Minulla on ollut onni rakastaa ja myös saada rakkautta. Menin naimisiin nuorena ja liittoni lapsettomuudesta huolimatta kesti yli 20 vuotta. Rakastin miestäni ja tunsin olevani rakastettu, kunnioitimme toisiamme niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Muistelen häntä edelleen erittäin paljon.
Eron jälkeen olin muutaman vuoden yksin.
Kohtasin toisen miehen elämääni. Myös hän rakasti minua omalla tavallaan ja niin myös minäkin tunsin rakkautta jälleen. Myös hän osasi kunnioittamisen taidon, mutta asioista puhuminen oli hänelle ehkä vaikeampaa. Tämäkin suhde kesti useampia vuosia. Häneen tiedän voivani aina luottaa apua tarvitessani ja muistelen häntä lämmöllä.
Nyt olen jälleen viettänyt aikaani yksin. Syyt kummankin liiton kariutumiseen ovat vain minun ja näiden miesten tiedossa.
Tänä jouluna olen ajatellut viettää aikaa jonkun ihanan, yksinäisen, pyyteettömän, hyväsydämisen vanhan mummon kanssa joka on aina tehnyt muille hyvää mutta nyt häntä ei kukaan muista.
Tietäisinpä vain mistä etsiä oikea mummo.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.