Kiinteä työaika pilasi elämän

puru

Töissä otettiin joku aika sitten kiinteä työaika käyttöön. Olin jo pitkän ajan tottunut tulemaan ja lähtemään liukuvasti. Harrastukseni vuoksi valvon monesti myöhään yöhön. Yöunet jää vähille. Olen töissä väsynyt ja se vaikuttaa motivaatioon työskennellä. Eikä harrastuksiinkaan ole vapaa-ajalla intoa kun on tullut niin väsynyt/laiska. Eipä sille vapaa-ajalle jääkään paljoa aikaa kun pitää odottaakellon lyömää, että pääsee pois. Sen jälkeen pitäisi ehtiä käydä kaupassa ja tehdä ruokaa. Ei siibä jää aikaa ja energiaa. Illat menny siihen sohvan kuluttamiseen.

Ennen oli paremmin, kun pystyi halutessaan nukkumaan pitempään tai lähtemään tarvittaessa aikaisemmin töistä esim hoitamaan asioita. Olin virkeä töissä ja vapaa-ajallakin eiitti energiaa tehdä asioita. Olen lihonut 10kg. Siitä on n. puoli vuotta kun työaikajärjestelyt tehtiin. Johtuu ihan siitä, että makoilen vaan sohvalla ja juoksuharrastus on jäänyt. Vituttaa. Asialle ei kai voi mitään? Valitettu on johdolle... joukollakin. Eivät välitä, vaan näkevät tämän tehokkaimmaksi ja tasapuolisimmaksi tavaksi. Voiko työterveys puuttua asiaan? Vai nauraako pihalle? Onko neuvoja? Työpaikkaa vaihtaisin, jos töitä olisi. Mutta kun on lainat ja kulut, ei voi tyhjän päällekään jäädä.

10

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HanoiRocksSaigonShakes

      Mikset hae saikkua? Firmathan riistävät työntekijöitä, itselleni ei ole mikään omantunnonkysymys hakea vitutuslomaa tarpeeseen.

    • Jääpoisvaan

      Jää pois töistä. Irtisano itsesi. Varmasti tulijoita paikallesi riittää. Niinhän sitä muillakin on vaikka mitä lainoja ja kuluja ja silti ovat työttömiä joko tahtomattaan tai omasta vapaasta halusta. Miten he sitten pärjäävät, pyhällä hengelläkö? Monella on opintolainaa, asuntolainaa, autolainaa, luottokorttivelkaa, kulutusluottoa, pikavippejä, velkoja sinne ja tänne, korkeat vastikkeet/vuokrat, kenties lapsiakin, lemmikkejä, ehkä kroonisia sairauksiakin. Mietipä sitä.

    • Itsekunnioitus

      Yleensä tuo kiinteä työaika tulee työpaikoille, joka on täynnä ihmisiä, jotka eivät uskalla laittaa missään asiassa vastaan, peläten työpaikkansa puolesta he suostuvat kaikkeen mitä työnantaja ehdottaa. Lopputulos on kaikkien etujen menetys. No, siellähän on mukava painaa eläkkeelle asti, siis jos selviää sinne asti.

    • huohhhhhhhhh

      Pilasi elämän? Jotain rajaa tuohon omaan asenteeseen. Sinulla on asiat hyvin.

    • Tikustakinasiaa

      Jeps. Palsta täynnä asenneongelmaisia ihmisiä vittuiluineen, kiukkuineen kaikkineen. Pienimmätkin asiat saavat sairaassa mielessä kohtuuttoman suuren huomion. Oli asia mikä vaan, siitä pitää tehdä ongelma. Kun itsellä ei ole asiat hyvin niin sehän on aina muiden vika ja helposti kadehditaan muita. Ole edes onnellinen, että on edes työpaikka. Tosin tuolla asenteella sitä kauaa ei ole.

      Yritä ap. tehdä mielellesi jotain. Huomionhakuisuus, kiukuttelu, vittuilu ehkäpä pohjimmiltaan kateus, katkeruus tai jopa mustasukkaisuus, omistuksenhalu tai manipulointi, ei kovin hyviä ja toivottavia ominaisuuksia. Hanki elämää, ystäviä tms. työn ulkopuolelta. Jokinhan sinua risoo, tuskinpa oikeasti tuo työaika, pohjimmiltaan ihan jokin muu ja se jokin muu on vain ja ainoastaan korvien välissäsi.

      • yrittäjän.arki

        Jaahas, loispummiyrittäjä uhoaa täällä kikkeli pystyssä.


    • VäsyneenäSattuuVirheita

      Aiemmin nukkumaan niin jaksaa sitten päivät paremmin. Tosin aika outoa että virmassa varaa tuolla tavoin huonontaa tekijöiden oloja. Eikö näy työn laadussa mitenkään?

    • puru

      Työn laatuhan kärsii. Työnantaja ei vaan huomaa sitä. Sehän katsotaan työntekijän viaksi tai asennevammaksi.

      Varmaan voisin mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta se tarkoittaisi harrastuksesta luopumista. Siitä en todellakaan halua luopua, se on niin tärkeä.

      Onko työnantajalla varaa huonontaa oloja? Ei varmasti ole, puljuhan tekee isoa tappiota. Mutta kun työnantaja luulee parantaneen firman toimintaa tehokkuutta lisäämällä ja panostamalla asiakkaisiin. Mutta kyllähän siinä on käymässä päinvastoin. Tästä on tarpeeksi kyllä valitettu. Ei kukaan jaksa enää taistella enempää.

    • aamuajattelija

      Huono johto teillä! Motivoiva työkulttuuri tuskin saadaan aikaan tuollaisella mikromanageerausmenetelmällä. Tai luohan se varmaan kulttuurin, jossa työpaikallanne pitkäaikaisesti pysyvät juuri tuosta tyylistä pitävät henkilöt. Onko se sitten loppupeleissä tuloksekasta?

      Useissa paikoissa, näin kokemuksella sanottuna, ne ketkä tekevät töitä mieluusti tasan puoli kahdeksasta puoli neljään, tekevät päivässä paljon vähemmän töitä kuin muut, koska he näyttävät aamuisin syövän työpaikallaan aamupalaa, lukevan lehtiä, naiset meikkaavan sekä laittavan hiuksiaan ja jutustelevan mukavia. Jos itse tulet töihin yhdeksään, he saattavat istuskella vielä kahvimukinsa äärellä ja katsovan sinua, kun "tulet aina niin myöhään". Heh, eräskin tyyppi vahti muiden tuloa töihin, vaikka ei kuulunut tällainen työtehtävä hänelle lainkaan. Eli käytti työaikaansa vahtimiseen, vaikka paikalla käytettiin sähköistä työajanseurantaa! Huvittavaa. Siinä sitä tuloksekas työntekijä olikin ;-) - Kaikenlaista porukkaa sitä onkin, huh huh.

    • voimiasinulle

      Nykyajan trendihän pitäisi olla juuri päinvastoin, kohti joustavampia työaikoja. Epävarmat johtajat ovat vain hukassa asian kanssa koska pelkäävät menettävänsä jonkun kontrollin, eivätkä pääse pätemään samalla lailla kuin ennen. Tai siis eivät luota alaisiinsa. Kuvittele että olet niin heikko johtaja ja rekrytoija, ettet osaa palkata ihmistä töihin johon voisit edes luottaa?
      Itse asiassa ihmettelen miksei esimerkiksi etätyötä pyritä teettämään mahdollisimman paljon koska silloin jäisi moni turha automatka ajamatta ja ympäristö kiittää. Lisäksi suuremmat liukumat myös vähentäisi kaupunkien ruuhkia. Tämähän palvelisi suoraan esimerkiksi ilmastotavoitteita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      284
      3525
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1958
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      41
      1603
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      77
      1126
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      928
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      811
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe