahansa yhteiskunnallisen, kansanryhmiä käsittelevän keskustelun käymisestä, mukaanlukien tosiasioiden esittämisestä. Osa ongelmaa on, että lakia tulkitaan mielivaltaisesti, jolloin samasta teosta voidaan tuomita tai jättää tuomitsematta henkilön persoonaan liittyvien syiden perusteella. Tällainen selektiivinen oikeuskäytäntö on demokraattiselle oikeusvaltiolle vieras ja suorastaan vahingollinen. Sen lisäksi, että pykälä loukkaa tarpeettomasti kansalaisten sananvapautta, se myös hankaloittaa varsinaisiin ongelmiin puuttumista. Avoimen keskustelun tukahtuessa itse ongelmat vain pahenevat.

Sananvapaus on kuitenkin yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista ja useimmat diktatuurit ovat aloittaneet ihmisoikeuksien alasajon juuri sen kohdalla. Aloitteen allekirjoittajat ovat huolissaan seuranneet kehitystä, jossa mainittua lakipykälää on käytetty poliittisen mielipidevainon välineenä. Tilanne on pahentunut vuonna 2015 alkaneen turvapaikanhakijakriisin myötä tilanteessa, joka on omiaan herättämään voimakkaita mielipiteitä johtuen mm. kansalaisten heikentyneestä turvallisuudentunteesta.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2251

0

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

        Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
        Terveys
        307
        6992
      2. Viiimeinen viesti

        Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
        Suhteet
        65
        2089
      3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

        Tarinan kertovan elokuvan nimi?
        Ikävä
        175
        1807
      4. epäonnen perjantain rikos yritys

        onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
        Kajaani
        15
        1307
      5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

        vedätettävissä?
        Ikävä
        112
        1257
      6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

        - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
        Maailman menoa
        169
        1190
      7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

        Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
        Suomalaiset julkkikset
        7
        1176
      8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

        Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
        Puolanka
        54
        1086
      9. Kirjoitin sinulle koska

        tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
        Ikävä
        41
        1041
      10. Martina pääsee upeisiin häihin

        Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        288
        992
      Aihe