Lapsivaikutusta ei ole tutkittu - seuraukset?!

"Suomi on jättänyt lapsivaikutusten arvioinnin tietoisesti huomioimatta erityisesti avioliittolain ja siihen liittyvän muun lainsäädännön muuttamisen yhteydessä.
Näin Suomi on rikkonut lapsen edun selvittämisvelvollisuuden. Edellä esitetyn perusteella pyydämme, että komitea
a) tutkii valituksen,
b) toteaa rikkomuksen tapahtuneen,
c) kehottaa Suomea ottamaan lainsäädäntömenettelyssään lapsen edun huomioon lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti. Toissijaisesti pyydämme, että komitea aloittaa tutkintamenettelyn Suomen järjestelmällisestä yleissopimuksen 3 artiklan rikkomisesta.”

http://timolehtonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226184-avioliittolaki-kansalaisaloite-kaa-22016-perustuslakivaliokuntaan
58145
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Vakavasta asiasta on kysymys. Ei pitäisi lähteä väkisin runtaamaan mitään lakia!

2Äänestä
  • Kyllä, lasten oikeuksien polkeminen ei voi olla homojenkaan edun mukaista.

    2Äänestä

  • ei.homoaviolle kirjoitti:

    Kyllä, lasten oikeuksien polkeminen ei voi olla homojenkaan edun mukaista.

    Myös homot syntyvät miehestä ja naisesta ja ovat ennen kieroutumistaan lapsia.

    1Äänestä

  • homot.hoitoon kirjoitti:

    Myös homot syntyvät miehestä ja naisesta ja ovat ennen kieroutumistaan lapsia.

    Homous ilmeisesti tuhoaa myös ihmisen aivot?!

    1Äänestä

  • aidon.puolesta kirjoitti:

    Asiallinen tiedote, kiitos!

    Ja kuitenkin "lapsivaikutuksia" on saatu selville jo vuosikymmenien ajalta. Eihän homoseksuaalisten parien lapset mitään uutta tulevaa ole. Tämänovat tienneet jo kaikki Suomenkin lapsijärjestöt.

    Mutta ei kannata liioitella: homopareille tulee lapsia noin kuusi vuodessa.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Mihin tutkimukseen homojouko viittaat?

    1Äänestä

  • Miten kauan te tätäkin valhetta jaksatte toistaa?

    On tutkittu ja kahteenkin kertaan. Nyt ei enää tarvinnut.

    1Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Miten kauan te tätäkin valhetta jaksatte toistaa?

    On tutkittu ja kahteenkin kertaan. Nyt ei enää tarvinnut.

    Sinä se justiinsa ite valehtelet ja valheita toistelet.

    Lapsiasioista tehdyt arviot ovat vuodelta 2003 ja 2008.

    Omassa asiantuntijalausunnossaan lapsiasianvaltuutettu Aula toteaa vuonna 2014: Jos Tahdon2013 aloite etenee, se edellyttää lapsiasiain arvion tekemistä.

    Kuinka kävi? Aloitteen käsittely eteni muutoslaiksi 2015 asti ilman lapsivaikutusten arviointia. Tässä suhteessa laki oli siis huonosti valmisteltu.

    1Äänestä

  • Tomahawk_7 kirjoitti:

    Kyllä eikä täytä YK:n lastenoikeuksia!

    1Äänestä

  • uusiksi.menee kirjoitti:

    Kyllä eikä täytä YK:n lastenoikeuksia!

    Mitä YK:n lastenoikeutta siis tarkoitat?

    Miten ei täytä?

    Esitäthän perustelut.

    1Äänestä

  • vesipää.poikasi kirjoitti:

    Mihin tutkimukseen homojouko viittaat?

    Heh. Etkö tosiaan tiedä, että homopareilla on ollut lapsia jo kauan. Jos joitain ikävää olisi ollut, niin takuulla ne olisi tiedotettu ja estetty lasten antaminen tykkänään.

    Näin toimii oikeusvaltio, puolustaen lapsia.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Heh. Etkö tosiaan tiedä, että homopareilla on ollut lapsia jo kauan. Jos joitain ikävää olisi ollut, niin takuulla ne olisi tiedotettu ja estetty lasten antaminen tykkänään.

    Näin toimii oikeusvaltio, puolustaen lapsia.

    Etkö tiedä, että homoparit eivät koskaan lisäänny keskenään?
    Aina tarvitaan joku kolmas ihminen kuten sinäkin tarvitsit naisen jota nussit 21vuotta jotta saitte kaksi vesipäistä poikaa.

    1Äänestä

  • vesipää.poikasi kirjoitti:

    Etkö tiedä, että homoparit eivät koskaan lisäänny keskenään?
    Aina tarvitaan joku kolmas ihminen kuten sinäkin tarvitsit naisen jota nussit 21vuotta jotta saitte kaksi vesipäistä poikaa.

    Homoparien yleisin tapa saada lapsia on adoptio. Joskus lesboparit käyttävät luonnollisempaa tapaa.

    Eli kun heteroperheessä tulee ongelmia ja lapset otetaan huostaan, niin seuraava on antaa heidät adoptioperheeseen. Ja silloin astuvat esiin lapsia haluavat hetero-ja homoparit.

    Kaikki tietävät;minäkin, että homoparit eivät lisäänny keskenään. Mutta ei se ole haitannut, ja siihen ovat kaikki homot sopeutuneet.

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ja kuitenkin "lapsivaikutuksia" on saatu selville jo vuosikymmenien ajalta. Eihän homoseksuaalisten parien lapset mitään uutta tulevaa ole. Tämänovat tienneet jo kaikki Suomenkin lapsijärjestöt.

    Mutta ei kannata liioitella: homopareille tulee lapsia noin kuusi vuodessa.

    Mihin tietosi siitä, että homopareille syntyy 6 vuosittain perustuu?

    Hiljattain äitiyslain lähtekeskustelussa tuli ilmi, että THLn arvion mukaan hedelmöityshoitoja hakevia naispareja on vuosittain 160.

    Äänestä

  • Tomahawk_7 kirjoitti:

    Sinä se justiinsa ite valehtelet ja valheita toistelet.

    Lapsiasioista tehdyt arviot ovat vuodelta 2003 ja 2008.

    Omassa asiantuntijalausunnossaan lapsiasianvaltuutettu Aula toteaa vuonna 2014: Jos Tahdon2013 aloite etenee, se edellyttää lapsiasiain arvion tekemistä.

    Kuinka kävi? Aloitteen käsittely eteni muutoslaiksi 2015 asti ilman lapsivaikutusten arviointia. Tässä suhteessa laki oli siis huonosti valmisteltu.

    "Kuinka kävi? Aloitteen käsittely eteni muutoslaiksi 2015 asti ilman lapsivaikutusten arviointia. Tässä suhteessa laki oli siis huonosti valmisteltu. "

    Aula oli ainoa asiantuntija taho, joka halusi kolmatta arviota. Muut asiantuntijatahot olivat sitä mieltä, että v. 2003 ja 2008 tehdyt arviot olivat erittäin perusteelliset. Kolmas arvio olisi entisestään vahvistanut kahden ensimmäisen arvion paikkansapitävyyttä.

    1Äänestä

  • Capt.Kirk kirjoitti:

    Jos kolmas arvio olisi tehty, kuinkahan moni olisi valittanut siitä, miten verovaroja haaskataan jo kahteen kertaan tutkitun asian tutkimiseksi?

    1Äänestä

  • Isättömyyttä kirjoitti:

    Mihin tietosi siitä, että homopareille syntyy 6 vuosittain perustuu?

    Hiljattain äitiyslain lähtekeskustelussa tuli ilmi, että THLn arvion mukaan hedelmöityshoitoja hakevia naispareja on vuosittain 160.

    Otin vain adoptiolapset ja suhteutin sen Espanjan ensimmäisen vuoden kokemuksiin. On hyvä olla jotain vertailupohjaa.

    Hedelmöityshoitoja voi olla paljon enemmän, mutta kai siinä homoparit jäävät kokonaan pois. Ja silloinhan lapset ovat "omia"? Aivan kuten heteropareillakin vastaavassa tilanteessa.

    Tuntuu oudolta vaatia lapsivaikutusten perinpohjaista tutkintaa, kun samaan aikaan sallitaan lasten teko heteroille vaikka mihin olosuhteisiin.

    1Äänestä

  • kuka.maksaisi kirjoitti:

    Jos kolmas arvio olisi tehty, kuinkahan moni olisi valittanut siitä, miten verovaroja haaskataan jo kahteen kertaan tutkitun asian tutkimiseksi?

    Varsinkin, kun edellinen tutkimus oli tehty vain viisi vuotta aikaisemmin.
    Sitten lisäyksenä edelliseen viestiini: Vaikka Aula penäsi kolmatta arviota, niin hän ei enään virallisesti edustanut asiantuntijatahoa, sillä hän irtisanotui lapsiasianvaltuutetun tehtävästään ennenaikaisesti tammikussaa 2014.

    1Äänestä

  • Capt.Kirk kirjoitti:

    "Kuinka kävi? Aloitteen käsittely eteni muutoslaiksi 2015 asti ilman lapsivaikutusten arviointia. Tässä suhteessa laki oli siis huonosti valmisteltu. "

    Aula oli ainoa asiantuntija taho, joka halusi kolmatta arviota. Muut asiantuntijatahot olivat sitä mieltä, että v. 2003 ja 2008 tehdyt arviot olivat erittäin perusteelliset. Kolmas arvio olisi entisestään vahvistanut kahden ensimmäisen arvion paikkansapitävyyttä.

    Aulan lausunnosta 2014 käy ilmi, että myös Oikeusministeriö suositti lapsivaikutusten arviointia. (Kts. Lehtosen blogiteksti.) Tästä päätellen vaikutusten arviointia on pidetty tärkeänä, mutta jätetty kuitenkin tekemättä. Syitä voimme arvailla tai esittää toiveajattelua, kuten sinä, mutta ne eivät riitä perusteluiksi Eduskunnan menettelyn huolimattomuudelle.

    Aulan lausunnosta poimittu:
    "Myös oikeusministeriö suosittaa arvioinnin tekemistä ohjeissaan."

    Koska lapsivaikutusten arviointi oli jo tehty vuosina 2003 ja 2008, ja kaikki muut asiantuntijatahot katsoivat arvioiden olleen perusteelliset, oikeusministeriö ei katsonut tarpeelliseksi kolmannen arvion tekemiseen.

    Tämäkin Aa:n oljenkorsi siis on katkeamispisteessä.

    1Äänestä

  • Capt.Kirk kirjoitti:

    Aulan lausunnosta poimittu:
    "Myös oikeusministeriö suosittaa arvioinnin tekemistä ohjeissaan."

    Koska lapsivaikutusten arviointi oli jo tehty vuosina 2003 ja 2008, ja kaikki muut asiantuntijatahot katsoivat arvioiden olleen perusteelliset, oikeusministeriö ei katsonut tarpeelliseksi kolmannen arvion tekemiseen.

    Vaatiko muuten Puolimatka tätä lapsivaikutusten arviontia omassa asiantuntijalausunnossaan?

    1Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Miten kauan te tätäkin valhetta jaksatte toistaa?

    On tutkittu ja kahteenkin kertaan. Nyt ei enää tarvinnut.

    Ei ole tehty. Asiantuntijaktselyt ei ole yhtä kuin lapsivaikutusten arviointi. Lapsivaikutusten arviointi tehdään lapsia seuraamalla ja haastattelemalla vauvasta pitkälle aikuisuuteen saakka.

    Äänestä

  • vesipää.poikasi kirjoitti:

    Etkö tiedä, että homoparit eivät koskaan lisäänny keskenään?
    Aina tarvitaan joku kolmas ihminen kuten sinäkin tarvitsit naisen jota nussit 21vuotta jotta saitte kaksi vesipäistä poikaa.

    Patmoksessako olet torren poikiin tutustunut?

    Äänestä

  • eioletehty kirjoitti:

    Ei ole tehty. Asiantuntijaktselyt ei ole yhtä kuin lapsivaikutusten arviointi. Lapsivaikutusten arviointi tehdään lapsia seuraamalla ja haastattelemalla vauvasta pitkälle aikuisuuteen saakka.

    >Lapsivaikutusten arviointi tehdään lapsia seuraamalla ja haastattelemalla vauvasta pitkälle aikuisuuteen saakka.

    Ruvetaas sitten hommiin! Arvioinnin valmistuessa spn-avioliittolaki on siis ollut voimassa jo yli 20 vuotta. Jeesuskin on silloin jo ehtinyt loikata Öljymäelle –uskontoneutraalisti tietenkin.

    Äänestä

  • eioletehty kirjoitti:

    Ei ole tehty. Asiantuntijaktselyt ei ole yhtä kuin lapsivaikutusten arviointi. Lapsivaikutusten arviointi tehdään lapsia seuraamalla ja haastattelemalla vauvasta pitkälle aikuisuuteen saakka.

    "Lapsivaikutusten arviointi tehdään lapsia seuraamalla ja haastattelemalla vauvasta pitkälle aikuisuuteen saakka. "

    Onko mistään laista tehty Suomessa tällaista? Ei.

    Määritelläänkö jossain että arviointi tulisi tehdä näin? Ei.

    Äänestä

Ja jos päätös on että Suomi ei ole rikkonut lapsen edun selvittämistä niin hyväksytkö päätöksen?

Ps. lapsivaikutusten arviointi on tehty jo kahdesi aikaisemmin asian tiimoilta.

1Äänestä

Aitoavioliiton aloitteen suhteen myöskään lapsivaikutusten arviointia ei ole tehty.

Jos arvio tehdään ja todetaan että Aitoavioliiton aloite on lasten edun vastainen niin hyväksytkö sen tosiasian?

1Äänestä

Hyvä blogi!

1Äänestä
  • itoavioliiton aloitteen suhteen myöskään lapsivaikutusten arviointia ei ole tehty.

    Jos arvio tehdään ja todetaan että Aitoavioliiton aloite on lasten edun vastainen niin hyväksytkö sen tosiasian?

    1Äänestä

Tahdon-aloite tutkitaan uudestaan. Lakien yhteisvaikutus on vasta nyt tulossa esiin. Myös kirkon jäsenet haluavat tasa-arvoa. Eduskunnan pitää ottaa huomioon myös eettiset kysymykset. Iltasanomien markkinoima uusi aloite pitää jäädyttää siksi aikaa, että on mahdollista tehdä vasta-aloite heti. Näin perustuslaki määrää.

1Äänestä
  • Hienoa, että meillä on Aa-yhdistys!

    1Äänestä

  • Älä valehtele:

    "Tahdon-aloite tutkitaan uudestaan."

    Ei ole olemassa mitään Tahdon -aloitetta, on olemassa vahvistettu uusi avioliittolaki.

    Tutkittavana on Aitoavioliiton aloite ja sen perustuslain mukaisuus.

    Eduskunnan pitää ottaa huomioon myös eettiset kysymykset.

    "Eduskunta huomioit varmasti myös tämän asian päätöksiä tehdessään, kuten hyväksyessään uuden avioliittolain.

    "Iltasanomien markkinoima uusi aloite pitää jäädyttää siksi aikaa, että on mahdollista tehdä vasta-aloite heti. Näin perustuslaki määrää. "

    Perustuslaki ei määrää mitään tuontapaista.

    1Äänestä

  • Ei tutkita.

    1Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Ei tutkita.

    Seta valehtelee sulle!

    Äänestä

  • setan.piskille kirjoitti:

    Seta valehtelee sulle!

    Ei Seta ole tästä asiasta mitään sanonut.

    Tieto perustuu Eduskunnan asiasta ilmoittamaan.

    1Äänestä

  • setan.piskille kirjoitti:

    Seta valehtelee sulle!

    Aito-avioväellä on valehteleminen verissä. Kuinka kehtaatte!

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Aito-avioväellä on valehteleminen verissä. Kuinka kehtaatte!

    Homo joka nussii naista 21vuotta on valehtelijoista suurin!

    1Äänestä

  • homojoukolle kirjoitti:

    Homo joka nussii naista 21vuotta on valehtelijoista suurin!

    Ja missä se valehtelu olikaan?

    1Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Aito-avioväellä on valehteleminen verissä. Kuinka kehtaatte!

    Ei ole mitään, mitä Räyhis ei kehtaisi.

    Äänestä

Lasten ja nuorten indoktrinoinnista uskontoon on lukuisia tutkimuksia ja kaikki osoittavat että sillä pelkästään haitallisia vaikutuksia heidän kehitykseen.

Kun uskovaisilla on suuri huoli lasten ja nuorten edusta olisiko heidän aika korjata omia käytäntöjään tässä asiassa ja lopettaa vahingollinen toimintansa? Lasten ja nuorten edun nimissä.

2Äänestä
  • Saisko suomeksi ja Suomesta, meidän perustuslain mukaisesti. Ei ulkomailta kannata kaikkea uutta h-propagandaa tänne tuoda.

    1Äänestä

  • Lasten ja nuorten indoktrinoinnista vastaa pääosin Opetushallitus. Koulujärjestelmän vaikutukset ovat jokaisen havainnoitavissa päivittäin.

    1Äänestä

  • Kenen.arvot kirjoitti:

    Lasten ja nuorten indoktrinoinnista vastaa pääosin Opetushallitus. Koulujärjestelmän vaikutukset ovat jokaisen havainnoitavissa päivittäin.

    Aivan. Kakarat koulussa ovat kuin apinat viidakossa!

    Äänestä

  • Suomalainen kulttuuri on koulua myöten tähän saakka ollut läpeensä luterilaisen vaikutuksen alainen. Sen vuoksi jenkkityylinen fundisretoriikka ei pure, sillä Yhdysvalloissa uskonto on selkeämmin erotettu valtiosta.

    Yhtenäiskulttuurin hajoamisen seurauksena erilaiset aatteet saavat jalansijaa kulttuurin pirstoutuessa yhä pienempiin yksiköihin minkä seurauksena syntyy niin uusia uskontoja kuin muita niihin verrattavissa olevia suuntauksia.

    1Äänestä

  • Pienen Suomen kulttuuri on kirkon jäsenten kulttuuri. Kirkosta eronneet ateistiset feministit ovat alkaneet äänekkääksi vähemmistöksi.
    Tahdon-aloitteen seurauksia ei ole ajateltu tarkemmin. Suomen sijainti ja pohjoismaista poikkeava kulttuuri tekee Ruotsin mallin tässä asiassa huonoksi malliksi.

    Äänestä

  • Tässä muutama esimerkki lisää nopealla googlailulla:

    "Uskonnollinen opetus, erityisesti ihmeitä sisältävät tarinat, tekevät lapset muita vastaanottavaisemmiksi mahdottomalle. He hyväksyvät helpommin sen, että yleisesti mahdottomana pidetty voi muuttua todeksi."

    http://yle.fi/uutiset/3-7375170

    "Huoltajien harjoittama uskontokasvatus vaikuttaa merkittävästi lapsen elämään. Lapsi viettää usein suurimman osan ajasta kotonaan, joten koti on luonnollisesti lapsen sosialisaatioprosessin (myös uskonnollisen sellaisen) tärkein tekijä. Uskonto on tärkeä osa lapsen kokonaisvaltaista kasvatusta, sillä se liittyy kiinteästi lapsen hyvinvointiin ja sosiaalisiin tarpeisiin. Uskonnollista kasvatusta voidaan pitää onnistuneena silloin, kun se palvelee lapsen mielenterveyteen ja muuhun hyvinvointiin liittyviä tarpeita. Kasvattajien uskonnollisuuden ollessa liian rajoittavaa sekä uskonnolla että uskonnollisella kotikasvatuksella voi kuitenkin olla myös haitallisia vaikutuksia lapsen elämään."

    https://www.teologia.fi/ajankohtaista/1262-uskonnonuhrien-lapsuudenkodin-uskonnollinen-kasvatus-2

    Milloin uskonto voi vaarantaa lapsen kehitystä II

    uskontoon tai sen rituaaleihin liittyvät väärinkäsitykset ja pelot

    lapsi voi käsittää uskontoon liittyvät symboliset rituaalit, kertomukset,
    kuvat tai sanonnat konkreettisesti (esim. mennä taivaaseen), väärin
    (esim. Jumalan karitsa) tai kokea ne pelottaviksi (esim. hautajaiset)

    itselle outoihin hengellisiin tapoihin voi liittyä hämmennystä (ei tiedä
    mitä odotetaan) ja pelkoa

    virsien tms. surumielisyys, synkkyys voi olla ahdistavaa

    erottuminen uskonnon vuoksi

    kiusatuksi tuleminen uskonnon vuoksi

    kiellot, jotka estävät ikäkaudelle tavanomaisia asioita (esim. tanssi)

    uskontoon liittyvät ympäristöstä poikkeavat toimintatavat

    uskonnon joustamaton toteuttaminen, kiihkoilu

    ahdistava maailmankuva, tuomitseminen, tiukat rajoitukset

    usein johtaa lapsen aikuislähtöiseen kohteluun, lapsen tarpeet jäävät
    näkemättä

    lapsen kokema myötähäpeä aikuisen toiminnasta
    milloin uskonto voi vaarantaa
    lapsen kehitystä II

    uskonto estää avun hakemista (lapselle )ja (lapsen) auttamista

    uskonnollisten selitysmallien ja (lapsen) käyttäytymisen tai
    psyykkisten ongelmien välinen ristiriita; käsitys häiriöiden syistä
    voi erota lääketieteellisestä tai pedagogisesta näkemyksestä

    terveydenhoitoon liittyvät rajoittavat määräykset

    uskonnon käyttäminen vallan välineenä

    henkinen väkivalta, alistaminen, uhkailu, rajoittaminen

    väkivalta, esim. ruumiillinen kuritus tai uhkailu uskonnon
    "oikeuttamana"

    hyväksi käyttö

    ääri
    -
    ilmiöt, joiden taustalla voi olla muuta kuin uskontoa

    eristäytyminen muusta yhteiskunnasta

    aikuisen mielenterveyshäiriö, joka näyttää "jumalalliselta ilmiöltä"
    voi myös konkreettisesti vaarantaa lapsenkin terveyttä tai
    turvallisuutta

    http://www.sooli.fi/kevat2011/lapsentasapainoisenkehityksentukeminen.pdf

    1Äänestä

  • Ihme , ettei suomalaiset ole sen sekasempia, vaikka suomalaiset joutuvat uskonnonpiiriin jo lapsesta asti päiväkerhossa, koulussa, kotona ym. Ei ne uskovien lapset paljon enempään ns. joudu.

    Äänestä

  • sekojaolisikaikki kirjoitti:

    Ihme , ettei suomalaiset ole sen sekasempia, vaikka suomalaiset joutuvat uskonnonpiiriin jo lapsesta asti päiväkerhossa, koulussa, kotona ym. Ei ne uskovien lapset paljon enempään ns. joudu.

    Ai nyt sitten kelpaakin liberaali luterilaisuus?

    Entä mikä on suhtautumisesi sukupuolineutraalin ajattelun piiriin joutumisesta noissa samoissa paikoissa? Onko se haitallista lasten kehitykselle?

    Äänestä

Anteeksipyyntö on edullisin ratkaisu.

Äänestä

Dissosiaatiohäiriön yhteys uskonnolliseen kasvatukseen:

"Joidenkin lähteiden mukaan myös ahdasmielinen uskonnollisuus altistaa häiriön kehittymiselle."

"Dissosiaatiohäiriöt ovat joukko mielenterveyden häiriöitä, jotka ovat seurausta vakavasta, usein pitkäaikaisesta lapsuusiän traumatisaatiosta. Niille on ominaista se, etteivät tunteet, ajatukset, aistimukset ja teot toimi yhteistyössä keskenään. Tämän seurauksena potilas saattaa olla muistamaton tekemisilleen, kokea vuorotellen itsensä tunnekylmäksi tai joutua ylivoimaisten tunteiden valtaan tai kokea selittämättömiä ruumiillisia oireita. Vakavissa dissosiaatiohäiriöissä potilaan identiteettikäsitys on häiriintynyt, ja hän voi jopa esiintyä useina eri henkilöinä (dissosiatiivinen identiteettihäiriö)."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiaatiohäiriö

Äänestä

Lapsikin ymmätää, että spn-ajatus ei perustu totuuteen. Siinä yritetään piiloutua suurkaupungin vilinässä perinteisen perhemallin perheeksi.
Lapsi saa trauman, kun huomaa kuuluvansa vähemmistöön, ja on pakotettu käyttäytymään kotona eri tavalla kuin esim. koulussa.

Äänestä
  • Ihan vaan tiedoksesi, että jokainen suomalainen kuuluu johonkin vähemmistöön. :D Sen jälkeen kun yhtenäiskulttuuri mureni, erilaiset alakulttuurit ovat tulleet tilalle.

    Kannattaa ottaa itse selvää asioista sen sijaan, että uskoo niitä seurakuntien vanhoja patuja, joiden yhteiskunnallisten asioiden tiedot ovat peräisin 60-luvun oppikirjoista. Myös ympäröivän maailman havainnointi riittää ilman ideologisia silmälaseja.

    "Vaikka yhtenäiskulttuurin murtuminen oli alkanut Suomessa toisen maailmansodan jälkeen, vielä 1960-luvun alussa Suomi oli tiukan yhtenäinen maa, jossa tapahtui varsin vähän muutoksia. Lopullinen kuolinisku yhtenäiskulttuurille oli maaltamuutto, jonka ansiosta vanhat valtarakenteet ja instituutiot eivät enää hallinneet ihmisiä. Keskeinen ihmisiä yhtenäiskulttuurista irrottanut tekijä oli individualisoituminen eli yksilöllistyminen. Ihmiset alkoivat haluta suurempaa vapautta itseään koskevissa päätöksissä.[3]"

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäiskulttuuri

    Äänestä

"spntraumalapsivaikutus
19.11.2016 12:16
UUSI
Lapsikin ymmätää, että spn-ajatus ei perustu totuuteen. Siinä yritetään piiloutua suurkaupungin vilinässä perinteisen perhemallin perheeksi.
Lapsi saa trauman, kun huomaa kuuluvansa vähemmistöön, ja on pakotettu käyttäytymään kotona eri tavalla kuin esim. koulussa."

Äänestä

>> Avioliittolain muuttamisessa sukupuolineutraaliksi (muutoslaki 156/2015) on epäselvyyttä suhteessa perustuslainmukaisuuteen ja ihmisoikeussopimuksiin.

Siksi eduskunnan lakivaliokunnan tulee hankkia kansalaisaloitteesta KAA 2/2016 perustuslakivaliokunnan lausunto. Jos lakivaliokunta ei sitä tee, niin se toimii asiassa vastuuttomasti. <<

Voi tätä Aa-laisten logiikkaa. Eli Lehtosen mielestä perustuslakivaliokunnan pitää ottaa kantaa Aa-aloitteseen, koska toisessa laissa eli allekirjoitetussa ja hyväksytyssä spn-laissa on muka perustuslaillisia epäselvyyksiä.

Jos siinä spn-laissa todellakin olisi ollut jotain perustuslaillisia ongelmia, niin ne olisi pitänyt tutkia kun tuo lakiehdotus oli eduskunnassa eli v 2014. Ja uskoakseni joku Päivi Räsänen tai muu olisi silloin aivan varmasti vaatinut sitä.

No, mitään perustuslaillista ongelmaa spn-laissa ei tietenkää ollut, eikä ole, mutta tuo Lehtosen logiikka on villiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuus.esiin_ kirjoitti:

"Suomi on jättänyt lapsivaikutusten arvioinnin tietoisesti huomioimatta erityisesti avioliittolain ja siihen liittyvän muun lainsäädännön muuttamisen yhteydessä.
Näin Suomi on rikkonut lapsen edun selvittämisvelvollisuuden. Edellä esitetyn perusteella pyydämme, että komitea
a) tutkii valituksen,
b) toteaa rikkomuksen tapahtuneen,
c) kehottaa Suomea ottamaan lainsäädäntömenettelyssään lapsen edun huomioon lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti. Toissijaisesti pyydämme, että komitea aloittaa tutkintamenettelyn Suomen järjestelmällisestä yleissopimuksen 3 artiklan rikkomisesta.”

http://timolehtonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226184-avioliittolaki-kansalaisaloite-kaa-22016-perustuslakivaliokuntaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu