Alzheimer/dementia -potilaan elinajan odotus

Äitini on nyt 87-vuotias ja hän joutui reilut 10 vuotta sitten hoitokotiin silloin keskivaikeaksi luokitellun vaiheen Alzheimerin taudin vuoksi. Itse asiassa hän oli jo paljon aiemmin saanut kallovamman liikenneonnettomuuden yhteydessä, joten en ollut varma oliko lääkärin diagnoosi Alzheimerista oikea vai oliko kyseessä muunlainen dementia, joka oli alkanut tuon jo viitisentoista vuotta aiemmin tapahtuneen vammautumisen tähden.

Hoitokotiin joutuessaan hän oli vielä vireä, piirteli piirroksia, luki kirjoja ja lehtiä, virkkaili sukkia j.n.e. Vähitellen alkoi kuitenkin puhekyky kadota ja sitten kävelykyky. Puhekyvytön hän on ollut jo viitisen vuotta ja kävelykyky katosi kokonaan noin neljä vuotta sitten. Omatoiminen syöminen loppui kolmisen vuotta sitten, jonka jälkeen kaikki ateriat on syötetty hoitajien toimesta. Hän viettää aikansa sängyssä selällään maaten silmät kiinni, kalpeana ja tukka harventuneena. Vielä silloin tällöin hoitajat nostavat hänet tukituoliin istumaan, mutta nykyään vain pari kertaa viikossa joksikin aikaa.

Lääkäri teki hänen kohdallaan elvyttämättäjättämispäätöksen jo yli kolme vuotta sitten, mutta hoitajien mukaan ei juuri mitään muutosta ole hänen tilaansa viimeisten parin vuoden aikana tullut. Tuntuu hänen kärsimyksensä kestävän pitkään verrattuna tietoon, joka netistä on saatavissa, varsinkin huomioiden hänen melko korkean ikänsä sekä aiemman vammautumisen. Tyypillisesti sanotaan, että taudin viimeinen vaihe kestää puolisentoista vuotta, mutta lienee selvää, että hänen kohdallaan viimeiseksi vaiheeksi luokiteltavissa oleva tila on alkanut jo hyvän aikaa ennen kuin lääkäri teki tuota elvyttämättäjättämispäätöstä, eli hän on käytännössä ollut siinä vaiheessa jo nelisen vuotta.

Onko muilla kokemusta vastaavista tilanteista? Mietin tässä vaiheessa ennen kaikkea hänen kärsimyksiään, koska aika ajoin huutaa tuskaista huutoa ilman, että kukaan oikein tietää sattuuko johonkin vai mistä on kyse.
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

sjääskeläinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu