hääkuva sekä kultahääkuva. Ensin mainittu vuodelta 1947 ja kultahääkuva vuodelta 1997. Arvostan heitä valtavasti. Pappa oli sotaveteraani ja sodan jälkeen maanviljelijä. Isovanhempani saivat säästettyä rahaa niin paljon, että ostivat Turun keskustasta kaksi kerrostaloasuntoa, jotka äitini myöhemmin söi, joi ja pelasi.
Mitä luulette, kuinka moni tänä vuonna vihitty pariskunta viettää kultahäitä vuonna 2066? Veikkaan että Timppa ja Janica eivät ehdi viettämään kultahäitä :)))))) Ennen vanhaan ei tunnettu käsitettä "meidän suhteessa ei ole kipinää" vaan avioliitossa oltiin kunnes kuolema erotti.
Myös eräs tuttu 1945 syntynyt mies meni naimisiin muistaakseni vuonna 1969 vaimonsa kanssa, joka on syntynyt 1950. Heilläkin lähestyy kohta kultahäät ja arvostan heidän avioliittoaan sekä miehen vaimoa valtavasti, sillä elämä on kolhinut kyseistä miestä enemmän kuin Aku Ankkaa. Hän on tehnyt ainakin kerran konkurssin jonkun verovelkojen vuoksi, menettänyt omistusasuntonsa ja yrityksensä ja nyt vanhempana sairastanut pitkän listan erilaisia fyysisiä sairauksia. Hän toimi yrittäjänä samalla alalla kuin minä nyt, ja eläkkeellä ollessaan puuhastelee edelleen pienimuotoisesti. Olen myös kerran pelastanut hänen hengen kun mies sai sydänkohtauksen ollessamme kahden. Mies on ymmärrettävästi varsin negatiivinen ja kyyninen persoona, mutta sanoi kerran äidilleni että Teemu (nimi muutettu) on helvetin reilu jätkä. Hän on myös joskus kysellyt naisasioistani, mutta olen vain pyöritellyt että on mulla ollut muutamia lyhyitä suhteita, mutta ei ole sopivaa tyttöä löytynyt. Samalla sanoin hänelle, että arvostan hänen avioliittoaan valtavasti ja pohdin että jos minä menisin nyt naimisiin niin mitenköhän pitkään liitto kestäisi.
Onko muiden palstalaisten suvussa tai tuttavapiirissä vietetty kultahäitä?

Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei ole kultahäitä vietetty, koska puolisot ovat kuolleet ennen sitä.
Paljonko sulla menee Lyricaa parhaimmillaan päivässä? Itse olen tälle illalle vetänyt 1200mg ja olo on kyllä melkoisen mahtava. Mietin että meneekö ns. överin puolelle jos vielä yhden 300mg...
Reseptillä on 150mg 4 kertaa päivässä. Eli noi klo 7, 11, 15 ja 19. Monesti otan kuitenkin klo 15 kaksi kapselia, jolloin tulee alkuillaksi ihan hauska olo.
Tuo 1200mg tai pahimmillaan 1500mg kuulostaa kyllä aika suurelta annokselta, mutta jos on toleranssia niin eipä tuo kai erityisen vaarallista ole, varsinkaan jos ei juo tai ota mitään muuta samalla.
Yleisesti ottaen kyseessä on varsin tehokas ja hienostunut lääke ahdistuneisuuteen. En ole pitkään aikaan saanut tuntikausia kestäviä itkukohtauksia eikä sosiaaliset tilanteet tuota ongelmia. Lääkäri on pariin otteeseen kysellyt että väsyttääkö lääke, mutta olen kertonut että minua se lähinnä piristää. En ole koskaan kokeillut piriä tai muita laittomia stimulantteja, mutta voin vain kuvitella miltä ne tuntuu jos kolmiolääke Lyricakin aiheuttaa yleensä puheripulin ja muutenkin yleistä toimeliaisuutta.
Mulla kun ei nimenomaan ole tolereanssia eikä juurikaan kokemusta Lyricasta. Huomasin että vaikutus alkaa melkoisella viiveellä joten yliannostuksen vaara on olemassa malttamattomalle.
Mutta joo, erinomainen lääke ja tuo 1200mg tuntuu olevan riittävä määrä itselle, väärinkäytettynä ja päihtymistarkoitukseen.
Vaikutus alkaa noin tunnissa tyhjään mahaan otettuna, mutta jos on syönyt niin huippupitoisuus saavutetaan laskennallisesti noin kolmessa tunnissa.
Itse en ole noin suuria annoksia syönyt, mutta joskus kun olen ottanut 300 tai 450 mg niin olen juonut päälle muutaman oluen aika nopeaan tahtiin. Huh huh, johan on kolahtanut päähän kuin metrin halko.
Lyricoissa on kiva katsella vanhoja Simpsoneita ja muuta komediaa samalla hihitellen hullusti.
Kunnollista Piriä(eikä mitään jatkamalla jatkettua paska peeveliä mitä alimman tason diilerit kadulla myy), kun pääset kokeilemaan olet kerrasta koukussa. Olet taivaassa ja tullut kotiin!
Huomaat saaneesi viiden miehen voimat ja jaksat mitä vain ja reaktioita on nopeampia mihin ikinä selvänä pystyt-sitten mietit mihin tartte alkoholia kun sehän vaan hidastaa reaktioita ja väsyttää etkö jaksa mitään.
harmi ettei amfetamiinia nykyään määrätä oikein mihinkään vaivaan helpolla. Adhdn lääkkeenä DEXIÄ eli deksamfetamiinia kyl mut vaatii sen diagnoosin. Mullaki lyricoista aukesi päihde ura ja unilääkkeistä imocanet eli IMIKSET <3
Ok, eli tavallaan ihan hyvä että en ole koskaan törmännyt kunnolliseen piriin.
En kuitenkaan halua yhtään enempää riippuvuuksia nykyisten lisäksi.
Meidän suvussa ei mennä naimisiin, meillä pysytään avoliitossa hautaan asti.
Minulla on yksi naispuolinen kaveri, joka pitää eronneiden vanhemiensa hääkuvaa vessansa seinällä. :-)
No eipä taida tosiaan Timpan ja Janican suhde kestää ihan noin pitkään :))))) hyvä jos kestää tämän vuoden loppuun :)))))) ja onkohan se kipinä jo ehtinyt sammua :))))) tai entä jos sitä kipinää ei missään vaiheessa ollutkaan :))))) jos Jansku halusikin itsellen ja lapsilleen kiltin ja turvallisen elättäjän :)))))))))
Äläs sano, jos vaikka Timpan ja Janican avioliittokin kestäisi vaikka ihan sinne kultahäihin asti:)))))
Mutta eiköhän Timppa löytäisi varmasti uuden naisen, jos se ero joskus koittaisi:))))
En haluaisi uskoa sellaista. Eikös se suhde alkanutkin niin romanttisissa merkeissä lavatansseissa, kun Anna Abreun kappale Kylmästä lämpimään pärähti soimaan? Vai oliko se Eki, joka silloin kauluspaidassaan rohkaistui naiseniskentään?
Niin palstalla olikin joskus oikein kertomus siitä, kuinka Timppa ja Janica tutustuivat lavatansseissa, kun Anna Abreun biisi kylmästä lämpimään alkoi soimaan:))))
Timppa oli lähtenyt lavatansseihin yhdessä kaverinsa Ekin kanssa, ettei muut ihmiset ajattelisi kaikkea negatiivista siitä, kun nuori mies on yksin lavatansseissa:))))))

Niinhän se taisi muuten ollakin :)))))) ja ymmärrettävästi Janica oli vähän poissaolevan näköinen sen biisin soidessa :))))))
Tunnetkos/tiedätkös sä peris muuten Maariasta/Paattisilta sellaista nuorta, kauniskasvoista hevosenlantayrittäjää kuin J.Haiho? Taitaa olla sun kanssa vieläpä ihan saman ikäinen?
En ole ikinä kuullutkaan.
Itse olen ollut naimisissa ensi vuonna kaksikymmentä vuotta ja vanhempani vuodesta -69. Mukavasti muistelet isovanhempiasi :) Minun molemmat isovanhempani olivat naimisissa, kunnes kuolema erotti.
Toiset isovanhempani olivat 55 vuotta naimissa. Isoisäni halusi kovasti mennä jatkosodan alkuvaiheessa naimisiin, jotta pääsee sodasta lomalle.
Kiinnostaa vitusti vanhojen kärsimysnäytelmä joka kesti koko elämän....joo imekääslarbaa