Sipilä Torniossa valehteli

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sukulaisten omistama konepajayhtiö Katera Steel on saanut merkittävän tilauksen valtion omistamalta Terrafamen kaivokselta.

Konepajayritys Katera Steelin pääomistajia on Sipilän enoja ja serkkuja. Myös Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö Fortel Invest omistaa pienen osuuden yhtiöstä. Fortel Investin omistus Katera Steel -yhtiöstä on viisi prosenttia.

Kaksi viikkoa sitten hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti antaa Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisää valtion rahaa. Päätös poikkesi hallituksen kesällä ilmoittamasta linjasta, jonka mukaan kaivos ajetaan alas, jos sen rahoittamiseen ei löydetä yksityistä rahaa vuodenvaihteeseen mennessä.

Kansan Uutiset (siirryt toiseen palveluun)kertoi eilen, että Katera Steel on saanut tilauksen Terrafamelta purkumalmiin liittyvistä kuljettimista.

– Tilauksen arvo on alle puoli miljoonaa euroa, sanoo Ylen tavoittama Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

Eli paljonko?

– Jos pitää joku luku sanoa, niin puoli miljoonaa euroa, alle sen. Meillä yli puolen miljoonan euron hankinnat ovat isoja hankintoja, niin tämä on pieni.

Sipilän mukaan hänellä ei ole ollut mitään tietoa Katera Steel Oy:n liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista sen jälkeen, kun hän luopui Fortel Investin omistuksesta. Sipilä kommentoi asiaa Kansan Uutisille.

Lukkaroisen mukaan Katera Steeliltä tehty hankinta on osa isompaa projektia.

– Pöyry on ollut siinä konsulttina ja he ovat nämä hankinnat hoitaneet. Me emme olleet (Katera Steeliä) valitsemassa, vaan kilpailutus tehtiin Pöyryn kautta.

Katera Steelin liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella 5,1 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan sillä on 40 työntekijää.
37111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kuka uskoo lestatioilaista politiikkoa.?
Sairas on hänen elämän katsomuksensa. Miettikää?

Äänestä

Juhalla on puhdas omatunto, kemintiellä saa tänään synnit sovitettua. Maanantaina voi aloittaa puhtaalta pöydältä suhmuroinnin.

Äänestä

mahtavia selityksiä mediassa,keitä nämä ammatti poliitikot ja vieläpä pääministeri keitä he yrittävät näillä jutuillansa vedättää luulevatko että me uskomme niinkuin he varmaan uskovat itse,näin käy kun tarpeeksi kauan harjoittaa valehtelua alkaa itsekin uskoa.

Äänestä

Jos hommaat palkkamurhaajan konsultiksi tuhotyöhön, et joudu lusimaan?
Ei tuo Pöyry veruke ole minkään valtakunnan oikeustajun mukainen.

Äänestä

Missä kohtaa tässä siis on valehdeltu?

Äänestä

Varsin alhainen liero ja rahaa palvovaa / tekouskovaiseksi tekeytyvää sorttia tämä meidän pääministeri näyttää olevan ...

Äänestä
  • " tekouskovaiseksi tekeytyvää sorttia"

    tarkoitatko, että tekeytyy tekouskovaiseksi vaikka todellisuudessa on todellinen uskovainen?

    Äänestä

se on kuule tuossa uskonto kunnassa aivan sama kun ite ja sukulaiset pärjää ja sunnuntaisin saadaan synnit anteeksi niin se vain on

Äänestä

Vatulisipilä ja kepu ajaa Suomineidon samaan tilaan kuin manne hevosensa:juuri kun hevonen oppi olemaan syömättä, niin se kuoli nälkään.

Äänestä
  • "Vatulisipilä ja kepu ajaa Suomineidon.."

    Suomi nousuun - merkit näkyy jo. Vasemmisto vapisee ja yrittää aiheuttaa hämminkiä. Niin se vaan menee.

    Äänestä

"pelko persiissä sano"

Viitauksesi koski tulonjako-asiaa. Ay liike on tiukasti ollut sitä mieltä, että tuloneuvottelut ovat kahden kauppa, niin ei haliituksen pitäisi puuttua. No nyt ei ole puututtu, mutta ei taida olla sekään hyvä?
Suo siellä vetelä täällä, mutta ay-liike ei juuri koskaan kannanottojensa takana pysy - voidaan vaikka katsoa asiaa tämän tulojako-asian suhteen - seuraillaan.

Äänestä
  • Entäs Mtk ja muut kepulisäätiöt?

    Äänestä

  • Jahvettit kirjoitti:

    Entäs Mtk ja muut kepulisäätiöt?

    Kerro ihmeessä, jos näiden mainitsemiesi tahojen vaikutuksesta työehtoihin ja työn hintaan jotain tiedät.

    Äänestä

Ay liikkeen vika kun en saa pilua ja jos saisinkun niin muna ei toimi.

Äänestä
  • "Ay liikkeen vika kun en saa pilua"

    Täällä on monesta "lestoja" moitittu. Mutta kukaan ei tuosta pilun saamattomuudesta - ja kai merkitkin sen osoittaa, että vailla perustetta olisi moinen väite?
    Jos siitä jotain voi syylliseksi epäillä, niin onnetonta peräkammari-asennetta tai sitten just vaikka liiallista ay-harrastusta (se kuulema vie kyvyn).

    Äänestä

Samaa kusetusta kuin Sipilän lokakaivobisnekset. Kepun lokaPaula siinäkin ryöstöoperaatiossa mukana...kuten tässäkin.

Äänestä

Hallituksen pakkolait olivat tulonjakoon puuttumista. Samoin on indeksien jäähdyttäminen.
Kyseessähän on todellakin tulonsiirto kansalta>pääomalle, jota tämä hallitus tekee

Äänestä
  • " tulonsiirto kansalta>pääomalle"

    tästä hyvä esimerkki meidän Outokumpu. Työmies (kansa?) on palkkansa ansainnut ja saanut sen täsmälleen viimeiset 8 vuotta. Samaan aikaan pääoma (Outokummun omistajat) eivät ole saaneet senttiäkään.
    No, jos nyt nostetaan tämä pääomalle maksettava korvaus vaikka 100 kertaiseksi, niin paljonko sitä tulee sitten siirrettyä?

    (Vihje: 100 x 0 = 0)

    Joten vähän pienempää meteliä tai laajempaa näkemystä toivoisi löytyvän. Nuo yllä olevat komentit ovat lähinnä apukoulutason ajattelulla väännettyjä.

    Äänestä

  • "Hallituksen pakkolait olivat tulonjakoon puuttumista."

    Työehtosopimusneuvotteluissa (perinteinen maassamme noudatettava työnhinta-neuvottelu) ei pystytty sopimaan siten, että työttömyys olisi laskenut. Sopimus toinen toisensa jälkeen sovittiin niin, että niiden kustannusvaikutus ylitti työn tuottavuuden ja siitä seurasi kasvava työttömyys ja lisääntyvä syrjäytyminen työmarkkinoilta.
    Olemme varmaan kaikki samaa mieltä, että työttömyydelle oli tehtävä jotain? Oikeastaan olisi pitänyt tehdä jo aiemmin (työehtosopimusneuvotteluissa), mutta kun siihen ei kyetty, haki hallituksemme pääministeri Sipilän johdolla ratkaisua asiaan. Kaikki (lähes) työmarkkinaosapuolet hyväksyivät väliintulon ja nyt työttömyys on lähtenyt laskuun.
    Taitaa vaan näitä ay-eunukkeja v.. . tta, hallitus kykenee sellaiseen mihin ay-liike ei pysty.
    Kysymys kuuluukin - kuka todella on työttömien asialla?
    (Vihje: ei ainakaan ay-liike)

    Äänestä

  • "...Samaan aikaan pääoma (Outokummun omistajat) eivät ole saaneet senttiäkään"

    Ottaa lakin kauniiseen kätöseensä ja mennee kysymään töitä, niin muutkin tekkee kun ylimääräisiä senttejä haluaa.
    Mikä siinä on kun joillekin se äkkirikastuminen pitäisi tapahtua mahdollisimman helpolla ja mielellään töitä tekemättä ja heti välittömästi, muussa tapauksessa elämä on mennyt pilalle...
    Tai myy osakkeensa pois, jos niitä sattuisi olemaan vaikkapa miljoonan euron arvosta niin tiä vaikka saisi muutaman miljoonan voittoa, onhan niitä "senttejä" jonkin verran siinäkin, vaikka tuskinpa se tuota sinun surkuhupaisan tragikoomista itkuvirttäsi mihinkään lopettaisi...

    Äänestä

  • "mennee kysymään töitä, niin muutkin tekkee kun ylimääräisiä senttejä haluaa."

    Ei tarvi enää kysellä, ei ainakaan toistaiseksi, 42 täytää vuotta on todistuksissa tehtynä (opintojen jälkeen), kuin lienee sinulla. Ylimääräisitä senteistä tässähän ei ollut kyse, tahallasiko vääristelit? Kysymys oli tulonjaosta työntekijöiden ja pääoman (omistajien) välillä. Ja jos pääomalle ei ole maksettu senttiäkään vuosikausiin, niin kauankos luulet tuon menon jatkuvan? Outokummun kohdalla oltiin/ollaan reunalla - lähellä on, ettei tapahdu jonkinlaisia järjestelyjä (fuusio, myynti). Mutta on todettava, että juuri synkimmällä hetkellä taisi alkaa putkenpäästä jotakin kajostamaan. Katsoo nyt.


    ".. sinun surkuhupaisan tragikoomista itkuvirttäsi mihinkään lopettaisi..."

    Veli hyvä - kuuntele. Kuuntele ihmeessä kuka sitä virttä on viritellyt ja virittelee. Ay-väki yhtenä kuorona vuodesta toiseen vonkuu kuin akat - näinhän se on, sanot sinä mitä hyvänsä. Ja tässä kohtaa tismalleen tiedän mistä puhun, on tullut sen verta työn puolesta tuota valitusta kuunneltua.

    Äänestä

"kansalta>pääomalle"

typerä yritys kärjistää.
se kun on niin, että pääoma on kansalla.
siis keille siirretään?

Äänestä
  • "pääoma on kansalla"

    Paitsi niillä, jotka vetää tupakkia ja viinaa. Ei jää mitään sijoitettavaa, ei voi saada osinkojakaan. Pitää vaan urputtaa keskustelupalstoilla. Näin se vaan nykyään on.

    Äänestä

Karpaasi on jätkä raju,vaikka sillä menis taju.

Äänestä

Voihan se niinki tai näin
Toissa vuosisadan suuri talousfilosofi Karl Marx oli ennemmin kommunisti kuin kapitalisti, kun taas viime vuosisadan suuri teollisuuspamppu Henry Ford oli kapitalisti eikä kommunisti.

Silti yksi kummankin kirkkaimmista oivalluksista oli suurin piirtein sama:

Tuotannon hedelmät, talouskasvu, tulisi jakaa kohtuullisen tasapainoisesti pääoman ja työvoiman välillä. Jos liian suuri osa tuloista päätyy voittoina pääoman omistajille ja liian pieni osa heruu palkkoina tuotannon tekevälle työväelle, seuraa tästä ennen pitkää talouden lamaantumista ja lopulta pääoman ja työvoiman välirikko ja yhteenotto.

Marx ennusti ehkä turhankin synkästi kapitalistisen markkinatalouden ennen pitkää kohtaavan kohtalonsa tuon luokkasodan melskeissä, mutta hän filosofoikin aiheen näkymiä teollisen vallankumouksen alkupuolella.

Ford tarkasteli aihetta teollisen aikakauden rajuimman laman keskellä 1930-luvulla, kun hän päätti ainakin yrittää korjata tuhoisan kehityksen suuntaa paremmaksi. Hän ryhtyi taistelemaan lamaa vastaan nostamalla autotehtaidensa työntekijöiden palkkoja.

Aikansa suurimpiin kapitalisteihin kuulunut Ford oivalsi, että lama-aikaan yleiset irtisanomiset ja palkkojen alennukset pahensivat yleistä talouden lamaannusta. Ja että hänenkin olisi turha jatkaa autojen valmistusta, ellei kansalla ollut varaa niiden ostamiseen.

Hän tajusi, että teollisuuden kustannusleikkaukset olivat yhtä kuin työvoiman tulojen leikkauksia, jotka olivat omiaan heikentämään kotitalouksien ostovoimaa ja koko kansantalouden kysyntää. Siksi hän tajusi myös sen, että tie talouden toipumiseen ei löydy kustannusleikkauksista vaan palkkojen, ostovoiman ja kysynnän kasvusta.

Äänestä
  • "Toissa vuosisadan ....kun taas viime vuosisadan ..."

    Paljon, kovin paljon on maailma muuttunut näistä ajoista. Myös se tarkkuus millä tuotannon panosten kustannuksia lasketaan on aivan eri tasolla. Mennyt on mennyt - nyt on eri aika.

    Äänestä

  • Lainaus+samasta+kirjoituksesta:"...+työvoiman+palkkatuloinaan+saama+osuus+kansantuotteesta+on+useissa+länsimaissa+supistunut+jokseenkin+yhtä+soittoa+suunnilleen+1980-luvun+alusta+asti,+kun+taas+pääoman+osuus+talouden+kakusta+on+samaan+aikaan+kasvanut."Ay-liike+olisi+toimillaan+voinut+vaikuttaa+maassamme+ratkaisevasti+tähän+tulojakoasiaan.+Mikäli+tulosopimukset+oli+laadittu+tasolla,+joka+vastaa+tuottavuuden+kasvua+-+ja+vielä+alakohtaisissa+sopimuksissa+alakohtaisia+tuottavuuksien+kasvuja+-+niin+työttömyytemme+olisi+pysynyt+alle+3+%:n.+Ja+samalla+olisi+tämä+tulojakoasia+hoitunut,+sillä+meillähän+ongelmana+on,+että+niin+suuri+osa+työntekijöistä+ei+osallistu+lainkaan+työntekoon.+Ovat+työttömiä+-+ja+niin+suuressa+määrin,+että+se+vaikuttaa+tulojakotilastoihinkin+merkittävästi.Mutta+ay-liikkeen+tavoitteet+tulee+muualta.+Kuka+esittää+suurimmat+palkkankorotusesitykset,+saa+suurinta+kannatusta+(siis+henkilötasolla).+Liitot+mustasukkaisesti+valvovat+ja+seuraavat+toistensa+korotusesityksiä+-+vaikka+se+olisi+toimialan+itsemurha.+Näinhän+meiltä+on+kuolleet+tekstiili-,+vaatetus-,+nahka-+ja+kenkäteollisuuus+-+nämä+vain+esimerkkeinä.+Aikoinaan+ne+työllistivät+kymmeniätuhansia,+nyt+jonkun+sata.

    Äänestä

  • MinäkinKopioin kirjoitti:

    Lainaus+samasta+kirjoituksesta:"...+työvoiman+palkkatuloinaan+saama+osuus+kansantuotteesta+on+useissa+länsimaissa+supistunut+jokseenkin+yhtä+soittoa+suunnilleen+1980-luvun+alusta+asti,+kun+taas+pääoman+osuus+talouden+kakusta+on+samaan+aikaan+kasvanut."Ay-liike+olisi+toimillaan+voinut+vaikuttaa+maassamme+ratkaisevasti+tähän+tulojakoasiaan.+Mikäli+tulosopimukset+oli+laadittu+tasolla,+joka+vastaa+tuottavuuden+kasvua+-+ja+vielä+alakohtaisissa+sopimuksissa+alakohtaisia+tuottavuuksien+kasvuja+-+niin+työttömyytemme+olisi+pysynyt+alle+3+%:n.+Ja+samalla+olisi+tämä+tulojakoasia+hoitunut,+sillä+meillähän+ongelmana+on,+että+niin+suuri+osa+työntekijöistä+ei+osallistu+lainkaan+työntekoon.+Ovat+työttömiä+-+ja+niin+suuressa+määrin,+että+se+vaikuttaa+tulojakotilastoihinkin+merkittävästi.Mutta+ay-liikkeen+tavoitteet+tulee+muualta.+Kuka+esittää+suurimmat+palkkankorotusesitykset,+saa+suurinta+kannatusta+(siis+henkilötasolla).+Liitot+mustasukkaisesti+valvovat+ja+seuraavat+toistensa+korotusesityksiä+-+vaikka+se+olisi+toimialan+itsemurha.+Näinhän+meiltä+on+kuolleet+tekstiili-,+vaatetus-,+nahka-+ja+kenkäteollisuuus+-+nämä+vain+esimerkkeinä.+Aikoinaan+ne+työllistivät+kymmeniätuhansia,+nyt+jonkun+sata.

    Ei kai missään euroopassa voi kilpailla palkoilla tekstiiili- , kenkä tai muussa vastaavassa teollisuudessa aasianmaiden kanssa halpatuotannolla kun sieĺlä päiväpalkka voi olla euron.Pitää tuottaa laadukkaita,muodikkaita ja haluttuja tuotteita sekä pitää osata brandätä ja myydä niitä. Jos tukia ei makseta kuten maataloutta tekohengitetään koko ajan niin pelkällä perustuotannolla tämä maa ei elä oli ay-liikettä tai kepu tai ei.

    Äänestä

  • "Ei kai missään euroopassa voi kilpailla.. halpatuotannolla.."

    Kaikki tuotanto ei ole (eikä edes ole ollut) halpatuotantoa. Mutta jos ja kun henki on tuollainen, niin ulosmitataan palkankorotuksilla se mitä voidaan ja annetaan tehtaiden kuolla - näin juuri on käynyt. Jos kohta niin meiltä, kuin esim. Tanskasta, löytyy aivan toisenlaisiakin esimerkkejä. Ei tässä ole pitkääkään aikaa, kun Torniosta lähti (olivatkohan viimeiset) tekstiiliteollisuuden paikat.
    Nostamalla (tarvitsee investointeja, tuotannon kehittelyä eli pääomia) automaatioastetta tekstiiliteollisuudellakin voisi olla tulevaisuus juuri noilla muodikkailla (muotoilua sisältävillä) tuotteilla. Pitäisi vaan olla teollisuudenalan yhteinen halua pärjätä - vähän sellaista talvisodanhenkeä.

    Äänestä

  • "kun sieĺlä päiväpalkka voi olla euron."

    Pohditaan esimerkin avulla. Montako monoparia (hiitokelit tulossa, siitä tuo päähän pälkähti) tuolla euron päiväpalkalla syntyy - sanotaan nyt vaikka Pakistanissa. Montako monoparia syntyy meillä esim. 15 €/h palkalla?
    Paljonko kuluttaja (sinä) olet valmis maksamaan Pakistanin tytön kursimasta monoparista verrattuna naapurintytön testivoittaja monoihin?
    Mikä on laatu (esim. koneistus tuotannossa, työntekijän taitavuus/motiivi) noissa maissa?
    Ei se halpamaa niin itsestään selvästi voittoa vie?

    Äänestä

  • "..kuten maataloutta tekohengitetään koko ajan.."

    Maatalous vähän huono vertaus tässä tapauksessa. Siinä kun tuotantoa tuetaan paljolti omavaraisuuden vuoksi. Jos (tähän asti ollut aina kun) huonot ajat tulevat, niin eväät (elintarvikkeet) loppuu hätäseen maailmankaupasta - eikä tuota maatalouttakaan hetkessä käyntiin polkasta jos siemenperunatkin syöty.
    Eli omavaraisuuden ylläpito maataloudessa on vähän samanlainen kustannus kuin maanpuolusteuksesta aiheutuva.

    Äänestä

"... jos niitä sattuisi olemaan vaikkapa miljoonan euron arvosta niin tiä vaikka saisi muutaman miljoonan voittoa,"

Tää on vissiin jotain korkeampaa matematiikkaa. Myisin miljoonan euron arvosta ja saisin siinä muutaman miljoonan voiton? Kerro ihmeessä lisää!

Äänestä

Miksi pitäs maksaa sitten Suomessa tuotetusta viljasta ylihintaa jos se tuotaisiin maailmalta halvemmalla ihan samoin kuin ne sukatkin?Aivan samaa viljaa muuallakin tuotetaan ja halvemmalla ilman tukia kuin napapiirillä....voisi kysyä mikä järki siinä sitten on?

Äänestä

"voisi kysyä mikä järki siinä sitten on?"

Jos tulee huonot ajat, niin mistä menet viljan ostamaan? Voi olla heikkoo, eikä yksin viljan suhteen. Toki pulaa tulee varmaan nailoneistakin, mutta ne eivät taida olla aivan niin kriittinen hyödyke kuin elintarvikkeet ovat. Ja toki vaatehuoltookin on varauduttu - ei ehkä samoin kuin viljaan, mutta on kuitenkin.

Äänestä
  • Jos venäjän putleri ja amerikan trumppi laukasee ohjukset niin parasta on siinä vaiheesaa mennä navetan taakse ja ampua itsensä. Siihen asti kaikkea voi ostaa maailmalta riittävästi ellei sipilä ole haaskannut valtion rahoja ydinvoimaloihin, kuppausvaaraan ja muihin kepupönterihankkeisiin.Viljan osto ei 2000-luvulla tule koskaan olemaan ongelma, nyt ei eletä 30-luvun pulavuosia.

    Äänestä

  • "Jos venäjän putleri ja amerikan trumppi laukasee ..."

    Tuskin nuo kupeet enää yhtään mitään laukaisee. Mutta riskit todennäköisempiä esim. ilmaston nopeassa muutoksessa - joku kauhukuva (mutta nollaa suuremman todennäköisyyden omaava tapahtuma) esim. Etelänavalla jonkun lahden yllä olevan jääkannen romahdus (jääkansi lähes Euroopan kokoinen) aiheuttaisi armottoman elintarvikkeiden kauppasodan. Tyyriiksi tulisi karjalanpiirakat, jos niitä saisi yleensä ollenkaan.
    Jotain pohdintoja tuolla ->
    http://maanpuolustus.net/threads/luonnonvarojen-loppupeli-ja-turvallisuuspolitiikka.527/page-6

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ismoa kirjoitti:

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sukulaisten omistama konepajayhtiö Katera Steel on saanut merkittävän tilauksen valtion omistamalta Terrafamen kaivokselta.

Konepajayritys Katera Steelin pääomistajia on Sipilän enoja ja serkkuja. Myös Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö Fortel Invest omistaa pienen osuuden yhtiöstä. Fortel Investin omistus Katera Steel -yhtiöstä on viisi prosenttia.

Kaksi viikkoa sitten hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti antaa Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisää valtion rahaa. Päätös poikkesi hallituksen kesällä ilmoittamasta linjasta, jonka mukaan kaivos ajetaan alas, jos sen rahoittamiseen ei löydetä yksityistä rahaa vuodenvaihteeseen mennessä.

Kansan Uutiset (siirryt toiseen palveluun)kertoi eilen, että Katera Steel on saanut tilauksen Terrafamelta purkumalmiin liittyvistä kuljettimista.

– Tilauksen arvo on alle puoli miljoonaa euroa, sanoo Ylen tavoittama Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

Eli paljonko?

– Jos pitää joku luku sanoa, niin puoli miljoonaa euroa, alle sen. Meillä yli puolen miljoonan euron hankinnat ovat isoja hankintoja, niin tämä on pieni.

Sipilän mukaan hänellä ei ole ollut mitään tietoa Katera Steel Oy:n liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista sen jälkeen, kun hän luopui Fortel Investin omistuksesta. Sipilä kommentoi asiaa Kansan Uutisille.

Lukkaroisen mukaan Katera Steeliltä tehty hankinta on osa isompaa projektia.

– Pöyry on ollut siinä konsulttina ja he ovat nämä hankinnat hoitaneet. Me emme olleet (Katera Steeliä) valitsemassa, vaan kilpailutus tehtiin Pöyryn kautta.

Katera Steelin liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella 5,1 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan sillä on 40 työntekijää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu