Kirjoittelin kuukausi pari sitten tänne samalla otsikolla. Kertaan lyhyesti:
Olen 27v mies, enkä ole koskaan seurustellut; ei ole ollut kerta kaikkiaan ensimmäistäkään tyttöystävää.
Syynä siihen on koulukiusaus joka aiheutti sen että olen ollut 12-vuotiaasta lähtien yksin ja siten myös kaikin tavoin kokematon naisten kanssa. Yläasteajat meni vain siihen että jotenkin kestin olla koulussa ja koulusta päästyä halusin vain kotiin pois kiusaajien ulottuvilta. Ja kukaan ei auttanut minua vaan olin täysin yksin kiusaajia vastaan enkä tietenkään pystynyt puolustautumaan! Koulu loppui aikanaan mutta huono itsetunto ja alemmuuskompleksi jäi. Niinpä olen ollut yksin siitä 12-vuotiaasta lähtien.
Nyttemmin on vaan ruennut tuntumaan että elämä on valunut yksin ollessa hukkaan ja askarruttaa että onko minulla mitään toivoa enää paremmasta. Sain viime kirjoitukseeni neuvoksi että hankkisin mailiystäviksi naispuolisia ihmisiä ja kertoisin kokemattomuuteni jotenkin niin ettei se tulisi naiselle niin yllätyksenä.
Teinkin niin, mm. chatista olen saanut joitakin mailiystäviä. Mailiystävät on sanoneet minua mukavaksi ja kivaksi tyypiksi mutta heti kun kokemattomuuteni käy ilmi niin meikäläisestä tulee taas hylkytavaraa! Olen kokeillut kertoa kokemattomuudestani sekä heti aluksi että vähän myöhemmin mutta lopputulos on aina sama, hylkäys!
Pitäisikö minun sitten salata elämäntarinani jos haluan pitää edes mailiystäviä? Vai mitä ihmettä minä teen? Onko mulla mitään toivoa paremmasta, tämä yksinäisyyden tie alkaa olla loppuun kuljettu. Mitä arvelette, onko minusta enää tässä elämässä kenellekään kun olen jo menettänyt näin suuren osan elämästäni.
Olisin kiitollinen jos joku neuvoisi ja vastaisi joko tälle palstalle tai mailaisi mulle suoraan osoitteeseen:
[email protected]
Kiitos jo etukäteen neuvoista!
Olen 27v mies, enkä ole koskaan seurustellut; ei ole ollut kerta kaikkiaan ensimmäistäkään tyttöystävää.
Syynä siihen on koulukiusaus joka aiheutti sen että olen ollut 12-vuotiaasta lähtien yksin ja siten myös kaikin tavoin kokematon naisten kanssa. Yläasteajat meni vain siihen että jotenkin kestin olla koulussa ja koulusta päästyä halusin vain kotiin pois kiusaajien ulottuvilta. Ja kukaan ei auttanut minua vaan olin täysin yksin kiusaajia vastaan enkä tietenkään pystynyt puolustautumaan! Koulu loppui aikanaan mutta huono itsetunto ja alemmuuskompleksi jäi. Niinpä olen ollut yksin siitä 12-vuotiaasta lähtien.
Nyttemmin on vaan ruennut tuntumaan että elämä on valunut yksin ollessa hukkaan ja askarruttaa että onko minulla mitään toivoa enää paremmasta. Sain viime kirjoitukseeni neuvoksi että hankkisin mailiystäviksi naispuolisia ihmisiä ja kertoisin kokemattomuuteni jotenkin niin ettei se tulisi naiselle niin yllätyksenä.
Teinkin niin, mm. chatista olen saanut joitakin mailiystäviä. Mailiystävät on sanoneet minua mukavaksi ja kivaksi tyypiksi mutta heti kun kokemattomuuteni käy ilmi niin meikäläisestä tulee taas hylkytavaraa! Olen kokeillut kertoa kokemattomuudestani sekä heti aluksi että vähän myöhemmin mutta lopputulos on aina sama, hylkäys!
Pitäisikö minun sitten salata elämäntarinani jos haluan pitää edes mailiystäviä? Vai mitä ihmettä minä teen? Onko mulla mitään toivoa paremmasta, tämä yksinäisyyden tie alkaa olla loppuun kuljettu. Mitä arvelette, onko minusta enää tässä elämässä kenellekään kun olen jo menettänyt näin suuren osan elämästäni.
Olisin kiitollinen jos joku neuvoisi ja vastaisi joko tälle palstalle tai mailaisi mulle suoraan osoitteeseen:
[email protected]
Kiitos jo etukäteen neuvoista!
Vastaukset 27
Vanhimmat
...sitä mieltä että elämäsi ei varmastikkaan ole mennyt hukkaan. Olet varmasti monelle merkityksellinen ihminen. Tämä voi kuullostaa kylmältä, mutta mielestäni sinun tulisi katsoa eteen- eikä taaksepäin! Ihmisillä on monenlaisia elämänkokemuksia, rankkojakin, ja ne voi nähdä voimavarana. Tärkeintä olet kuitenkin sinä ja elämäsi, molempia on olemassa vain yksi tässä maailmassa!! Kun löydät oman juttusi, niin muut ihmiset muuttuvat vähemmän merkityksellisiksi!!
Ajattele pian on kevät!!!!
Moi! Älä missään nimessä luovuta. Meitä on täällä moneen junaan ja se on tarkoituskin. Ja kaikille on luotu joku, usko pois=)
Niistä maileista: jatka chattailua ja mailaamista, jopa tapaamiselle asti, älä kerro heti kokemattomuudestasi, jos se karkoittaa naiset pois. (ei se kaikkia voi karkoittaa!)
Kun olette tavanneet jonkun mukavan tytön kanssa jonka kanssa synkkaa hyvin, ei se kokemattomuus karista ketään pois jos on muuten kiintynyt ihmiseen. Anna heidän/hänen ensin tutustua sinuun kunnolla. Plussaa siitä sinulle, että olet kuitenkin ollut rehellinen=)
Onko sulla muuten kavereita? Jos ei, niin ootko ajatellut lähteväsi sosiaalisiin paikkoihin, harrastuksiin ym, missä tapaisit uusia kasvoja?
Joka tapauksessa: ÄLÄ LUOVUTA! PS.Mitkä asiat sinua kiinnostaa, esim. harrastus mielessä? Keskity vaikka niihin, niin voit vaikka tavata vahingossa kun sitä vähiten odotat, johonkin kivaan naiseen=)
Sama mullakin tuli mieleen,että onko sinun pakko kertoa kokemattomuudestasi, kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa vielä tuollakin ikää.
Moi,
Olen 21-vuotias nainen ja tapasin 3 vuotta sitten nykyisen poikaystäväni netin sinkkupalstalla (hän on tällä hetkellä 27 v). Myöhemmin keskustellessamme selvisi meillä olevan samanlaisen taustan (myös koulukiusausta). Olemme hyvin samankaltaisia muutenkin; vähän ujoja ja herkkiä, mutta toisillemme olemme hyvä pari. :) Nyt ollaan siis oltu jo 3 vuotta yhdessä (2 v kihloissa) ja oma asunto kiikarissa. Suhteemme oli meille kummallekin ensimmäinen vakava juttu...
Kerron tästä antaakseni toivoa sinulle: Meitä on muitakin samanlaisia kuin sinä ja lopulta se aurinko paistaa risukasaankin. Älä siis menetä toivoasi vaan jatka sinnikkäästi eteenpäin. Mailiystävät ovat hyvä juttu jatka kirjoittelua esim. chateissa ja vastaa rohkeasti (tai jätä oma ilmoitus) sinkkusivuille (sieltä minäkin oman kultani löysin!). Liiku rohkeasti ulkona ja pidä silmät auki.
Myös aikaisempien kirjoittajien ehdottama uusien harrastusten hankkiminen on harkitsemisen arvoinen idea. Mikä sinua kiinnostaa? Osaatko tanssia? Jos et, treenaa kevään aikana kesän lavatansseihin. Tanssitaitoisille komeille miehille löytyy aina kysyntää! ;)
P.S. Ei sinun heti ekassa meilissä tarvitse kokemattomuuttasi kertoa, kerro vasta kun olet tutustunut paremmin ja tiedät että kiinnostus on molemminpuoleista. Jostain se on aloitettava ja kokemus kertyy pikkuhiljaa... Tseppiä!
Kiitos tähänastisista neuvoista!
Tarkennan vähän:
En siis tietenkään ensimmäiseksi sano että "terppa, olen täysin kokematon" ;) vaan asia tulee ilmi kun se vastapuoli alkaa kyselemään niin pian niin tarkkoja kysymyksiä, kuten että "saatkos sinkkumiehenä kuinka usein" ja "miten olet vielä sinkku".
Jotkut vielä hylätessään heittävät mahdollisimman haavoittavan herjankin...:(
Ei mulla ole siis KETÄÄN ystäviä, olen ollut siis aivan yksin kaikki nämä vuodet. No työpaikalla joskus kahvitauolla tulee juteltua työtoverien kanssa, mutta muuten teen yksinäistä työtä tietokoneella. Ja livessä olen elämänkokemukseni jäljiltä hiljainen ja syrjäänvetäytyvä tyyppi, mitä muutakaan voisin olla, eli ainoassa "sosiaalisessa" harrastuksessani lenkkeilyssä en siinäkään tapaa ketään.
Luovutin ja alistuin silloin nuorena yksinäisyyteen kun olin niin helvetillisen kiusauksen kohteena ja kukaan ei tukenut eikä auttanut minua. Vanhemmatkaan ei ole musta piitanneet, kunhan kuittasivat vaan lapsilisät musta. Siskoa ne on lellineet kyllä mutta minä olen ollut ihan tuuliajolla.
Ja mailiosoitteeseen tuli jo sellaisia vastauksia että ei se paljoa toivoa aiheuta. Mm. "kukaan nainen ei halua tuollaista tunnevammaista hylkiötä vaivoikseen", "tapa ittes!", "Ole hiljaa äläkä ruikuta!". No, hiljaahan minä olen jo vuosikaudet ollut mutta se ei ainakaan auta minua; se johti vain elämättä jääneseen elämään.
Ja kommenttina tuohon tapa-ittes-viestiin: eiköhän suomi ole jo maailmanennätysluokkaa itsemurhissa mutta enpä ihmettele syitä siihen; kyllä täällä näyttää olevan niin pahoja ihmisiä ettei ole tosikaan...helppo se on lyötyä lyödä!
Sinun täytyy ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tulla ulos siitä missä olet. Kaikkeen mitä toivot ja haet, parhaiten vaikutat siihen itse. Hyvät neuvot ja "lottovoiton" odottaminen ei auta asiaan.
Lähde liikkeelle, älä vaivu itsesääliin enään, taistele ja näytä että olet itseesi tyytyväinen. Hanki harrastuksia, lähesty ihmisiä vaiheittain, pidä itsesi kunnossa. Käy vaikka kuntosalilla ja hae sillä tavalla itsevarmuutta hyvän kehon muodossa, se pönkittää itsetuntoasi. Käy uimahallissa säännöllisesti ja totu siihen että lähelläsi on vähäpukeisia naisia. Säännölliseen käyntiin harrastuksien parissa alkaa tulla ihmissuhteita ja tuttuja, pikku hiljaa tutustut erilaisiin ihmisiin, miehiin ja naisiin.
Älä odota tai vaadi jotain jyrkkää muutosta itseltäsi tai muilta, kaikki käy hitaasti ja ole sinnikäs, määrätietoinen. Älä odota heti tuloksia.
Ja kaikkein tärkeintä on että hyväksyt itsesi.
Sinun vain pitää ensin muuttaa elämäntapaasi positiiviseen ja aktiviseen suutaan, kaikki muu voi tulla sen ohella. Hakeudu aktiivisesti muiden ihmisten pariin, töissä ja vapaa-aikana.
Jos muuten et saa sitä aikaan, ammattiauttajiakin on, kunhan uskallaudut hakemaan sitä. Ehkä voisit keskustella siitä työpaikkalääkärin kanssa joka voi ohjata sinut lähetteellä ammattiauttajalle.
Ja siinä ei ole mitään hävettävää, työpaikkalääkäri on vaitiolovelvollinen myös työnantajaan nähden. Tuo mikä sinulla on, ei ole mikään sairaus vaan trauma, joka pitää ylittää, hoitaa pois, eikä se hoidu säälimällä ja sulkeutumalla itseesi.
Toivon että saat itseäsi niskasta kiinni, sillä se on kaikista tärkein asia, ja uskoa tulevaisuuteen. Kaikki on mahdollista, kunhan vain itse haluat ja uskot siihen.
Huomasin juttusi sattumalta ja kun luin monien vastauksia, siinä ajattelin etten ole ainoa jolla on myös itsetunto ollut heikkona. Nykyään mulla menee paremmin, entä ennen ja itsekin olin koulukiusattu ja itseluottamus oli todella huono, eikä ollut kovin kavereita. Olen nyt 25vuotias nuorimies joka löysi kavereita harrastuksista ja ammattikorkeassa muutamia vuosi taaksepäin. Joitakin suhteitakin on nyt takana, mutta viimeksi olen ollut yksinäinen, kun minua ei hyväksytä hieman hiljaisena ja ujona tyyppinä. Ja mulla itsetunto on vielä jotenkin kateissa.
Minua järkytti tuo, että olet joutunut kuulemaan herjoja naisilta. Ihmettelen miksei naiset yritä kannustaa edes jotenkin jos ei kiinnosta. Minulle on kyllä jotku sanonu, että löydän sen oikean jostain muualta. Mutta nuo jutut "saatkos sinkkumiehenä kuinka usein" ja "miten olet vielä sinkku" ovat röyhkeyden huippu joiltain naisilta. Ei olis uskonutkaan. Ihmettelen mihin tää nykymaailma on menossa. Kaikki ajattelee vain seksiä ja vaikutusvaltaa!
Mutt hei älä luovu toivosta, ei sinun tarvi kertoa kokemattomuudestasi. En minäkään kertonut, niin löysin ensirakkauteni 3vuotta sitten, mutta ikävä kyllä juttu ei kestänyt kauaa(noin kuukauden). Koska tytön luonne oli oikullinen ja silloinen exä hiillosti häntä ottamaan hänet takaisin. Mutta pääsin sänkyyn ja en ole enään kokematon, mutta ujo kuitenkin vielä. Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä kyll se siitä joskus vielä onnistaa...
Jos joku haluaa minua lohduttaa vuosien takaisesta murhenäytelmästä kun exä vehkeili silloisen exän kanssa. Niin otan mielelläni vastaan juttua.
Tarvitaan jotain konkreettista. Osta ilotyttö illaksi. Ne osaa miellyttää
sua. Siitä sä saat itseluottamusta. Mee sitten baariin ja koita iskee nainen
yöksi. Niitä yhden illan juttuja kaipaavia naisia baarit on täynnä. Siinä
sä sitten opit tuntee naisia ja opit käsittelee niitä. Sitten vasta kannattaa
hakeutua oikeaan parisuhteeseen. Näin mä oon tehny. Ja on ihan sama
tausta, kun sulla koulukiusaamisineen. Turha sitä on vaan miettiä ja murehtia.
Koko elämäni paskatarina on kasannut mulle niin paljon estoja että tuollainen fyysinen kanssakäyminen ei ole ensimmäiseksi mahdollista. Nyt tietysti ehdotat että juo ittes känniin niin estot häviää mutta alkoholi ei ole mulle koskaan maistunut ja en uskalla edes hankkiutua humalaan koska saattaisin toteutuneen elämäni vuoksi tehdä kännipäissäni jotain epätoivoista...
Haluaisin ainakin nyt aluksi vaan mailailla naispuolis(-t)en ihmisten kanssa ja yrittää tällä keinolla hankkia sitä puuttumaan jäänyttä elämänkokemusta.
Jos olet "tottunut" jo yksinäisyyteen niin pikku lisäkipu ei varmaan missään enää tunnu: Mene ravintoloihin, baareihin, bubeihin ja ihan vaan lähdet juttelemaan erilaisten ihmisten kanssa ilman taka-ajatuksia...opit ensin tulemaan hieman toimeen ihmisten kanssa ja vähitellen saat toivottavasti erilaisia tuttavia ja muidenkin sosiaalisten suhteiden luominen helpottuu...kestää varmaan jonkin aikaa ennenkuin mitään tapahtuu, mutta mitä sulla on hävittävää?
Sulla on vain tämä yksi elämä, koita uskaltaa ottaa enemmän riskejä ja pyri olemaan joka päivä hieman rohkeampi jokaisessa asiassa elämässäsi...muuten se menee ohi...
Pelot ja estot on tehty voitettaviksi. Joka päivä saat taistella, mutta mikään ei ole makeampaa kuin itsenä voittaminen kaikesta itseään rajoittavasta paskasta.
Ei sinua täällä estä olemasta mitä haluat kuin sinä itse. Jos sulla on huono itsetunto, mieti mikä sinussa mättää ja korjaa se.
Ei sinua ole kukaan määritellyt tänne jonkinlaiseksi tai jos onkin, niin uskalla korjata se määritelmä.
Sulla on pitkä matka, mutta koita nauttia jokaisesta päivästä. Jos et nauti niin teet jotain väärin. Korjaa se.
>Ei sinua täällä estä olemasta mitä haluat kuin >sinä itse.
Hmm...mailailuun tarvitaan kaksi ja minä olen halukas mailailemaan mutta ne toiset aina hylkää. Minulle elämäni esittäytyy niin että useimmat ihmiset on tehneet kaikkensa estääkseen minua saamasta mitä haluaisin, on ollut vain kampittajia ja kaikenmaailman tyyppejä pistämässä kapuloita rattaisiin! Niinpä jo välillä luovuin haluamastakaan mitään kun tyhjän saa pyytämättäkin.
Ja kävin minä joskus parikymppisenä inttipoikana jonkin kerran baareissakin iltavapailla mutta sielläkin vain yksin ihmisten keskellä...
Ja joskus kun joutuu ihmisten kanssa tekemisiin ihan vain työasioissakin niin kyllä asenne minua kohtaan näyttää olevan niin ylimielinen ja halveksiva että ei ole kyllä itsetuntoa mennä nolaamaan itseään enää minnekään baareihin.
Tajuan kyllä että jos aion joskus olla muutakin kuin yksin niin mulla on pitkä matka edessä. Mailiystävyys olisi ainakin alku, mutta kun sekin tyssää...
Aina ihmisistä löytyy paljon noita, jotka panee kapuloita toisten rattaisiin jostain syystä...
Pidä enemmän omia puoliasi(sitä kieltä ihmiset kunnioittavat..). Ei sinunkaan tarvitse nuoleskella kenenkään persettä. Ja jos olet yksin voit pitää paremmin omia puoliasi kun ei tarvitse välittää mulkeroiden mielipiteistä...
Koita ottaa elämästä irti niin monessa asiassa kuin mahdollista...tee asioita, joita haluat ja joista olet kiinnostunut ja rikastuta itseäsi...
Älä pyydä anteeksi olemassaoloasi keneltäkään. Ei sinua kunnioita tai kestä kukaan muukaan(paitsi äiti Teresa) jos et itsekään tee niin.
Se vie energiaa toisilta kohdata ihmisiä, jotka valittavat ja haluavat kokoajan itsetunnon kohotusta toisilta rivien välistä. Näin se vain on.
Opettele nauttimaan elämästäsi ensin yksin, et voi ennen nauttia siitä kenenkään muunkaan seurassa...
Tämä juttu lähti nyt vähän sivuraiteelle, pääasiallisena ongelmanahan mulla nyt oli se, että miten saan pidettyä ne mailikaverit. En minä ole valitellut ja "vaatinut itsetunnon kohotusta" niiltä mailikavereilta vaan olen yrittänyt mailia positiivisesti. Mukavana tyyppinähän minua on pidettykin mutta kun juttu kääntyy seurustelukokemuksiin niin se loppuu siihen.
Kaikki muu mitä olen kertoillut täällä on vain taustaa sille miksi olen alunperin "sosiaalisesti syrjäytynyt".
On tietysti vähän vaikea kunnioittaa itseään kun monikaan muu ei ole kunnioittanut, kaikillehan on tärkeää tuntea itsensä hyväksytyksi muiden silmissä. Jos ei saa hyväksyntää keneltäkään vaan pelkkää hyljeksintää niin ainakaan minä en käsitä miten se ei voisi olla vaikuttamatta itsetuntoon ja itsekunnioitukseen.
Kouluaikoina en pystynyt pitämään puoliani joten eristäytyminen ja yksinoleminen kouluaikojen jälkeenkin on ollut tavallaan "suojautumisreaktio". Se vaan on syrjäyttänyt meikäläisen oikealta elämältä.
Viimeksi kirjoittaessani sain myös yhden ohjeen hakea ammattiapua, mutta saattaisi käydä niin että mulle kirjoitettaisiin eläkepaperit ja se taas syrjäyttäisi minut siitä vähästä työelämästäkin johon olen onnistunut pääsemään.
Jos joku ei pidä jostakusta niin ei hänelle tarvitsisi kuitenkaan sanoa pahasti tai muutenkaan halveksia. Pitäisi nykyihmisillä olla sen verran sivistystä että pystyisivät hillitsemään alkukantaisen toisen ihmisen vahingoittamisen vaiston!
Kommentti vielä tuohon yhteen lauseeseesi:
>Se vie energiaa toisilta kohdata ihmisiä, jotka >valittavat ja haluavat kokoajan itsetunnon >kohotusta toisilta rivien välistä. Näin se vain >on.
Kyllä sitä energiaa löytyy silloin kun halutaan vahingoittaa toista ihmistä!!!!!
Helppoa se on tuhota toisen ihmisen elämä mutta sen korjaamiseen ei kellään ole "energiaa" !!
Ellet ole huomannut, niin toiset SAAVAT tuota energiaa toisten "maassapitämisestä" aivan tolkuttomasti!
Koitahan nyt vain pitää huolta oikeuksistasi.
Energiaa saa monista asioista, mutta harvoilla on voimaa sitä antaa, todellakin...nyttenkin saat energiasi niistä asioista, joista pidät ja onnistut.
Koitahan laajentaa repertuaariasi.
On vähän ristiriitaa sun viesteissä,toisaalta kerrot,että sua "sorsitaan",ylenkatsotaan ja ihmiset on ilkeitä,toisaalta mainitsit,että sua pidetään mukavana tyyppinä?!? Kumpi on enemmän totta? Vedätätkö? Oletko "kranttu" mahdollisten tyttöystäväehdokkaitten suhteen? Sori,että heräsi epäilyksiä,jos olen täysin väärässä!
Moi! En sano tätä missään nimessä pilkalla, mutta sun kantsis ihan tosissaan käydä juttelemas jollekin ulkopuoliselle, esim psykologille tai vastaavalle. Tai esim. käy ihmeessä psykologisessa vyöhyketerapiassa!! Sulla on niin paljon estoja ja sisällä pidettyjä tunteita, että ne tarttis päästää pois ennen "elämän alkua". Kunhan pääsisit sinut itsesi kanssa. Huomasin lukiessani, että sulla näkyy olevan taustalla asioita, jotka on kaivertaneet sinua, kuten isä-äiti-sisko-suhteet. Ota selvää näistä mielenterv. paikoista ja käy ihmeessä. Kirjastosta saat tietoa psykologisesta elämäkaariterapiasta tai Antti Pietiäisen kautta (esim. netti sivuilta) joka on tämän terapiamuodon kehittänyt. Olen itse selvinnyt sen avulla helvetillisestä paniikkihäiriöstä joten suosittelen. Valmistun kohta psyk.sair.hoitajaksi, joten en laske leikkiä kun sanon, sulla on paljon tukahdettuja tunteita sisällä ja tarvitset apua. Siinä ei ole häpeämistä. Tarvitset jonkun, jonka kautta tutustut itseesi toisin sanoen!=)
PS: Kuten itsekin sanoit, meitä mielenterv. potilaita on paljon Suomessa, mutta tässä yksi "parantunut tapaus", joten toivoa on, älä jätä tilaisuutta käyttämättä=)
Erittäin hyviä mielipiteitä Texillä, lueppa ne ajatuksella M!!
Eli tosielämässä minua ylenkatsotaan mutta sähköpostifrendit sanovat että olen mukava tyyppi ainakin mailien perusteella. En siis ole tavannut livessä ketään jonka kanssa olen mailaillut. Enkä todellakaan vedätä enkä ole kranttu, haluaisin vain vaihtaa ajatuksia sähköpostifrendien kanssa ja siten kasvattaa "tietämystäni" vastakkaisesta sukupuolesta ;)
Eihän niitä tyttöystävä"ehdokkaita" ole ollutkaan edes joten mulla ei ole varaa olla "kranttu" enkä sellainen olekaan, kaikki täysikäiset on ainoa määritelmäni :=)
Itse olen myös vielä 19 vuotiaana kokematon naisten suhteen. En ole koskaan saanut naista. Suudellut olen yhden ainoan kerran eli olen siinäkin hommassa täysi nolla. Jos joskus löydät itsellesi naisen niin sano niin kuin minä aion sanoa, että ei tää seksihomma mee nyt oikeen putkeen, koska en oo saanut vaikka vuoteen naista. Se selittää akukömpelyyden ja ei tarvitse itse asiaa hävetä.
kun menettää poikuuden myöhemmin, homma voi mennä paljon tyylikkäämmin kuin teininä.
Olet jo kokeneempi kuin meikäläinen kun olet sentäs suudellut edes kerran :=)
Mutta tuo kuulostaa ihan ok selitykseltä että ei oo saanu esim. vuoteen naista:) Liika rehellisyys ei näytä ainakaan edistävän asiaani vaikka olen ymmärtänyt että naiset arvostavat nimenomaan rehellisyyttä.
Jos tosiaan joskus löydän jonkun niin saatanpa kokeilla tätäkin :)
Jatka vaan etsimistä, vielä sinunkin kohdallesi se oikea tulee. Voi olla että joudut monesti aloittamaan etsinnän uudestaan (niin minäkin jouduin). Chateissa liikkuu paljon niin naisia kuin miehiäkin, jotka eivät hae tositarkoituksella tai etsivät juuri tietynlaista tyyppiä. Kasvottomana, mailien välityksellä, on helppo sanoa kaikkea niin hyvää kuin pahaakin.
En osaa oikein neuvoa, miten saat mailikaverit pysymään, jos ne eivät halua enää kirjoitella... Kyllä naisen tulee hyväksyä sinut sellaisena kuin olet, et voi kokemattomuuttasi ja taustaasi salata. Uskon, että tarvitset hellän ja ymmärtäväisen naisen ja että sellaisakin löytyy. Tosin sellaisiakin voi olla vaikea tavata, koska heidänkin on ehkä "hiljaisina" ja "ujoina" vaikea hakea seuraa. Sitten kun se oikea tulee kohdalle olen varma, että hän ei sinua kokemattomuutesi vuoksi jätä! En usko, että itsellesi sopivaa tyyppiä löydät baareista, jos itsekään et ole sitä tyyppiä että siellä viihdyt.
Olen myös edelleen niiden muiden harrastusten kannalla. Et ehkä niistä elämänkumppania löydä (ainakaan heti) mutta oma mielesi paranisia, tuttavapiirisi laajenee ja saisit kavereita.
Kiitän kaikkia jotka ovat vastanneet ja antaneet neuvoja mulle :) ja pahoittelen eilisiä vastauksiani jotka ovat aika synkkäsävyisiä.
Olkaa onnellisia jotka olette löytäneet toisenne, eläkää onnellisina!
Olkaa myöskin hyvillänne te jotka ette ole murtuneet esim. koulukiusauksen tms. vaikeuksien edessä vaan olette siitäkin huolimatta uskaltaneet olla avoimia elämälle ja hankkia elämänkokemusta.
Arvostakaa myös ystäviänne ja ystävyyttä koska en tiedä olenko yksittäistapaus vai olisiko näin voinut käydä ihan kenelle tahansa...
Olkaa myös kiitollisia niille jotka ovat teitä tukeneet mahdollisina vaikeina hetkinä!
Mukavaa kevättä kaikille ja hyvää jatkoa!
Paha mennä neuvomaan,tässä miesten kansallispuku moite linjastolle,naiset moititaan, tuuletuksesta se aloitetaan
Onnea syntymäpäiviiin kaikille poikamiehille.
Itse suhtaudun nykyisin yksinoloon niin, että tulee jos on tullakseen ja jollei tule niin ei sekään ole ongelma. Huomannut itsessä sellaisen piirteen, että on vaikeampaa ryhtyä edes suhteeseen, tunnen toisarvoisuutta tilanteissa, joissa voisi olla mahdollisuuksia yhdessä ololle.
Riittämättömyyden tunne on tuttu tunne, uskon puute myös, että välille voisi syntyä jotain itseä parempaa. Pettymykset tuntuvat enemmän mahdollisilta kuin onnistumiset (pettyy lopulta itseen, kun ei kyvyt riittäneet suhteeseen).
Kokenut myös naisissa niitä huonoja puolia, yleensä syynä haluttomuus ymmärtää asioita muuta kuin itsensä kannalta (kykenemättömiä asettumaan toisen asemaan). Pahantahtoisuutta saanut myös kokea, siksi yksin tuntuu niin paljon helpommalla. Usko löytää itselle mieleistä, tuntuu mahdottomalta. Olen viallinen yksilö suhteeseen.