Pikkumiehen syndrooma on olemassa. Tunnen lyhyitä miehiä jonkin verran. Varmasti kaikilla koko vaikuttaa jotenkin itsetuntoon. Toiset heistä ovat enemmän sinut itsensä kanssa kuitenkin. Määrittelen pikkumieheksi alle 170cm miehen. Tuntemani pikkumiehet ja lyhyet miehet ovat 157-175cm. Lyhyt mies on mielestäni 170-175cm. Suurimmat itsetunto-ongelmat ovat olleet alle 160cm miehillä.
Ensinnäkin minusta on äärettömän surullista, jos joku ei ole hyväksynyt omaa kokoaan ja ulkonäköään, niitä Luojan meille antamia raameja. Ylipainoa ei tarvitse kenenkään hyväksyä, sille asialle voi ja pitääkin tehdä jotain (ns.terveyskysymys). Muun ulkonäön hyväksyminen kuuluu osana aikuiseksi kasvamista. On myös totta, että usein lyhyet miehet eivät ole naisten suosiossa eivätkä saa näin ollen "hyväksyntää" näiden taholta. Itsensä kuitenkin pitää hyväksyä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Vastenmieliseksi pikkumiehen tekee agressiivinen ja kiivas halu päteä ja kompensoida. Sitä munanjatketta yritetään saada esim. koulutuksella ja tutkinnoilla, vallalla tai rahalla. Pikkumiehet ovat usein myös suulaita ja sosiaalisia. Yleensä se ainainen äänessä olemisen tarve ja ystävien keräily palautuu juuri siihen pohjattomaan kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarpeeseen. Olen myös huomannut agressiivisen kilpailun (näkyy esim. matkimisena) kuuluvan joidenkin pikkumiesten vakiokäyttäytymiseen. Nämä piirteet tekevät pikkumiehestä todella vastenmielisen, vielä vastenmielisemmän kuin hänen ulkonäkönsä.
Minä en ottaisi pikkumiessyndroomasta kärsivää miestä koskaan. Sillä täytyy olla vaikutusta parisuhteeseen. Nainen voi pahimmassa tapauksessa tukea miestään kompensoinnissa, pätemisessä ja kilpailussa ja lähteä mukaan siihen, etenkin jos naisella itsellään on myös itsetunto-ongelmia. Yleensä itsetunnoltaan samankaltaiset ihmiset hakeutuvat keskenään parisuhteeseen.
Se on mielestäni surullista, jos joku ei ole normaalimittainen ja omaa keskiverto ulkonäköä ja että ihminen joutuu sen vuoksi kärsimään. Sitä ei kuitenkaan pidä ratkaista kiivaalla kompensoinnilla, pätemisellä ja kilpailulla vaan hyväksymällä itsensä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Pikkumiehen on aivan turha alkaa myöskään tavoittelemaan missi- tai mallityyppisiä naisia (eikä pidä muidenkaan miesten, jotka eivät itse täytä mallimittoja). Kyllähän niitä 150-155cm naisia löytyy vaikka ulkomailta alle 160cm miehille.. Mielestäni ihmiset jaetaan kauniisiin/komeisiin, tavallisen näköisiin ja keskivertoa vähemmän viehättäviin tai fyysisesti ei viehättäviin ihmisiin (en halua käyttää tässä yhteydessä sanaa ruma). Kannattaa tavoitella puolisoa siitä omasta kategoriasta. Itselleni parinvalinnassa merkitsee 40% persoona, luonne ja arvomaailma, 30% ulkonäkö, 30% älykkyys. Kaiken tulee tavallaan miellyttää.
Ensinnäkin minusta on äärettömän surullista, jos joku ei ole hyväksynyt omaa kokoaan ja ulkonäköään, niitä Luojan meille antamia raameja. Ylipainoa ei tarvitse kenenkään hyväksyä, sille asialle voi ja pitääkin tehdä jotain (ns.terveyskysymys). Muun ulkonäön hyväksyminen kuuluu osana aikuiseksi kasvamista. On myös totta, että usein lyhyet miehet eivät ole naisten suosiossa eivätkä saa näin ollen "hyväksyntää" näiden taholta. Itsensä kuitenkin pitää hyväksyä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Vastenmieliseksi pikkumiehen tekee agressiivinen ja kiivas halu päteä ja kompensoida. Sitä munanjatketta yritetään saada esim. koulutuksella ja tutkinnoilla, vallalla tai rahalla. Pikkumiehet ovat usein myös suulaita ja sosiaalisia. Yleensä se ainainen äänessä olemisen tarve ja ystävien keräily palautuu juuri siihen pohjattomaan kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarpeeseen. Olen myös huomannut agressiivisen kilpailun (näkyy esim. matkimisena) kuuluvan joidenkin pikkumiesten vakiokäyttäytymiseen. Nämä piirteet tekevät pikkumiehestä todella vastenmielisen, vielä vastenmielisemmän kuin hänen ulkonäkönsä.
Minä en ottaisi pikkumiessyndroomasta kärsivää miestä koskaan. Sillä täytyy olla vaikutusta parisuhteeseen. Nainen voi pahimmassa tapauksessa tukea miestään kompensoinnissa, pätemisessä ja kilpailussa ja lähteä mukaan siihen, etenkin jos naisella itsellään on myös itsetunto-ongelmia. Yleensä itsetunnoltaan samankaltaiset ihmiset hakeutuvat keskenään parisuhteeseen.
Se on mielestäni surullista, jos joku ei ole normaalimittainen ja omaa keskiverto ulkonäköä ja että ihminen joutuu sen vuoksi kärsimään. Sitä ei kuitenkaan pidä ratkaista kiivaalla kompensoinnilla, pätemisellä ja kilpailulla vaan hyväksymällä itsensä, vaikka muut eivät hyväksyisi. Pikkumiehen on aivan turha alkaa myöskään tavoittelemaan missi- tai mallityyppisiä naisia (eikä pidä muidenkaan miesten, jotka eivät itse täytä mallimittoja). Kyllähän niitä 150-155cm naisia löytyy vaikka ulkomailta alle 160cm miehille.. Mielestäni ihmiset jaetaan kauniisiin/komeisiin, tavallisen näköisiin ja keskivertoa vähemmän viehättäviin tai fyysisesti ei viehättäviin ihmisiin (en halua käyttää tässä yhteydessä sanaa ruma). Kannattaa tavoitella puolisoa siitä omasta kategoriasta. Itselleni parinvalinnassa merkitsee 40% persoona, luonne ja arvomaailma, 30% ulkonäkö, 30% älykkyys. Kaiken tulee tavallaan miellyttää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samat kuviot. Sinä saisit älykkyydestä, persoonasta ja luonteesta 0 pistettä, eli prosenteissahan tämä tekisi....nolla.
Itsekin tiedän tuollaisen pikkumiessyndroomasta kärsivän miehen. Eipä hän ainakaan nuorena juossut kuin luokan suosituimpien tyttöjen perässä (siinä tietenkään onnistumatta). Ja rehvastella ja esittää piti niin maan pirusti, että kaikkia muita alkoi jo pikkuhiljaa ärsyttää.
Tuskin olet itsekkään yli 180cm huippumalli, joten sinulle kuuluu pikkumies. Yksi kaverini on 165cm YTM ja hän sai pillua ekan kerran jo 11 vuotiaana ja tämän jälkeenkin on seurustellut itseään pidempien naisten kanssa.
Olen 174 cm joten minulle "kuuluu" (typerä termi muuten) ainakin 174 cm mies. Voisin ihan hyvin seurustella itseni pituisen kanssa, ja sehän olisi tasapuolistakin. Pikkumiehelle taas "kuuluu" pikkunainen.
Nyt joudun 167cm miehenä taputtamaan käsiäni yhteen tälle kirjoitukselle. Kun luin "olen 174cm...", oletin automaattisesti että 190cm mies olisi toiveena. Yleensä jos nainen on sentinkin yli keskipituinen, hän katsoo itsensä mallin mittaiseksi superpitkäksi naiseksi jolle kuuluu todella pitkä mies.
Ja tietysti:
- pitkät naiset haluavat pitkän miehen, koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä ja korkkarit
- lyhyet naiset haluavat pitkän miehen, koska vastakohdat täydentävät toisiaan eikä haluta lyhyitä lapsia
= mitä lyhyempi nainen, sitä suurempi pituusero on toiveena.
Sinulla on pituuden suhteen hyvin pullat uunissa, koska tutkitusti alle keskipituiset miehet ovat muita halukkaampia ottamaan itsensä pituisen naisen, ja toisaalta alle keskipituisilla miehillä on vähemmän kysyntää.
Kerran baarissa näin kun hyvin lyhyt mies supliikillaan näytti lumoavan naisen ja hetken päästä jo suutelivat intohimoisesti. tuo vaatii kovaa osaamista.
Läskit lyhyet ämmät eivät edelleenkään vakuuta eivätkä kyllä pitkät pyörylätkään.
Tottakai miesten kannattaa tavoitella missi ja mallityyppisiä naisia ennemmin kuin sinua, kaikilla rikkailla miehillä on missi ja mallityyppiset naiset vaikka itse ovat kaukana mallinmitoista, miehen tason kun ratkaisee raha ja status ja teidän naisten tason nuoruus ja kauneus, joita sinulla ei selvästikkään ole.
Nuo ulkonäköluokittelusi ovat muuten totuusarvoltaan samaa sarjaa Hitlerin rotuopin kanssa, hänelläkin oli tapana jakaa ihmiset eri ryhmiin ulkonäön mukaan. Olet siis rasisti.
Kaikenkokoiset miehet kilpailevat, hankkivat tutkintoja, statusta ja varallisuutta sekä pitävät itsestään meteliä. Jos mies ei tätä tee, hän putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle sekä pariutumis- että työmarkkinoilla. Tiedän tämän kokemuksesta, sillä olen syrjäytynyt mies, jonka mielestä mikään sellainen asia, josta täytyy kilpailla, ei ole tavoittelemisen arvoinen.
Mutta se ei oikeastaan liity tähän. Sen sijaan se liittyy, että juuri se sama päsmäröivä, ulospäinsuuntautunut ja kunnianhimoinen käyttäytyminen, joka pitkälle miehelle on pelkästään luontevaa ja ihailtavaa maskuliinisuutta, jostakin syystä muuttuukin lyhyen miehen kohdalla vain säälittäväksi pienikasvuisuuden kompensoinniksi.
Tekipä lyhyt mies mitä tahansa, hän ei voi voittaa.
Harvemmin ne pitkät ja komeat miehet pitävät itsestään meteliä.
Pitkien miesten kohdalla voimme tietysti — ja meidän pitäisikin — käyttää tuosta täsmälleen samasta käyttäytymismallista jotakin positiivisempaa kielikuvaa, kuten vaikkapa "ottaa luontaisen karismansa turvin tilanteen ohjat käsiinsä" ja säästää "metelin pitämisen" negatiiviset konnotaatiot vain pikkumiesten kritisoimiseen.
Tämä rationalisointihamsterin ajatus on vanha ja tuttu. Asiaan liittyy kaksi puolta:
1. Tutkitusti pitkä mies koetaan itsevarmemmaksi, älykkäämmäksi ja luotettavammaksi vaikkei käytöksessä olisi eroa. kts. nimim. Hämärän_rajoilta osuva kirjoitus.
2. Kun naisella on negatiivisia kokemuksia esim. lyhyestä, kokemattomasta tai ujosta miehestä (universaalisti ei-sytyttäviä ominaisuuksia)...ne yleistetään kaikkiin lyhyisiin/kokemattomiin/ujoihin miehiin.
"Minulla oli lyhyt/kokematon/ujo mies ja se osoittautui huonoksi, en enää ottaisi..."
Sen sijaan kun naisella on negatiivisia kokemuksia pitkien/kokeneiden/itsevarmojen miesten kanssa, niitä ei yleistetä koskemaan kaikkia pitkiä/kokeneita/itsevarmoja miehiä.
ps. ap voisi rehellisesti myöntää olevansa naisten klooniarmeijan jäsen joka biologisen vaistonsa ohjaamana haluaa pitkän miehen ja tässä yrittää rationalisoida valintansa vetoamalla lyhyiden miesten "luonteeseen".