Perskeko sai eilen aikaan soten. Näin ollen pellolaisetkin voivat vuoden 2019 alusta valita menevätkö vaivoineen kunnan-, yksityisen- vai jonkun kolmannen terveyskeskukseen. Kaikissa on kuulemma sama hinta. Hinta tosin nousee nykyisestä aika paljon, sillä perskeko päätti, että säästöä on tultava 3 miljardia.
Kun tähän lisää yksityisten terveysasemien kynimän voiton, se saattaa tarkoittaa jopa käyntimaksun kaksinkertaistumista, jota Rehula on jo "lupaillutkin". Tosin tuohan on tuttua, sillä samainen hallitus on ollut kaksi vuotta vallassa ja nostanut kaksi kertaa palvelumaksuja; ensin noin 10 % ja tänä vuonna noin 30 % eli kahdessa vuodessa melkein puolitoistakertaistunut.
Kauan eläköön perskeko!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei se koske syrjäalueita sano justiinsa Jokela lapin uutisissa. Köyhät kuolkoot.
Mitäpä haittaa,lestathan tälläisestä tykkää,toivottavasti hallitus eroaa,joka vasten perustuspykäliä touhuaa kuin pikku kakarat.Näkihän kiky sopimusssa että kunnan ja valtion työntekijät ovat häviäjän roolissa,ei koske isompien firmojen työntekijöitä