Norjalaisessa RCT-tutkimuksessa runsasrasvainen ruokavalio (rasvaa 71 prosenttia energiasta, noin puolet tyydyttynyttä rasvaa mm. voista ja kermasta) päihitti virallisterveellisen vähärasvaisen ja runsashiilihydraattisen (53 prosenttia energiasta) ruokavalion. Se osoittautui paremmaksi painon kannalta ja tuotti paremmat verenpaine-, triglyseridi-, insuliini- ja verensokeriarvot.
Lunta tupaan
8
93
Vastaukset
- tasa-raha
Life Extension lehdessä oli kirjoitus alzheimerin taudin vähentyneen USA:ssa, koska amerikkalaiset ovat alkaneet syödä terveellisemmin. Meillä kyseinen tauti lisääntyy johtuen edelleen vaarista neuvoista. Ulkomailta tulee jatkuvasti uutta tietoa, josta ei kerrota suomalaisissa mediassa. Muuten hölmöt hoidettavat loppuu
- JuntinArtokertoototuuden
Muistakaa että esim. kaikkia huijaussivusto kostdoktorninrnin viittaamia tutkimuksia on rahoittanut liha-ja meijeriteollisuus ja Annika dahlqvist sai diabeteksen VHH:n takia.
http://yle.fi/uutiset/3-5415231
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article13512576.ab- lkjhpoijuh
Teillä plikin pari uutisankkaa. Hyvä niin.
Varmaan sitä tarttuu tollaisiinkiin oljenkorsii. Ole huoletta laiva on kääntymässä. Kunhan noi diinosaudukset pääsevät ansaitulle eläkkeelle.
Harmi vaan teille kun uskomuksenne ovat osoittautumassa huuhaaksi. - AnjaOkanaganJuntti
Huonot kolesteroliarvot ja diabetes Annikalla. Kannattaisi ehkä jättää se rasvadieetti ja alkaa syödä terveellisemmin.
- lkjhpoijuh
AnjaOkanaganJuntti kirjoitti:
Huonot kolesteroliarvot ja diabetes Annikalla. Kannattaisi ehkä jättää se rasvadieetti ja alkaa syödä terveellisemmin.
Virallisten suositusten laatijat ovat sivuuttaneet tutkimusnäytön, joka osoittaa karppauksen parhaaksi laihdutus- ja diabetesruokavalioksi SEKÄ SYDÄNTERVEYTTÄ EDISTÄVÄKSI RUOKAVALIOKSI.
- tiedemise
lkjhpoijuh kirjoitti:
Virallisten suositusten laatijat ovat sivuuttaneet tutkimusnäytön, joka osoittaa karppauksen parhaaksi laihdutus- ja diabetesruokavalioksi SEKÄ SYDÄNTERVEYTTÄ EDISTÄVÄKSI RUOKAVALIOKSI.
Virallisten suositusten laatijat ottavat huomioon KOKONAISNÄYTÖN kun sen sijaan karppaajat harrastavat KIRSIKANPOIMINTAA
- lahjuskunniaan
Osoittaa selvästi, ettei suomalaisten asiantuntijoiden hellimällä ravintosuosituksella ole mitään todellisuuspohjaa. Tyydyttyneiden rasvojen korvaamisesta hiilihydraateilla ja kasvirasvoilla ei ole mitään hyötyä, vaan siitä on tutkimuksen mukaan selvästi haittaa. Hiilihydraatit aiheuttavat tulehdusta, lihottavat ja lisäävät diabetesta. Kasvirasvat lisäävät syöpää ja sydänkuolemia, laskevat HDL-kolesterolia ja lisäävät LDL- kolesterolin hapettumista.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110954
- 525230
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452443- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421554Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301241Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351176Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892