Ystävättäreni avioliitto on päättymässä eroon.
Itse vajaa kymmenen vuotta sitten saman kokeneena haluaisin olla hänen tukenaan, koska uskoisin suurinpiirtein tietäväni, mitä hän parhaillaan käy läpi. Liitto on ollut kriisissä jo pari vuotta, itseasiassa enemmän tai vähemmän koko 15-vuotisen kestonsa ajan. Olen ollut ystävättäreni tukena, en neuvoen, mutta kuunnellen.
Vajaa kuukausi sitten ystävättäreni mies soitti minulle ja kertoi heidän suhteensa olevan niin täydellisessä umpikujassa, etteivät siitä tunnu enää mihinkään selviävän. Hän kysyi, voisinko minä mitenkään auttaa, nimenomaan juttelemalla vielä ystävättäreni kanssa ja kertoa ettei mies halua eroa. Olin kuitenkin sitä mieltä, etten ole oikea ihminen "sovittelemaan", koska olivat jo kuitenkin käyneet läpi perheterapiat ja muut vastaavat ammattiauttajat. Juttelin kuitenkin ystävättäreni kanssa asiasta (mainitsematta käytyä keskustelua hänen miehensä kanssa), ja hän vaikutti rauhalliselta ja järkevältä. Sopeutuneelta sellaiseen ajatukseen, että eläisivät sovussa saman katon alla lasten vuoksi.
Pari päivää sitten sainkin sitten varsinaisen shokkihoidon, kun ystävättäreni soitti ja vaati tiukasti selvitystä, mitä minä touhuan hänen miehensä kanssa hänen selän takanaan. Hämmentyneenä selvitin tilanteen, puhelinsoiton ja avunpyynnön. Sain kuulla olevani manipuloiva, valehteleva, kaksinaamainen lumppu, joka on pilannut hänen avioliittonsa jne... Ystävyys
sanottiin siinä sivussa sitten luonnollisesti (hänen puoleltaan) irti. En siis tiedä yhtään, mitä siellä on tapahtunut, oliko mies kertonut soittaneensa minulle, vai oliko ystävättäreni mahdollisesti sen saanut tietää hänen puhelutietojaan tutkimalla.
Sitä vaan tässä kyselen, että onko kenellekään tapahtunut vastaavaa? Olen nämä muutamat päivät ollut tässä lievästi sanoen loukkaantunut ja vihainen. Samalla kuitenkin olen myös huolissani ystävättären mielenterveydestä ja jaksamisesta.
Olen kelannut ja kelannut tapausta ja sitä suunnatonta raivoa, jota hän minua kohtaan osoitti ja osoittaa edelleen. Omasta mielestäni ainoa, mitä tein väärin, oli se, etten ilmoittanut hänelle välittömästi siitä, että miehensä oli minulle soittanut. Tai siis hän kokee sen suunnattomana loukkauksena itseään kohtaan. Itse en ymmärtänyt, että minun olisi pitänyt puhelusta ilmoittaa, ennenkuin hän sen minulle selvin sanoin ilmoitti.
Ehkä tämä ei nyt ollut ihan oikea foorumi tälle tarinalle, mutta jos jollain on vastaavia kokemuksia, niin vastailkaa. Ja voiko ystävyyttä yleensä jatkaa sittenkään, jos ja kun tilanne joskus rauhoittuu?
Itse vajaa kymmenen vuotta sitten saman kokeneena haluaisin olla hänen tukenaan, koska uskoisin suurinpiirtein tietäväni, mitä hän parhaillaan käy läpi. Liitto on ollut kriisissä jo pari vuotta, itseasiassa enemmän tai vähemmän koko 15-vuotisen kestonsa ajan. Olen ollut ystävättäreni tukena, en neuvoen, mutta kuunnellen.
Vajaa kuukausi sitten ystävättäreni mies soitti minulle ja kertoi heidän suhteensa olevan niin täydellisessä umpikujassa, etteivät siitä tunnu enää mihinkään selviävän. Hän kysyi, voisinko minä mitenkään auttaa, nimenomaan juttelemalla vielä ystävättäreni kanssa ja kertoa ettei mies halua eroa. Olin kuitenkin sitä mieltä, etten ole oikea ihminen "sovittelemaan", koska olivat jo kuitenkin käyneet läpi perheterapiat ja muut vastaavat ammattiauttajat. Juttelin kuitenkin ystävättäreni kanssa asiasta (mainitsematta käytyä keskustelua hänen miehensä kanssa), ja hän vaikutti rauhalliselta ja järkevältä. Sopeutuneelta sellaiseen ajatukseen, että eläisivät sovussa saman katon alla lasten vuoksi.
Pari päivää sitten sainkin sitten varsinaisen shokkihoidon, kun ystävättäreni soitti ja vaati tiukasti selvitystä, mitä minä touhuan hänen miehensä kanssa hänen selän takanaan. Hämmentyneenä selvitin tilanteen, puhelinsoiton ja avunpyynnön. Sain kuulla olevani manipuloiva, valehteleva, kaksinaamainen lumppu, joka on pilannut hänen avioliittonsa jne... Ystävyys
sanottiin siinä sivussa sitten luonnollisesti (hänen puoleltaan) irti. En siis tiedä yhtään, mitä siellä on tapahtunut, oliko mies kertonut soittaneensa minulle, vai oliko ystävättäreni mahdollisesti sen saanut tietää hänen puhelutietojaan tutkimalla.
Sitä vaan tässä kyselen, että onko kenellekään tapahtunut vastaavaa? Olen nämä muutamat päivät ollut tässä lievästi sanoen loukkaantunut ja vihainen. Samalla kuitenkin olen myös huolissani ystävättären mielenterveydestä ja jaksamisesta.
Olen kelannut ja kelannut tapausta ja sitä suunnatonta raivoa, jota hän minua kohtaan osoitti ja osoittaa edelleen. Omasta mielestäni ainoa, mitä tein väärin, oli se, etten ilmoittanut hänelle välittömästi siitä, että miehensä oli minulle soittanut. Tai siis hän kokee sen suunnattomana loukkauksena itseään kohtaan. Itse en ymmärtänyt, että minun olisi pitänyt puhelusta ilmoittaa, ennenkuin hän sen minulle selvin sanoin ilmoitti.
Ehkä tämä ei nyt ollut ihan oikea foorumi tälle tarinalle, mutta jos jollain on vastaavia kokemuksia, niin vastailkaa. Ja voiko ystävyyttä yleensä jatkaa sittenkään, jos ja kun tilanne joskus rauhoittuu?
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta kai sentään itse tajusit että noin voi käydä?
Siinä vaiheessa kun suhde on huonolla tolalla, tehdään asioita joita ei ehkä normaalisti tekisi..
Pengotaan toisen tavaroita ja taskuja, tutkitaan puhelutietoja sekä luetaan viestejä..
Itse jopa tunkeuduin ex-mieheni asunnolle eromme jälkeen, kun minulla oli hänen avaimensa kukkien kastelua varten, hän oli paljon pitkillä työmatkoilla.
Kävin penkomassa hänen tavaroitaan, kamala myöntää, enkä myöntäisikään muuten kuin anonyymisti.
Mustasukkaisuus saa ihmisen tekemään kamalia asioita, jopa tappamaan puolison ja lapsetkin, näitä tapauksia on julkisuudessa tuon tuosta.
Valitettavasti en usko että saat ystävääsi enää takaisin, et ainakaan ihan lähiaikoina.
Parin vuoden päästä kun tilanne on ratkennut ja ystäväsi rauhoittunut, voit yrittää uudelleen lähestyä häntä, mutta tällä hetkellä hän näkee pelkästään sen että te olette hänen selän takana soitelleet, syy ei häntä edes kiinnosta.
Niinhän se menee, että ei kannata puuttua toisten tekemisiin vaikka se joskus tuntuisikin oikealta. Kun puuttuu, on siinä sitten yhtenä osana mukana ja omia "vilpittömiäkin" puheita saa selitellä vielä aikojenkin kuluessa.Tuossa tapauksessa kannattaa ottaa kolmen keskeinen juttutuokio ja selvittää asiat, niin pääset siitä yli.Itse en erotilanteessa oikein siitä pitänyt, että vaimoni pari ystävää olivat vahvasti läsnä erotilanteessa ja vaimonei menneisyydestä enemmän tietoisena kun itse olin.Vaikka ovat asiaa toki paikkailleet, kyllä se jättää oman jäljen näihinkin asioihin.