Tervehdys
Valmistuin vuonna 2012 kesällä ammattikorkeakoulusta. Työskentelin alallani paljon koko opiskeluni ajan (venähti sen taki 4. vuoteen). Lisäksi valmistumisen jälkeen vuonna 2012 oli pari keikkatyötä. Jouluna 2012 jäin työttömäksi, tein mielestän ansaitun ja rentouttavan 4kk reppureissun Aasiaan ja palasin työmarkkinoille 2013 alkukeväästä. Siitä sitten alkoikin helvetillinen hakemusten rustailu, työpaikkojen etsinsä, "suhteiden" luominen ja vanhojen työpaikkojen pommittaminen. Tuloksetta. Päivääkään en ole töitä tehnyt tuon reppureissun jälkeen.
Hakemuksia pommitin ekan vuoden pääasiassa oman alan töihin, seuraavana vuonna oman alan ja oman alan "sukulaisiin". Kolmantena vuonna otin sitten kaikki omat kiinnostuksen kohteet mukaan ja tänä vuonna olen hakenut kaikkea, mihin ylipäätään uskon olevani pätevä. Täysin tuloksetta. Työhaastatteluja on ollut keskimäärin 2 per vuosi, yleensä jään karsintaan. Ja kun kyselen miksi en päässyt työhaastatteluun, yleensä vastaus on, että hakijoina oli paljon pätevämpiä. Ja onhan se totta, hakemiini paikkoihin löytyy koko ajan dippainssejä tai muita yliopiston käyneitä.
On lähes toivotonta työllistyä enää ,kun ollut työttömänä näin monta vuotta. Todella karmaisevaa ajatella, että on ihmisiä, jotka ovat ollet 2 tai jopa 3 kertaa pidemmän aikaa työttömänä kuin minä. Todennäköisesti ensi vuonna ei edes kiinnosta hakea työtä, kun se on täyttä ajanhukkaa.
Tuntuu typerältä ajatella uudelleenkoulutusta, koska kouluttauduin neljä vuotta ja valmistumisen jälkeen tein 4,5kk töitä ja sitten pitäisi etsiä uusi ammatti. Muuta vaihtoehtoa ei taida olla. Olen vielä verrattain nuori 34v, joten uusi ammatti olisi valmist ennen 40v. Olen vain erittäin surullinen, sillä oletin, että voisin saada vakinaisen työn valmistumisen jälkeen, ostaa asunnon, avioitua ja hankkia lapsia. Nyt sitä ei valitettavasti voi tehdä, kun ei ole töitä ja jos on, ne ovat määräaikaisia muutamasta kuukaudesta korkeintaan vuoteen (luokkatovereilla näin).
Tämä maa on kaaoksessa ja menee koko ajan huonompaan suuntaan. Ei ihme, että syntyvyyskin laskee, kun mitään varmuutta tulevaisuudesta, työstä tai ylipäätään mistään ei ole.
Valmistuin vuonna 2012 kesällä ammattikorkeakoulusta. Työskentelin alallani paljon koko opiskeluni ajan (venähti sen taki 4. vuoteen). Lisäksi valmistumisen jälkeen vuonna 2012 oli pari keikkatyötä. Jouluna 2012 jäin työttömäksi, tein mielestän ansaitun ja rentouttavan 4kk reppureissun Aasiaan ja palasin työmarkkinoille 2013 alkukeväästä. Siitä sitten alkoikin helvetillinen hakemusten rustailu, työpaikkojen etsinsä, "suhteiden" luominen ja vanhojen työpaikkojen pommittaminen. Tuloksetta. Päivääkään en ole töitä tehnyt tuon reppureissun jälkeen.
Hakemuksia pommitin ekan vuoden pääasiassa oman alan töihin, seuraavana vuonna oman alan ja oman alan "sukulaisiin". Kolmantena vuonna otin sitten kaikki omat kiinnostuksen kohteet mukaan ja tänä vuonna olen hakenut kaikkea, mihin ylipäätään uskon olevani pätevä. Täysin tuloksetta. Työhaastatteluja on ollut keskimäärin 2 per vuosi, yleensä jään karsintaan. Ja kun kyselen miksi en päässyt työhaastatteluun, yleensä vastaus on, että hakijoina oli paljon pätevämpiä. Ja onhan se totta, hakemiini paikkoihin löytyy koko ajan dippainssejä tai muita yliopiston käyneitä.
On lähes toivotonta työllistyä enää ,kun ollut työttömänä näin monta vuotta. Todella karmaisevaa ajatella, että on ihmisiä, jotka ovat ollet 2 tai jopa 3 kertaa pidemmän aikaa työttömänä kuin minä. Todennäköisesti ensi vuonna ei edes kiinnosta hakea työtä, kun se on täyttä ajanhukkaa.
Tuntuu typerältä ajatella uudelleenkoulutusta, koska kouluttauduin neljä vuotta ja valmistumisen jälkeen tein 4,5kk töitä ja sitten pitäisi etsiä uusi ammatti. Muuta vaihtoehtoa ei taida olla. Olen vielä verrattain nuori 34v, joten uusi ammatti olisi valmist ennen 40v. Olen vain erittäin surullinen, sillä oletin, että voisin saada vakinaisen työn valmistumisen jälkeen, ostaa asunnon, avioitua ja hankkia lapsia. Nyt sitä ei valitettavasti voi tehdä, kun ei ole töitä ja jos on, ne ovat määräaikaisia muutamasta kuukaudesta korkeintaan vuoteen (luokkatovereilla näin).
Tämä maa on kaaoksessa ja menee koko ajan huonompaan suuntaan. Ei ihme, että syntyvyyskin laskee, kun mitään varmuutta tulevaisuudesta, työstä tai ylipäätään mistään ei ole.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ja lisätään sellainen, että haluaisin kouluttautua YAMK-tasolle, mutta se ei onnistu, ellei valmistumisen jälkeen ole työskennellyt muutamaa vuotta. Ei voi tehdä töitä, kun niitä ei ole. Täysin toivoton tilanne siis.
Mene naimisiin ja hanki lapset silti - vaikka sitten maistraatissa, jos ei ole rahaa kunnon juhliin - eikä nykyään taida oikein kellään enää olla. Yhteiskunta ei tällä hetkellä toimi, joten ainoa järkevä asia minkä voi tehdä on pitää oma elämä siinä suunnassa minkä itse valinnut aiemmin - eikä edetä muiden määräämiin suuntiin piiruakaan.
En oikein ymmärrä, mistä tämä "pakko" oikein tällä hetkellä tulee, mutta järkevintä kai vastustaa sitä, koska muuten näyttää käyvän todella huonosti.
Älä jatka kouluttautumista. Jos koulutusjärjestelmä on niin huono, ettei se kerralla pysty antamaan elämäksi riittävää ammattitaitoa, on syytä jossakin muussa kuin yksilössä. Mitenkä olisi vaihtoehto, jossa raha on ulosmitattu meiltä jonnekin muualle aivan muihin tarkoituksiin ilman suostumustasi?
Siinä vaiheessa kun huomasin, että en ole kenellekkään mitään velkaa. Elämässä on mahdollista selvitä kasvattamalla vaikka itse oman ravintonsa. Eri asia sitten lahjoittaa ylijäämää niitä tarvitseville, mutta näyttää siltä, että nykyistä talousjärjestelmää ei enää sovi tukea. Ja tämä ihmisten pakottamisen johdosta: Ei oikein kukaan työllisty haluamalleen alalle - ja joutuu vaihtamaan silti alaa. Tästä syystä on parasta olla tukematta asiaa.
Sen sijaan viedään eteenpäin niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä - vaikka kukaan ei yhteiskunnan puolelta sitä pystyisi ymmärtämäänkään.
Kyllä minua kiinnostaa se perheen perustaminen, mutta pelottaa vain mitä tapahtuu tulevaisuudessa, jos työtä ei löydy. Kihlattu löytyy, hänkin osa-aikaisena ja määräaikaisena ollut viimeiset 5 vuotta sote-alalla. Nykyinen hallitus leikkaa koko ajan köyhiltä ja apua eniten tarvitsevilta. Töihin pääseminen on naurettavan vaikeaa, kun joka duuniin hakee kymmenittäin korkeakoulutettuja ja työnantajilla on mahdollisuus valita parhaat ja palkata kovatasoisiakin työntekijöitä halvalla.
Korkeakoulutettu != kovatasoinen.... se että sun CV:ssä lukee tutkinnon kohdalla "ylempi AMK" ei merkittävästi paranna sun onnistumismahdollisuuksiasi työnhaussa.
Jos sulla ei ole sitä työkokemusta osoittaa CV:ssä, niin sun pitää osoittaa sun taitosi muulla tavoin: työnäytteillä. Jos haet webdesigneriksi, sun pitää kyhäillä tyylitiedostoja ja grafiikkaa ja linkittää ne hakemukseesi. Tai jos koodariksi, niin vastaavasti tehdä jotain lomakkeita tai pikkupelejä jotka osoittavat, että olet lupaava alku, ainakin. Tai taita kuvitteellinen lehtinen joka ehkä sivuaa haluamasi firman brändiä.
Näyttää kovin kapealta näkökantasi: Vai kuvitteletko todella, että jokaisella työttömällä on käytössää tietokone? Työssä olijoistakin kun vain n. 1/3 käyttää tietokonetta viikottain.. eli kokeilut sopivuudesta työnantaja suorittaa töiden vastaanoton jälkeen olevana 4..6kk "irtisanomissuojattoman" jakson aikana. Eikä tuokaan mitään tarkoita: Nykyinen työjärjestelmä on kieroutunut, koska viimeisenä tullut lähtee ensimmäisenä. Mutta hänhän on ollut töissä vasta vähiten aikaa!
Reppureissu aiheutti CVn kohdan joka kertoo työnantajalle, että voit taas kohta lähteä reppuilemaan.
Sosiaaliturvaa, asumistukia ja työttömyystukia maksetaan ikäänkuin armopaloina niille, ketkä on syrjäytetty ulos työmarkkinoilta AY-liikkeen joukkovoimalla. Etuoikeutetut 1,4 miljoonaa kokoaikaista duunaria saa yli 50 MILJARDIA EUROA palkkaa vuodessa (tilastokeskus). Sosiaaliturva ja muut tuet ovat huijausta, jotka mahdollistavat kovat tuloerot ja eriarvoistumisen.
Suomessa on 3,5 miljoonaa työikäistä. Heistä vain 1,4 miljoonaa on kokoaikaisia palkansaajia. Työllisiä on yhteensä 2 miljoonaa, jos osa-aikaiset ja yrittäjät otetaan mukaan tilastoon. Jopa 1,5 miljoonaa työikäistä on huijattu ay-liikkeen joukkovoimalla yhteiskunnallisen tulonjaon ulkopuolelle työttömiksi, työharjoittelijoiksi, työkokeilijoiksi, työelämääntutustujiksi, 9euron orjiksi, opiskelijoiksi, uudelleen opiskelijoiksi, työkyvyttömyyseläkeläisiksi, työtä vailla oleviksi.
Ay-liike eli rikollinen valtio Suomen valtion sisältä on lopetettava ja työmarkkinat uudistettava täystyöllisyyden ja kansalaispalkan mallilla.
Nationalismi alkaa, kun sosiaalidemokratia katoaa...
Mille alalle olet kouluttautunut? Tradenomeilla on erittäin huono ennuste. Onko mahdollisuuksia lähteä esimerkiksi Norjaan töihin? Voiko alallasi perustaa yhden hengen yrityksen? Olet joka tapauksessa ollut niin kauan työttömänä että parasta ennen päivä on mennyt umpeen. Kun on ollut työttömänä yli 3 kuukautta niin kiinnostavuutesi työnantajien suunnalla putoaa alas. Kun itse valmistuin pelkäsin eniten että en heti pääse töihin ja otin heti homman joka sopi koulutukseen ettei tule työtön jaksoa.
Ei se huoli tulevaisuudesta helpota, vaikka olisit töissä. Aina sen työpaikan voi menettää. Lapsen hankkiminen sitten vielä tuplaa huolet, kun pitää huolehtia senkin puolesta.
Ehkä paras jättää tulevan märehtiminen.
Parhaiten tässä onnistuu - olemalla kuuntelematta uutisia! Älä lue lehtiä, älä kuuntele radion uutislähetyksiä. Jätä uutiset tv:stä katsomatta. Sen sijaan lainaa jokin kirja, käy kävelyllä tai tee jotain muuta.
Itse asiassa, myös tällaisten palstojen lukeminen on monesti virheliike: Möröt eivät ole todellisia vaan usein muiden maalaamia uhkakuvia. Niistä pääsee eroon järkeilemällä. Parhaiten kun tuntuu minusta menevän aina silloin, kun on elämässä ollut tilanteita, jolloin ei ole kuunnellut uutistulvaa. Siispä uutiset ovat manipulatiivisia ja sanavalinnoilla saatu tehtyä pelottaviksi jopa. Ja osa porukasta on oppinut käyttämään juuri em. "uutiskieltä" - heihin se ei vaikuta tunnetasolla millään lailla.
Kun huomasin olevani pakkovelkaa, niin silloin tapahtui käänne.
Aloittajalla on vielä toivoa. Itse kävin nuorena tekun. Vakituisiin töihin pääsin vasta 10 vuotta koulun jälkeen n 35 v iässä. Työelämää kesti n 13 vuotta. Nyt 50 taulussa eikä toivoakaan töistä. Onneksi olin itara ja keräsin ahkerasti käpyjä jemmaan lyhyen työelämäni aikana. Osasin arvata että työelämä ei ainakaan parane siitä entisestä paskaduunista. Nyt saunamajurina kotirintamalla.
Haluaisin antaa Ap. lle neuvon: olet vielä suhteellisen nuori henkilö, osta menolippu johonkin sellaiseen maahan jossa koulutustasi arvostetaan. Luo siellä itsellesi elämä.
Näin itsekin tein nuorena, enkä ole päivääkään katunut.
Valitettavasti Suomi alkaa olla menetetty maa.
Ruotsissa ja Virossa etsitään koko ajan suomalaisia töihin, eikä vain puhelinmyyjiksi. Kannattaa keskittää hakuja sinne. Jotkut firmat auttaa etsimään asuntoakin sitten paikan päältä. Aina voi palata Suomeen parin kolmen vuoden päästä, kun on osoittaa enemmän työkokemusta työnantajille.
Cocktail-kutsut käy myös olemisesta: Salkkaritähti Mia Ehrnrooth arjestaan Hollywoodissa: Cocktailjuhlissa käyminen on täyttä työtä. Kuka muuta väittää ei oo kyllin juopunut. Hik!
En usko että aloittajan kaltainen tilanne on kovin normaali, liekkö provo...
Siis kaverin olisi nyt 34 vuotias. Josta saadaan laskemalla pikaisesti että hän olisi ollut valmistuessaan 29.5 vuotias, niinkö?? Ja mitä tekee tuon ikäinen kun saa 4.5kk jälkeen kenkää? Lähtee vuoden reissulle ympäri maailmaa!! Ei kukaan järkevä lähde tuollaisessa tilanteessa tuhlaamaan vähiä rahojaan vaan koittaa heti löytää uuden työpaikan. Koska kaikki tietävät että jos olet ollut poissa työmarkkinoilta vuoden, niin takaisin ei ole tulemista.
Ja sitten tuo "opiskelu"... Jos se "venähti" niin miten voi olla 29.5 vuotias?? Taisi aloituskin vähän venähtää. Itse olin valmistuttuani 21 vuotias. Silloin oli koulut käyty ja elämä edessä. Pitää oikein ihmetellä kun nykyään pidetään 27 vuotiastakin normaalin ikäisenä. Ennen jos oli 24 vuotias DI niin katsottiin jo vähän vinoon ja kyseltiin että mikäs valmistumista pitkitti.
No, aloittajalle tilanne ei ole huono. Itse pitää keksiä itselleen työpaikka. Minä voin sanoa sen verran että karjatilalliset tarvitsevat aina työvoimaa. Palkka ei ole hyvä ja välillä sontakin haisee. Mutta töitä on ympäri Suomen. Ja aina otetaan vastaan kun kävelee pihapiiriin.
Olisi muuten mukava tietää mille alalle oikein aloittaja kouluttautui, jos ei löydä töitä.
Kiitos viesteistä ja kannustuksista. Tosiaan en ole vielä kauhean vanha ja maailma on avoin.
0305:lle:
En saanut kenkää vaan määräaikaisuus loppui. Olin tätä ennen ollut käytänössä ilman mitään lomaa 4 vuotta, sillä opiskelin ja tein töitä ja kesäisin tein vain töitä, kun oli paljon tarjolla. Työpaikka, josta silloin lähdin kertoi, että tilanne on sen verran huono, että seuraavan vuoden alussa ei ole projekteja tarjolla, joten päätin ottaa mielestäni ansaitun ja suunnitellun loman. Alunperin tarkoitus oli olla vähemmän aikaa, mutta halusin ladata akut kunnolla ja olin kyllä sp:llä yhteydessä entisiin työnantajiin ajoittain. En usko, että tämä olisi syy työmarkkinoiden syrjimiseen. Joskus on pakko lomailla, ei ihminen ole robotti. Minulla oli pihistä elämäntyylistä johtuen ihan hyvin säästöjä ja niitä oli jäljellä myös matkalta paluun jälkeen.
Opiskelu venähti vuodella, aloitin 25-vuotiaana opiskelun. Sitä ennen kävin armeijan, opiskelin erästä toista alaa vuoden verran, tein erilaisia töitä, koska en tarkkaan tietänyt mitä haluan tehdä. Tämä on nykyään ihan normaalia. Ei jokainen tiedä 18-vuotiaana mitä haluaa tehdä.
Koulutus on AMK-insinööri. Periaattessa töitä on, mutta tuntuu, että kokeneemmat ja dippainssit ym saavat nekin työt, johon minulle olisi pätevyys. Amk-inssien työllistymisessä on paljon myös kiinni tuurista. Osa luokkatovereista haki arpomalla työharjottelupaikan ja työllistyi sinne, osalla on käynyt kuten minulla. Kaikille, jotka opiskelette AMKissa, pyrkikää hakemaan harjoittelupaikka jostain isosta firmasta, jolla on positiivinen tulevaisuudennäkymä. Itse olin pienissä firmoissa töissä ja valmistumisen jälkeen kun pitäisi maksaa kunnolla palkkaa, ei enää kiinnostanutkaan vaan siellä pyörii nyt uudet opiskelijainssit halvemmalla palkalla.
Tätä se on.
0305; Jaa, itse pidän itseäni jokseenkin vakuuttavampana ja pätevämpänä kun olen "jo" 25v vastavalmistunut insinööri, jolla on taustalla kaksi vuotta oman alan duunarityötä ennen opiskelua.
Huhheijaa jos olisin nyt 21v märkäkorva... Onko heillä jotenkin helpompaa? Todennäköisesti 21-vuotiaan pitäisi nyt mennä kartuttamaan sitä puuttuvaa lähtötason kokemusta. Minulla on nousujohteinen urakehitys jo valmiina. Odottamassa seuraavaa askelta...
Olet itse provo! On täällä muitakin "maailman kiertäjiä" TE-tuilla. Helpompi kun on elää ulkomailla tuilla kuin suomessa. Osa porukasta on komennuksella ulkomailla jopa tuon 4.5kk ja jää sitten siitä ikäänkuin jatkamaan asumista vielä vuodeksi kimppakämppään, joka on vuokrattu toisten komennuksella olijain kanssa. Aika magee skenaario, kun työkkäri sanoo tuossa tilanteessa, että palkkasi jyvittyy 6kk ajaksi - voit siis olla huoletta tuon ajan ulkomailla. Ja rahat tuppaa riittämään, kun on halvempaa kuin suomessa.
Pitää sitä sen verran olla pelimiestä - jos vaikka sattuisi saamaan vielä jatkoduunin sen 6kk periodin jälkeen.
Työnanatajat on tällaisia kermaperseitä: Naisen työhaastattelusta erotiikkaliikkeessä tuli painajainen – sivullinen tunkeilija tarttui kaulasta ja kaatoi lattialle.
En ole ikinä hakenut töitä.