Lääkäripelko

Täällä yksi! Kiva, kun en ole ainoa!

Jo pelkkä lääkäriajan varaaminen on minulle täyttä tuskaa. Usein jää aika varaamatta tai varaan sen vasta sitten, kun ahdistus omista vaivoista kasvaa niin suureksi, että ajattelen, että jos nyt en mene lääkäriin, niin kuolen. Jo ennen ajan varaamista minua pyörryttää ja maha on sekaisin. Sitten kun tiedän ajan, jolloin lääkäriin pitää mennä, en saa kunnolla nukuttua ja koko ajan on stressaantunut ja jännittynyt olo.

Odotushuoneessa olen aivan kauhusta kankea, hikoilen ja tärisen, enkä välttämättä tajua, kun minua pyydetään sisään. Myös, jos pitää ottaa vuoronumero, en varmasti edes huomaa, missä numerolaite on, puhumattakaan, että osaisin sitä siinä tilanteessa käyttää.

Itse lääkärikäynnissä eniten pelkään sitä, että minussa on jotain vikaa, ja lääkäri, terveydenhoitaja tai vastaava alkaa syyllistää minua siitä. Vaikka he sanoisivat asian ihan asiallisesti, niin tulkitsen sen siitäkin huolimatta helposti syyllistämiseksi.

Pelkään myös itse sairauksia, joita minussa voidaan lääkärissä käydessäni todeta. En halua tulla lääkäriin aina uudestaan ja uudestaan, en halua kamalia hoitoja, enkä lääkkeitä, joilla kaikilla on haittavaikutuksia. Usein minusta tuntuu, että sairaudet tulevat minuun lääkärissä, ja jos en olisi sinne mennyt, niin kaikki olisi hyvin.

Seuraava pelon aihe on pyörtymisen pelkääminen. En ole koskaan oikeasti pyörtynyt, mutta monet tutkimukset ja ympäristöt saavat aikaan sen, että silmissä pimenee, enkä pysy pystyssä. Mekin kävimme koulun kanssa aikoinaan tutustumassa leikkaussaliin sillä seurauksella, että minun oli pakko maata koko ajan lattialla, enkä olisi päässyt edes pois ilman taluttajia.

Vastaanottohuoneessa pelkkä jostain asiasta puhuminen ei tee minulle huonoa oloa, koska olen niin jännittynyt ja paniikissa, etten pysty keskittymään siihen, mistä puhutaan. Ja sen saattaa arvata, mitä ovesta ulos astuttuani muistan lääkärin antamista ohjeista.

Niinpä käyn lääkärissä äärimmäisen harvoin. Myös hammaslääkärin olen jättänyt väliin kohta 10 vuotta. Mutta kaikkein pahimpia kyllä ovat terveydenhoitajat. Lääkärit yleensä ovat tutkimuksissaan hellävaraisia, mutta terveydenhoitajat varsin ronskeja. Lisäksi terveydenhoitajan tarkastukseen kuuluu melkein aina se verenpaineen mittaus. :)

Vielä yksi ongelma on, että välillä luulen tietäväni asiat paremmin kuin nämä asiantuntijat, mikä johtaa erimielisyyksiin, jos mielipiteeni sanon. Jos en sano, minua vaivaa hirveästi, että minua ehkä hoidetaankin väärin ja hoidosta ja tutkimuksista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Että sellaisia sekavia ja ristiriitaisia ongelmia täällä päin.

Onko sinulla ketään sellaista omaista tai ystävää, joka voisi tulla mukaasi vastaanotolle? Kävisitte etukäteen tilannetta läpi ja hän olisi tukenasi. Mietin sitäkin, etkö tunne ketään lääkäriä henkilökohtaisesti. Vaikka et hänen vastaanotolleen menisi, saattaisi keneen tahansa lääkäriin tutustuminen auttaa asiaan. Kipukynnys on eri ihmisillä erilainen ja siksi saatat tuntea kipua toimenpiteistä. Itse nuorempana pyörryin verikokeissa, mutta en enää. Katson kylläkin useimmiten muualle. Verta olen luovuttanut vain kolmesti elämässäni. Kolmannen luovutuksen aikana ja sen jälkeen katsoin olevan heitteillä, joten lopetin luovuttamisen. Tarjoilukin oli vain lasillinen tuoremehua ja keksi. Se ei paljon auttanut kun tuli huono olo. Hieman empaattisuutta olisin odottanut sairaanhoitajalta. Kerroit myös kärsiväsi ilkeistä kommenteista. Niitä on jokainen kuullut, koska lääkäreitäkin on monenlaisia. Minuakin kohtaan jotkut mieslääkärit ovat joskus olleet hyvin tylyjä tai jopa agressiivisia. En ole välittänyt sellaisesta, koska minulla on vahva itsetunto. Nyt keski-ikäisenä sanoisin vastaan ja vaihtaisin lääkäriä.

Minäkin pelkään lääkäreitä,sairaaloita,kaikenlaisia kokeita ja hammaslääkäriä niin paljon,että en ole käynyt hammasläärissä kouluaikojen jälkeen kertaakaan.
Ja muitakin lääkäreitä yritän kovasti vältellä.

Helpottavaa huomata, ettei ole täysin yksin tämän pelon kanssa. Nuo teidänkin kirjoitukset kuulostavat hyvin tutuilta minullekin.

Kärsin samasta ongelmasta ja pahinta on että pelkään koko ajan oksentavani pelosta (kärsin siis pahasta oksennuskammosta kuten viestiketjun aloittaja)... Olen pyörtynyt kaksi kertaa sen takia että olen nähnyt verta ja kerran kun olen saanut rokotteen, ja pyörtyminen on niin epämukava tunne... : //

Löysin sattumalta tänne viestiketjuun, vaikka vanha keskustelu näyttääkin olevan. Samaistun täydellisesti mm. sinuun "Pelotar". Kuin olisit lukenut ajatukseni ja kirjoittanut omilla ajatuksillani tekstin. Myös me olemme yrittäneet lasta jo 1,5 vuotta ja huomenna olen menossa verikokeeseen, jotta voidaan selvittää, onko vika minussa. Epäilen itsekin, että vika voi hyvinkin olla siinä, että pelkään raskauden tuomaa lääkärissäkäynti -rumbaa ja siksi raskaus ei yksinkertaisesti ala. Haluan lapsen, mutta en niitä lukuisia kamalia lääkärissäkäyntejä ja terveydenhoitajien ilkkumisia kaikesta mahdollisesta mikä omalla kohdalla ei vastaa normiraskautta. Olen jopa sitäkin miettinyt, että jos joskus raskaus tärppäisi, en menisi lainkaan lääkäriin koko 9kk aikana muuta kuin vasta synnyttämään! (Tämä on tietenkin vitsin puolelle menevä ajatus, mutta kaikkea sitä miettii.) En tosiaan tiedä mistä nämä lääkäripelot ovat alkaneet, jokin niissä kaikissa tutkimuksissa vain on niin vastenmielistä...ehkä se kun ei itse tiedä lääketieteen alasta mitään ja on täysin toisen armoilla. Verenpainetta kun mitataan, pulssi hipoo pilviä eikä lukemaa saada otettua. Hemoglobiinin oton jälkeen silmissä pimenee ja verikokeeseen kun olen menossa, käsi on jäykkä eikä suoristu koetta varten. Hammaslääkäriä en enää pelkää, pelon poisti mukava vanhempi mieslääkäri jota ei tarvinnut jännittää. Pelkään myös kaikkea muutakin, varkaita, päällekarkaajia, metsäneläimiä ja lentämistä. :) Ei ole helppoa meikäläisen laiffi.

Itse en enää käy millään länsimaisen koelääketieteen puoskarilla.
Kärsin vakavasta kaamosmasennuksesta , ja kaiken huipuksi siihen vielä kroonisesta unettomuudesta.

Lääkärille olen siis AUTOMAATTISESTI narkkari tms. jota voi surutta arvostella, vähätellä jne.
Viimeinen pisara oli sitten arvauskeskuksen nuori puoskaripoika, joka rupesi myös luonnettani arvostelemaan, heti sen jälkeen kun oli tokaissut, "en sit mitään pameja kirjota"

En niitä edes olisi pyydellytkään, mutta kun mainitsin asiasta, ilmeisen sarkastisesti, alkoi ilkeä kommentointi ......

Ihana lukea teidän viestejä, ihan kuin olisin ne itse kirjoittanut. Minäkin pelkään ihan järkyttävästi kaikkia tutkimuksia, pelkään, että jään sille reissulle, että minusta löytyy joku vakava sairaus ja elinaikaa on enää muutama päivä/viikko. Minä olen siinä mielessä erinlainen kuin te, että minä käyn taas usein lääkärissä, kun kuitenkin loppupeleissä haluan tarkistuttaa itseäni...koko ajan tuntuu, että minusta löytyy jotain oireita, ja kun tutkitaan ei mitään löydy. Se helpottaa vähäksi aikaa, kunnes keksin jonkun muun oireen ja taas mennään lääkäriin...

Viimeksi kävin gynellä ja meinasi pyörtyä, onneksi mitää vakavaa ei löytynyt, mutta siltä epäilen, että lääkäri ei kertonut kaikkea, vaikka järki sanoo, että ei lääkäri saa valehdella. Nyt kun tämä on hoidossa, niin tuntuu, että sydämessäni on jotain vikaa...aina löytyy joku "vika". Vaikka normaalisti olen keski-ikäinen johtavassa asemassa oleva perheen äiti!

oon aina jännittäny lääkärissä enemmän kuin missään muualla. alan aina vähän niinkun änkyttää ja mun ääni katoaa kokonaan. unohdan suorastaan hengittää ja muutun ihan punaiseksi. sitten tilanne nolottaa vaan vielä enemmän. onneksi samaa lääkäriä ei useinkaan tartte nähdä uudestaan.

ainut asia mitä oikeasti pelkään on lääkärikäynnit.

yritän lohduttautua sillä et ne näkee kaikenlaisia potilaita joka päivä ja minä en varmasti jää mieleen.

joskus kirjotan tukisana listan käteen et muistan kertoa kaikki haluamani asiat lääkärille ku oon kuitenkin ihan jumissa sitten kun olen lääkärissä ja en kuitenkaan muista mitään mitä olin valmiiksi miettinyt.

Olen 23 vuotias nainen.

Pelkään lääkäriä ja hammaslääkäriä. Gynellä en ole vielä käynyt. Pelkään myös verikoetta. Veren näkeminen saa voimaan pahoin. Ja kun lääkäri tai terveydenhoitaja verenpainetta mittaa pulssi on minulla korkea joka kerta kun jännitän. Pelkään myös korkeita paikkoja ja kovia ääniä. Ja minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Alkaa jännittää kun joudun gynelle papakokeeseen kun täytän 30-vuotta. Nyt olen 27-vuotias.

Täällä sama juttu, ei löydy luottamusta terkkariin

Aloituksesta on pian parikymmentä vuotta aikaa mutta täytyy sanoa että ajat on muuttuneet. Nykyään törmään ihan rentoihin nuoriin lääkäreihin ja hoitajiin joilla on asiakaspalvelu kohdillaan.Ennen muinoin pelkäsin myös vanhoja kärttyisiä lääkäreitä ja tiukkailmeisiä tuimia hoitajia.