Itsenäisen Suomen ainoa valtiollinen murha

Ministeri_murhattiin_

oli ruotsinkielisten tekemä.

Medialla oli iso rooli. Hufvudstadsbladet kampanjoi oikeusvaltiota puolustanutta, mutta punikkiministeriksi leimattua Heikki Ritavuorta vastaan niin kiiluvasilmäisesti, että kirjoittelun katsotaan osittain vaikuttaneen jopa Suomen itsenäisen historian ainoaan valtiolliseen murhaan.
Oikeistoaktivisti Knut Ernst Tandefelt ampui kotiinsa matkalla olleen Ritavuoren vuonna 1922 ja selitti poliisille motiiviksi Ritavuoren toimet, joista oli kirjoitettu jatkuvasti Hufvudstadsbladetissa.

Ministeri Heikki Ritavuori oli palaamassa työpäivänsä jälkeen kotiinsa Töölöön, kun ruotsinkielinen Knut Ernst Tandefelt ampui ovea avaavan miehen kotiovelleen kuoliaaksi.

18

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruotsalaisten-tekemät

      ristiretkien kolme raakaa sotaa on selitetty "uskonsodiksi", vaikka niissä pedofiilipiispat raiskasivat ja armeija tappoi ihmisiä,
      Ja
      vaikka maa VALLATTIIN ja otettiin kuninkaan omistukseen, josta hän jakoi läänityksinä maita suosikeilleen, joille antoi nimityksen 'aateliset', läänityksen keskelle käskettiin suomalaiset töihin rakentamaan linna tai ainakin kartano, sinne aatelinen isännäksi ja suomalaisia halvoiksi siivoojiksi ja muiksi palvelijoiksi.

      Ruotsalainen rasismi rehoitti.

      Ruotsalaiset kirjoittivat sitten historian, ja Lalli oli siinä ainoa rikollinen,
      ha-ha

    • Mikä.tarkoitus

      Bööö saman aloituksen olet levittänyt muuallekkin.
      Bööö että jaksat tuota ruotsalaisuus vastaisuutta.

      • Ai.niin

        herrakansaa on aina kehuttava, että olipas kiva kun murhasivat nuoren miehen, ministerin.

        Siksi vain että oli punikki.

        Tätähän SINÄ haluat!

        Minä olen rehellinen suomalainen.


    • ha-ha

      "Sanoihan presidenttikin, että silloin, kun omat asiat eivät ole kunnossa on vaikea kokea osallisuutta. Siksihän hän kehoitti meitä kaikkia tarttumaan pahoinvointiin. Köyhyys on olennainen pahanolon tuoja, mutta syitä on monia muitakin, sairaus, yksinäisyys, alkoholi, huumeet jne. Presidenttihän ei voi varsinaisesti sisäpolitiikkaan puuttua (vaikka Sauli Niinistö kyllä taitaa aika laveasti tulkitakin mahdolllisuuksiaan), mutta kyllä häneltä selvä kehotus tuli siihenkin suuntaan. Vihjauksesi siitä, että Sauli Niinistö ei pysty puheitaan itse kirjoittamaan tuo mieleen oman aikani politiikassa. Erityisesti naisten kohdalla oli tapana epäillä, että kukahan sen puheen on kirjoittanut. Silloin se loukkasi, nyt jo huvittaa."

      • Edelliseen

        Sanoit
        Köyhyys on olennainen pahanolon tuoja, mutta syitä on monia muitakin, sairaus, yksinäisyys, alkoholi, huumeet jne.

        Totta, mutta
        ne ( sairaus, yksinäisyys, alkoholi, huumeet ) voivat olla myös
        köyhyyden syynä.


    • Tuohon voitaisiin lisätä kenraalikuvernööri Bobrikoffin murha v.1904.
      Eugen Schauman ampui Bobrikoffia, mutta historiankirjoissa väitetään, ettei tämä tappanut vaan Bobrikoff leikattiin ..

      Venäjän vallanaikainen murha oli tietysti valtiollinen sekin.

      • Hei--Runeperi-

        tuossa otsikossa puhuttiin ITSENÄISYYDEN ajasta.


      • En huomannut aikamerkitystä vaan valtiollisia murhia.

        Vanhuus ei tule yksin.


      • Hei--

        Silti muistit vuosiluvun, jolloin Euden Schauman ampui Bobrikoffin.
        minulla historian vuosiluvut on aina tarkistettava. Onneksi sen voi tehdä täällä helposti.


      • Korjaus

        Eugen


      • Kiitos kakista korjauksista!


      • Ruuneman kirjoitti:

        Kiitos kakista korjauksista!

        p.o. kaikista korjauksista.


    • bakom_ljuset

      Ruotsalaisyen irjoittamassa historiassa nämä asiat on viety valon taakse, bakom ljuset.

    • Nikille-ha-ha

      Sanoit
      Köyhyys on olennainen pahanolon tuoja, mutta syitä on monia muitakin, sairaus, yksinäisyys, alkoholi, huumeet jne.

      Totta, mutta
      ne ( sairaus, yksinäisyys, alkoholi, huumeet ) voivat olla myös
      köyhyyden syynä.

      • Tuo ministeri Heikki Ritavuori tuntuu olleen terävä-älyinen vaikuttaja Suomen historiassa! Tasavaltalaisuus saatiin hänen nokkeluudestaan, mikä oli tosiaankin sekä kiire, että välttämätön asia. Onpahan historiaa meilläkin maassamme, toki täytyy muistaa noiden aikojen suuret poliittiset murrokset, uuden ajan nousuun.

        Jossakin muistissa on lapsuudessa kuulopuheita Saksan Vilhelm'in haalimisesta kuninkaaksi maahamme?
        Ei , niitä euroopan kuningassukujen käytännön jäänteitä ei oikein tarvittu täällä jatkaa. Uusien Valtiomuotojen syntyaikoja, mutta karmeaa kun julmat valtataistelut eri ryhmien etujen kamppailussa, maksoi Heikki Ritavuoren hengen.


    • Salattu-bakom-ljuset

      Ruotsalaisten kirjoittamassa historiassa nämä asiat on viety valon taakse, bakom ljuset, ... salattu meiltä jälkipolvilta.

    • En-ole-kuullut

      Pilmarin ikinä käyttäneen sivistymättömien v-sanoja.

      • nurkkakunta

        Ei, sillä on jokin paikallinen vällykäärme, josta sekin hehkutti joskus! Sillä nimellä löytyy koko seksikasino netissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1036
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      338
      996
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      822
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      723
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      97
      644
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      631
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      622
    8. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      610
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      598
    Aihe