Hyvää parisuhdetta ei synny

viikkooltuyhessä

jos miehen lapset juoksentelee jatkuvasti uuden pariskunnan kotona. Naisenlapset auvat siellä ja kuuluvat sinne, mutta jatkuva ramppaaminen kodista toiseen ei ole oikein ketään kohtaan. Kehtaako miehelle sanoo että rajoittaisi lastensa tuloa, kun suhteemme on vasta niin alussa niin olisi kiva olla rauhassa. Koti on koti jokaiselle. olisi kiva olla vaan omalla perheellä.

20

203

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öööllöööö

      Mies on lasten isä, ymmärrätkö. Koeta kasvaa aikuiseksi.

    • oppeliini1

      Vanhemman velvollisuus, oikeus ja kohtuus on viettää aikaansa niin paljon kuin vain suinkin mahdollista huolellisesti ja harkiten tehtyjen lastensa kanssa.

      Uudet sangynlämmittäjät tulevat ja menevät. Ne kaikki ovat väliaikaisia. Omat lapset ovat ja pysyvät vanhemman elämässä koko hänen elinkautensa.

      Hyvä on jos eronnut vanhempi loytää tarpeeksi älykkään uuden puolison joka kykenee ohjaamaan, kasvattamaan ja tukemaan yht'äkkiä saatujaan lapsia.
      Tämä vaatii uudelta puolisolta paljon; siihen ei lähes kaikki ehdokkaat ole valmiita eikä kykeneviä. Tuo on vain yksinkertainen fakta.

      Kuten AP.n kysymyksessä - AP olisi paljon vahvemmilla etsiessään puolison jolla ei olisi valmiiksi tehtyjä lapsia jotka jatkuvasti ramppaavat vanhempansa luona.
      AP ei voi eikä hänen olisi aiheellistakaan yrittää muuttaa tuota kaavaa. Ap vain kerää tulisia hiiliä pävnsä päälle ja joutuu luovuttamaan kuitenkin. Sitä ennen hän täydellisen tarpeettomasti on luonut kaikille turhaa epäsopua.

      • 1säpappa

        Tai sitten aloittajan kannattaa etsiä sellainen mies, joka on hylännyt lapsensa. Niitäkin löytyy ja kyllä sellaisillekin mulkuille riittää ottajia.

        Mutta sellaisen kanssa ei sitten kannata tehdä lisää lapsia.

    • Näkeehänasenteen

      Kyllä kertoo ettei teidän elämä tule olemaan arvoista. Nyt jo heti alusta lähtien mitä mun lapset saa mitä toisen ei. Se tulee vaikuttamaan ihan varmasti. Sinun asenne ei ole uusioperheen kuvio ollenkaan kun asenne on tuo. Tuhoon tuomittu ihan varmasti. Silloin kun aloittaa suhteen on siedettävä toisen lapset.

      • näinkokeemoni

        Kyl mä luulen että hyvä parisuhde on sitä ettei miehen lapset ramppaa koko ajan uuden äitipuolen kimpussa ja huutele tälle ja estä suhdetta. Lapsille pitää sanoa että uutta äitiä on kunnioitettava ja hänelle on annettava mahdollisuus isän kanssa suhteesen ja annettava omat tavat oitmia lasten kavattamisessa mieleisekseen.
        Näinhän äiditkin toimivat ovat lastenyläpuolella ja näin pitäisi äitipuolellekin antaa kasvatusvapaus lapsia kohtaan, samalla tavalla ne miehenlapet ovat hänenkin lapsia kuin muidenkin. Äitipuoli on se joka tekee uudesta perheestä täydellisen.

      • liikaonliikaa
        näinkokeemoni kirjoitti:

        Luulosi on täysin väärä. Noinhan se menee vain halvoissa elokuvissa ja supermarketeista ostetuissa pokkareissa.
        Tosielämä on kuitenkin jotain aivan muuta.

        Lapset eivät ymmärrä että "annettava mahdollisuus isän kanssa suhteesen ja annettava omat tavat oitmia lasten kavattamisessa mieleisekseen".
        Lasten kasvatus kuuluu päätoimisesti omalle vanhemmalle, ei jatkuvasti vaihtuvalle "uudelle äidille". "Uudet äidit" ovat lasten mielestä isän kavereita, eikä heihin voi edes luottaa ennenkuin vuosien jälkeen. Tuolloin "uudet äidit" ovat vaihtuneet menen monta kertaa, joten palataan takaisiin kaavaan numero 1:

        Sinun tapauksessasi, vain keskittäydy etsimään miehiä joilla jo ei ole jälkikasvua. Sinä et hyväksy lapsia sellaisina kuin ovat, viet isältä tuonkin vähän ajan jonka hänen täytyisi käyttää vain 100%sti lastensa ohjaamiseen, opettamiseen ja kouluttamiseen.

        Sinä olet aivan liikaa tuossa yhtälossä.

      • Realisti__
        näinkokeemoni kirjoitti:

        Kyl mä luulen että hyvä parisuhde on sitä ettei miehen lapset ramppaa koko ajan uuden äitipuolen kimpussa ja huutele tälle ja estä suhdetta. Lapsille pitää sanoa että uutta äitiä on kunnioitettava ja hänelle on annettava mahdollisuus isän kanssa suhteesen ja annettava omat tavat oitmia lasten kavattamisessa mieleisekseen.
        Näinhän äiditkin toimivat ovat lastenyläpuolella ja näin pitäisi äitipuolellekin antaa kasvatusvapaus lapsia kohtaan, samalla tavalla ne miehenlapet ovat hänenkin lapsia kuin muidenkin. Äitipuoli on se joka tekee uudesta perheestä täydellisen.

        Mikään uusioperhe ei koskaan voi olla täydellinen. Ei sitä tee "uusi" äitipuoli eikä isäpuoli!
        Nämä uusioperheiden uudet vanhemmat joutuvat kyllä itse ansaitsemaan lasten kunnioituksen ja hyväksynnän - ihan omalla käytöksellään!
        Aikuisten kun pitäisi osata olla AIKUISIA.

      • uusiäitimäärää
        Realisti__ kirjoitti:

        Mikään uusioperhe ei koskaan voi olla täydellinen. Ei sitä tee "uusi" äitipuoli eikä isäpuoli!
        Nämä uusioperheiden uudet vanhemmat joutuvat kyllä itse ansaitsemaan lasten kunnioituksen ja hyväksynnän - ihan omalla käytöksellään!
        Aikuisten kun pitäisi osata olla AIKUISIA.

        Uuden äidin ei tarvi kysellä meiehn lapilta lupaa j akunnioitusta mihinkään. Uusi äiti on se joka määrää ja vaatii lapsilta kunnioitusta ja käytöstapoja häntä kohtaan.
        Jos kakarat ei sovellu niin ei tarvi tulla isän luokse, ei se mies siitä säry jos lapset uhmakkaasti estää uuden äidin ja isän suhdetta. se ei kakaroille kuulu.
        Me saatiin kakarat kunnioittamaan minua kun mies piti kovan puhuttelun lapsille ja exälleen että minua on kunnioitettava sillä olen nyt suvun päällikkö ja pidän langat käsissäni. Jos ei niin käy että uhmataan niin voi voi, nyt on exä niin nöyrää niin näyrää, kun pelkää menettävänsä elarit. Puhuttelamlla ja tiukalla otteella saa kaikista nöyriä ja kunnioittamaan uutta äitiä. Lapset eivät määrää missään, vaan tottelee mitä uusi äiti käskee. Toki lepeesti mutta määrätietoisesti ja painokkaasti. Tarrakirja on myös hyvä lupaamalla yksi tarra kun käyttäytyy 20 kertaa hyvin.

      • Jaksatnaurattaa

        Kuule sulle sopis se tarrakirja jonne lapset voisi niitä liimailla aina kun "käyttäydyt hyvin". Eikö? Miltäs kuulostaa?
        Toivottavasti kasvat joskus aikuiseksi. :-) Tule sitten kertomaan kokemuksia kun sinulla on omia lapsia.

      • ongelmalapsethankalia
        Jaksatnaurattaa kirjoitti:

        Kuule sulle sopis se tarrakirja jonne lapset voisi niitä liimailla aina kun "käyttäydyt hyvin". Eikö? Miltäs kuulostaa?
        Toivottavasti kasvat joskus aikuiseksi. :-) Tule sitten kertomaan kokemuksia kun sinulla on omia lapsia.

        Siis se tarrakirja on lapsia varten joille opetetaankäytöstapoja ja miten kohdellaan isän raksta naistasta ja lasten uutta äitiä. Heille se on upea tapa kasvaa kunnioitukseen ja käytökseen. Kun lasilla on uusi äiti toki se on alussa joillekkin hankalaa ymmärtää että hän on heille tärkeä ja uusi mahdollisuus ja kasvattaja. Hän on se jolta kysellään lupaa ja neuvoja kaikkiin asioihin, ja se on hankalaa ennekuin säännöt menevät kaaliin.

    • Totuussulle

      Eihän sitä synny kun kuviossa mukana useampi. Vituttaahan se kun ukolla olikin akka josta erota ei halua.

    • iskäjaäiti

      Molempien lapset kuuluu perheeseen, asui ne missä vaan. KUKAAN ei voi sanoa toiselle että sen toisen lapset ei muka saa tulla. Miks toisen lapset on yhtään sen vähempää perhettä kuin toisenkaan, herranjestas! "Olis kiva olla vaan omalla perheellä." Wtf? Ite olen hyväksynyt miehen lapset sellaisenaan kuin ne on elämääni tulleet. Meillä on meidän säännöt jotka koskee kaikkia, kasvatukseen en muuten puutu. Miehen lapsille en yritä äiti olla, huolehdin sen mikä tarvitaan, lapset kaikki tasavertaisena PERHEENJÄSENENÄ, vaikkei miehen lapset aina arjessa mukana olekaan. En voisi missään tapauksessa sanoa toiselle, että hänen täytyy rajoittaa lasten käymistä. Sopimuksia, sopimuksia!

    • LissuOnFörbi

      Hanki joku luuseriukko, jolla joko ei ole lapsia tai muuten vain on yhtä välinpitämätön idiootti kuin sinä.

      Ai mut sullahan on jo tossun alla oleva luuseriukko. Hän on vaan niin luuseri et on molempien naisten tossun alla.

      No on niitäkammarinpoikiakin joita kukaan ei ole huolinut. Sellainen sopii sulle.
      Muuta vaan sen kans riittävän kauas hänen äidistään. Nimittäin se poika on äidin tossun alla.

      Buahahaaa, mut onnea miehenmetsästykseen.

      Tai tilaa seksikaupasta miesnukke. Sellanen ei ees oksenna sut nähdessään.

      • verratonäitipuoli

        Kyllä lapset pitää opettaa kunnioittamaan aikusiia, ja varsinkin jotka ei asu miehen luona jos kyseessä on äitipuoli lapselle. Miehen kuuluu sanoa lapsille, että hän on nyt sun uusi äiti ja ja kohtelet häntä kunnioittavasti ja kiukuttelua ei suvaita.
        Minusta on kohtuullista että uusi nainen kun astuu taloon, kaikki ottavat hänet vastaan hyvillä mielin, eikä uhkana, siitä lähtee yhteinen taival ja elämä käyntiin kun kuusi äitipuoli hyväksytään heti alussa ja tehdään lapsille selväksi että hän on mhyös rikkaus ja korvaamaton apu isälle kasvatuksessa, ja siksi häntä pitää kunnioittaa ja totella. Enemmän uusi äiti on lapsille äiti kuin se entinen äiti.

      • Haaveetonhaaveita
        verratonäitipuoli kirjoitti:

        Vain sinun haaveisaa ja halvoissa, pikkubudjeteiila tehdyissä elokuvissa.

    • Parisuhdeparisuhteena

      Haasteellista kun kaksi kotia lähellä toisiaan...
      Vuoroviikot....ja kun lapset toisilla vanhemmillaan niin usein katsomme pornoa ja harrastelemme ties missä huoneessa, joten ei kiva jos lapset tulee tuosta vaan sisään...
      Muuten ei haittaa mutta kun nää tilanteet tällaisia kun oikeesti pitäisi olla lapseton viikko....molemmilla.
      Satsataan parisuheeseen sillon ja filmeijäkin unohtuu pöydälle....ups.
      Voisivat ees ilmoittaa tulostaan ....tuntia ennen...

    • qwsdfr

      Olen kai vanhanaikainen, mutta mielestäni lapsella on vain yksi äiti ja yksi isä. Äiti- tai isäpuoli on jos toinen vanhempi on kuollut. Ihmettelen kuinka nykyään sotketaan lapsien päitä ja kerrotaan, että sulla on kaksi äitiä tai isää. Voisitte puhua uudesta puolisosta, ette uudesta äidistä tai isästä. Lapsetkin siten voisi kunnioittaa näitä uusia ihmisiä paremmin. Ja edelleen ap miksi olet ihmisen kanssa jolla on lapsia, jos et niitä siedä.

    • 1säpappa

      Mä en edes huolisi naista, joka ei hyväksyisi sitä, että esiteini-ikäinen tyttäreni käy luonani aina kun haluaa.

      Se on siis mulle parisuhteen edellytys.

    • karman_laki

      Muistathan tämän ketjun silloin kun sinun lapsesi eivät voi mennä isänsä luokse, koska ex-miehesi uusi vaimo ei päästä heitä ovesta sisään.
      Muista myös aikaisemmat juttusi siitä miten miehen uusi vaimo määrää miehen kotona ja lapset tottelevat. Sitä saa mitä tilaa.

      • juududududududu

        Kenenkään lasten ei pitäisi mennä isälle sillon kun siellä vaanii joku vieras naikkonen. Oikeesti siitä se lasten alamäki alkaa aina, kun ne perheenrikkojat oikein kiusaa ja haukkuu miehen lapsia. Miksi mies ei suojele omiaan vaan antaa sutturoiden haukkua omia lapsiaan?
        Äidit voisi vähän katsoa ja tarkkailla millasia huuhkajoita siellä miehen kotona oikein majailee. Lpaset ovat äidin huollossa joten hälle kuuluu katsoa että lapset ovat turvassa ja se että lapsia ei saa pakottaa näkemään perheenrikkojia. JOs mies ei suojele lapsiaan on se äidin tehtävä.
        Kuka antaa omat lapset kiusattavkasi? Eihän äiti ja isäkään saa omiaan kiusata miksi sitten suttura saa? No hän tekee sen itse eikä kysele jotta saa lapset pian pois miehen mielestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2784
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      162
      2490
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      899
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      104
      881
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      306
      869
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      739
    Aihe