Petri Paavola opetti laista pieleen

Petri Paavola todella surkea opettaja. Hän oli Toni Torpan kanssa Lahdessa opettamassa laista ja vielä videoi tapahtuman. Kummankin kaverin opetuksessa vilisi paljon väärä tietoa. Otan muutaman esimerkin, jotka osoittavat, että he eksyttävät opetuslapsiaan helvettiin.

Paavola sanoi, että lakin on uuden liiton aikana muutettu. En ole moista itse Raamatusta löytänyt. Raamatussa on itse asiassa sanottu suoraan, ettei Jeesus muuttanut lakia. Stefanoksen oikeudenkäynnissä eräät todistivat, että Jeesus oli muuttanut lain, mutta Raamattu kertoo, että he olivat vääriä todistajia Ap.t 6:11-14. Tämä tarkoitta sitä, että Raamattu kertoo, ettei Jeesus muuttanut lakia. (Ylipappeuden ja kuninkuuden yhdistyminen samalle henkilölle Jeesukselle ei ollut itse asiassa lain muutos, koska Sakarjan kirja sen ennusti, vaikka Paavali käytti sellaisia sanoja).

Paavola on jostain repäissyt sellaisen valheen, että Raamattu tarkoittaa lailla vain kymmentä käskyä. Jeesus sanoi, ettei tullut kumoamaan lakia eikä profeettoja. Teologit ja juutalaiset rabbit ovat yksimielisiä siitä, että tämä tarkoittaa koko Vanhaa testamenttia. Paavola selvästi vääristelee Raamattua, jotta hän voisi syöttää teille harhaoppejansa.

Paavola sanoi, että jos muuttaa lain, niin sitten vielä pääsee taivaaseen, mutta siellä kutsutaan kaikkein pienimmäksi. Paavola ei ole lukenut Jeesuksen sanoja loppuun asti. Jeesus nimenomaan sanoin, että ellei opetuslapset noudata Jumalan tahtoa paremmin, kuin sellainen opettaja, joka on kumonnut lakia, niin opetuslapset eivät pääse taivaaseen. Paavola yrittää selittää, ettei lain kumoaminen voisi johtaa pelastuksen menettämiseen, mutta kyllä voi johtaa. Paavola ja Torppa tekevät tätä syntiä ja rankasti.

Mt 5: 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
43521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat
  • Ei avauksen kaveri puhu palturia. Lain muutos tarkoitti pappeuden ja kuninkuuden yhdistymistä, joka on mainittu Vanhassa testamentissa. Siitä Paavali puhui. Lakia ei varsinaisesti muutettu.

    Vanhassa testamentissa myös kolmaskin laki tuhatvuotista valtakuntaa varten (Hes. 40-49). Lakia ei muuteta, koska se on jo laissa.

    Jeesus sanoi aika selvästi, että lakia ei muuteta.

    Matt 5

    "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

    Äänestä

  • Sis etkös sinä ymmärrä mitä Hepr. 7:15 tarkoittaa? Ei se koko lakiin viittaa, vaan niihin seremonioihin, jotka ennustivat Jeesuksesta.

    Äänestä

  • lukijähärökö kirjoitti:

    Sis etkös sinä ymmärrä mitä Hepr. 7:15 tarkoittaa? Ei se koko lakiin viittaa, vaan niihin seremonioihin, jotka ennustivat Jeesuksesta.

    Kun sanotaan, että Jeesus täytti lain, niin se ei tarkoita sitä, että hän poisti meiltä velvollisuuden noudattaa lakia, vaan se tarkoittaa sitä, että Jeesus oli lain messiasprofetioiden täyttymys. Jeesus ei myöskään lopettanut lakia, vaan oli sen päämäärä. Suomalainen Raamattu kääntää tämän asian epätarkasti.

    Äänestä

  • Pappeuden kohdalla laki muuttui. Muuttui vielä uhrien, kuten polttouhri, teurasuhri jne.
    Muussa ei ole muuttunut. Tuo, mitä sanot, on hyvin tyypillitä hellutalaiselle.

    Olen ollut joskus kauan sitten jossain tekemisissä suomen hellunt-, ja vapaakirkon kanssa.
    Olen tutkinut heidän raamatullisuuttansa jo 40 vuotta.

    Olen varma, että tunnen suomen helluntalaisen, sekä vapaakirkollisen.

    Ovat vain mielikuvituksellisia oppi-mestareita.

    Äänestä

  • Ulkosuomalainen1 kirjoitti:

    Pappeuden kohdalla laki muuttui. Muuttui vielä uhrien, kuten polttouhri, teurasuhri jne.
    Muussa ei ole muuttunut. Tuo, mitä sanot, on hyvin tyypillitä hellutalaiselle.

    Olen ollut joskus kauan sitten jossain tekemisissä suomen hellunt-, ja vapaakirkon kanssa.
    Olen tutkinut heidän raamatullisuuttansa jo 40 vuotta.

    Olen varma, että tunnen suomen helluntalaisen, sekä vapaakirkollisen.

    Ovat vain mielikuvituksellisia oppi-mestareita.

    Laista ei ole muuttunut mikään kohta. Se että ylipappeus ja kuninkuus siirtyivät kummatkin Jeesukselle, on laissa ja profeetoissa valmiiksi säädetty mm. Sakarjan kirjassa. Eläinuhrit temppelissä loppuivat siihen, että temppeli tuhoutui, jolloin lain mukaan uhreja ei saa toimittaa muualla.

    Äänestä

  • tyyeyety kirjoitti:

    Kyllä yhdyn kanssasi.

    Ei lakia ole kumottu, vaan täytetty. aaronin mukainen pappeus poistui, samaten uhrit, koska Jeesus on täydellinen uhri.

    Aaronin mukaista pappeutta ei oli, koska Jeesu on nyt ylimmäinen pappi, ja sinakin olet pappis-sukuun kuuluva.

    tämä vain väärin ymmärryksen välttämiseksi.

    Äänestä

"Tämä on .....jne.",

sinä vääristelet Petri Paavolan opetuksen ( - set ) jälleen kerran.
Tarkoituksenasi on yksinomaan "osoittaa" Paavola harhaopettajaksi ja eksyttäjäksi keinolla kuin keinolla.
Ja sinun keinosi on nähdä Petri Paavolan opetuksessa juuri sitä mitä sinä siinä haluat nähdä. Olet ottanut "palvelutehtäväksesi" syyttää ja tuomita P. Paavolaa joka käänteessä ja tilaisuudessa.

>>Paavola on jostain repäissyt sellaisen valheen, että Raamattu tarkoittaa lailla vain kymmentä käskyä.<<

Saat tuonkin - omana repäisynäsi Paavolan opetuksesta - kuulostamaan ihan muulta mitä Paavola tarkoittaa.
Uuden liiton uskovia eivät juutalaisten lait koske.
Meitä, jotka Jumalan armosta saamme uuden liiton uskovia olla, eivät koske kymmenen käskyn lain ulkopuolella olevat juutalaisten perinnäissäännöt, kiemurat ja koukerot.
Kymmenen käskyn laista ei yksikään kirjain eikä piirto katoa. Kymmenen käskyn laki on meille ojennukseksi ja ohjeeksi kääntyä Jeesuksen Kristuksen puoleen. Me emme kertakaikkiaan itsessämme kykene täyttämään yhtäkään kymmenestä käskystä, emme edes rakastamaan lähimmäistämme niinkuin Raamatun mukaisesti tulisi - puhumattakaan, että sydämestämme, kaikella voimallamme ja ymmärryksellämme ja halullamme rakastaisimme Jumalaa ylitse kaiken muun niinkuin Raamattu meidän edellyttää rakastavan.
Herra Jeesus täytti meille annetun lain kirjaimellisesti, pienintäkin piirtoa myöten puolestamme. Uskon kautta Häneen on meillekin tullut laki täytetyksi. Mutta, vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen täydellisen lain noudattamisen ( kymmenen käskyn ) ansiosta me saamme Hänen ansiostaan vapautuksen lain kirouksesta.
Lain tehtävä on kasvattaa meitä Jeesukseen Kristukseen.

Herra Jeesus ei noudattanut suinkaan kaikkia runsaan 600:n juutalaisten perinnäissäännöksen, kiemuran ja koukeron määräyksiä.

HÄN TÄYTTI MEIDÄN EDESTÄMME MEILLE ANNETUN KYMMENEN KÄSKYN LAIN TÄYDELLISESTI, VIIMEISTÄ JA PIENINTÄKIN PIIRTOA MYÖTEN.

Jokainen meistä on monessa kohdin erehtyväinen, Petri Paavolakin.
Harhaopettaja ja eksyttäjä hän ei ole.
Tutustu, lue ja kuuntele, kunnolla perehtyen Raamatun Sanan valossa Petri Paavolan kirjoituksiin, puheisiin ja opetuksiin.
Lopeta hänen ylimalkainen, periaatteesta kumpuava ja tarkoitushakuinen parjauksensa, syyttämisensä ja TUOMITSEMISENSA.

Äänestä
  • Minä olen sitä mieltä, että Paavola opettaa väärin. Tätä asiaa on käsitelty lisää keskustelussa:

    Onko Petri Paavola todella ovela eksyttäjä
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14132055/onko-petri-paavola-todella-ovela-eksyttaja

    Saviseutulainen - sinä et pysty perustelemaan väitteitäsi Raamatulla. Näissä keskusteluissa on kommentteja, joissa on Raamatun viittaukset väitteiden tueksi.

    Avaus mainitsee sen, ettei Jeesus muuttanut lakia ja siinä oli viittaus Raamattuun Ap.t 6:11-14. Kun ottaa vielä sen lisäksi huomioon Jeesuksen sanat Mt 5:17-21, niin asia on perusteltu kiistämättömästi.

    Vielä sen verran, että Paavola ei pelastu taivaaseen, koska on tehnyt kuoleman syntiä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14404878/petri-paavola-pilkkasi-pyhaa-henkea

    Äänestä

  • fhfhgfhfhg kirjoitti:

    Minä olen sitä mieltä, että Paavola opettaa väärin. Tätä asiaa on käsitelty lisää keskustelussa:

    >>Vielä sen verran, että Paavola ei pelastu taivaaseen, koska on tehnyt kuoleman syntiä.<<

    Ihminen, sinä eikä kukaan muu meistä päätä kuka pelastuu taivaaseen.
    Etkö käsitä, että tuomitset Petri Paavolan kirjoittamallasi kadotukseen.

    "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan. Ja millä mitalla te mittaatte sillä teille mitataan".

    "ÄLKÄÄ LAUSUKO KADOTUSTUOMIOTA KENELLEKÄÄN".

    Äänestä

  • On Paavolakin syyllistynyt Herran voideltujen rienaamiseen, muun muassa Derek Princen ja Andrew Wommackin.

    "Herra Jeesus ei noudattanut suinkaan kaikkia runsaan 600:n juutalaisten perinnäissäännöksen, kiemuran ja koukeron määräyksiä."

    - Väitätkö Jumalan lakia perinnäissäännöksiksi? Mooseksen laki koostuu 613 laista, joissa 10 on suurempia. Mutta nuo 603 muuta lakiakaan eivät olleet niitä perinnäissäännöksiä, vaan perinnäissäännökset ovat juutalaisten tekemiä lain tulkintoja jotka on tehty perinnäissäännöksiksi, kuten nykyaikana että esim. hissiä ja valokatkaisijoita ei saa käyttää sapattina - ne ovat juutalaisten lain tulkintoja ja sovelluksia säännöiksi.

    Äänestä

  • George_L kirjoitti:

    On Paavolakin syyllistynyt Herran voideltujen rienaamiseen, muun muassa Derek Princen ja Andrew Wommackin.

    Jeesus noudatti kaikkia sääntöjä oikein. Ja Pietarilla oli tällainen homma:

    Jh 20: 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

    Äänestä

  • George_L kirjoitti:

    On Paavolakin syyllistynyt Herran voideltujen rienaamiseen, muun muassa Derek Princen ja Andrew Wommackin.

    "Herra Jeesus ei noudattanut suinkaan kaikkia runsaan 600:n juutalaisten perinnäissäännöksen, kiemuran ja koukeron määräyksiä."

    - Väitätkö Jumalan lakia perinnäissäännöksiksi? Mooseksen laki koostuu 613 laista, joissa 10 on suurempia. Mutta nuo 603 muuta lakiakaan eivät olleet niitä perinnäissäännöksiä, vaan perinnäissäännökset ovat juutalaisten tekemiä lain tulkintoja jotka on tehty perinnäissäännöksiksi, kuten nykyaikana että esim. hissiä ja valokatkaisijoita ei saa käyttää sapattina - ne ovat juutalaisten lain tulkintoja ja sovelluksia säännöiksi.

    >>On Paavolakin syyllistynyt Herran voideltujen rienaamiseen, muun muassa Derek Princen ja Andrew Wommackin.<<

    Petri Paavolan en ole havainnut millään tavoin enkä missään yhteydessä syyllistyneen kenenkään rienaamiseen.
    Mitä tulee Dereck Princeen niin valitettavasti ( niinkuin ei kukaan muukaan ihminen ) hänkään ei ole erehtymätön.
    Prince opettaa, että uudestisyntyneessä uskovassa ihmisessäkin - ts. ihmisessä, joka on uudestisyntynyt ylhäältä Hengestä ja on saanut Jumalalta näin Pyhän Hengen - voi olla riivaajahenki.
    Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan vastaan ottaa saanut ihminen on syntynyt uudesti ylhäältä Hengestä, saanut Pyhän Hengen.
    Uskovalla ihmisellä, jolla on Jumalan armosta Pyhä Henki, ei voi olla riivaajahenkeä. Jos jollain "uskovalla" on riivaajahenki, hän ei ole uudesti syntynyt uskova. Ts. ei ole uskova ollenkaan.
    Tähän Princen opetukseen Paavola on nähdäkseni puuttunut.
    Puuttunut siis harhaopetukseen. Ei missään tapauksessa rienannut Dereck Princeä - sen paremmin kuin Andrew Wommackiakaan, joka puolestaan on uskonsanalainen äärikarismaatikko ja menestysteologi.

    Äänestä

  • saviseutulainen kirjoitti:

    Sinä saviseutulainen olet todella syvällä savessa. Kuuntelet saarnaajia, kun pitäisi opiskella asiat suoraan Raamatusta. Sen takia sinä et erota Paavolan opetuksessa olleita harhaoppeja, koska et osaa Raamattua.

    Äänestä

  • saviseutulainen kirjoitti:

    >>On Paavolakin syyllistynyt Herran voideltujen rienaamiseen, muun muassa Derek Princen ja Andrew Wommackin.<<

    Petri Paavolan en ole havainnut millään tavoin enkä missään yhteydessä syyllistyneen kenenkään rienaamiseen.
    Mitä tulee Dereck Princeen niin valitettavasti ( niinkuin ei kukaan muukaan ihminen ) hänkään ei ole erehtymätön.
    Prince opettaa, että uudestisyntyneessä uskovassa ihmisessäkin - ts. ihmisessä, joka on uudestisyntynyt ylhäältä Hengestä ja on saanut Jumalalta näin Pyhän Hengen - voi olla riivaajahenki.
    Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan vastaan ottaa saanut ihminen on syntynyt uudesti ylhäältä Hengestä, saanut Pyhän Hengen.
    Uskovalla ihmisellä, jolla on Jumalan armosta Pyhä Henki, ei voi olla riivaajahenkeä. Jos jollain "uskovalla" on riivaajahenki, hän ei ole uudesti syntynyt uskova. Ts. ei ole uskova ollenkaan.
    Tähän Princen opetukseen Paavola on nähdäkseni puuttunut.
    Puuttunut siis harhaopetukseen. Ei missään tapauksessa rienannut Dereck Princeä - sen paremmin kuin Andrew Wommackiakaan, joka puolestaan on uskonsanalainen äärikarismaatikko ja menestysteologi.

    "Prince opettaa, että uudestisyntyneessä uskovassa ihmisessäkin - ts. ihmisessä, joka on uudestisyntynyt ylhäältä Hengestä ja on saanut Jumalalta näin Pyhän Hengen - voi olla riivaajahenki."

    - Tuollaiseen en ole törmännyt. Itse kun kuuntelin yhtä Princen opetusta asiasta, niin hän ei kylläkään ilmaissut asiaa niin, että riivaajahenki asuisi uskovan sisällä, vaan siten että vaikuttaisi ulkopuolelta, en muista tarkkaan millä termeille hän ilmaisi asian. Paavalillakin oli lihassaan pistin, saatanan enkeli (riivaaja) - ettei ylpistyisi. Derek Princellä oli paljon käytännön kokemusta kirouksien ja riivaajien vallasta vapauttamisesta. Hän varmasti tiesi ja tunsi asiat paremmin kuin pelkkiä tekstejä (ja jopa teorioita) kirjoittava Paavola. Toki Paavolallakin on paljon hyvää. Mutta Paavola, Norolampi ja Mattila tuntuvat oikein metsästävän harhaoppeja, ja arvostelevat jos asiat eivät mene juuri heidän ymmärtämällään tavalla.

    "Jos jollain "uskovalla" on riivaajahenki, hän ei ole uudesti syntynyt uskova. Ts. ei ole uskova ollenkaan."

    - Ihminen voi olla uskossa, vaikka hänellä ei Pyhää Henkeä olisikaan (vielä). Pyhää Henkeä ei saa automaattisesti, vaan vain pyytämällä, anomalla ja rukoilemalla. Suurimmalla osalla itseään kristityiksi kutsuvilla ei ole Pyhää Henkeä.

    Ja uudestisyntynytkin ihminen voi olla kirousten alainen, kaikista kirouksista ei vapaudu automaattisesti kun on uudestisyntynyt, vaan niistä tarvitaan erillinen vapautus.

    "Tähän Princen opetukseen Paavola on nähdäkseni puuttunut."

    - Ja yhden asian takia hän leimasi hänet huonoksi opettajaksi, jota ei kannata kuunnella! Vaikka Prince on yksi raamatullisimmista opettajista TV7:lla. Paavolalla itsellään on paljon enemmän opetuksia, jotka nousevat vain hänen omista mielipiteistään tai tunteistaan... Onko siis rakentavaa tuomita opettajaa yhden asian perusteella, jota ei välttämättä ole edes ymmärtänyt.

    "sen paremmin kuin Andrew Wommackiakaan, joka puolestaan on uskonsanalainen äärikarismaatikko ja menestysteologi."

    - Jos luokittelee toisen leimatakseen hänet joksikin, niin eikö se ole rienaamista? Miten Kristuksen ruumis siitä rakentuu että kristityt arvostelevat (ja jopa vihaavat) toisiaan? Mitä tarkoitetaan "äärikarismaatikolla"? Joku voisi laskea Jeesuksen sellaiseksi? Kehtasi parantaa sapattina! Wommack opettaa hyvin parantamisesta, ja muistakin evankeliumin totuuksista, jotka monet ovat hylänneet. Ja hänen kohdallaan parantamisen palvelutyö todella toimii, ja Jeesus käski parantaa sairaat, herättää kuolleet ja ajaa ulos riivaajat. Kuinka moni niin tekee?

    Ja "menestysteologi" on vähän vaarallinen leimaus termi. Taustalla taitaa vaikuttaa usein kadehtiminen. Sitä pitäisi aina kunnolla perustella miksi leimaa jonkun sellaiseksi. Ja mitä toinen sillä menestyksellä tarkoittaa. Joillekin jo se, että sanoo että "Jumala on hyvä" on menestysteologiaa. Menestyksellekin on hengelliset lainalaisuudet, johon vaikuttaa tietysti ennen muuta Jumalan armo, ihmisen ahkeruus, nöyryys, uskollisuus ja kuuliaisuus Jeesusta kohtaan.

    Äänestä

  • fhfhgfhfhg kirjoitti:

    Minä olen sitä mieltä, että Paavola opettaa väärin. Tätä asiaa on käsitelty lisää keskustelussa:

    Onko Petri Paavola todella ovela eksyttäjä
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14132055/onko-petri-paavola-todella-ovela-eksyttaja

    Saviseutulainen - sinä et pysty perustelemaan väitteitäsi Raamatulla. Näissä keskusteluissa on kommentteja, joissa on Raamatun viittaukset väitteiden tueksi.

    Avaus mainitsee sen, ettei Jeesus muuttanut lakia ja siinä oli viittaus Raamattuun Ap.t 6:11-14. Kun ottaa vielä sen lisäksi huomioon Jeesuksen sanat Mt 5:17-21, niin asia on perusteltu kiistämättömästi.

    Vielä sen verran, että Paavola ei pelastu taivaaseen, koska on tehnyt kuoleman syntiä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14404878/petri-paavola-pilkkasi-pyhaa-henkea

    Älkäämme silti tuomitko Petriä kadotukseen, vaikka hän onkin hyvin paljon vain pappomielinen.
    Pakkomielle ajaa, siitä olen minäkin varma.

    Hyvin monin pilkoin Paavola sanoo, se, ja se, opettaa väärin.

    Hän ei yksinkrtaisesti tunne asoiden syvyyttä, ja lukee vain asioista lantin toisen puolem. Ei koskaan molempia puolia. Syvyyttä hänene opetuksissaan ei ole.

    On kuitenkin väärin tuomita Petriä, kuten monet tekevät Petrin kohdalla.

    Äänestä

  • Kysympä-

    Miksi Paavola on jokaisen kimpussa?

    Eikö hänestä sitten saisi mainita?

    Näyttää sitä että olette, jotkut täällä, sellaisia voideltuja, Kute Kenneth Copland, Benny Hinn, tai muu sellainen.

    Että Benny Hinn, julkisesti kirosi etukäteen ne, jotka arvostelevat hänen toimiaan.

    Kysyn vain, onko Petri Paavolalla samallainen mentaliteetti, ja nillä, jotka uskovat Petriä?

    Äänestä

Mikä asiassa on totta Raamatun mukaan?
Muun muassa sapattikäsky on osa Mooseksen laki. Jos P.P. opettaa sapattisäädöksi riisuttuina tai lain mukaisesti, niin hän opettaa väärin.
"Sillä joka on päässyt Hänen lepoonsa, ON saanut levon teoistaan, hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa." Hebr. 4:10.
Uskoon tullessamme saimme pysyvän levon eli vapauden teoistamme, mm. lainteoista.
"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset .. niin minä annan teille levon." Matt. 11:28. Jokainen Jeesuksen omaksi tullut ON saanut sapatinlevon sydämeensä. Ja meille on annettu varoittava neuvon sana: "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." Gal. 5:1. Orjuuden ies (taakka) merkitsee Mooseksen lain liittoa kymmenine ja taas kymmenine käskyineen. Siihen liittoon ei enää tule palata. "Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja." Gal. 2:18.

Äänestä
  • Olet ymmärtänyt Galattalaiskirjeen väärin. Siinä Paavali nuhtelee niitä kristittyjä, jotka hylkäsivät Messiaan ja palasivat takaisin perinteiseen juutalaisuuteen. Kristittyjen alkuseurakunta noudatti tarkasti Mooseksen lakia, kuten teki Paavali.

    Paavali ei opettanut kristittyjä hylkäämään lakia vaan noudattamaan sitä. Tässä on kaksi jaetta Raamatusta, jotka todistavat asian vedenpitävästi.

    Ap.t 25: 7. Ja kun hän oli saapunut, asettuivat ne juutalaiset, jotka olivat tulleet Jerusalemista, hänen ympärilleen ja tekivät useita ja raskaita syytöksiä, joita he eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään toteen;
    8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

    Paavali opetti roomalaisille pakanoille ja juutalaisille, että usko ei kumoa lakia, vaan lakia tulee noudattaa.

    Room. 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

    Äänestä

Kyllä. Lain alaiset ovat lain alaisuudessaan velvolliset noudattamaan koko lakia.

Jos joku opettaa, että ihmisille kuuluu edelleen Mooseksen lain käskyt ja säädökset, niin kuuluuko heidän mielestään Mooseksen lakia noudattaa kokonaan vaiko vain osittain ja näin rikkoen lain kokonaisuuden?
Ajattele asiaa.
Kuka olisi pätevä erittelemään, mitkä lain kohdat saa jättää noudattamatta ja mitkä on pidettävä?
Ajattele asiaa.
Mikäli joku opettaa, että Mooseksen lakia tulee noudattaa kaikilta osin, niin siinä tapauksessa
– lain määräämät juhla-ajat tulee viettää sellaisinaan, mitään osaa niistä muuttamatta. 2 Moos. 12. 34:18-26.
– sovituspäivää on vietettävä niin kuin 3 Moos. 23:24- opettaa. 3 Moos. 23 luku.
– kymmenykset kaikesta .. 5 Moos. 14:23.
– viljelymaiden sapattivuosista tulee huolehtia. 2 Moos. 23:10-17. Samoin hedelmäpuista. 3 Moos. 19:23.
– kahdenlaisista lankoista kudottua vaatetta ei saa pitää. 3 Moos. 19:19.
– partaa ei saa leikata. 3 Moos. 19:27.
– ”Tee itsellesi tupsut viittasi neljään kulmaan, johon verhoudut.” 5 Moos. 22:12.
– raamatunlausekotelo pitää olla otsalla.
– puhdistusvesisäädökset on noudatettava. 4 Ms. 19.
– kaikki juhla-ajat on pidettävä määrätyllä tavalla ja ajalla. 3 Moos. 23.
- sapattina saat kulkea vain kilometrin, ja tulta et saa sytyttää.
– vain neitsyen saa ottaa vaimokseen. 5 Moos. 22:13-21.
– lain määräämät ruokasäädökset on ehdottomasti noudatettava: ”Älä syö mitään, mikä on kauhistus.” 5 Moos.- 14:3.
JNE..

Pidätkö lain?

Äänestä
  • Suuren sovituspäivän kohdalla on niin, että vain ylipappi voi sen tehdä ja Jerusalemin temppelissä. Temppeliä ei ole ja ikuinen ylipappi on nyt Jeesus Kristus. Tästä seuraa se, että suurinta osaa rituaaliuhrilaista ei voi toteuttaa. Meillä on nyt uhriateriana ehtoollinen Golgatan sovituksen muistoksi.

    Kaikkeen on järkevät ratkaisut, kun tutkii kunnolla Raamattua. Mooseksen lakia sovellettiin normaalisti alkuseurakunnan aikana. Raamattu kertoo, että niin teki myös Paavali (Ap.t 25:8).

    Äänestä

Paavola on peto jonka paikka on helvetissä.

Äänestä

  • Paavola on uskovainen mies. Vaikka en ukso hänen kirjoituksiaan, silti uskon hänen olevan pelastettu uskovainen.

    Miksi tuomitset hänet pimeyteen, jota et tiedä, et sinä, enkä minä.

    Äänestä

Noudatetaan Lakia, Jeesuksen voi unohtaa.

Iltalehti testasi
Näin elämä sujui Vanhan testamentin ohjeilla

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012040815381831_uu.shtml

>>Paavola on peto jonka paikka on helvetissä.>>

Paitsi että Vanhassa Testamentissa ei edes ole mitään kidutushelvettiä.

PS: HYVÄÄ JOULUA PETRI PAAVOLALLE JA KAIKILLE MUILLEKIN!

Äänestä
  • Iltalehden artikkeli on pelkkää roskaa.

    Pasi Toivonen - sinä olet katolinen eksyttäjä, jotka et edes osaa Raamattua. Helvetti on Vanhassa testamentissa mainittu.

    Dan 12:
    2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät,
    toiset ikuiseen elämään,
    toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

    Äänestä

  • Olipa taas Pasi Toivoselta aikamoinen valhe. Vai laki ja Jeesus olisi ristiriidassa keskenään. Näin ei ole. Jeesus sanoi, että laki on voimassa uuden liiton aikana ja ilmoitti noudattavansa (toteuttavansa) sitä. Jeesus oli se sama Jumala joka antoi lain. Paavali sanoi roomalaisille, että usko ei kumoa lakia.

    Mt 5: 17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

    Kuka lakia yrittää kumota? Sen yrittää kumota paavi, jossa on antikristillinen henki. Paavi on omavaltaisesti kumonnut roomalaisilla lailla Jumalan lait. Raamattu varoitti siitä, että tulee peto, joka kumoaa kaiken ja paavi on sen tehnyt. Mutta roomalaiskatolinen kirkko luhistuu raunioksi ja Jumalan valtakunta ottaa voiton roomalaiskatolisesta kirkosta.

    Dan 7: Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. 26 Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan,
    ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.

    Äänestä

Tämä oli lainaamisen arvoinen opetus:

"Lain alaiset ovat lain alaisuudessaan velvolliset noudattamaan koko lakia.

Jos joku opettaa, että ihmisille kuuluu edelleen Mooseksen lain käskyt ja säädökset, niin kuuluuko heidän mielestään Mooseksen lakia noudattaa kokonaan vaiko vain osittain ja näin rikkoen lain kokonaisuuden?
Ajattele asiaa.
Kuka olisi pätevä erittelemään, mitkä lain kohdat saa jättää noudattamatta ja mitkä on pidettävä?
Ajattele asiaa.
Mikäli joku opettaa, että Mooseksen lakia tulee noudattaa kaikilta osin, niin siinä tapauksessa
– lain määräämät juhla-ajat tulee viettää sellaisinaan, mitään osaa niistä muuttamatta. 2 Moos. 12. 34:18-26.
– sovituspäivää on vietettävä niin kuin 3 Moos. 23:24- opettaa. 3 Moos. 23 luku.
– kymmenykset kaikesta .. 5 Moos. 14:23.
– viljelymaiden sapattivuosista tulee huolehtia. 2 Moos. 23:10-17. Samoin hedelmäpuista. 3 Moos. 19:23.
– kahdenlaisista lankoista kudottua vaatetta ei saa pitää. 3 Moos. 19:19.
– partaa ei saa leikata. 3 Moos. 19:27.
– ”Tee itsellesi tupsut viittasi neljään kulmaan, johon verhoudut.” 5 Moos. 22:12.
– raamatunlausekotelo pitää olla otsalla.
– puhdistusvesisäädökset on noudatettava. 4 Ms. 19.
– kaikki juhla-ajat on pidettävä määrätyllä tavalla ja ajalla. 3 Moos. 23.
- sapattina saat kulkea vain kilometrin, ja tulta et saa sytyttää.
– vain neitsyen saa ottaa vaimokseen. 5 Moos. 22:13-21.
– lain määräämät ruokasäädökset on ehdottomasti noudatettava: ”Älä syö mitään, mikä on kauhistus.” 5 Moos.- 14:3.
JNE..

Pidätkö lain? "

Äänestä
  • Sinulla on väärä luettelo laista. Siinä on paljon rabbien keksimiä omia perinnäissääntöjä, jotka Jeesus kumosi. Olet myös tehnyt huolimattoman luettelon, jossa riviotsikoista saa väärän kuvan, mitä Raamattu oikeasti edellyttää.

    Sinä et näytä haluavan noudattaa lakia. Jeesus ja Paavali (myös uuden liiton aikana) noudattivat laista kaikkia käskyjä. Sinä taidat haluta noudattaa roomalaisia lakeja. No se tie vie helvettiin.

    Äänestä

mitä hyvä herrasväki täällä kehittää riitaa opillisista kysymyksistä?

mitäs siitä on sanottu? älkää takertuko risukoihin ja varpuihin vaan pysykää isoilla linjoilla oikeassa suunnassa ja jokainen olkoon valppaana tutkimaan jokaisen asian. ei tässä kannata tällaisiin kiistelyihin joutua. se johtaa hajaannukseen.

Äänestä
  • Petri Paavola on niin vaarallinen eksyttäjä, että on hyvä, että hänestä puhutaan.

    Äänestä

Laitettu lakiluettelo vaatimuksineen on suoraan Raamatusta. Jos joku sanoo noudattavansa lakia, on nuo kaikki otettava siihen elämään mukaan.

Äänestä
  • Paavali noudatti joka ikistä lain kohtaa uuden liiton aikana Apt. 25:8, 28:17.

    Äänestä

"Paholainen on keksinyt myös ikuisen helvettipiinaopin,mustamaalatakseen Jumalaa.Jumala on rakastava Isä eikä milloinkaan teksi näin pahasti kenellekään.Ikuiseen elämään pääsee vain Jeesukseen uskovat ja parannuksen tehneet...mutta Raamattu ei opeta että ne,jotka ei sinne pääse,joutuisivat kitumaan ikuisesti helvetinlieskoissa.erittäin surullista että tällaista demonista oppia,Jumalan mustamaalausta,opettavat myös monet uskoviksi tunnustautuvat.
Ikuisenpiinan oppi on tehnyt lukemattomista ihmisistä Jumalan vihaajia ja on myös tuhonnut lukemattomien ihmisten mielenterveyden."

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13634306/raamattu-ei-tue-sielunkuolemattomuusoppia

Laki ei tunne kidutushelvettiä. Se on omaksuttu "pakanauskonnoista".

Äänestä
  • Paholaisen päävalheita uskosta osattomille: Jumalaa ei ole, paholaista eli perkelettä henkivaltoineen ei ole, mitään helvettiä ei ole. Jeesus nasaretilainen oli vain ihminen. Paholaisen päävalheita uskoville: Jumala ei voi olla niin "julma", että Hän tuomitsisi ketään ikuiseen kidutushelvettiin. Kaikki jotka uskovat Jumalaan, pääsevät taivaaseen. Ne jotka eivät Jumalaan usko, joutuvat kadotetuiksi eli häviävät olemattomaan tilaan, heidät hävitetään pois absoluuttiseen olemattomuuteen. Jeesus EI OLE JUMALAN POIKA. Jeesus nasaretilainen oli suuri opettaja ja profeetta, ei muuta. Jne,jne ....

    Äänestä

  • Raamattu opettaa, että kidutushelvetti on olemassa.

    Ilm 20

    10 saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. 11 Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. 12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. 13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. 14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. 15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.

    Äänestä

Raamatun ristiriitoja. Room.2:13. Room.3:28.

Äänestä

70 luvulla vanhauskoinen ei olisi saanut ajaa autoa sapattina , hän ratkaisi asian laittamalla ilmapatjaan vettä ja sen kuskin penkille.Veden päällä saa kulkea sapattinakin.Tai kun hän pyysi turisteja laittamaan sähköt pois talostaan koska sekin laskettiin työksi.Juutalaisuuden lait ovat suurimmaksi osaksi turhia ja naurettavia jäännöksiä 2500 vuoden takaa.Juuri näistä meidät on vapautettu.

Äänestä
  • Niin nuo lienee niitä rabbien keksimiä omia sääntöjä. VT:ssä asiat ovat toisella tavalla.

    Äänestä

Paavolan uusin kirjoitus jatkaa samalla linjalla. Hän varoittaa vaarallisista eksyttäjistä, jolloin herkkäuskoinen lukija voi luulla, että Paavola olisi joku vartija. Paavola varoittaa itsestään. Paavola on itse vaarallinen eksyttäjä, joka korostaa ja korostaa koko ajan, että kaikki on eksytystä.

Äänestä
  • Minä olen samaa mieltä Paavolasta. Hän demonisoi jo kaiken.

    Jos nyt astuisi esille joku Jumalan profeetta, joka parantaisi sairaita ja herättäisi kuolleita, niin Paavola todennäköisesti avaisi suuren suunsa häntäkin vastaan.

    Äänestä

Ratkaisukristillisten harhaopin nimi on pelagiolaisuus. He eivät ole kristittyjä, vaan kristinuskoa vastaan tappelemassa. Tekopyhiä.

Äänestä

Luuk 22:20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

Hebr 7:12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.

Jotkut sanovat, että vanhan liiton laki ei kumoutunut ja lain muutos tarkoittaa sitä, että kiveen kirjoitettu laki siirtyi kivestä ihmisen sydämeen, mutta laki on edelleen sama ja muuttumaton.

Herra Jeesus ei kumonnut lakia, vaan lihan ruumiissaan vaeltaen Hän täytti sen, eläen vanhan liiton järjestyksen mukaisesti täydellisesti. Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta tapahtui lain muutos, joka kumosi vanhan liiton sekä sen lakijärjestyksen. Lain muutos ei jättänyt voimaan vanhan liiton lakia syntiuhrista, vaan muutti sen. Eläimen veri syntiuhrina kumoutui, jonka tilalle tuli Herran Jeesuksen veressä syntiuhri syntien anteeksisaamiseksi.

Jos vanha liitto lakineen olisi edelleen sellaisenaan voimassa, niin silloin myös eläinsyntiuhrit olisivat voimassa. Herran Jeesuksen veressä, Hänen syntiuhrinsa kumosi ja poisti eläinsyntiuhrit kokonaan, koska lain muutos asetti voimaan Herran Jeesuksen syntiuhrin syntien anteeksisaamiseksi. Jos uskot koko vanhan liiton lain olevan voimassa sellaisenaan Uudessa Liitossa, niin silloin pilkkaat Herran Jeesuksen sovitusverta, etkä ole armon alla, vaan lain alla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tämä.On.Totuus kirjoitti:

Petri Paavola todella surkea opettaja. Hän oli Toni Torpan kanssa Lahdessa opettamassa laista ja vielä videoi tapahtuman. Kummankin kaverin opetuksessa vilisi paljon väärä tietoa. Otan muutaman esimerkin, jotka osoittavat, että he eksyttävät opetuslapsiaan helvettiin.

Paavola sanoi, että lakin on uuden liiton aikana muutettu. En ole moista itse Raamatusta löytänyt. Raamatussa on itse asiassa sanottu suoraan, ettei Jeesus muuttanut lakia. Stefanoksen oikeudenkäynnissä eräät todistivat, että Jeesus oli muuttanut lain, mutta Raamattu kertoo, että he olivat vääriä todistajia Ap.t 6:11-14. Tämä tarkoitta sitä, että Raamattu kertoo, ettei Jeesus muuttanut lakia. (Ylipappeuden ja kuninkuuden yhdistyminen samalle henkilölle Jeesukselle ei ollut itse asiassa lain muutos, koska Sakarjan kirja sen ennusti, vaikka Paavali käytti sellaisia sanoja).

Paavola on jostain repäissyt sellaisen valheen, että Raamattu tarkoittaa lailla vain kymmentä käskyä. Jeesus sanoi, ettei tullut kumoamaan lakia eikä profeettoja. Teologit ja juutalaiset rabbit ovat yksimielisiä siitä, että tämä tarkoittaa koko Vanhaa testamenttia. Paavola selvästi vääristelee Raamattua, jotta hän voisi syöttää teille harhaoppejansa.

Paavola sanoi, että jos muuttaa lain, niin sitten vielä pääsee taivaaseen, mutta siellä kutsutaan kaikkein pienimmäksi. Paavola ei ole lukenut Jeesuksen sanoja loppuun asti. Jeesus nimenomaan sanoin, että ellei opetuslapset noudata Jumalan tahtoa paremmin, kuin sellainen opettaja, joka on kumonnut lakia, niin opetuslapset eivät pääse taivaaseen. Paavola yrittää selittää, ettei lain kumoaminen voisi johtaa pelastuksen menettämiseen, mutta kyllä voi johtaa. Paavola ja Torppa tekevät tätä syntiä ja rankasti.

Mt 5: 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu