Eksä mielessä jatkuvasti

voivoivoivoivoi

En ole vieläkään päässyt yli eksästäni ja olenkin miettinyt, pitäisikö oikeasti vain hyväksyä ettei toisistamme eroon päästä ja palata yhteen?

Olen löytänyt upean ihmisen jonka kanssa ollaan jo yhdessä. Hän on hyvä minulle, huomaavainen ja ihan eri maata kuin muut aikaisemmat. Ainoa suuri ongelma on minun entiseni joka on ajatuksissani jatkuvasti aamusta iltaan, joskus seksinkin aikana. Aina jos olemme olleet yhteydessä, hän on mielessä vielä enemmän.
Tämän entisen kanssa meillä on tosi sotkuinen suhde takana, josta puolet on ollut vakavaa ja puolet raastavaa on/off vaihetta. Ollaan petetty toisiamme, jätetty toisemme, säädetty muiden kanssa ja silti aina jotenkin palattu yhteen.

Haluaisin puoluuettoman mielipiteen asiasta: Voiko kummastakaan suhteesta tulla mitään ja kumpaan pitäisi panostaa? Jos palaisin eksän kanssa yhteen, yhteen palaisi kaksi ihmistä jotka ovat toisiaan satuttaneet niin pahasti kuin voi, mutta silti kuolisivat toistensa puolesta. Jos jään tähän suhteeseen, minulla on hyvä olla mutta mietin jatkuvasti "entä jos.." ?

Toivottavasti joku jaksaa vastata :(

9

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höhöhoho

      En jaksa vastata. Osta selkäranka itsellesi.

    • seuraavamieskärsii

      Parempi ensin kärvistellä yksi suhde kunnolla loppuun ennen kuin aloittaa seuraavaa...

    • joulupukinapulainen

      Kunpa voisinkin neuvoa. Olen itse samassa tilanteessa.

    • asfdasdlfjasödf

      itse luotan siihen että aika parantaa haavat, syvät on haavat täälläkin. 4 vuotta ja lähes joka päivä ajattelen häntä

    • Tahvo52

      Perhana, tehän kieritte itsesäälissä. Lopettakaa nyt hemmetissä, tuo ei ole tervettä. Eksästä pääsee eroon kunhan antaa itselle sen mahdollisuuden. Eksät ovat entisiä tietyistä syistä ja sillä selvä ja ihan oikeasti....niiden kanssa ei todellakaan tarvitse olla ystäviä.

      Itse selvisin kusettavasta eksästä noin tunnissa, eka puoli tuntia otti päähän aivan hemmetisti, sitten tajusin että hän ei todellakaan ansaitse minua ja se oli siinä. Eipä ole kertaakaan ole käynyt mielessä sen jälkeen. Ja juu ei, en ole narsisti tai tunnekylmä, kun välitän ja rakastan teen sen täysillä!
      Oikeasti, en ole koskaan osannut jäädä "vatuloimaan" mennyttä, tulevaisuus on aina edessä päin. Elämään kuuluu paskoja ja hyviä juttuja ja niiden kanssa pitää vaan oppia elämään. Kusipäihin en enää panosta tippaakaan oli sitten mies tai nainen, vain hyvät tyypit ansaitsevat minut niin kuin minä ne hyvät tyypit.

    • Sä tarvit aikaa olla sinkku ja antaa tunteidesi stabiloitua. Suo sitä itsellesi. Kertomasi perusteella kumpikaan suhde ei todennäköisesti tulisi toimimaan.

    • viisastunuttt

      Joo. Suhteenne toista osapuolta neuvoisin, että lähde menemään, ansaitset niin paljon parempaa kuin renttueksänsä perään haikailijan. Olkaa te eksänne kanssa on offissa elämänne loppuun, kun on niin ihqusta tosirakkaudesta kyse, lol.

    • Rimhsak

      Suhteeseen eksän kanssa en osaa ottaa kantaa. Ehkä rakkaus vielä ratkaisee, tai ehkä ei (eli suhde kaatuisi samoihin asioihin kuin aiemminkin), aika ratkaisee...?

      Sen sijaan tuohon uuteen... keidenkään miesten tai naisten ei kannata alkaa heilastelemaan vastaeronneiden kanssa tai sellaisten, joiden joka toinen lause myöhemminkään alkaa "mun exä, mun exä". Sellaisten kanssa voi kaveerata ja kuunnella mitä heillä on sanottavana, mutta he - sinä - eivät ole vielä valmiita luomaan syvää suhdetta uuteen ihmiseen ja tämä tulee satuttamaan sellaisia uusia ihmisiä, joilla taas olisi tunteita teitä kohtaan. En halua syyllistää, tunteet eron jälkeen ovat ymmärrettäviä sinänsä....

    • jtre

      ota ihmeessä siihen yhteyttä terveisin j mies tampereelta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      315
      9681
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      11
      2892
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      276
      2219
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      121
      2052
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      91
      1598
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1497
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      134
      1477
    8. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      32
      1234
    9. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      49
      1211
    10. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1036
    Aihe