Olen siinä tilanteessa että minulta menee luultavasti kohta työpaikka alta, alalla jolla olen toiminunut koko aikuisen ikäni. On epätodennäköistä että saisin enää koulutustani ja työkokemustani vastaavaa työtä koska nuorempia kollegoitakin on niin paljon työttöminä. Alanvaihto on siis edessä mutta mille alalle? Pääni on aivan tyhjä joten kysyn ideoita teiltä. Mikä olisi sellainen koulutus tai ammatti jota yli 50 - vuotiaan alanvaihtajan kannattaisi yrittää? Joku sellainen missä ikäsyrjintää ei esiinny tai missä on työvoimapula. Älkää ehdottako hoitoalaa, ei ole minun juttuni. Minulla ei ole mitään opiskelua vastaan mutta tässä iässä ei ole järkeä mennä mihinkään pitkään koulutukseen varsinkin jos sieltä valmistuu työttömäksi. Olen helsinkiläinen.
Ideoita uudeksi ammatiksi
EnAlaTyöttömäksi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hoitoala on kuitenkin ainoa ala, jolla ei takuulla ole ikäsyrjintää. Lähihoitajan koulutus kestää vain n. 2 vuotta eli ei mikään pitkä. Tiedän henkilön, joka 57-v aloitti lähäriopinnot ja töitä löytyi !!
Suosittelen olemaan kouluttautumatta lisää. Ainoastaan siinä tapauksessa, että työnantaja lupaa työpaikan - ja kirjoitat aiesopimuksen sanktioineen kaikkineen - voit lähteä kouluttautumaan.
Yllättävän paljon on ihmisiä, joilla on esim. 5 tutkintoa, mutta eihän ne tutkinnot mitään auta!
Ryhdy haudankaivajaksi ja varmasti riittää töitä !!
Tuskinpa haudankaivajille paljonkaan töitä on koska lähes kaikki vainajat tuhkataan. Ja kaivinkoneenkuljettajankorttia minulla ei ole :)
Turvallisuusalalla on kuulemma huonot palkat mutta toisaalta koulutukset ovat lyhyitä ja erilaisia vartijoita ja järjestyksenvalvojia on nykyään niin paljon että luulisi sinne joukkoon mahtuvan. Kovin vanhoja turvallisuusalan työntekijöitä en tosin ole nähnyt.
Sitten olen miettinyt ravintola-alaa, mahtaisiko jotain töitä saada pelkällä hygieniapassilla ja alkoholinmyyntipassilla ilman varsinaista ammattikoulutusta. Ideoita otetaan edelleen vastaan.
Ravintola-ala vuorotöineen on hirveän raskas vanhemmalle ihmiselle siis yli 50-vuotiaalle. Silloin jäädään jo eläkkeelle. Harva jaksaa yli 60-vuotiaaksi.
Jos kirkollinen meno ei hirvitä, niin seurakunnan vahtimestarin työ on kevyttä ja suntion koulutuksen saa siinä sivussa vuodessa. Työpaikkoja löytyy. Hautoja ei tarvitse kaivaa. Palkanmaksu on varma ja eläke tulee aikanaan.
Loispummivirkailijaksi voit ryhtyä. Vaatimuksena on tyhmyys, laiskuus ja sekakäyttö.