Valtuustolla

Pohdittavaa, edustavatko he maanantain kokouksessaan keskuskeittiön siirto asiassa Muonion kuntaa vai edustavatko Lappiaa Muonion valtuustossa.Valtuutetun mandaatti mahdollistaa vain Muonion kunnan edun ajamista asiassa.Nyt ollaan perusasioiden äärellä ja vaatii syvällistä pohdintaa valtuutetuilta. Hallituksen esityksen läpimeno mahdollistaa suoneen iskennän Muonion kuntaa kohtaan ja satojen tuhansien eurojen velkavankeuden 10 vuodeksi ,laskuttajana Lappia.Muonion kunnan ruokahuollon siirtyminen Lappialle pelottaa,onko seuraavat askelmerkit jo piirretty ja koko amiksen kiinteistö pakkosyödään,anteeksi ,pakkomyydään Muonion kunnalle? Veijareita,huijareita,onko heitä?
751486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Eiköhän Lappia ole Muonion kunnalle hyvin tärkeä eli viisaat päättäjät valitsevat varmasti sen, että ruokahuolto pelaa ja Lappia pysyy, toki taloudellisesti. Aina joudutaan tekemään kompromisseja.

Jäädään odottamaan.

Äänestä
  • Totuuahan on,jos Lappia loppuu tässä kylässä ei ole mitään,kaikki loppuu. Ei kunta elä jollakin eläkeläisellä ja erityistavustajalla,ei ei varmasti. Jos ei ole yrittäjiä ei ole ihmisiä ja ei niitä avustajia tarvita. Muonio ei elä alkutuotannolla eikä virkamiehillä. Nyt järki käteen ja se kateus ja katkeruus pois kunnan päättäjiltä ja virkaa tekeviltä. Jos yritystoiminta loppuu,loppu paksuperseiltäkin leipä.

    Äänestä

  • Pohjoisruotsi kirjoitti:

    Totuuahan on,jos Lappia loppuu tässä kylässä ei ole mitään,kaikki loppuu. Ei kunta elä jollakin eläkeläisellä ja erityistavustajalla,ei ei varmasti. Jos ei ole yrittäjiä ei ole ihmisiä ja ei niitä avustajia tarvita. Muonio ei elä alkutuotannolla eikä virkamiehillä. Nyt järki käteen ja se kateus ja katkeruus pois kunnan päättäjiltä ja virkaa tekeviltä. Jos yritystoiminta loppuu,loppu paksuperseiltäkin leipä.

    Tähän juttuun kirjoittaneet eivät opetelleet sitä ojalanlaskuoppiakaan kuin alkulehdet!
    Mietippä kenen käsiin se paska sitten. Ei kai iänkaiken montakymmentä vuotta voi
    kouluttaa eräoppaita puolisoiksi muoniolaisille oikein koulun kautta.
    Kyllä ne jo riittää! Moniko on niistä siinä hommassa? Ei nyt äkkiä tule yhtään mieleen.

    Äänestä

  • Kovasti tuolla kylän parlamentissa on vahva tieto siitä että Lappian johtajasta tullee uusi kunnanjohtaja. Keskustavoimat haluavat edelleen naisen ykköspaikalle ja kun vielä sattuu olemaan oikea jäsenkirja ja tomera nainen. Siinä säästetäänkin kun Lappia maksaa puolet palkasta. Kaikki pärjää.

    Äänestä

  • Pohjoisruotsi kirjoitti:

    Totuuahan on,jos Lappia loppuu tässä kylässä ei ole mitään,kaikki loppuu. Ei kunta elä jollakin eläkeläisellä ja erityistavustajalla,ei ei varmasti. Jos ei ole yrittäjiä ei ole ihmisiä ja ei niitä avustajia tarvita. Muonio ei elä alkutuotannolla eikä virkamiehillä. Nyt järki käteen ja se kateus ja katkeruus pois kunnan päättäjiltä ja virkaa tekeviltä. Jos yritystoiminta loppuu,loppu paksuperseiltäkin leipä.

    Tuo on kyllä totta.

    Muoniosta ei kestä loppua Lappia eikä mikään yritys tai toiminto.

    Näkeehän sen, kun loppui R ja vaatekauppa, koko Erkinkulman seutu on hyvin kuollutta. Ennen siinä oli elämää.

    Kolströmkin on kesällä kiinni. Ennen sielläkin pyöriskeli kaikenlaista kalamiestä ja erämiestä ja vähän turisteja.

    Äänestä

  • Fiftysixtywinner kirjoitti:

    Kovasti tuolla kylän parlamentissa on vahva tieto siitä että Lappian johtajasta tullee uusi kunnanjohtaja. Keskustavoimat haluavat edelleen naisen ykköspaikalle ja kun vielä sattuu olemaan oikea jäsenkirja ja tomera nainen. Siinä säästetäänkin kun Lappia maksaa puolet palkasta. Kaikki pärjää.

    No tuo olis kyllä tosi viisas valinta. Ihan oikeasti se säästäisi paljon euroja eikä varmaan huonommassa jamassa olisi asiat tällä mallilla. Olisi pysyvä johtaja eikä tarvisi aina parin vuoden välillä olla hakemassa uutta.Kylli-täti kehiin vaan.

    Äänestä

  • Onmeillähauskatäti kirjoitti:

    No tuo olis kyllä tosi viisas valinta. Ihan oikeasti se säästäisi paljon euroja eikä varmaan huonommassa jamassa olisi asiat tällä mallilla. Olisi pysyvä johtaja eikä tarvisi aina parin vuoden välillä olla hakemassa uutta.Kylli-täti kehiin vaan.

    Eikö ole jo eläkemummo? Jäis lyhyeksi johtajuus, taas!

    Äänestä

  • Kylläonlaskutaitohukassa kirjoitti:

    Tähän juttuun kirjoittaneet eivät opetelleet sitä ojalanlaskuoppiakaan kuin alkulehdet!
    Mietippä kenen käsiin se paska sitten. Ei kai iänkaiken montakymmentä vuotta voi
    kouluttaa eräoppaita puolisoiksi muoniolaisille oikein koulun kautta.
    Kyllä ne jo riittää! Moniko on niistä siinä hommassa? Ei nyt äkkiä tule yhtään mieleen.

    Voihan niistä tulla poropaimenia.

    Äänestä

Julkisen arvonannon perusteista annetun (1215/1999 lain mukaan säädetään arvonimien myöntämisen ja peruuttamisen edellytyksistä. Esim.kunnallisneuvoksen arvonimi voidaan hakemuksesta peruuttaa ,jos arvonimen myöntämiseen käytetyt perustelut eivät vastaa enää arvonimen käyttämisen edelletyksiä. Arvonimen saajan edellytykset toimia arvonimen arvoisesti voivat oleellisesti heiketä,siksi lainsäätäjä on huomioinut myös peruuttamisen mahdollisuuden.

Äänestä
  • Tulee heti mieleen yksi. Käytös ollut sitä luokkaa ettei sitä ei olisi pitänyt edes antaa.
    Pois joutas ottaa koko kuvatukselta edellisen perusteella.

    Äänestä

  • Kyllä neuvos on neuvos ja kateelliset kateellisia. Näin se menneee.

    Äänestä

  • Neuvoksen arvonimi on haettavissa, mutta ei helposti saatavissa. Se pitää ansaita. Sitä ei kukaan ano itse, vaan pitää olla paljon arvostettuja ja näkyviä taustavoimia. Perustelut pitää olla kovat ja kestävät. Toteaan siis, että sitä ei kaikille anneta, vaikka anottaisiin.

    Tiedän, koska olen nähnyt erään arvonimihakemuksen aineiston, miten vaikea arvonimeä on saada. Sen hakeminen vaatii anojilta paljon työtä ja vaivaa sen lisäksi, mitä arvonimen saaja on tehnyt ja hankkinut ansioita.

    Kaikilla, joilla on joku arvonimi, ovat sen ansainneet. Se ei tule noin vain kuin "Manulle illallinen".

    Äänestä

  • arvonimiansaittava kirjoitti:

    Neuvoksen arvonimi on haettavissa, mutta ei helposti saatavissa. Se pitää ansaita. Sitä ei kukaan ano itse, vaan pitää olla paljon arvostettuja ja näkyviä taustavoimia. Perustelut pitää olla kovat ja kestävät. Toteaan siis, että sitä ei kaikille anneta, vaikka anottaisiin.

    Tiedän, koska olen nähnyt erään arvonimihakemuksen aineiston, miten vaikea arvonimeä on saada. Sen hakeminen vaatii anojilta paljon työtä ja vaivaa sen lisäksi, mitä arvonimen saaja on tehnyt ja hankkinut ansioita.

    Kaikilla, joilla on joku arvonimi, ovat sen ansainneet. Se ei tule noin vain kuin "Manulle illallinen".

    Ei nyt ihan noin mene kuin kirjoitat!
    "Hyvätkaverit" rustaa sen tuon tuosta ja sen tiedät sinäkin. Malliin kun olet hakemasa mknulle tuota arvonimeä, niin minä hjelpin sinua taas sitten tuossa asiassa. Suuri osa menee juuri näin. Osa menee oikeesti oikein, mutta muoniolaisittain epäilen vahvasti.
    Vähänhän täytyy itse maksaakkin! Muonion kunta tainnut kyllä maksaakkin verotuloillaan.
    Tiedän muutamia jotka eivät halunneet ottaa itselle tulevaa arvonimeä eikämaksaa siitä penniäkään. On niitä semmoisiakin arvonimensaajia olemassa.

    Äänestä

  • Oletkoansainnutarvon kirjoitti:

    Ei muuten käy niin, että itse maksat. Maksaja täytyy löytyä muualta ja maksajayhteisön täytyy antaa kirjallinen sitoumus mahdollisesti tulevan arvonimen leimamerkkimaksuista. Ne ovat nimittäin presidentin avoimessa kirjeessä olevia leimamerkkimaksuja.

    Et muutenkaan voi itse hakea itsellesi tuota arvonimeä.

    Saattaa olla, että jollekin jää anomatta arvonimi, kun ei löydy maksajatahoja tai ei löydy sitoumuksen antajaa.

    Muistankin erään kirkkoherran. Hänelle oli haettu kirkkoherravuosien täyttyessä rovastin arvonimeä ja hän ei olisi sitä halunnut. Oli sanonut, että hän haluaa olla kirkkoherra ei rovasti. Arvonimi tuli ja hän joutu siitä itsekkin jotain maksamaan. Ei tykännyt oli loppuun saakka kirkkoherra.
    Häntä kunnioitettiin ilman rovastin titteliäkin ja vielä ehkä enemmän kuin ennen rovastin arvon antamista.

    Äänestä

  • Ei saatua arvonimeä tarvitse käyttää eikä kukaan voi asianomaista pakottaa maksamaan.

    Äänestä

  • arvonimivapaaehtoinen kirjoitti:

    Ei saatua arvonimeä tarvitse käyttää eikä kukaan voi asianomaista pakottaa maksamaan.

    Niin ja "rovasti" on arvonimi eli se voi olla kirkkoherralla, kappalaisella ja kenellä tahansa tietyt kriteerit täyttävällä papilla.

    "Kirkkoherra" on virka eikä arvonimi. Se on kaksi eri asiaa. Seurakunnan johtajan virkanimike on siis "kirkkoherra".

    Äänestä

  • arvonimiansaittava kirjoitti:

    Ei muuten käy niin, että itse maksat. Maksaja täytyy löytyä muualta ja maksajayhteisön täytyy antaa kirjallinen sitoumus mahdollisesti tulevan arvonimen leimamerkkimaksuista. Ne ovat nimittäin presidentin avoimessa kirjeessä olevia leimamerkkimaksuja.

    Et muutenkaan voi itse hakea itsellesi tuota arvonimeä.

    Saattaa olla, että jollekin jää anomatta arvonimi, kun ei löydy maksajatahoja tai ei löydy sitoumuksen antajaa.

    Tuo arvonimen leimavero on sen verran suuri, että se saattaa olla este turhille arvonimihakemuksille. Muutenhan niitä haettaisiin hetken mielijohteesta sellaisillekin, jotka ei ehkä oikein ansaitsikaan.

    Äänestä

  • käsitteetoikein kirjoitti:

    Niin ja "rovasti" on arvonimi eli se voi olla kirkkoherralla, kappalaisella ja kenellä tahansa tietyt kriteerit täyttävällä papilla.

    "Kirkkoherra" on virka eikä arvonimi. Se on kaksi eri asiaa. Seurakunnan johtajan virkanimike on siis "kirkkoherra".

    Kirkkoherra ei muutu rovastiksi ennekö tarpeeksi monta vuotta on toiminut yksipappisena kirkkoherrana.
    Eikä sitä rovastin arvonimeä annetä kepulikonsteilla eikä kaverinimikeräyksellä. Kappalainen on kappalainen ja apupappi apupappi. Kappalaiset hakevat kyllä kirkkoherran virkoja.

    Äänestä

No Mites sille keskus keittiölle sitte kävi,tehjäänkö se ammattikoulule?

Äänestä
  • Niin ja kuas se sitte tullee meile kunnanjohtajaksi. Soon aika tärkeä homma.

    Äänestä

  • Paikallinen tiedon välittäjä Luoteis-Lappi on ollut esikuvanaYleisradiolle,mitä kuntalaisille kerrotaan ja mistä saa kertoa kun kyse on valtaapitävistä Muoniossa. Tyylilleen uskollisena lehden kuva valtuuston kokouksesta, jolla luodaan myytti (very importtant person) ,erittäin tärkeästä henkilöstä Muonion politiikassa. Lehden arkistoista löytyy varmaan täydellisyyttä hipova valokuva albumi kuvan etualalla olevasta valtuutetusta. Kokouksen uutisointi oli silkkihansikkain tehtyä journalismia josta puuttui täysin merkittävien käsittelyssä olleiden asioiden syvempi uutisointi.Paikallislehdenkin on syytä muistaa että heidän päämiehensä ovat lukijat.Jos toimittaja leipiintyy työhönsä ja lainaa jutuissaan vain pitkään vallassa olleiden mielipiteitä on syytä katsoa peiliin.Joskus on vaan toimittajienki käytävä penkomassa sontatunkiota,jopa luottovaltuutettujensa asioita,jotta luottamus säilyisi. Nyt luottamus on katkola.

    Äänestä

  • ylenjääskeläiskä kirjoitti:

    Paikallinen tiedon välittäjä Luoteis-Lappi on ollut esikuvanaYleisradiolle,mitä kuntalaisille kerrotaan ja mistä saa kertoa kun kyse on valtaapitävistä Muoniossa. Tyylilleen uskollisena lehden kuva valtuuston kokouksesta, jolla luodaan myytti (very importtant person) ,erittäin tärkeästä henkilöstä Muonion politiikassa. Lehden arkistoista löytyy varmaan täydellisyyttä hipova valokuva albumi kuvan etualalla olevasta valtuutetusta. Kokouksen uutisointi oli silkkihansikkain tehtyä journalismia josta puuttui täysin merkittävien käsittelyssä olleiden asioiden syvempi uutisointi.Paikallislehdenkin on syytä muistaa että heidän päämiehensä ovat lukijat.Jos toimittaja leipiintyy työhönsä ja lainaa jutuissaan vain pitkään vallassa olleiden mielipiteitä on syytä katsoa peiliin.Joskus on vaan toimittajienki käytävä penkomassa sontatunkiota,jopa luottovaltuutettujensa asioita,jotta luottamus säilyisi. Nyt luottamus on katkola.

    Tämä sontatunkion kaivelu on ainakin pari vuotta riehunut Muonion palstoilla silmittömän raivon vallassa. On otettu eräs henkilö Muoniosta ja kaadettu törkyä hänen niskaansa, jumalallisena viisautena.
    Nautintaoikeus on tämän päivän armotonta oikeutta. Nautintaoikeuksia on monenlaisia, esimerkki ikävimmistä nautintaoikeuksista on lesken perintötilaan tunkeutuminen ja sillä tavalla lesken sanankäyttöoikeuden riistäminen itselleen, tietysti perusteluna ajatus että leski on kykenemätön puolustamaan sanankäyttöoikeuttaan kun miehensä ei enää leskeä pysty ohjaamaan.

    Muoniolaiset, katsokaa ympärillenne ja miettikää kuka siellä ratsastaa lesken sanankäyttöoikeudella.
    Onko jo aika ryhdistäytyä ja katsoa miten me itsekukin kohtelemme lähimmäisiämme.

    Mukavaa, että joku muukin on huomannut saman asian. Toimittajan linssissä joku vika. Typerämpää kuvaa ei juuri ole voinut ottaa valtuuston kokouksesta. Kyllä oli taas siunattua ettei nuita peikkoja kuvata muidenkin katseltaviksi. Oli taas laskelmat tehty "hyvin" keskuskeittiön siirrosta. En usko pätkääkään siitä tekstistä ja niiden tyhjänpäiväisten valtuutettujen sanomisista. Pitäisi uskaltaa näyttää ja jäättää erivä mielipide. On sentään joku rohkea. Taas näkyi sossujen typeryys. Olisitte hakeneet samanmielisiä ja kaataneet päätöksen. Kuka taas on luvannut maat ja taivaat, Kyllitäti voi rauhassa huseerata ja keittiö siirty sinne. Voi itku tätä pöljien sakkia. Eikö ne näe missä mennään. Toivotavasti suurinosa valtuutetuista tippuu pois tai älyää jäädä pois. Pöljyys on jo käsin kosketeltavaa Muonion päättäjissä. Joo joo miehiä oli taas kehissä. Asialistat avattiin juuri ennen kokousta. Olisi kyselty ja mietitty ensin. Tai sitten oltu täysin hiljaa, että näyttäis viisaammalta.
    Eikö toimittajat tiedä Muoniosta muita joista kirjoittaa kuin mylkyri ja huutaja ?

    Äänestä

  • Kylläolitaaskokous kirjoitti:

    Hyvä että vihakirjoittelun lähteet paljastuvat, näin me pikkuhiljaa saamme avartuvan näkymän vihakirjoittajien sieluun.

    Äänestä

  • sontaluukusta kirjoitti:

    Tämä sontatunkion kaivelu on ainakin pari vuotta riehunut Muonion palstoilla silmittömän raivon vallassa. On otettu eräs henkilö Muoniosta ja kaadettu törkyä hänen niskaansa, jumalallisena viisautena.
    Nautintaoikeus on tämän päivän armotonta oikeutta. Nautintaoikeuksia on monenlaisia, esimerkki ikävimmistä nautintaoikeuksista on lesken perintötilaan tunkeutuminen ja sillä tavalla lesken sanankäyttöoikeuden riistäminen itselleen, tietysti perusteluna ajatus että leski on kykenemätön puolustamaan sanankäyttöoikeuttaan kun miehensä ei enää leskeä pysty ohjaamaan.

    Muoniolaiset, katsokaa ympärillenne ja miettikää kuka siellä ratsastaa lesken sanankäyttöoikeudella.
    Onko jo aika ryhdistäytyä ja katsoa miten me itsekukin kohtelemme lähimmäisiämme.

    Kuka pössö täälä kirjottaa leskistä? Lääkkeet taas pettäneet, vai?

    Äänestä

  • Mustatlesketkirjoittaa kirjoitti:

    Kuka pössö täälä kirjottaa leskistä? Lääkkeet taas pettäneet, vai?

    Jaa, Muoniossa ei enää vanhat miehet kuolekaan. Lääkkeistäkö, onhan sitten ikuisen elämän lääkitys kunnossa.

    Äänestä

Hyvinhän tuota taloutta on hoidettu nytkin. Kyläkuvasta näkee, että on alan ammattilaiset hoitamassa asioita. Visioita ja suunnitelmia on ja kylän raitti kukoistaa. Näkee, että on satsattu tulevaisuuteen. Ehkä liikaakin?

Äänestä
  • Virkeakunta taitaa kirjoittaa väärän kunnan sivuille.
    Kyläkuvalle ei ole tehty vuosikausiin yhtään mitään. Koko Lapinläänin rumin kylä on Muonion kirkonkylä.
    Mallia voisi otta Ylitorniosta ja Pellosta. Kolari samaa linjaa kuin Muonio.

    Äänestä

Uskomatonta huopaamista ja soutamista kunnan päätöksenteossa. Toimistosihteerin paikka päätettiin laittaa hakuun ja sitten se päätettiinkiin jättää täyttämättä. Siinä välissä paikka ehti olla yleisessä haussa ja haku- ja valintaprosessi käynnissä. Eipä antane kovinkaan hyvää kuvaa päättäjien tavasta hoitaa asioita!

Äänestä
  • Muoniossa varmaan virkamiehetkin pelkäävät ja varovat sitä tahoa joka johtaa netissä vihakirjoittelua. Lakitoimiston suojassa kärkkyvä vihakirjoittaja lamauttaa.

    Äänestä

  • Luoteis-Lapin mukaan kyse oli hallintosihteerin palkkaamisesta. Jos varoja ei ole vielä budjetissa, niin eihän hakuakaan ole voinut olla. Toisaalta ei myöskään tarvita mitään särkymävaraa. Sitä on kunnassa ollut jo riittämiin. Uudet ohjelmat mahdollistavat tehokkaamman toiminnan ja mitoituksen. Ei mikään yritys kannata, jos varalta pidetään väkeä. Ja kyllä kunta on samalla tavalla yritys, jonka tulot täytyy riittää kattamaan menot.

    Äänestä

  • Kyllä se toimistosihteerin paikka on ollut MOL:in sivuilla auki, ja aikaisemmista kunnanhallituksen pöytäkirjoista näkyy, että päätös palkkaamisesta on tehty.

    Äänestä

  • Sanokaa mihin te niitä sihteerejä ja kouluavustajia tarvitte??

    Äänestä

  • Ei kirjoittaja ottanut kantaa siihen, tarvitaanko heitä vai ei, vaan kritisoi asian käsittelytapaa.

    Äänestä

Ehdokkaaksi? Tervemenoa kuntavaaliehdokkaaksi Muonion kuntaan, niin saamme sitten äänestäjinä arvioida teitä. Täällä on tosi hyviä vaalipuheita. Kuinka moni teistä kirjoittajista aikoo lähteä ehdokkaaksi? Jos siellä kerran kaikki tekevät aina niin vääriä päätöksiä, niin tyhjää te täällä huudatte keskenänne. Lähtekää tuohon leikkiin mukaan, niin saamme haukkua täällä sitten teitä seuraavalla kierroksella.

Äänestä

Muonioooo ohoi mites Tuomaanpalon tonttivaraukset,montako on? Enemmän rahaa sinne meni kuin keskuskeittiöön,tärkeämpi? Syökööt eineksiä muonion sairaat ja koululaiset lappiassa, kun kaivurit vaan saavat maksajan kaivannoilleen.

Äänestä
  • Sehän se on tärkeintä ja oloksen herra pyssyy tyytyväisenä ja nuoleksii huuliaan. Taas tehtiin juuri niin kuin hän tahto. Makso mitä makso. Päässit juoksi naruissaan ja pyllisteli tänne ja kumarsi tuonne.

    Äänestä

  • Kaivurittyössä kirjoitti:

    Sehän se on tärkeintä ja oloksen herra pyssyy tyytyväisenä ja nuoleksii huuliaan. Taas tehtiin juuri niin kuin hän tahto. Makso mitä makso. Päässit juoksi naruissaan ja pyllisteli tänne ja kumarsi tuonne.

    Ilman+yllä+mainittua+herraa+Muonio+olisi+todella+takapajula+vielä+suurempine+työttömyyslukuineen.++Sitä+kai+siellä+toivotaankin.Moni+muu+pikkukunta+olisi+tyytyväinen+tuollaisista+yrittäjistä,+mutta+täällä+vaan+lyödään+kapuloita+rattaisiin+sen+kuin+ehditään.Me+kaikki+voimme+yrittää+samalla+tavalla,+mutta+kun+meistä+kaikista+eli+suurimmasta+osasta+ei+ole+siihen.++Meidän+on+vain+tunnustettava+tuo+tosiasia.++Se+ei+anna+oikeutusta+kadehtimiseenkaan,+mikä+on+useasti+taustalla.Sanot,+että+"makso+mitä+makso".++Kyseisen+herran+bisnekset+kyllä+tuovat+eri+tavoin+Muonioon+veroina+tuollaiset+summat+moninkertaisesti+takaisin+ja+antaa+työtä.++Tosiasiassa+muoniolaiset+veronmaksajat+eivät+itse+pysty+maksamaan+muitakaan+kuluja+vaan+valtiolta+tulee+suurin+osa.++Harvat+muoniolaiset+kuuluvat+siihen+valtakunnan+kymmenykseen+joka+tosiassa+maksaa+70+%+kaikista+veroista.++Joten,+en+viitsi+muoniolaisena+juuri+aukoa+tuosta+asiasta+päätäni.++Itse+kun+kuulun+tuohon+vähän+veroja+maksavaan+porukkaan.Tiedän+jo+mitä+tuohon+edelliseen+sanotaan.++"Joo,+se+on+vain+sesonkiluontoista+ja+etelästä+tuohan+henkilökunta."++Hyvä,+kun+on+edes+sesonkiluoteista+ja+varmasti+paikkakunnalta+palkattaisiin+kaikki,+jos+vain+on+ammattitaitoista+henkilökuntaa+saatavissa.++Näinhän+se+menee+joka+paikassa.

    Äänestä

  • maksaakukamaksaa kirjoitti:

    Maksaakukamaksaa sekotti asiat taas.Kyse oli että keskuskeittiölle ei löydy rahaa mutta Tuomaanpalon kaivureille kyllä.Nimimerkki alko höpiseen "yllä mainitusta herrasta"
    Huomaa helposti kenen asialla on,vaikka muuten näkymätön onkin tuo.

    Äänestä

  • maksaamukamaksaa kirjoitti:

    Onneksi aika moni näkee rivien välistä kuka kirjoittelee ja mitkä tavoitteet kullakin.

    Pitääkö sinne muka olla jouko ammatikin, että saa ajaa autoa? Eihä se sitte ole kumma, että sielä on niin vähä muoniolaisia. Nuoret kollit ajaa vaikka ilmaseksi.

    Äänestä

  • rantalaaaa kirjoitti:

    Onneksi aika moni näkee rivien välistä kuka kirjoittelee ja mitkä tavoitteet kullakin.

    Kukaseon? Mie haluan tietää. Hyvä kirjottaja.Saanu monet hikkeentymään.

    Äänestä

  • maksaakukamaksaa kirjoitti:

    Ilman+yllä+mainittua+herraa+Muonio+olisi+todella+takapajula+vielä+suurempine+työttömyyslukuineen.++Sitä+kai+siellä+toivotaankin.Moni+muu+pikkukunta+olisi+tyytyväinen+tuollaisista+yrittäjistä,+mutta+täällä+vaan+lyödään+kapuloita+rattaisiin+sen+kuin+ehditään.Me+kaikki+voimme+yrittää+samalla+tavalla,+mutta+kun+meistä+kaikista+eli+suurimmasta+osasta+ei+ole+siihen.++Meidän+on+vain+tunnustettava+tuo+tosiasia.++Se+ei+anna+oikeutusta+kadehtimiseenkaan,+mikä+on+useasti+taustalla.Sanot,+että+"makso+mitä+makso".++Kyseisen+herran+bisnekset+kyllä+tuovat+eri+tavoin+Muonioon+veroina+tuollaiset+summat+moninkertaisesti+takaisin+ja+antaa+työtä.++Tosiasiassa+muoniolaiset+veronmaksajat+eivät+itse+pysty+maksamaan+muitakaan+kuluja+vaan+valtiolta+tulee+suurin+osa.++Harvat+muoniolaiset+kuuluvat+siihen+valtakunnan+kymmenykseen+joka+tosiassa+maksaa+70+%+kaikista+veroista.++Joten,+en+viitsi+muoniolaisena+juuri+aukoa+tuosta+asiasta+päätäni.++Itse+kun+kuulun+tuohon+vähän+veroja+maksavaan+porukkaan.Tiedän+jo+mitä+tuohon+edelliseen+sanotaan.++"Joo,+se+on+vain+sesonkiluontoista+ja+etelästä+tuohan+henkilökunta."++Hyvä,+kun+on+edes+sesonkiluoteista+ja+varmasti+paikkakunnalta+palkattaisiin+kaikki,+jos+vain+on+ammattitaitoista+henkilökuntaa+saatavissa.++Näinhän+se+menee+joka+paikassa.

    Niin totta, mitä kirjoitat. Luulenpa, että Muonion työttömyystilastot ovat taas talvikaudella kaunistuneet huomattavasti. Töitä taitaa olla kaikille sitä tosissaan haluaville.

    Äänestä

  • rantalaaaa kirjoitti:

    Onneksi aika moni näkee rivien välistä kuka kirjoittelee ja mitkä tavoitteet kullakin.

    Ei mulla ole kuule mithään tavoitheita. Seku kirjottelen niinku muukki. En sekota asioita ja olen kyllä aika monesta asiasta perilä, vaikka olenkin pienitulonen ja pienen veron maksaja. Seuraan kuiteski asioita aika tarkhaan.

    Vaikka olen vain pieneläjä, olen kuitenki yrittäjien puolella. Yritystoiminnalla tämä maa piethän pystössä eikä tyhjää ruikuttamalla.

    Äänestä

  • maksaamukamaksaa kirjoitti:

    Maksaakukamaksaa sekotti asiat taas.Kyse oli että keskuskeittiölle ei löydy rahaa mutta Tuomaanpalon kaivureille kyllä.Nimimerkki alko höpiseen "yllä mainitusta herrasta"
    Huomaa helposti kenen asialla on,vaikka muuten näkymätön onkin tuo.

    En ole muuten kenenkhään yrityksen asialla. Kirjotan vain omia näkemyksiä ja ne ovat yrittäjäystävällisiä. Jos yrittäjillä on hommia eli asiakhaita jokka tarttee palveluita ja tuotheita, on sitten töitäki ihmisille, muodossa tai toisessa. Eikö se näin ole.

    Ei tartte olla kenenkhään puolella eikä kethän vastaan, jos kirjottaa tämmösiä mielipitheitä.

    Äänestä

En sekoita asioita. Keskuskeittiöasia on eri asia. Keittopaikkahan löytyi Lappialta, eikö se menny niin. Sehän oli halvin vaihtoehto. Näin ovat ammatti-ihmiset laskenheet. Näin saahan Lappia sitoutettua tänne. Täälä ei ole vara menettää mithään.

On aivan sama, kuka mie olen. Ei näistä kannata kenenkhään hikkeentyä. Ei nämä asiat ole niin vakavia. Suurin osa maksajista löytyy muualta Suomea.

JOULURAUHAA!

Äänestä

Ei ollut ollenkkan halvin.Keittiö jää lappialle.ja Muonio maksaa vuokrana yli puoli miljoonaa kun oman maksamisen jälkeen keittiö jäisi omaksi Muoniolle.on siinä suuri ero.Koululle vaan uusi keittiö.

Äänestä
  • Saattaa vaikuttaa Lappian pysymiseen täällä.

    Vaatii se omakin keittiö remonttia aina välillä.

    Äänestä

  • Kalkulaattori esiin,joka väittää lappiaan sijoitusta edulliseksi. Itse en omaa keittiötäni laittaisi toisen kiinteistöön,kokkausoikeus 10 vuodeksi ja sitten alkaa rahastus. Neuvoksen suunnitelmat voi tunkea p............n. Älytttömiä juttuja kehitelty ja hyväksi käytetty edellisen johtajan alavireisyyttä.

    Äänestä

  • kinkkinenjuttu kirjoitti:

    Saattaa vaikuttaa Lappian pysymiseen täällä.

    Vaatii se omakin keittiö remonttia aina välillä.

    Joo jos lappian toiminta loppuu,entäs sitten? Ja onhan tuota rahaa kylvetty ympäri maakuntaa vuosikausia.

    Äänestä

  • kaikulattori kirjoitti:

    Kalkulaattori esiin,joka väittää lappiaan sijoitusta edulliseksi. Itse en omaa keittiötäni laittaisi toisen kiinteistöön,kokkausoikeus 10 vuodeksi ja sitten alkaa rahastus. Neuvoksen suunnitelmat voi tunkea p............n. Älytttömiä juttuja kehitelty ja hyväksi käytetty edellisen johtajan alavireisyyttä.

    Oi sinä kalkulaattori miten oikeassa oletkaan se per.....leen neuvos taas siellä vauhissa. Kusettaa silmään taas niitä jotka kiitosvelassa taas jostaki järjestelystä.
    Kielaki paskapaikkana suossa olisi ollut omassa kiinteistössä, kun ei sitä kukaan osta.
    Kyllä loppuki äly tippunut päättäjiltä. Laittaa ny oma keittiö toisen kiinteistöön. Halvemmaksi olis tullut tehä siipi yläkoululle ja siihe nykyaikainen keittö, joka palvelisi sitten uutta hyvinvointikeskustaki. Entä jos se Lappia loppuuki kahen vuoen päästä ja myypi jollekki koko paskan! Keitetäänkö sitten pihalla koassa! Vai mite se neuvos olikaan asian järkeillyt?

    Äänestä

  • Neuvosjovaariksi kirjoitti:

    Mikä se hiertää, ko pittää neuvosta aina haukkua.

    On muitaki, jokka on ollu sitä mieltä, että keittiö Lappihaan. Temokratia on puhunu ja pulinat pois.

    Oikeastaan siinä tuliki hyvä itea. "Keitetäänkö sitten pihalla koassa!" Vielä huutomerkki perhään riemunkiljahuksesta. Sehän oliski ollut hyvä, jos olis j o nyt siirretty keskuskeittö kothaan. Olisi halvin homma kaikenkaikkihaan.

    Äänestä

  • Eikös se rahaministeri käynyt kuulemassa huolia. Kas kummaa valtuutetuilla oli ilves pääjuttu!!!! Eikö anna kuvan muoniolaisista,kukas on edes Ilvestä nähnyt luonnossa,häh!!! Antaa muutama eläin juosta vapaana ja keskitytään hoitamaan rapakunnossa olevaa taloutta. Onneksi Orpo on fiksu ministeri ja ymmärtää nämä huuliveikoitten höpinät.

    Äänestä

  • hyvinvälähti kirjoitti:

    Mikä se hiertää, ko pittää neuvosta aina haukkua.

    On muitaki, jokka on ollu sitä mieltä, että keittiö Lappihaan. Temokratia on puhunu ja pulinat pois.

    Oikeastaan siinä tuliki hyvä itea. "Keitetäänkö sitten pihalla koassa!" Vielä huutomerkki perhään riemunkiljahuksesta. Sehän oliski ollut hyvä, jos olis j o nyt siirretty keskuskeittö kothaan. Olisi halvin homma kaikenkaikkihaan.

    Et voi ees kuvitella kuinka monella on tukki hampaan raossa tätä neuvosta ees välähyksenä aivojen lokeroissa vilahtaessa. Sanat ees ei voi sitä ääneen sanoa sotkeentuu suu. Onneksi älyää kuulemma jäähä jo pois.

    Äänestä

  • rahaministerin toivois todellaki olevan fiksu mies ja ajatusten lukija ko sielä valtuutetut istu tuppisuuna niiko valtuustossaki . kauppinen puhu rautatiestä ja sitte ne ilvesjutut . siinäpä sitä ministerille tietoa kunnan taloustilanteesta

    Äänestä

  • kylläpä kirjoitti:

    rahaministerin toivois todellaki olevan fiksu mies ja ajatusten lukija ko sielä valtuutetut istu tuppisuuna niiko valtuustossaki . kauppinen puhu rautatiestä ja sitte ne ilvesjutut . siinäpä sitä ministerille tietoa kunnan taloustilanteesta

    Sehän hoiettiin muoniolaisittain! Oliko taas pahvimukit?
    Kuinka se kauppinen nyt virkisty, mutta taas väärästä asiasta.
    Naurettava tapaaminen.
    Eikö osattu mitään järkevää esittää tai kysyä? Eikö pidetty palaveria mitä ministerin kanssa keskustellaan ja laitettu tärkeysjärjestykseen?
    Mitähän ministeri ajatteli pois lähtiessään?
    Ilvesjutut hahaha haa kyllä oli taas ja tuppisuut rivissä hihihhii.. Itteäki alkaa vähitellen naurattaa nuo kunnan edustajien jutut!

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä,mitähän ministeri ajatteli paikallisten päättäjien huolista? Virallisissa tapaamisissa puhutaan asiaa,kunnan tulevaisuudesta! Minä kaipaan kunnalle johtajaa,oikeaa sellaista! Nyt hiiret hyppii pöydälle kun ei ole ollut johtajaa!

    Äänestä

  • Minulla ja varmasti monella muullakin on suuri huoli noista holtittomasti kesärenkailla ajavista rekoista ja teiden kunnossapidosta. Liippaavat läheltä toisiaan. Pitäisi tehdä pian jotain, ennen kuin pahempaa kuin tieltä suistumisia sattuu.

    Äänestä

  • kaikulattori kirjoitti:

    Kalkulaattori esiin,joka väittää lappiaan sijoitusta edulliseksi. Itse en omaa keittiötäni laittaisi toisen kiinteistöön,kokkausoikeus 10 vuodeksi ja sitten alkaa rahastus. Neuvoksen suunnitelmat voi tunkea p............n. Älytttömiä juttuja kehitelty ja hyväksi käytetty edellisen johtajan alavireisyyttä.

    No perkules jos jottain hämärää olisi niin kyllä valitus olis tehty. Kannattaa pysyy asiassa eikä täällä höpötellä.

    Äänestä

Se kävi kannustamassa alkamaan kokoomuksen ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Ei ollut vapaaehtoisia.

Äänestä
  • Jokos on pitkälä se Muonion kunnanhallituksen hajottaminen? Oiskasn yksi ainakin vahvasti jäävi.
    Istunut päättämässä keittiön siirtämisestä Lappian kokouksessa hallituksen edustajana. Sama ollut päättämässä kunnanhallituksessa ja ajanut samaa asiaa viime valtuustossa valtuuston jäsenenä. Kyllä neuvos on vain kerinny. Silti oli laskelmat hyvinkin vajavaiset. Kuka valtuustolaisista sai ne ennakkoon nähtäväksi ja tarkistettavaksi? Vai saiko kukaan?Olisiko tarkistamisen paikka? Meniköhän se päätös ihan lainmukaisesti.

    Äänestä

  • Junnauspolitiikkaa kirjoitti:

    Jokos on pitkälä se Muonion kunnanhallituksen hajottaminen? Oiskasn yksi ainakin vahvasti jäävi.
    Istunut päättämässä keittiön siirtämisestä Lappian kokouksessa hallituksen edustajana. Sama ollut päättämässä kunnanhallituksessa ja ajanut samaa asiaa viime valtuustossa valtuuston jäsenenä. Kyllä neuvos on vain kerinny. Silti oli laskelmat hyvinkin vajavaiset. Kuka valtuustolaisista sai ne ennakkoon nähtäväksi ja tarkistettavaksi? Vai saiko kukaan?Olisiko tarkistamisen paikka? Meniköhän se päätös ihan lainmukaisesti.

    valtuutetulla aina oikeus tutustua asioihin etukäteen ennen päätöksentekoa mutta sehän vaatis vähän aktiivisuutta mitä valtuutetuilla ei tahdo löytyä, jälkikäteen sitten ollaan niin viisaita

    Äänestä

  • junnauspoliitikolle kirjoitti:

    Laskelmia ei annettu valtuutetuille ennakkoon nähtäväksi.
    Keittiön siirto Lappiaan on ollut tarkoituksellista.
    Epäilen vahvasti laskelmia.

    Äänestä

  • junnauspoliitikolle kirjoitti:

    valtuutetulla aina oikeus tutustua asioihin etukäteen ennen päätöksentekoa mutta sehän vaatis vähän aktiivisuutta mitä valtuutetuilla ei tahdo löytyä, jälkikäteen sitten ollaan niin viisaita

    Näin kirjoittaa kandidaattina vanhuuseläkkeelle jäänyt toisten neuvoja.

    Äänestä

  • entinenoppilas kirjoitti:

    Kannattaa tarkastaa laskelmat pöytäkirjan papereista.
    Yläkoulun keittiö olis varma tullut halvemmaksi. Oma paikka ja paljo syöjiä jo omasta takkaa.
    Ketkut olheet asialla.

    Äänestä

  • entinenoppilas kirjoitti:

    Näin kirjoittaa kandidaattina vanhuuseläkkeelle jäänyt toisten neuvoja.

    Vanhuuseläkheelä olevat ei taija enhään jaksaa toisten asioita hoitaa.
    Keski-ikäset vielä ajassa kiini ja varhain eläkheele jäänheet.

    Äänestä

Ketjun aloittaja kyselee 11.12.16,edustavatko Muonion valtuutetut keskuskeittiöasiassa Muonion kuntaa vai Lappiaa. Pöytäkirja kertoo 12 valtuutetun edustaneen Lappiaa ja Muonion kuntaa 8 valtuutetun. Onko jotain hassua päätöksessä?

Äänestä
  • Edustaneen? Vai kannattaneen?

    Äänestä

Olisi,++hyvä+muistaa,+että+Muonio+omistaa+Lappian+Muonion+pisteestä+vain+17+%.++Muonion+kunta+maksaa+korvauksia+Lappialla+2016+vuodelta+noin+100+000+euroa++Lukion+käyttämistä+tiloista.+Vuodelta+2015+Muonion+kunta+maksoi+92+800+euroa.+Ei+ole+kumma,+että+joka+vuosi+otetaan+esille+miksi+lukio+on+yleensä+Lappian+tiloissa+miksi+ei+omissa+tai+siten+ei+lukiota+Muoniossa.+Lappialla+pyyhkii+ehkä+tänä+vuonna+Muoniossa+hyvin,+mutta+entä+ensi+vuonna?+Koska+tulee+loppu+niistä+koulutuksista+joita+Muoniossa+opetetaan.+Muualla+linjat+ovat+jotain+muuta+kuin+syrjäperän+Lappiassa.+Nythän+joka+toinen+muoniolainen+mies+tai+nainen+on+jo+eräopas.+Ei+kai+niitäkään+50+vuotta+täällä+kouluteta,+kun+työn+niistä+on+niin+harva+saanut.Koulutuskuntayhtymä+Lappia+on+aloittanut+yt-neuvottelut.+Tarpeettomiksi+tulleita+kiinteistöjä+on+myymättä+ja+vanhoja+keittiökoneita+ja+kattiloita+havitellaan+muoniolaisten++käyttöön+Lappian+keskuskeittiöön.Oliko+kahdellatoista+muoniolaisella+aivot+narikassa++päättäessään,+että+tehdäämpä+Lappialle+uusi+keittiö+ja+siirretäämpä+vain+9+muoniolaista+Lappiaan+keittelemään.+Korjataan+samalla+vuotavia+kattoja+ja+kosteusvaurioita.+Muuten+voi+tulla+fysioterapiassa+käyville+vedet+niskaan,+kun+Muonion+kunta++siirtää+toisesta+homepaikasta+toiseen+vuotavaan+paikkaan.Kiela+tuottaa+joka+ikinen+vuosi+Muonion+kunnalla+100+000+euroa+tappiota.++Siellä+toimivien+kahden++yritysten+tuoma+vuokra+ei+peitä+kuin+osan+rakennuksen+vuotuisista+kuluista.Sinne+olisi+hyvin+saatu+keskustaan+yhdeksän+asuntoa+vaikka+vanhuksille+tai+muille+tarvitsijoille+syrjäkylistä.+Nyt+siellä+asuu+aivan+muuta+väkeä.Yläkoulun++entisen+keskuskeittiön+kustannuksia+ei+edes+laskettu.Lappiaa+ajettiin+kuin+käärmettä+pyssyyn+ettei+valtuutossa+voinut+Hietala+antaa+puheenvuorojakaan+ettei+valmiiksi+ajettua+asiaa+olisi+vain+kaadettu.+Puhtainjauhoin+ei+olla+oltu+liikkeellä.

Äänestä
  • Mikä on se taho, mikä Muoniota kuppaa? Täytyy olla päätöksenteossa mukana.

    Äänestä

  • vääryyshäviääaina kirjoitti:

    Mikä on se taho, mikä Muoniota kuppaa? Täytyy olla päätöksenteossa mukana.

    Miten kuppaa, kerro tarkemmin.

    Äänestä

Otti niistä osa ainakin aivonsa narikasta ko lähti kotia. Mietti sielä uuestaan asiaa. Liian myöhään.

Äänestä

Hassuvaltuutettu kertoo ettei muoniolaiset ajaneet äänestäjiensä etua eikä kunnan etua. Ei ainakaan ne 12. Samalla aijoivat myllymatin etua. Käyttävät kai omia rahoja Lappian vuokrien maksuun seuraavat 10 vuotta, joka vuosi 36 000 euroa.

Äänestä
  • Löytyyköhän niiltä tyhjätaskuilta rahhaa ko tarve vaatii!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Omantunnonkysymys kirjoitti:

Pohdittavaa, edustavatko he maanantain kokouksessaan keskuskeittiön siirto asiassa Muonion kuntaa vai edustavatko Lappiaa Muonion valtuustossa.Valtuutetun mandaatti mahdollistaa vain Muonion kunnan edun ajamista asiassa.Nyt ollaan perusasioiden äärellä ja vaatii syvällistä pohdintaa valtuutetuilta. Hallituksen esityksen läpimeno mahdollistaa suoneen iskennän Muonion kuntaa kohtaan ja satojen tuhansien eurojen velkavankeuden 10 vuodeksi ,laskuttajana Lappia.Muonion kunnan ruokahuollon siirtyminen Lappialle pelottaa,onko seuraavat askelmerkit jo piirretty ja koko amiksen kiinteistö pakkosyödään,anteeksi ,pakkomyydään Muonion kunnalle? Veijareita,huijareita,onko heitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu