Sinkkunaiset

Muonion sinkkunaiset on oksettavia, isot mahat paksut takapuolet. Sitte itketään että vaikka satais miehiä, jään sinkuksi. Miksiköhän?? Haistaan vanhalle tuhkakupille ja juodaan liikaa viinaa. Katsokaa peiliin! Yhtä epätoivoisia ku aikamiespojat, taitaa olla uus ihmisryhmä aikamiestytöt.
483230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Katkeruus paistaa läpi 🙄

Äänestä
  • Katkeruus??Olen vain sivusta seurannut ja näin todennut.

    Äänestä

Joka naisella on kuitenkin onneksi ihana pillu ja tissit.Se on helpottava tieto miehille.

Äänestä

Eikä ole!

Äänestä

Ronkelit runkkaa

Äänestä

ei vakoa valkkaa

Äänestä

Se on muuten totta, perse roikkuu ja tissit venyny niin,että mahan kohdalla heiluvat.
Todella aivan kamalan näköistä, ja sitten ne ei pidä liivejäkään enää.
Naama kun myrskyn merkki, ei hymyä ei meikkiä. Tukka puskettu visusti pipon alle, ja harmaantunut. Ja pukeutuminenkin tosi vanhan aikaista! Navettatakit nurkkaan.
NO, EI IHME, ETTEI TUURIA OLE MIESTEN SUHTEEN!
Ohje: -lenkille
- parturiin
- vaateostoksille
-kosmetologille
- lopulta hammaslääkärille,korjauttaa ja hankkia puuttuvat hampaat

No, maksaahan se tämäkin, mutta saat myös itselle hyvän mielen,
Näin minä tein ja en kadu!

Äänestä
  • Yksi unohtui,olut,olut,viini, viini.

    Äänestä

  • Jess olutvero laskee ja pyllyt levenee;)

    Äänestä

Muonion sinkkunaisille kyllä olut ja viini maistuu. Sitten ne toikkaroi pitkin kinoksia mustat ryysyt lumessa meikit poskilla ja itkee miksei löydy miestä

Äänestä
  • Entäs ne rouvat,,, tuskin sylkevät pulloon . Ei ne mitään Naantalin aurinkoja ole,hih,eikä fitnestytteliä.

    Äänestä

Hmm puhun nyt omasta puolestani vain mutta ookko aatellu että ittelleen pittää osata nauraa, vaikka satais miehiä niin oisin sinkku koska jos ei kolaha niin ei kolaha siitä se ainaki omalla kohala on kyse 😊
Sitä ei monikaan varattu ymmärrä että no miks et sitte vain ota jotaki, no eihän sole noin vain ottaa , jokainen meistä haluaa sitä tunnetta suhteessa eikä vain että kuhan nyt on joku.
Rauhaa ja rakkautta, hyvät uuet vuoet 😘

Äänestä
  • Lähtisjalatalta kirjoitit kivasti!
    Ei tietysti ole sama kenen kanssa yhteen mennään. Kyllä siinä täytyy olla molemmin puolin sitä jotain, jota muut ei ehkä näe.
    Itselle samoin kuin toisellekkin kolahti ja yhdessä oltu 43 vuotta.
    Onnellista Uutta Vuotta sinulle!

    Äänestä

Kuule, ne eivät osaa sanoa ei.

Äänestä

Muonion sinkku naiset ovat kauniita.

Äänestä

Mihin sinkkunaiset kokoontuu?

Äänestä

Even baariin tietenkin.

Äänestä

Eipäs yleistetä, ei net muonion sinkkunaiset kaikki yhestä muotista ole tehty. Mukavia ja ihan ok. näköisiä suurin osa. Muutaman kanssa voisi aivan hyvin jokusen vuoden elämästä viettää. Ja oikeastaan se on parempi keskittyä siihen, notta mitä siellä korvien välissä on.

Äänestä

No mitä siellä korvien välissä oikeen on. Itsestä räpsitään kuvia nettiin ja keikistellään. Kertoo paljon järjenjuoksusta...

Äänestä
  • Kuka niin tekee? Nuoret räpsii ja se sallitaan heille,mutta aikuiset on juttu eri.

    Äänestä

  • Facessa surkutellaan rakkauden perään....varsinki se yksi. Miten olis pikku riman lasku....ei ne prinssit oven taakse ole tulossa noin vain.

    Äänestä

  • Puhutaankohan samasta tyypistä.. miesasioissa epäonnistunu yh

    Äänestä

  • Plus monet monet muut

    Äänestä

  • Hyiolokhot kirjoitti:

    Puhutaankohan samasta tyypistä.. miesasioissa epäonnistunu yh

    Onhan se ikvää että pitää jo niinku tyrkyttää itteään.....voi sitä mies parkaa joka lankeaa siihen toivottomaan tapaukseen.

    Äänestä

  • Kyttää myös varattuja miehiä, naiset varokaa!

    Äänestä

  • Hyiolokhot kirjoitti:

    Kyttää myös varattuja miehiä, naiset varokaa!

    Tapauksen mutta sole kyllä kovin vanhakaan erityisesti vanhemmat kiinostaa

    Äänestä

  • Hyiolokhot kirjoitti:

    Puhutaankohan samasta tyypistä.. miesasioissa epäonnistunu yh

    Mitäs murehditte toisten asioista. Niitä on monta hyvää paljon parempaa kuin varatut. Ja sirompaa eikä mitään hehtaari pyllyä.

    Äänestä

Aikuiset tekee. Liki nelikymppiset. Ehkä kuvittelevat olevansa nuoria...

Äänestä

Nelikymppinen voi olla tosi WOW! jumppaa pari tuntia päivässä ja terhveellinen ruoka. sipsi suklaa olut netti löhö läsöttää

Äänestä
  • Mitä sanoo Kallu asiaan?

    Äänestä

Kallu on ollut pitkään hiljaa, oisko infulentsu kaatanut petiin.

Äänestä
  • Jos näin toipumista,hyvä huumori!

    Äänestä

Muonion sinkku uunoila on lättäjälka

Äänestä

Kyllä niitä muoniolaisia sinkkuja on facebookissa, jotka itkevät ku eivät saa miestä

Äänestä

Joo vaikka kuin räpsivät itestään kuvia kaiken kansan nähtäväksi...

Äänestä

on näköjään muonion uunoila myös lättäturpa

Äänestä

Justhin tänhään puhuttiinki kuinka muoniolaiset on ahasmielistä kansaa, kytätään ja arvostellaan muita, mutta miksi?
Mikäkhään pointti monissa näissä tämän kaltasissa aiheissa on?
Kaikki yrittäjät on paskoja, palvelut, työläiset, tiet, kunta, koirat, ladut, kelkkamessuilta ja sitte vielä yksittäisiä ihmisiä arvostellaan, ap:n pointti on selvästä tua nyt kaikille pikku vinkeillä selväksi että ketä hän tarkottaa.
Kannattaa vain varoa näin julkisissa keskusteluissa ettei kopsaha ommaan nilkkaan.
Eikö sulla rievulla ole kethään kaveria kelle voit tästäki asiasta narista?
Kun en ymmärrä jos itte olet varattu että miksi tämän naisen touhut sinua liikuttaa 🤔
Vai käyhäänkö me nyt sitte kaikki kyläläiset yksitellen tässä läpi?

Äänestä
  • Voi Herra jumala nuita pikku kylän juttuja tiiethään paremmin naapurin asiat ko omat.... onneks sieltä pääsi pois. Huh 😤

    Äänestä

Ihmiset provosoituko alottajan jutuista sehän sillä oli tarkoituskin että ihmiset alkaa huutelemaan mitä sylki suuhun tuo ja näin ollen onnistuu tehtävässään. Jokanen tietää omat tekemisensä

Äänestä

Hah! Eihän ne ole mithän ne Muonion sinkkunaiset, kauniita ja aikaansaavia, verrattuna Muonion sinkkumiehiin, jotka ei ossaa ku nenäänsä kaivaa ja ruikuttaa suomi24 kuinka oksettavia muut on kun eivät itse peiliä omista.

Äänestä

Miksikhän muonion sinkut miehet ja naiset ei mee kimppaan? Ei tarttis häiritä varattuja miehiä ja naisia

Äänestä
  • Tästä voisi viritellä juttua ku noihin lohiin ja koiriin kyllästytty. Tarinatädit ja sedät jatkakaa;)

    Äänestä

Kyllähän sielä Muoniossa niitä kauniita Ki yksilöitä on kaikki Me joskus lääkkeitä ollaan

Äänestä

Muonion sinkkunaiset on mukavia iloluonteisia naisia.älkääpä kajehtiko varatut tantat.

Äänestä
  • Tuliko siitä laihutuskerhosta mithään? Syksyllä ehotettiin mutta onnistuiko kerhoilu?

    Äänestä

Sutjakoita tyttäriä olhaan nyt!reenit oli kovat mutta kannatti.peltovuoman poromiehet kun juoksee meidän perässä nykyään.

Äänestä

Olen jopa järkyttynyt kirjoittelusta, kun naisten muotoja ja miten eri tavoin loukataan rumaksi ja epämuotoiseksi. Meistä jokaisella on syntyessään halut, että minusta tulee kaikin muodoin todella kaunis nainen ja kaikki miehet olisivat kiinnostuneita. Samoin miehet olisivat haluina syntyneet komeiksi mieheksi ja niin edelleen. Meistä yksikään ei voi päättää, minkälaisiksi olemme muodoiltaan syntyneet. Ei tule loukata ketään, koska eivät ole voineet päättää minkälaisena syntyi. Monelle ihmiselle voi olla hyvinkin raskasta elää, kun muotojaan loukataan, että on ruma lihava tai ruumiin rakenne muista poikkeava. Mainitun laista loukkaamista pidän täysin sopimattomana. Ihminen, kun se on puheissaan järkevä ja rakentava ja toisten kanssa hyvin toimeen tuleva, mainittu on juuri sitä usein suurta rakkautta. Tällöin unohdetaan ihmisen poikkeava rakenne ja useat eivät voi muodoilleen mitään. Usein miellyttävä käyttäytyminen tuo minulle ainakin naisessa ja pelkkä käyttäytyminen tuo tullessaan miellyttävää rakkautta, sekä eräät poikkeavat epämuotoisuudet siirtyvät sivuun.

Äänestä

tämä nille maittaa

🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺🍺

sitä kaatava kurkkuhun

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyiolokhot kirjoitti:

Muonion sinkkunaiset on oksettavia, isot mahat paksut takapuolet. Sitte itketään että vaikka satais miehiä, jään sinkuksi. Miksiköhän?? Haistaan vanhalle tuhkakupille ja juodaan liikaa viinaa. Katsokaa peiliin! Yhtä epätoivoisia ku aikamiespojat, taitaa olla uus ihmisryhmä aikamiestytöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu