Supertulivuori, Campi Flegrei Italiassa, heräilee?

"Tulivuoren" (Laaja kraaterikenttä) hälytysväri on nostettu vihreästä keltaiselle.

""Italian rannikolla sijaitseva supertulivuori on näyttänyt merkkejä uudelleenheräämisestä lähes 500 vuoden hiljaiselon jälkeen, kirjoittaa ScienceAlert.

Tutkijoiden mukaan tulivuori vaikuttaisi lähestyvän kriittistä painetta, jonka saavuttaminen saattaisi johtaa purkaukseen.

Supertulivuoret ovat yleensä romahtaneita kraattereita, jotka ovat sulautuneet osaksi muuta ympäristöään. Ne voivat näin ollen olla jopa tuhansien neliökilometrien laajuisia. Yksi hyvä esimerkki supertulivuorista on Yellowstonen alue Yhdysvalloissa.

Italiassa Napolin länsipuolella sijaitseva Campi Flegrei -supertulivuori muodostui noin 39 000 vuotta sitten osana Euroopan viimeisen 200 000 vuoden suurinta tulivuorenpurkausta.

200 000 vuotta sitten sattuneen purkauksen on vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan oletettu aiheuttaneen ydintalven, joka johti neandertalilaisten tuhoon.

Supertulivuoren alueella on 24 kraatteria sekä suuria vulkaanisia muodostelmia. Suurin osa niistä on piilossa Välimeren alla.

Muodostumisensa jälkeen supertulivuori on purkautunut merkittävästi ainoastaan kahdesti. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 35 000 vuotta ja toisen kerran 12 000 vuotta sitten. Näiden lisäksi tulivuorialueella sattui pienempi purkaus vuonna 1538.

Pienempikin purkaus kesti kahdeksan päivää ja riitti muodostamaan jopa uuden Monte Nuovo -nimisen vuoren.

Nyt Italian kansallisen geofysiikan ja vulkanologian instituutti Ingv on tullut siihen tulokseen, että Campi Flegrei lähestyy purkaukseen mahdollisesti johtavaa kriittistä painetta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana supertulivuoren räjähdysherkkien kaasujen on havaittu nousevan kohti sen pintaa kiihtyvällä tahdilla. Tämän johdosta Italia on nostanut Campi Flegrein vaarallisuusluokitusta siten, että supertulivuorta tulee tarkkailla.

Toistaiseksi on kuitenkin haasteellista ennustaa, tuleeko tulivuori purkautumaan vai ei. Ingv:n vulkanologi Giovanni Chiodini sanoi, että vulkanologia ei valitettavasti ole tarkkoihin tietoihin pohjautuva tieteenala.""

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/luonnontiede/euroopassa-lymyava-supertulivuori-herasi-ruususen-unestaan-purkauksella-voisi-olla-jarkyttavat-seuraukset-6609956

http://www.sciencealert.com/the-supervolcano-that-caused-one-of-the-biggest-eruptions-in-history-has-started-to-stir

https://en.wikipedia.org/wiki/Phlegraean_Fields

Sitäkin porataan:
http://theconversation.com/the-very-useful-art-of-assessing-a-supervolcano-without-making-it-erupt-36277
campi-flegrei.icdp-online.org/
http://www.icdp-online.org/projects/world/europe/campi-flegrei-italy/details/
224780
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Onko nyt jotenkin poikkeuksellisen paljon tulivuoria aktiivisina maailmassa. Katsoin tuollaista karttaa äsken missä nämä purkautuvat ja aktiiviset näkyy. Niitä oli paljon.

1Äänestä
  • Ei ole poikkeuksellisen paljon. Nykyään asiaa vain voidaan tarkkailla paremmin kuin ennen. Netissä kyllä leviää sellaista huuhaata, että vulkanismi olisi lisääntymässä. Kun vähän penkoo asiaa niin ilmenee, että eräskin kyseisen huuhaan levittäjä pitää kulotuksia tulivuorenpurkauksina.

    Äänestä

Pyhänseudun rauhaiselon pakkasiin kaivataan hieman jännityselementtejä, kuten tulivuorella lämmittely:

"Paineet Napolin lähellä Italiassa sijaitsevan Campi Flegrein tulivuoren sisällä ovat kasvaneet lähes kriittisiksi, kertoo italialais-ranskalainen tutkimus.

Maa vuoren ympärillä on pullistellut viime vuosikymmeninä, ja kymmenen viime vuoden aikana paineiden kasvu on yltynyt. Italian viranomaiset nostivat hälytystasonsa vihreästä keltaiseksi neljä vuotta sitten.

Käytännössä se tarkoittaa, että viimeksi lähes 500 vuotta sitten purkautunutta Campi Flegreitä tarkkaillaan nyt hyvin aktiivisesti. Campe Flegrei onkin luokiteltu yhdeksi maailman vaarallisimmista tulivuorista.
Mittaukset ja mallit ennustavat purkausta

Tuoreessa tutkimuksessa on ensi kertaa määritelty kynnys, jonka ylittäessään maapallon sisältä nouseva magma voi äkillisesti kymmenkertaistaa tulivuoren sisällä olevien kuumien nesteiden ja kaasujen määrän. Se heikentäisi vaarallisesti vuoren kiviainesta ja altistaisi rajulle purkaukselle.

Campi Flegreissä tuo kynnys on lähellä, tutkijat arvioivat sekä mittausten että tietokonemallien perusteella.

Mahdollisen purkauksen ajankohtaa tai rajuutta ei silti voida ennustaa, sanoo tutkimuksen johtaja Giovanni Chiodini Bolognan tulivuori- ja geofysiikan tutkimuksen instituutista.

Campi Flegrein raivoisa räjähdys 39 000 vuotta sitten arvioidaan Euroopan rajuimmaksi tulivuorenpurkaukseksi 200 000 viime vuoden aikana. Purkaus sumensi taivaan niin, että sitä seurannutta ympärivuotista talvea on soviteltu syyksi jopa neandertalilaisten sukupuuttoon.
Tiheä asutus lisää tuhojen vaaraa

Campi Fregrei ei näytä tavallisen katsojan silmään vuorelta, sillä suurpurkauksen jälkeen huippu romahti tyhjentyneeseen magmasäiliöön. Siten syntyi 12 kilometriä laaja painanne eli kaldera, ja Campi Flegreistä tuli niin sanottu supertulivuori. Puolet kalderasta on Napolinlahden alla.

Kalderassa on yli 20 kraatteria sekä useita muita aukkoja, joista purskahtelee ja pöllyää kuumaa vettä ja kaasua. Kihinästä pinnan alla kertoo myös rikin katku.
Vesuviusvuori ja Napolin kaupunkia.

Pienehkökin purkaus olisi vaarallinen, sillä Campi Flegrein välittömässä läheisyydessä asuu puoli miljoonaa ihmistä. Suurpurkaus mullistaisi elämän koko Euroopassa.

Englanninkielinen tutkimus on vapaasti luettavissa
-verkkolehdestä. Campi Flegreitä ja sen purkautumisriskiä kuvallisesti esittelee muun muassa The Cosmos News . Britannian yleisradioyhtiön on pitkä artikkeli Campi Flegrein tutkimusporauksista."

http://yle.fi/uutiset/3-9386786

Hyvin tieteellistekninen pitkä esitys lähdeviitteineen:
http://www.nature.com/articles/ncomms13712

Kolmen vartin mittainen kuvitteellinen videoesitys, mitä on tapahtunut ja voisi tapahtua:
https://www.youtube.com/watch?v=j5jcBWzB3nM

Porausteknisiä arviointeja ja kuvitelmia tulevaisuudesta:
http://www.bbc.com/future/story/20160902-the-bold-and-controversial-plan-to-drill-into-a-supervolcano

Sitä isoa odotellessa voi pitää ruudulla ihan klassista tulivuoren webcamkuvaa, jossa pötsähtelee ihan turvallisesti ehkä noin kymmenen kertaa vuorokaudessa:
http://www.webcamsdemexico.com/webcam-volcan-de-colima.html

Äänestä

Miten tuo tulivuoren räjähdys näkyisi meillä Suomessa? Ulottuisko tuhkapilvet tänne? Mitä muuta tapahtuisi?

1Äänestä
  • Todennäköisesti bensan, sähkön ja alkoholin hintaa jouduttaisiin nostamaan sekä autojen käyttöverotukseen ja asumiseen tehtäisiin pieniä tarkistuksia. Suurin toiminnallinen ongelma tulisi siitä, etteivät satelliitit pystyisi havaitsemaan autojen GPS-laitteita suuren tuhkapilven alta. Puulämmitteisiin saunoihin ja takkoihin määrättäisiin käyttömaksu, koska niiden aiheuttamat pienhiukkaset pahentaisivat tilannetta entisestään. Suomen hallitus lähettäisi Italiaan polttoainetta, ruokaa, huopia sekä kenttäsairaalan, paluukuormassa tuotaisiin pakolaisia. SPR joutuisi avaamaan oman TV:aseman, jotta kaikki huoli muiden kuin Suomalaisten toimeentulosta saataisiin tehokkaasti julistettua...

    Äänestä

  • Tuhkapilvi peittäisi lopulta koko maapallon ja auringon säteet eivät pääsisi tuhkan läpi.Siitä seuraisi uusi jääkausi.Yellowstonen supertulivuori on kanssa jo näyttänyt merkkejä purkautumisesta ja se on jo 40000 vuotta jäljessä.

    1Äänestä

Aika arvaamatonta touhua taitaa tuo ennustaminen olla purkauksen suhteen. Muutenkin noista tulivuorista on tavallisen ihmisen vaikea saada oikeata kuvaa edes mittasuhteistakaan. Vaikka vuori ei olisi edes kauhean massiivinen tai selvösti näkyvillä voi sillä olla maan alla joku kymmenien kilometrien tai miltei sadan kilometrin kokoinen ns laaja täyttösäiliö johon joskus sitten virtaa sulaa laavaa ja joskus taas
ei. Riippuu kai tuleeko jostain sivukammioista jotain ihme nesteitä tai jotakin kaasuja tai
jotakin painetta yleensä että räjähtääkö se mahdollinen kerääntynyt laava siinä isossa kammiossa. Sitten jos se kokonaisuus räjähtää niin on aika myöhäistä sitä sanoa kun räjähdys voi vastata vaikka noin sataa (pienehköä)atomipommia? Siinä alkaa sitten olla minuutti aikaa lähiasukkailla poistua kahdenkymmenen viiva viiden kymmenen kilometrin läheisyydestä?(Vai?) ja kyllä hän tuollainen voimakas purkaus tuo sellaisen jonkunlaisen tiheän keuhkot pilaavan/tukkivan tuhkapilven ehkä sadan kilometrinkin ehkäpä etäisyydelle vuoresta?(sellaista kai ei ole maailmassa tosin moneen tuhanteen vuoteen nöhty/tapahtunut niin voimakasta mutta muinaisempaan aikaa kyllä on,
mutta pienimmätkin ovat
tappaneet lähempänä
purkautuvaa vuorta). Mietityttää tuo että koko Euroopan kansalaiset kuolisivat?En nyt viitsi katsoa miksi sitä on veikkailtu mutta ehkä se tarkoittaa sitä että myös Pohjois Eurooppaan tulisi niin paksu harmaa purkauspilvi taivaalle ettei voisi esim maataloutta suorittaa kun ei olisi aurinkoa. Ruoka pula voisi tulla ilmeisesti niin suureksi että tulisi ihan sen takia jonkunlaista sotaa? joka tappaisi?. Mutta sittenhän ongelma voisi todennäköisesti ulottua jo Afrikkaan ja Aasiaankin ja sen seurauksena kyllä muihinkin
paikkoihin. Seuraukset voisivat
olla tappavat?Vaikka voihan olla että voimakas tulivuoritoiminta voisi herättää muitakin vaarallisia hyvin isoja tulivuoria muilla alueilla, koska niitä ja toimintaansa ei vielä tarpeeksi tunneta. Sittenhän jos muitakin isoja tulivuoria purkautuisi niin ihmisten määrä vähenisi suoraan jo laavaan sulamalla.Ruokaa ja vettä silloin tarvittaisiin
vähemmin. On mahdoton ennakoida erittäin suuren tulivuoren purkauksen vaikutusta, tuosta campi flegrei:stäkään ei ole taidettu kaikkia purkautumiskäytäviä tutkia? , voi olla niin laaja käytävikkö siellä maan alla että voi tulla siitäkin jo yllätyksiä mihin kohtaan se vuori levittää esim laavaa ja mistä. Voihan olla onni onnettomuudessakin ja että siellä merenpinnan alla on joku kohta
joka antaa myöten vaikka olisi isokin purkaus menossa/alkamassa ja meri kätkee ns räjähdyksen ja laavan virtauksen
sisäänsä?.((Eurooppa ja maailma säästyy?) vai vainko Napolin seutu säästyykin eikä purkaus
edes uhkaa mitenkään muita
seutuja?)Ihan rohkeata että
tuollainen tulivuoritutkija
tunnustaa suoraan että ei he vaan
tiedä miten asia menee.

1Äänestä

Siihen ei tunnnu löytyvän mitään erityistä syytä, että tulivuoren uhkalla nyt hekumoidaan.
Viikottaisissa bulletiineissa tulivuoren tilasta ei näy mitään poikkeuksellisen huolestuttavaa:
http://www.ov.ingv.it/ov/en/campi-flegrei/attivita-recente/272-campi-flegrei-bollettini-settimanali.html
Mittaustulokset ovat tavanomaisia ja viimeinen puolivuotisjakso on ollut tavanomaistakin vaimeampi.
Tulivuori voi pysyä rauhallisena vielä vuosisatoja ja tai -tuhansia.

Yhtään supertulivuorenpurkausta ei ole päästy seuraamaan sillä tavoin, että tiedettäisiin tarkasti ennakoivista signaaleista vaaran merkit.

Esimerkiksi Yellowstonen supertulivuorta seurataan tarkoin ja kuvitellaan pienistä aktiivisuuden ohimenevistä lisääntymisistä vaikka mitä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/2835929/supertulivuori-yellowstone#comment-47669705

Äänestä
  • kyllähän se on ennenkin räjähtänänyt,,,,,!!!
    eli kyllä se vaan heräilee :)

    Äänestä

  • kovasti tuntuu aktiutuvan suurempaan.. on luvassa!!!
    ajat on lähellä...!

    Äänestä

"Toistaiseksi on kuitenkin haasteellista ennustaa, tuleeko tulivuori purkautumaan vai ei". Ilmeisesti käännösvirhe, on haasteellista Milloinka Tulivuori Tulee Purkautumaan.

Näitä asioita ei voi ennustaa ihan kuukauden tarkkuudella mutta mielestäni tuo
Napolin tilanne on erityisen huolestuttava - äiti-luonto antaa äidin kädestä ja lujaa
aika-ajoin, siinä on muutama sivilisaatiokin saanut historian aikana etsiä luitaan
kun tuollainen purkautuu.

On selvää, että Napoliin pitää julistaa hätätila melko pian tulevaisuudessa.
Se tulee käytännössä koskemaan koko Eurooppaa - ymmärrettävistä syistä.

Jos Campi Flegrei ei meidän aikanamme purkaudu, ollaan onnellisia! Sillä
näille asioille me emme voi mitään!

Äänestä

näköpiirissä tällä erää.

Italian Campi Flegrei on hyvin rauhallinen nykyään. Viikkokatsauksessa (7.-14. helmikuuta):
http://www.ov.ingv.it/ov/bollettini-campi-flegrei/Bollettino_Flegrei_2017_02_14.pdf
on havaittu yksi äärimmäisen pieni maanjäristys, 0.2 magnitudia,
Deformazioni, eli maanpinnan muodonmuutos on likipitäen pysähtynyt.
Pisciarellin fumarolin lämpötilassa on havaittu neljän asteen hyppäyksellinen nousu ( 112 => 116) , mikä ei sekään ole huolestuttavaa.
Mitään erityisiä merkkejä mahdollisen purkauksen lähestymisestä ei ole havaittavissa.

Islannin yliopiston geofysiikan professori Páll Einarsson on vähän turhan intoileva lausunnoissaan, ja sitten Iltalehden toimittaja ymmärtää tahallaan väärin ja lehdelle tyypillisesti yrittää saada aikaiseksi dramaattista kohu-uutista likimain tyhjästä.

Islannin tulivuoret:
Heklassa ei ole tapahtunut järinöitä ja se vaikuttaa muutenkin rauhalliselta.
Bardarbungan tulivuoren järistykset johtuvat siitä, että reilun vuoden takainen purkaus tyhjensi laavasäiliön ja se on pikkuhiljaa täyttymässä ja se kestäää...
Katlassa oli pieni jäätikönalainen purkaus tämän vuosikymmenen alkupuolella, eikä se aiheuttanut mitään erityistä. Pienten maanjäristysten määrä on aika runsas, mutta ei huolestuttava:
http://hraun.vedur.is/ja/drumplot/drumplot/god_highpass_2.0.png
Grímsvötn purkautuu jäätikön alla ja aiheuttaa yleensä vain paikallisen tulvan.

Meksikon tulivuorista Colima ja Popocatepetl ovat rauhoittuneet.
http://www.webcamsdemexico.com/webcam-volcan-de-colima.html

Äänestä

Voiko Campi Flegrei purkautua milloin vain? Huolestuttavia uutisia siitä.

Äänestä

Mikäs tämän Campi Flegrin tilanne on? Onko pysynyt rauhallilsena?

Äänestä

Voisiko sitä porata ja poistaa paineita hallitusti?

Äänestä
  • Mittakaavavirhe on sinulla ajatuksessasi. Islannissa on porattu vahingossa tulivuoren laavasäiliöön perille asti eli se kyllä on tehtävissä. Mutta silloin puhutaan luokkaa 30 - senttisestä reiästä:

    https://www.youtube.com/watch?v=3d8hC71xGpc

    Tuota kautta vapautui luokkaa kymmeniä megawatteja energiaa.

    Supertulivuori haluaisi päästää ulos VEI 8 luokan purkauksen eli työntää ulos yli 1000 kuutiokilometriä laavaa. Vertailun vuoksi Maapallon korkeimman vuoren Mount Everest tilavuus on luokkaa 90 kuutiokilometriä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mittakaavavirhe on sinulla ajatuksessasi. Islannissa on porattu vahingossa tulivuoren laavasäiliöön perille asti eli se kyllä on tehtävissä. Mutta silloin puhutaan luokkaa 30 - senttisestä reiästä:

    https://www.youtube.com/watch?v=3d8hC71xGpc

    Tuota kautta vapautui luokkaa kymmeniä megawatteja energiaa.

    Supertulivuori haluaisi päästää ulos VEI 8 luokan purkauksen eli työntää ulos yli 1000 kuutiokilometriä laavaa. Vertailun vuoksi Maapallon korkeimman vuoren Mount Everest tilavuus on luokkaa 90 kuutiokilometriä.

    Eli ei tarvitsisi matkustaa Nepaliin. Italian keikka riittäisi.

    Äänestä

  • jormalaiset kirjoitti:

    Eli ei tarvitsisi matkustaa Nepaliin. Italian keikka riittäisi.

    Riippuisi siitä mitä haluaisit nähdä. Perinteisesti supertulivuoren purkauksissa pinnalle nousevasta materiaalista iso osa leviää paksuna tuhkapilvenä tuhansien kilometrien halkaisijaiselle alueelle ja sula kiviaines peittää paksuna ja tasaisena laavamerenä alleen laajoja alueita. Kyseessä ei siis olisi kartiomainen vaan kilpimäinen tulivuori eli "shield volcano".

    https://en.wikipedia.org/wiki/Deccan_Traps

    Tuossa tietoa siitä, mitä tarpeeksi pitkään jatkunut supertulivuoren purkaus aiheuttaa. Puoli miljoonaa neliökilometriä yli kilometrin paksuista laavasta jähmettynyttä basalttia tekisi hallaa Italian turismille. Toki miljoonan kuutiokilometrin kivimassan siirtymiseen pinnalle asti kuluisi aikaa eli ei ihan yhdessä kuukaudessa tai vuodessakaan tapahtuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuperiaTarjolla kirjoitti:

"Tulivuoren" (Laaja kraaterikenttä) hälytysväri on nostettu vihreästä keltaiselle.

""Italian rannikolla sijaitseva supertulivuori on näyttänyt merkkejä uudelleenheräämisestä lähes 500 vuoden hiljaiselon jälkeen, kirjoittaa ScienceAlert.

Tutkijoiden mukaan tulivuori vaikuttaisi lähestyvän kriittistä painetta, jonka saavuttaminen saattaisi johtaa purkaukseen.

Supertulivuoret ovat yleensä romahtaneita kraattereita, jotka ovat sulautuneet osaksi muuta ympäristöään. Ne voivat näin ollen olla jopa tuhansien neliökilometrien laajuisia. Yksi hyvä esimerkki supertulivuorista on Yellowstonen alue Yhdysvalloissa.

Italiassa Napolin länsipuolella sijaitseva Campi Flegrei -supertulivuori muodostui noin 39 000 vuotta sitten osana Euroopan viimeisen 200 000 vuoden suurinta tulivuorenpurkausta.

200 000 vuotta sitten sattuneen purkauksen on vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan oletettu aiheuttaneen ydintalven, joka johti neandertalilaisten tuhoon.

Supertulivuoren alueella on 24 kraatteria sekä suuria vulkaanisia muodostelmia. Suurin osa niistä on piilossa Välimeren alla.

Muodostumisensa jälkeen supertulivuori on purkautunut merkittävästi ainoastaan kahdesti. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 35 000 vuotta ja toisen kerran 12 000 vuotta sitten. Näiden lisäksi tulivuorialueella sattui pienempi purkaus vuonna 1538.

Pienempikin purkaus kesti kahdeksan päivää ja riitti muodostamaan jopa uuden Monte Nuovo -nimisen vuoren.

Nyt Italian kansallisen geofysiikan ja vulkanologian instituutti Ingv on tullut siihen tulokseen, että Campi Flegrei lähestyy purkaukseen mahdollisesti johtavaa kriittistä painetta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana supertulivuoren räjähdysherkkien kaasujen on havaittu nousevan kohti sen pintaa kiihtyvällä tahdilla. Tämän johdosta Italia on nostanut Campi Flegrein vaarallisuusluokitusta siten, että supertulivuorta tulee tarkkailla.

Toistaiseksi on kuitenkin haasteellista ennustaa, tuleeko tulivuori purkautumaan vai ei. Ingv:n vulkanologi Giovanni Chiodini sanoi, että vulkanologia ei valitettavasti ole tarkkoihin tietoihin pohjautuva tieteenala.""

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/luonnontiede/euroopassa-lymyava-supertulivuori-herasi-ruususen-unestaan-purkauksella-voisi-olla-jarkyttavat-seuraukset-6609956

http://www.sciencealert.com/the-supervolcano-that-caused-one-of-the-biggest-eruptions-in-history-has-started-to-stir

https://en.wikipedia.org/wiki/Phlegraean_Fields

Sitäkin porataan:
http://theconversation.com/the-very-useful-art-of-assessing-a-supervolcano-without-making-it-erupt-36277
campi-flegrei.icdp-online.org/
http://www.icdp-online.org/projects/world/europe/campi-flegrei-italy/details/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu