Pikkukakkonen palstakiusauksen kohteena

exex/atn, Pertti/Setä ja muut ovat näemmä liittoutuneet joukolla yhtä vastaan.

Ei kovin reilua eikä kivaakaan joulun alla.

Kaikesta ei olla samaa mieltä mutta siitä en tykkää että yritetään estää toisia postaamasta ajatuksiaan, vaikkei niistä tykkäisikään.
39507
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Minä olen häntä aina kehunut.

Äänestä

Tässähän se nähdään, mihin asiat johtaa, kun vääränlainen mies uskaltaa olla oma itsensä. Koulukiusaajat keräävät possen ja alkavat tökkimään, kun toisen mielipiteet ja faktat eivät sovikaan omaan pirtaan.

Ei ihminen muutu mihinkään, samaa paskaa vuosisadasta toiseen. Pääasia, että pääse tunkion kukoksi. On se tunkio sitten kuinka pieni tahansa.

2Äänestä
  • "Tässähän se nähdään, mihin asiat johtaa, kun vääränlainen mies uskaltaa olla oma itsensä."

    Niinpä. (Siis SEKSIÄ saava Pertti-setä.)

    Äänestä

Kuole itsesääliin. Itse karkoititte eilen Mustan lesken, jonka kanssa minä olisin halunnut keskustella. Myös pertsaa savustetaan ulos, koska naiset tykkää..

3Äänestä
  • Ei kukaan ketään karkottanut.

    Mustaleski kirjoitti tänne aikaisemminkin, kyllä se tiesi että MAT-infoa tulee...sitähän se silloin viimeksi pyysikin.

    1Äänestä

Ei ole kiusaamista olla eri mieltä.

Mutta menee kiusaamisen puolelle, jos aggressiivisesti pakottaa omaa uskontoaan, poliittista kantaansa tai mielipidettään toisille. Pikkukakkonen vihaa naisia, ja muistaakin haukkua naiset joka viestissään. Ei niitä voi kieltää sen enempää kuin naisten elävältä keittämis-fantasioita tai Ikiksen lutkitteluja. Keskustelua tuosta paatoksellisesta saarnasta ei saa aikaiseksi, tuo on yksipuolista haukkumista Pikkukakkoselta. Tylsää ahdistavaa jankkaamista, mutta eihän kaikkea ole pakko lukea, täällä voi valita mitä lukee.

Äänestä
  • "Ei ole kiusaamista olla eri mieltä."

    Ei olekaan mutta kiusaamista on lähteä leimaamaan ihmisiä mielipiteidensä vuoksi:

    "...tai Ikiksen lutkitteluja"

    Hauskasti nuo lutkittelut tuntuu profiloituvan aina allekirjoittaneeseen vaikka aika moni muukin lutkittelee ja luulenpa että enemmänkin. Minun lutkitteluista ei oikeastaan voi loukkaantua kuin lutka joka tietää itsekin olevansa lutka. Tuosta sun kommentista vähän tuli myös tuo Tero mieleen:

    http://yle.fi/uutiset/3-9356986?origin=rss

    "Hän tarttui hyvinkin pieniin asioihin, joista sitten rupesi vaahtoamaan. Esimerkiksi, kun hänen kanssaan jutteli ja räpäytti liian monta kertaa silmiä, hän saattoi syyttää valehtelijaksi, Teron isä kertoo."

    Äänestä

Minä ainakin avasin oman ketjunkin pikkukakkosen elämäntehtävän täyttämistä varten, ihmettelen siksi mistä minua syytetään...

Äänestä

Ja sieltähän tulivat vielä ennalta-arvattavat kiusaajien selitykset: toinen käyttää perinteistä "mutku toikin" -perustelua ja jälkimmäinen tätä pääministeritasollakin paljon viljeltyä "tarkoitin vain hyvää" (et tarkoittanut), "en tiedä asiasta mitään" -hämmästelyä.

Pikkukakkonen ei vihaa naisia eikä myöskään hauku heitä. Nämä muut hemmot ovat sitten asia erikseen. Faktojen kertominen ei ole solvaamista, vaikka totuus tietysti joskus ikävältä kuulostaakin. Jos kuvittelee, että täällä palstalla joku "aggressiivisesti pakottaa" ajatuksiaan itselle, niin suosittaisin pientä itsetutkiskelua.

2Äänestä
  • Parahin "brsysrdh", on hienoa että jaksat tukea ystävääsi pikkukakkosta hetkellä jolloin hänen elämänsä on murenemassa sirpaleiksi, mutta minua ei kiinnosta vittuakaan

    Äänestä

  • Itsetutkiskelun sijaan voisit tarkistaa, miten olen suurimmaksi osaksi joutunut "jutulle" Pikkukakkosen kanssa. Se tulee tosiaan tunkemaan noita teorioitaan toisten kommetteihin ihan muista aiheista.

    1Äänestä

  • old_profile_98770 kirjoitti:

    Parahin "brsysrdh", on hienoa että jaksat tukea ystävääsi pikkukakkosta hetkellä jolloin hänen elämänsä on murenemassa sirpaleiksi, mutta minua ei kiinnosta vittuakaan

    Nämä turvallisesti piilosta huutelevat palstavakkarit ovat suomi24:n suola :)

    1Äänestä

  • UPDATE_11553919 kirjoitti:

    Itsetutkiskelun sijaan voisit tarkistaa, miten olen suurimmaksi osaksi joutunut "jutulle" Pikkukakkosen kanssa. Se tulee tosiaan tunkemaan noita teorioitaan toisten kommetteihin ihan muista aiheista.

    Tuo on juuri se mikä ärsyttää eniten, luulen että pikkukakkosella on narsistinen persoonallisuushäiriö.

    Äänestä

  • old_profile_98770 kirjoitti:

    Tuo on juuri se mikä ärsyttää eniten, luulen että pikkukakkosella on narsistinen persoonallisuushäiriö.

    Pertti-setä ei kestä sitä jos ei saa olla yksin kukkona tunkiolla?

    Sopii kyllä yhteen sen kanssa miten itseäsi täällä kuvaat.

    1Äänestä

  • ätmienpuolella kirjoitti:

    Pertti-setä ei kestä sitä jos ei saa olla yksin kukkona tunkiolla?

    Sopii kyllä yhteen sen kanssa miten itseäsi täällä kuvaat.

    Otan tuon kohteliaisuutena.

    Äänestä

  • Totuus on kovin suhteellista. Riippuu havaitsijasta.

    Mutta onhan tämä koominen ketju.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Totuus on kovin suhteellista. Riippuu havaitsijasta.

    Mutta onhan tämä koominen ketju.

    Jep, ja kun on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

    Äänestä

  • old_profile_98770 kirjoitti:

    Parahin "brsysrdh", on hienoa että jaksat tukea ystävääsi pikkukakkosta hetkellä jolloin hänen elämänsä on murenemassa sirpaleiksi, mutta minua ei kiinnosta vittuakaan

    Olet sinä tosiaankin yks helvetin kusipää. Aikuinen mies itkeä vollottaa kuin pikku pentu. Jospa itsekin pysyisit vain niissä omissa ketjuissasi kitisemässä. Olethan itsekin määrännyt säännöt muille palstalaisille kuinka tänne tulee kirjoitella.
    Saatanan vajakki!

    2Äänestä

  • Olet.kusiainen kirjoitti:

    Olet sinä tosiaankin yks helvetin kusipää. Aikuinen mies itkeä vollottaa kuin pikku pentu. Jospa itsekin pysyisit vain niissä omissa ketjuissasi kitisemässä. Olethan itsekin määrännyt säännöt muille palstalaisille kuinka tänne tulee kirjoitella.
    Saatanan vajakki!

    Pikkukakkosen käytös nyt on siinä määrin poikkeavaa,että ajattelin kertoa näkemykseni siitä.

    Äänestä

  • old_profile_98770 kirjoitti:

    Tuo on juuri se mikä ärsyttää eniten, luulen että pikkukakkosella on narsistinen persoonallisuushäiriö.

    Aika monella täällä taitaa olla häiriöitä sillä saralla, Pikkukakkosesta en tiedä. Sillä on nyt vaan jumahtanut levy päälle.

    Tuo piilosta lällättely on jotenkin hassua. Että aikuiset ihmiset ottavat tän niin vakavasti, että pitää kompata itseään ja aatekaveria piilosta, jotta oma näkemys näyttäisi vakuuttavammalta. Fakta ei ole sama asia kuin mielipide, vaikka nämä sitä kuinka hokisivat.

    Mä pidin tätä MA-teoria jankkausta pitkään enemmänkin humoristisena tapana kohdata oma kipupisteensä, mutta näyttäisi siltä että kyseessä on enemmänkin aatteen levittämiseen tähtäävä toiminta.

    Jossain määrin se on saavuttanut hegemonian tällä palstalla ja se on kaventanut normaalia keskustelua.

    Palstatyylinen MA-teoria suojaa osan porukan minuutta. Heikko itsetunto tarvii vahvistuksekseen jotain tuollaista defenssiä. Täällä samassa tilanteessa olevat löytää yhteenkuuluvuutta tuollaisesta.

    Tuo voi olla ihan ok noin suurilla viivoilla, mutta yksilön pariutumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ei tarvitse kun käydä marketissa kaupoilla ja katsella ympärilleen, pariskuntia on vaikka minkä sorttista.

    Olet uusi palstalla! :D Homo! :D

    Elämä on oikeasti tavallisempaa kuin palstan poikamiehet ymmärtävät, ei pariutuminen ole vain jykeväleukaisten miesten yksinoikeus.

    Toisaalta mulle tilanne on edullinen jos osa ikäluokkani miehistä on rajannut itsensa parisuhdemarkkinoiden ulkopuolelle.

    Äänestä

  • Ex----PUA kirjoitti:

    Olet uusi palstalla! :D Homo! :D

    Kävin 2006 vuonna lueskelemassa ketjuja täällä.

    Äänestä

  • old_profile_98770 kirjoitti:

    Parahin "brsysrdh", on hienoa että jaksat tukea ystävääsi pikkukakkosta hetkellä jolloin hänen elämänsä on murenemassa sirpaleiksi, mutta minua ei kiinnosta vittuakaan

    No kuule ei muakaan kiinnosta vittuakaan ätmien mielipide yhtään mistään.

    Äänestä

Narsistihan saa energiaa kiusaamisesta, joten heistä se on varmaankin oikein kivaa ja reilua.

3Äänestä
  • Atännä on vainoharhojen riivaama vanha muori. Omaa itsetuntoa yrittää kohottaa haukkumalla muita.

    1Äänestä

  • 787878 kirjoitti:

    Atännä on vainoharhojen riivaama vanha muori. Omaa itsetuntoa yrittää kohottaa haukkumalla muita.

    Exex-atn palstan fiksuimpia kommentoijia ja nainen paikallaan kun uskaltaa pitää kiinni oikeudestaan olla eri mieltä laasaslaisten kanssa. Arvostan todella korkealle.

    Äänestä

  • Siltä tosiaan tämäkin ketju näyttää, kun katsoo ketkä ovat eniten äänessä ja ketkä komppaavat toisiaan.

    1Äänestä

  • Noh, tuo on ainakin fakta, että tietyt persoonat saavat nautintoa ja energiaa kiusaamisesta, alistamisesta, sekä muista vastaavista outoiluista ja persestelyistä.. ;P

    1Äänestä

  • Psykipedia liittää narsismiin sanoja kuten huomionkipeys, kateus, itsekeskeisyys. Huomio on näistä se palkinto, jonka jakamista voi itse kukin säännöstellä.

    1Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Psykipedia liittää narsismiin sanoja kuten huomionkipeys, kateus, itsekeskeisyys. Huomio on näistä se palkinto, jonka jakamista voi itse kukin säännöstellä.

    Pertti vaikuttaa selvältä tapaukselta...kaikki viittaa narsismiin. Hänen on pakko saada voittaa, eikä hän voi sietää sitä jos Pikkukakkonen vaikuttaa tärkeämmältä hahmolta nettipalstalla. Siksi kilpailija on syrjäytettävä, keinolla millä hyvänsä. "Kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa" on tämän persoonallisuustyypin tunnuslause.

    Pikkukakkonen ei mielestäni vaikuta narsistilta, vaan hänellä on pakkomielle korjata "vääryydet" aina kun hän niitä näkee ympärillään. Tällaisilla ihmisillä on taipumusta keskittyä liikaa yhteen asiaan, ja se on rasittavaa. Persoonana ykskakkonen on vaikeampi tulkittava, koska välillä syntyy kuva jopa Asperger-tapauksesta, mutta välillä keskusteluista välähtääkin aivan toisenlainen 12121212.

    1Äänestä

  • palstapsykologi kirjoitti:

    "vaan hänellä on pakkomielle korjata "vääryydet""

    Noh, "kalifiksi kalifin paikalle" viritykset eivät ole vääryksien korjaamista vaan manipulointia yms.. Siihenkin hän enemmän tai vähemmän syyllistyy aina toisinaan, mutta mielestäni ei enää ihan niin paljon, kuin aikoinaan, kun itse palstailun aloitin.. Mutta sitä nyt harrastaa yksi, jos toinen palstalla.. Vaikka ei se siitä yhtään vähemmän "Limaista&Likaista" tee.. ;P

    Tuo asia on ihan eri asia, kuin se, että haluaa muita välttämään Karikoita ja JääVuoria jne.. ;P

    Äänestä

  • NuuskaMuikkune kirjoitti:

    "..haluaa Auttaa muita.."

    Noh, lähes jokaisessa kommentissani on enemmän tai vähemmän typoja, mut uskoisin, että monet "ei pilkunviilaajat" osaavat täydentää lauseet ja anatavat anteeksi "pienet" pikaiset kirjoitusvirheet.. ;D

    Äänestä

Palsta olisi paljon köyhempi paikka ilman pikkukakkosta.

Helppo se on valittaa että huonosti kirjoitettu mutta kyllä suuri osa älykkäämmistä jutuista tulee pikkukakkoselta vaikkei se mitään mukavia osaisikaan jutella.

1Äänestä

Täällä aina kiusataan ihmisiä. :-(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pahatonttu kirjoitti:

exex/atn, Pertti/Setä ja muut ovat näemmä liittoutuneet joukolla yhtä vastaan.

Ei kovin reilua eikä kivaakaan joulun alla.

Kaikesta ei olla samaa mieltä mutta siitä en tykkää että yritetään estää toisia postaamasta ajatuksiaan, vaikkei niistä tykkäisikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu