Kohtuuton vaatimusko ?

Surullinenjoulu

Pitkään kestäneiden tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen hedelmöityinkin luomusti. Raskaus ikävä kyllä todettiin kohdunulkoiseksi ja jouduttiin keskeyttämään viikolla 10. Lapsen isä, miesystäväni, petti minut tuollon kaikin mahdollisin tavoin. Hän ei halunnut kuulla asiasta, ei tukea minua, siitä ei saanut tehdä hänelle mitään ongelmaa. Hänen mielestään oli vain hyvä, että raskaus meni kesken, sillä jotain vikaahan lapsessa täytyi olla. Pari vuotta tapahtuman jälkeen kehtasi ripittää vielä minua ja ystävääni, jonka lapsi kuoli kohtuun ja joutui sen synnyttämään viikolla 22, kuinka onnettomia me olemme kun itkeskelemme näitä menetettyjä mahdollisuuksia, suremme enkelilapsia emmekä kuulemma pääse asiasta yli kuten pitäisi.

Kaikki tämä ravisteli kovasti suhdettamme ja kaiken kukkuraksi miesystäväni vielä meni ja petti minua ex-vaimonsa kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi aikuista lasta.

En tiedä, rakkausko voitti, vai usko ja toivo parempaan , mutta kivusta ja tuskasta huolimatta annoin vuosien myötä kaiken anteeksi ja olemme yrittäneet luoda näistä raunioista parempaa parisuhdetta.

Nyt kuitenkin tuntui taas siltä, että puukkoa tulee selkään eikä mies kykene kunnioittamaan tunteitani yhtään. Hän haluaa jouluna katsella aikuisten (25v) lastensa kanssa yhdessä vanhoja perhejouluvideoita ajalta kun oli vielä tämän exänsä kanssa naimisissa ja lapset olivat pieniä. Kaipaa kuulemma niin kovasti aikaa kun lapset olivat pieniä eikä ikinä enää tule niin hauskoja hetkiä elämässä, joten haluaisi niitä menneitä jouluja muistella lastensa kanssa.

Minä voin kuulemma tehdä muita asioita sillä aikaa, mennä vaikka lenkille. Olen yrittänyt kaikin keinoin selittää, miten minun joulufiilis ja fiilis ylipäätään on pilalla, jos hän näin haluaa toimia. Olen yrittänyt puhua siitä, miten haluaisin, että loisimme yhdessä uusia perinteitä, sen sijaan että velloo vanhoissa muistoissa lastensa kanssa katsellen kotivideoita , joissa tämä ex kenen kanssa minua petti, esiintyy. Hän kuulemma voisi luoda tästä perinteen , että aina jouluna katselisi jouluvideoita lasten kanssa ja muita videoita sitten muulloin.

Yritin selittää, että tuntuu kuin mikään ei riittäisi hälle. Että hänellä on kaksi tervettä lasta, iloitsisi siitä ja eläisi nykyhetkeä, mutta ei , hänen pitää muistella menneitä koska kaipaa niin sitä aikaa kun lapset olivat pieniä. Sanoin, että hän kääntää puukkoa haavassani, eikä kykene lainkaan asettumaan lapsettoman asemaan, mutta ei vaan ymmärrys riitä. Olen kuulemma hullu ja koko perheeni on hullu, jos minun tunteitani ymmärtää.

Olenko todella? Onko minun todella kaiken tapahtuneen jälkeen mahdotonta pyytää, että kunnioittaisi minua sen verran ja luopuisi omasta itsekkyydestään minun tunteideni takia ja antaisi videot lapsilleen katseltaviksi keskenään.

1

215

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oppeliini1

      Mies haluua muistella menneitä, silloin kun senaikainen perhe oli koossa ja pienokaiset suloisia. Siinä ei ole mitään outoa.
      Nyt asiat ovat muuttuneet. Sinä ja mies olette yhtä perhettä. Lapset tietenkin ovat osa miestä ja hänen elämäänsä, mutta tapa jolla hän mitätoi sinun menetystäsi ja tunteitasi , on todella moukkamaista.
      Olet esittänyt mieleipiteesi sen johdosta, mutta mies tekee aivan niinkuin haluaa. Joten; turha toivoa muuttumista sen taholta. Miehesi kuulostaa kovin yksinkertaiselta ja tunneälyltään vajavaiselta.

      Toivottavasti vaa'assa on tarpeeksi muita hyviä puolia kompensoidaakseen tasapainon. Muuten on todella vaikea ymmärtää miksi sinä valitset elää tuon tason ihmisen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1822
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      881
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      82
      655
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      99
      611
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      538
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      55
      527
    Aihe