Uusi elämä

Uuden-edessä

Asiani koskee uutta, vasta-alkanutta elämään. (2kk) Erosin pitkästä suhteesta, hyvässä hengessä ja molempien täydestä yhteisymmärryksestä. Kun asiat ei vain enää toimi ja rakkaus hiipuu vuosien myötä. Kunnioitus ja ystävyys säilyy, yhteisten lapsien kautta tulevaisuudessakin. Olen siis 32 vuotias mies ja suhdetta oli takana 14 vuotta. (Ei ensirakkaus, mutta se toinen...)

Erossa minulle jäi omakotitalo ja kesämökki (Oulunläänissä molemmat) onhan ne molemmat lastemme "synnyin" paikat. Entinen puolisoni asuu samassa kaupungissa, mutta ei halunnut jäädä entiseen kotiimme, joten lunastin sen itselleni. Kysymys kuuluukin, kuinka tästä eteenpäin?

En koe eron myötä olevani rikki tai jätetty, koska se tehtiin sulassa sovussa. Mutta mitä minä nyt teen? Kuinka tapaan uusia ihmisiä? Kuinka voin oikein aloittaa uutta elämääni, kun en tiedä mistä aloittaa..

En tarkoita, että hyppäisin suinpäin uuteen suhteeseen, vaan haluaisin tutustua uusiin, mielenkiintoisiin ja erilaisiin ihmisiin.

Olin nuoripoika, kun " onnekkaan sattuman kautta" ajauduin kaukosuhteen kautta parisuhteeseen, jossa olimme onnellisia, niin kauan kun sitä kesti. En minä osaa tutustua uusiin ihmisiin, koska en koskaan tehnyt sitä "siinä mielessä". Pysyin loppuun asti uskollisena lasteni äidille.

Kaipaisin niin jotain toista ihmistä, luotettavaa ystävää. Jonkun joka kuuntelisi, kuinka opetellessani ruokaa laittaessa, sotkin koko keittiön tai pesin kirjopyykkiä mustien seassa ym. arkipäivän elämää...

Tuntuu niin vaikealta yrittää tutustua, koska baareissa en viihdy ja lenkkipolulla voi olla tungettelevaa yrittää aloittaa keskustelua.

Mistä ikäiseni ihmiset hakevat seuraa? Muualta kuin baarista? Kerron hieman itsestäni, niin saatte paremman kuvan minusta:

32 vuotias 170/78 liikunnallinen ja vakituisen työn omaava. Varustettu maalaisjärjellä ja 2 lapsen isä. (Nykyään 2xkk viikonloppuisä) tupakoimaton ja alkoa kotona kohtuudella käyttävä. Ei mikään poropeukalo talouden kunnossapidon suhteen ja autokin löytyy.

Mistä minun kannattaisi lähteä hakemaan uutta suuntaa, uuteen elämääni? Ymmärrätte varmaan että tilanteeni on aiheuttanut pientä arkuutta tutustumisiin, joten tuntuu paljon helpommalta kertoa tilanteestani täällä anonyymisti.

Kiitos jos jaksoit lukea ja toivottavasti kohtalotoverit voisivat antaa minulle vinkkejä.

8

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies12333

      Itselläni oli voimakas tarve hypätä uuteen suhteeseen ja siksi elämäni oli aika levotonta. Todellisuudessa olin valmis vasta yli kaksi vuotta eron jälkeen. Kaksi lasta puolet ajasta minulla siis.

      Jos katson elämääni taaksepäin, minun olisi kannattanut harrastaa ja tehdä kaikkea sellaista, jota en parisuhteessa ehtinyt tehdä. Opiskelukin voisi olla hyvä juttu, vaikka tarkoituksena ei olisi hankkia ammattia.

      Loppujen lopuksi kaikki olemme pudonneet jaloillemme, vaikka kaikenlaista sekoilua on ollut. Ratkaisunne oli varmasti ihan oikea. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, tartu niihin.

    • oppeliini1

      Mies12333 antaa hyvän idean. Keksi itsellesi mielenkiintoista tekemistä, oli se sitten auton moottorien uudelleen rakentamista tai taidemaalausta tai kuorolaulua.... ihan mitä tahaansa jossa teet sinua kiinnostavia asioita muiden kanssa.

      Vapaaehtoishommat ovat loistava paikka tavata muita, tuohon kun osallistuvat vain fiksuimmat ihmiset!

      Liity kuntokävelijoiden, -hiihtäjien, -soutajien yms ryhmään, ellei alueellasi ole jo ennenstään sellaista , aloita itse!

    • tarinaani

      Hienoa että mietit noita asioita anonyymisti, samalla moni muukin voi saada tästä ketjusta jotain. Sanoisin kans tohon et kannattaa kehitellä jokin harrastus jossa tapaa muita samanhenkisiä ihmisiä tai osallistua just johonkin vapaaehtoistyöhön ja sitä kautta tai jopa mennä mukaan politiikkaan. Kirjoita vaikka paperille jotain ajatuksia siitä mitä se voisi olla, googlettele vähän ja kuuntele js katsele. Joskus lastenkin kautta tutustuu uusiin ihmisiin. Mene vaikka lasten kanssa johonkin tapahtumaan jossa on muita vanhempia mukana. Tai jossain eroryhmissä tms vertaistukiryhmissä, siellä voi löytyä myös samanlaisessa tilanteessa olevia ja vaikkei oliskaan olo et ero vaikea asia niin silti siihen voi joskus haluta tukea.
      Olen 30-vuotias nainen ja minulla on tavallaan just toisinpäin mutta samanlaisia juttuja mietin. miten aloittaa nyt tää uusi elämä ja miten tätä voisi oikeasti alkaa elämään. En ole tosin eronnut eikä ole lapsia vaan päinvastoin että aikasemmin elin aivan toisenlaista elämää johon kuului biletys ja sinkku ystävät, sittemmin asettunut aloilleni ja tavannut nykyisen miehen.

      Kuinka löytää uusia ystäviä kun entiset ystävyyssuhteet jääneet kotipaikkakunnalle ja heidän kanssa ei nykyään enää juuri yhteistä. Vietin villiä sinkkuelämää monia vuosia ja kuitenkin nyt kun katson taaksepäin niin en niitä silleen kadu tai muuta ja ei mulla oo miyään niitä ihmisiä vastaan koiden kaa tuolloin vietin aikaa, ei vaan enää kiinnosta.
      Tapasin nykyisen mieheni ja lähdin vaihtamaan alaa eli opiskelemaan ja aloitun kuntosaliharrastuksen, elämä on muuttunut tosi paljon. Mutta miten ihmeessä niitä uusia ystäviä oikein löytyy ja miten käyttäisin vapaa-aikani nyt kun en biletä. Tuntuu, että kaikki on muuttunut ja elämä täytyy alottaa nyt ihan alusta.

    • Biledanny

      Äläpä muuta sano.

    • Saaruska_

      Harrastuksissa ja töissä niitä tapaa jatkuasti, alkaa vaan jutella.

      Ite 27 wee, 1 lapsi ja mietin et en kelpaa jellekään miehelle koska olen heidän mielestään jo käytetty ja huono koska mulla on lapsi. Moni kyllä ei sitä usko kun ulkonäöstä luullaan 19-23 vuotiaaksi ja kauniiksikin kehuttu ja oon korkeesti koulutettukin mutta kukaan ei halua tämmöstä riippakiveä...:( :( loppuelämä yksin sitten...);

      • Elämänvoima

        Nuoresta iästäsi huolimatta sinulle on kertynyt elämänkokemusta, eihän se nyt ole huonoutta eikä käytettynä olemista ja eihän nyt lapsesi sinua huonommaksi tee! Päinvastoin, olet todella onnekas, että sinulla on lapsi. Ymmärrä, että sinulla ja lapsellasi on horjumaton ihmisarvo, jota ei voida poistaa. Elämänkangaspuissa kudotaan monenvärisin kutimin, vuoroin kirkkaat vaihtuvat tummiin väreihin. Niin on ihmiselämässäkin, erään laulun sanoissa osuvasti "vuoroin tunnen tuskaa, onnea"

        Jos tänään näet menneisyytesi tummissa väreissä, niin aika on kirkkaiden värien. Kirjoituksesi perusteella sinulla on elämäsi perusasiat kunnossa, asenteesi kaipaa vielä hienosäätöä. Muista myös, että yläkertakin on kiinnostunut hyvinvoinnistasi ja elämäsi suunnasta. Voimia ja valoa elämänne tielle.


      • Saaruska_
        Elämänvoima kirjoitti:

        Nuoresta iästäsi huolimatta sinulle on kertynyt elämänkokemusta, eihän se nyt ole huonoutta eikä käytettynä olemista ja eihän nyt lapsesi sinua huonommaksi tee! Päinvastoin, olet todella onnekas, että sinulla on lapsi. Ymmärrä, että sinulla ja lapsellasi on horjumaton ihmisarvo, jota ei voida poistaa. Elämänkangaspuissa kudotaan monenvärisin kutimin, vuoroin kirkkaat vaihtuvat tummiin väreihin. Niin on ihmiselämässäkin, erään laulun sanoissa osuvasti "vuoroin tunnen tuskaa, onnea"

        Jos tänään näet menneisyytesi tummissa väreissä, niin aika on kirkkaiden värien. Kirjoituksesi perusteella sinulla on elämäsi perusasiat kunnossa, asenteesi kaipaa vielä hienosäätöä. Muista myös, että yläkertakin on kiinnostunut hyvinvoinnistasi ja elämäsi suunnasta. Voimia ja valoa elämänne tielle.

        Kiitos näistä sanoista!


    • Tahvo52

      Hei, ota ihan iisisti vaan. Harrasta, tee kivoja juttuja, hakeudu ihmisten seuraan ja muista myös että välillä on hyvä ettei tee mitään. Pää kolmantena jalkana juokseminen stressaa pitkän päälle ja ei ole hyväksi. Pidä huolta itsestäsi ja pidä itsestäsi...tarkoitan että arvosta ja hyväksy itsesi. Baareissakin voi käydä mutta dokaaminen ei ratkaise mitään.
      Ihan varmaan sinullekin löytyy joku kiva tyyppi jonka kanssa asiat luistaa ja tuntuu hyvältä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10030
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      412
      4390
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      3016
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2664
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1710
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe