Onkos tietoa pääsikö taparikollismurhaaja odottamaan tuomiotaan vapalle jalalle (Lapissa)?
22.12.2916
http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/monkijakiilaaja-on-aiemmin-tuomittu-taposta-syyttaja-vaatii-yhdeksan-vuoden-vankeutta-14020752/
..."Syyttäjä vaatii myös, ettei syytettyä saa päästää ehdonalaiseen missään vaiheessa tulevaa vankeusrangaistustaan. Syyttäjän mukaan mies on mahdollisesti vaarallinen yhteiskunnalle ja muille ihmisille, minkä takia hänet täytyy toimittaa mielentilatutkimukseen.
Syytetyn rikoshistoriasta on ilmennyt, että mies on jo aiemmin tuomittu taposta, mistä hän on istunut vankeusrangaistusta. Lisäksi hän oli kiilausten tapahtuma-aikaan poliisin määräämässä ajokiellossa sekä ehdonalaisessa vankeusrangaistuksessa ja tutkinnassa oli miehen tekemiä huumausaine- ja rattijuopumusrikoksia."
..."Syytteessä on puolustuksen mukaan kyse vain ja ainoastaan siitä, onko syytetyn teko ollut tahallinen. Tähän ei puolustusasianajajan mukaan löydy todisteita, vaan pikemminkin videolta voidaan erottaa yksittäisiä kuvia, jotka kertovat päinvastaista.
– Näkemyksemme mukaan vastaaja on päästettävä vapaaksi heti ja hänet tulee tuomita enintään vuoden mittaiseen vankeusrangaistukseen."...
Taustaa videon kera:
Iltasanomat 21.12.2016
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201612210135629_v0.shtml

Vastaukset 6
Vanhimmat
"TAPARIKOLLISMURHAAJA"
Erittäin voimakas ilmaus.
Eo. po. Kaleva 27.12.2016
vuosien varrella toistuvasti tuomittu erilaisista rikoksista ja huippuna murhatuomio.
taparikollinen murhaaja=taparikollismurhaaja ?
Mutta se poliisihan elää vielä .
Oikeammin taparikollistappaja... sointuukin paremmin.
Lahden Leatherman-tappajako tämä on?