ATEISTIT TUNNUSTAKAA MYÖS SYNTINNE DANIELIN TAPAAN

Tässä teille ateistit esimerkkiä myöskin omien syntien
tunnustamiseen.
Herra varmasti kuulee niin teidän kuin kuuli Danielin rukouksetkin.

3.Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa
ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa.
4. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä
suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille,
jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.
5. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja
uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi
6. emmekä ole kuulleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat
sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle
maan kansalle.
7. Sinun, Herra, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä, niinkuin se on tänä
päivänä Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten ja koko Israelin, läheisten
ja kaukaisten, kaikissa maissa, joihin sinä olet heidät karkoittanut heidän
uskottomuutensa tähden, jota he ovat sinulle osoittaneet.
8. Herra, meidän on häpeä, meidän kuninkaittemme, ruhtinaittemme ja
isiemme, koska me olemme tehneet syntiä sinua vastaan.
9. Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme
olleet hänelle uppiniskaiset;
10. me emme ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä emmekä vaeltaneet
hänen laissansa, jonka hän asetti meidän eteemme palvelijainsa,
profeettain, kautta.
11. Vaan koko Israel rikkoi sinun lakisi ja poikkesi pois eikä kuullut
sinun ääntäsi, ja niin vuodatettiin meidän päällemme se kirous ja vala,
joka on kirjoitettu Mooseksen, Jumalan palvelijan, laissa; sillä me olimme
tehneet syntiä häntä vastaan.
12. Ja hän toteutti sanansa, jonka hän on puhunut meitä ja meidän
tuomareitamme vastaan, jotka meitä tuomitsivat, ja antoi meidän päällemme
tulla niin suuren onnettomuuden, ettei senkaltaista ole tapahtunut koko
taivaan alla, kuin Jerusalemissa tapahtui.
13. Niinkuin on kirjoitettu Mooseksen laissa, niin tuli kaikki tämä
onnettomuus meidän päällemme. Mutta me emme koettaneet lepyttää Herraa,
meidän Jumalaamme, niin että olisimme kääntyneet pois synneistämme ja
ottaneet vaarin sinun totuudestasi.
14. Sentähden Herra valvoi ja antoi tämän onnettomuuden tulla meidän
päällemme; sillä Herra, meidän Jumalamme, on vanhurskas kaikissa töissänsä,
jotka hän tekee, mutta me emme ole kuulleet hänen ääntänsä.
15. Ja nyt, Herra, meidän Jumalamme, joka toit kansasi pois Egyptin maasta
väkevällä kädellä ja teit itsellesi nimen, niinkuin se vielä tänä päivänä
on: me olemme syntiä tehneet ja olleet jumalattomat.
16. Herra, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön sinun vihasi ja
kiivastuksesi pois sinun kaupungistasi Jerusalemista, sinun pyhästä
vuorestasi; sillä meidän syntiemme tähden ja meidän isäimme pahojen tekojen
tähden on Jerusalem ja sinun kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka
meidän ympärillämme ovat.
17. Ja nyt, meidän Jumalamme, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa
ja valista kasvosi pyhäkkösi ylitse, joka on autiona; Herran tähden.
18. Minun Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän
hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me
annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme,
vaan sinun suureen armoosi luottaen.
19. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi
tähden, älä viivyttele, minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun
kansasi ovat sinun nimiisi otetut."
20. Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani
Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun
Jumalani pyhän vuoren puolesta.
21. Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä
olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana.
Daniel 9:3 - 21
46402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Juuri tätä ateistit tarvitsevat: rohkaisua, että uskaltavat astua pois synnin tieltä.

Äänestä
  • ..mitä on synti?? kertokaa te uskovaiset!!

    2Äänestä

  • En minä tiedä (Olen Lestadiolainen), mutta muista väistää kun kristinusko (eli em. synti) tulee vastaan. Luonnollisesti uskonto rynnii kaiken alleen ja hukkuu itsekin paskaansa.

    1Äänestä

  • mökkihöperö10 kirjoitti:

    ..mitä on synti?? kertokaa te uskovaiset!!

    Otetaan esimerki kaukaa:
    Kiitos Herra kun Sinä kuulit rukouksemme sotien aikana antamalla
    ymmärrystä johtajillemme ja kestävyyttä sotilaille rintamalla. Kiitos kun
    Sinun yliluonnollinen voimasi pelasti meidät talvisodan loppuvaiheissa ja
    kesän 1944 ratkaisutaisteluissa. Annoit meille juuri oikean hetken
    irtaantua sodasta ja pelastit vielä 1940-luvun lopulla venäläisten
    miehitykseltä mm. asekätkennän avulla.

    Äänestä

  • kiitos.avaajalle kirjoitti:

    En minä tiedä (Olen Lestadiolainen), mutta muista väistää kun kristinusko (eli em. synti) tulee vastaan. Luonnollisesti uskonto rynnii kaiken alleen ja hukkuu itsekin paskaansa.

    Ateistit olette "unohtaneet" Jumalan suuret teot, aivan kuten aikoinaan
    israelilaiset unohtivat kuinka Jumala pelastit heidät Egyptin orjuudesta.
    Olette ateistit kääntäneet selkänne Jumalalle ja olette palvelleet vain mammonaa. Olette "unohtaneet" Jumalan pelon ja kääntäneet Hänen Sanansa päälaelleen puhumalla, että Sinä Herra sallit kaiken emmekä enää puhu kuinka Sinä vihaat syntiä.

    Äänestä

  • nhvcxzsdfyu kirjoitti:

    Otetaan esimerki kaukaa:
    Kiitos Herra kun Sinä kuulit rukouksemme sotien aikana antamalla
    ymmärrystä johtajillemme ja kestävyyttä sotilaille rintamalla. Kiitos kun
    Sinun yliluonnollinen voimasi pelasti meidät talvisodan loppuvaiheissa ja
    kesän 1944 ratkaisutaisteluissa. Annoit meille juuri oikean hetken
    irtaantua sodasta ja pelastit vielä 1940-luvun lopulla venäläisten
    miehitykseltä mm. asekätkennän avulla.

    ..et mielestäni vastannut kuitenkaan kysymykseeni!! Mitä on synti?? Onko se syntiä ,että miehet kestävät rintamalla?? ym.ym. mitä kirjoitit?

    Äänestä

  • mökkihöperö10 kirjoitti:

    ..et mielestäni vastannut kuitenkaan kysymykseeni!! Mitä on synti?? Onko se syntiä ,että miehet kestävät rintamalla?? ym.ym. mitä kirjoitit?

    Se on kerrottu jo aloituksessa.
    Mutta väännetään rautalangasta........Jumalan tahtoa vastaan rikkomista.

    Äänestä

  • ..eli siis, uskovaiset rikkovat jatkuvasti jumalan tahtoa vastaan,koska joka Sunnuntai kiirehdittä Kirkkoon pyytämään syntejä anteeksi..niinkö??

    Äänestä

  • Nuuskaisen PALLI HIKEÄNI JA TUNNEN JUMALAN TAHDON NENÄNPÄÄSSÄNI SUOLAISENA TUOKSUNA, AMEN PH PH PH

    Äänestä

  • nhvcxzsdfyu kirjoitti:

    Otetaan esimerki kaukaa:
    Kiitos Herra kun Sinä kuulit rukouksemme sotien aikana antamalla
    ymmärrystä johtajillemme ja kestävyyttä sotilaille rintamalla. Kiitos kun
    Sinun yliluonnollinen voimasi pelasti meidät talvisodan loppuvaiheissa ja
    kesän 1944 ratkaisutaisteluissa. Annoit meille juuri oikean hetken
    irtaantua sodasta ja pelastit vielä 1940-luvun lopulla venäläisten
    miehitykseltä mm. asekätkennän avulla.

    Jumalasi on Isä Aurinkoinen.

    Äänestä

  • kjhgfdfyuio kirjoitti:

    Se on kerrottu jo aloituksessa.
    Mutta väännetään rautalangasta........Jumalan tahtoa vastaan rikkomista.

    Oletettu tahto, jonka joku pitkäpartainen rabbi kertoi

    Äänestä

Kysyn uudestaan. Aatami ja Eeva saivat 2 poikaa. Kuinka suku lisääntyi?😍

Äänestä
  • Raamatussa mainitaan, että Eeva synnytti Kainin ja Abelin. Siis kaksi veljestä.
    Kuten tunnettua, Adam ja Eeva saivat myös muita lapsia. Nimeltä mainitaan ainoastaan Set. Raamattu mainitsee lisäksi, että Adam eli Setin syntymän jälkeen vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi sinä aikana lisää poikia ja TYTTÄRIÄ. Siis todennäköisesti PALJON poikia ja tyttäriä, ehtiihän sitä melkein tuhannessa vuodessa ... (Lue 1. Mooseksen kirja 4:1,2,25 ja 1. Mooseksen kirja 5:4,5 tai oikeastaan lue 1. Mooseksen kirjasta koko luvut 4 ja 5, ne ovat mielenkiintoista historiaa). Huomasitko, että mainitaan poikien lisäksi TYTTÄRET. Kain ja Set menivät siis naimisiin omien siskojensa kanssa ja saivat näin lisää lapsia. Siihen aikaan ihmiset olivat vielä lähellä täydellisyyttä, joten perinnöllisten tautien vaara ei ollut suuri, jos lähisukulaiset menivät keskenään naimisiin. Eikä sitä silloin vielä ollut kielletty.

    Äänestä

  • nbgvfdxfghuiop kirjoitti:

    Raamatussa mainitaan, että Eeva synnytti Kainin ja Abelin. Siis kaksi veljestä.

    Eihän tuo sukurutsa omien lasten kanssa ole tietyiltä lahkopomoilta vieläkään kiellettyä. Päinvastoin, veli veljeä suojelee jos veljeä sattuu haluttamaan veljen lasta.

    Äänestä

  • asdfgasdfgasdfg kirjoitti:

    Eihän tuo sukurutsa omien lasten kanssa ole tietyiltä lahkopomoilta vieläkään kiellettyä. Päinvastoin, veli veljeä suojelee jos veljeä sattuu haluttamaan veljen lasta.

    Herra armahda minua suurta syntistä jonka synnit vain Sinä tiedät.
    Herra armahda tätä Sinulle rakasta Suomen maata ja sen kansaa.
    Sinä et ole vielä
    näyttänyt pyhää vihaasi meille, vaikka olemme hylänneet Sinut jo vuosikymmeniä
    sitten.
    Kun Sinä sen näytät, niin anna meidän jokaisen ymmärtää, että rangaistuksesi tulee meidän syntiemme tähden.
    Armahda meitä ja vedä jokaista ateistia puoleesi niin että miljoona tai enemmän uskosta osatonta käänty Sinun rakkaan Poikasi Jeesuksen puoleen.

    Äänestä

  • nbgvfdxfghuiop kirjoitti:

    Raamatussa mainitaan, että Eeva synnytti Kainin ja Abelin. Siis kaksi veljestä.
    Kuten tunnettua, Adam ja Eeva saivat myös muita lapsia. Nimeltä mainitaan ainoastaan Set. Raamattu mainitsee lisäksi, että Adam eli Setin syntymän jälkeen vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi sinä aikana lisää poikia ja TYTTÄRIÄ. Siis todennäköisesti PALJON poikia ja tyttäriä, ehtiihän sitä melkein tuhannessa vuodessa ... (Lue 1. Mooseksen kirja 4:1,2,25 ja 1. Mooseksen kirja 5:4,5 tai oikeastaan lue 1. Mooseksen kirjasta koko luvut 4 ja 5, ne ovat mielenkiintoista historiaa). Huomasitko, että mainitaan poikien lisäksi TYTTÄRET. Kain ja Set menivät siis naimisiin omien siskojensa kanssa ja saivat näin lisää lapsia. Siihen aikaan ihmiset olivat vielä lähellä täydellisyyttä, joten perinnöllisten tautien vaara ei ollut suuri, jos lähisukulaiset menivät keskenään naimisiin. Eikä sitä silloin vielä ollut kielletty.

    "Siihen aikaan ihmiset olivat vielä lähellä täydellisyyttä, joten perinnöllisten tautien vaara ei ollut suuri, jos lähisukulaiset menivät keskenään naimisiin. Eikä sitä silloin vielä ollut kielletty."
    Onko tuo "Jumalan kielto" tosiaan ainoa mikä pitää sinut hässimästä sisarustasi tai äitiäsi/isääsi/tytärtäsi/poikaasi? Muilla ihmisillä ja eläimillä se este on biologinen, mutta TosiUskovaiset tarvitsette Kummituksen kiellon.

    Äänestä

  • nbgvfdxfghuiop kirjoitti:

    Raamatussa mainitaan, että Eeva synnytti Kainin ja Abelin. Siis kaksi veljestä.
    Kuten tunnettua, Adam ja Eeva saivat myös muita lapsia. Nimeltä mainitaan ainoastaan Set. Raamattu mainitsee lisäksi, että Adam eli Setin syntymän jälkeen vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi sinä aikana lisää poikia ja TYTTÄRIÄ. Siis todennäköisesti PALJON poikia ja tyttäriä, ehtiihän sitä melkein tuhannessa vuodessa ... (Lue 1. Mooseksen kirja 4:1,2,25 ja 1. Mooseksen kirja 5:4,5 tai oikeastaan lue 1. Mooseksen kirjasta koko luvut 4 ja 5, ne ovat mielenkiintoista historiaa). Huomasitko, että mainitaan poikien lisäksi TYTTÄRET. Kain ja Set menivät siis naimisiin omien siskojensa kanssa ja saivat näin lisää lapsia. Siihen aikaan ihmiset olivat vielä lähellä täydellisyyttä, joten perinnöllisten tautien vaara ei ollut suuri, jos lähisukulaiset menivät keskenään naimisiin. Eikä sitä silloin vielä ollut kielletty.

    Eeva oli kuin mehiläiskuningatar, tuli paljon jäkeläisiä

    Äänestä

Herra se vaan ei mitään kuule, koska hän ei herää eloon valehteluistanne huolimatta.

Äänestä
  • Jumala on ikuinen

    Äänestä

Ei ateistilla ole mitään tarvetta tunnustaa yhtään mitään. Onko sellainen uskovalta vaikeata ymmärtää!?

Äänestä
  • Usko minua, sinulle tulee vielä se tarve tunnustaa, että Jumala on kaikessa mukana.
    Sinun on sitä nyt vaikea ymmärtää, ymmärrät sen paremmin kun alat elää pv kerrallaan

    Äänestä

  • Turkissakin Jumala salli pahan tapahtua, ja täällä luterilaiset nuuskivat aivkuolleesti kiveksiään tajuamatta sitä.

    Äänestä

  • mhgfdftyuio kirjoitti:

    Usko minua, sinulle tulee vielä se tarve tunnustaa, että Jumala on kaikessa mukana.
    Sinun on sitä nyt vaikea ymmärtää, ymmärrät sen paremmin kun alat elää pv kerrallaan

    siis dynaaminen ja aktiivinen toimija täällä ajassa, suunnitelma on jokaiselle varattuna.

    Äänestä

  • mhgfdftyuio kirjoitti:

    Usko minua, sinulle tulee vielä se tarve tunnustaa, että Jumala on kaikessa mukana.
    Sinun on sitä nyt vaikea ymmärtää, ymmärrät sen paremmin kun alat elää pv kerrallaan

    "Usko minua, sinulle tulee vielä se tarve tunnustaa, että Jumala on kaikessa mukana."

    Mene jo muualle sitä uskoasi tyrkyttämään ja vänkäämästä. Sellaista päivää minulla ei ole tulossa kun minulla ei ole valitettavasti moista kykyä tai jos tulee niin sellainen tilahan on psykoosi tai jokin muu mielisairaus. Sitähän sä et ymmärrä, kun uskossa kerran olet ja se on sinulle jokin itsestäänselvyys yhtälailla kuin alkoholisteillekin on viina, joka haluaa että kaikki muutkin juopottelisivat!

    Elän päivä kerrallaan, eikä se mitään käsitystäni silti muuta!

    Äänestä

Suomi on siis hylättävä ja otettava vastaan Israelin ylin herra.

Äänestä

"Tässä teille ateistit esimerkkiä myöskin omien syntien
tunnustamiseen.
Herra varmasti kuulee niin teidän kuin kuuli Danielin rukouksetkin."

Poistin avaajan viestistä kaiken turhan jota todennäköisesti kukaan ateistipalstalla ei viitsinyt edes lukea :)
Mutta valitettavasti en omaa "tunnustettavia syntejä" jotka kuuluvat vain kristinuskoon. Joten avaaja voi pitää vastaavat mielpiteensä itsellänsä ellei hänellä ole jotain mikä oikeasti voi aiheuttaa mielenkiintoista keskustelua :)

Äänestä
  • Syntejä:
    Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys, kiroileminen, homoseksuaalisuus jne

    Äänestä

  • Näitä harrastan päivittäin, koska synnit saa anteeksi kirkossa.

    Plus pallihien nuuskita koska PH on Raamatusta nuuhskis!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • jhgftyuo kirjoitti:

    Syntejä:
    Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys, kiroileminen, homoseksuaalisuus jne

    Ai noita syntejä uskovaiset tunnustaa.

    Äänestä

  • Tottakai tunnistan koska koetan ennekuin puhun tyhjää kuin ateisti

    Äänestä

  • jhgftyuo kirjoitti:

    Syntejä:
    Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys, kiroileminen, homoseksuaalisuus jne

    Ovatko nämä asioita mitkä tunnet tärkeiksi itsellesi?
    Koska mikään mainitsemista asioista ei ole mitään mikä kiinnostaisi. Eli pakko olettaa että puhut omista synneistäsi :)

    Äänestä

  • Oudoksuva kirjoitti:

    Ovatko nämä asioita mitkä tunnet tärkeiksi itsellesi?
    Koska mikään mainitsemista asioista ei ole mitään mikä kiinnostaisi. Eli pakko olettaa että puhut omista synneistäsi :)

    Homoilun synti on suurin ja siksi suotavin.

    Äänestä

  • jhgftyuo kirjoitti:

    Syntejä:
    Televisio, anaaliseksi, itsetyydytys, kiroileminen, homoseksuaalisuus jne

    Telkkari, nettikeskustelut, auto, kännykkä....eli ne kaikki mitä kristityt tekevät tai käyttävät!? Tuskin pääsette koskaan sinne taivaaseennekaan?!

    En ole homoseksuaali ja mua vain pillu kiinnostaa. Täällä kristittyjä miehiä kiinnostaa seksuaalisesti jeesus housut kintuissa: "Jeesus tulee, oletko valmis!" :D On kummallista että kristityt moittivat homoseksuaaleja, mutta sitten itse eivät pysty/saa harrastaa seksiä (miehen ja naisen välillä) kuin vasta avioliitossa vaikka ovatkin oikein meidän "heteroiden puolesta puhujia"! Tulee mieleen onko kristityt hieman ehtoihinsa kangistuneita ja kateellisia muille joilla ei ole sellaisia ehtoja missä vaiheessa seksiä harjoitetaan ja tarvitaanko moiseen avioliittoa!?
    Kaikilla yhdyntä ei tarkoita samaa kuin kristityillä eli lisääntymistä. Seksi on todettu olevan terveyttä edistävää ja kristityt vaan puistelevat päätänsä. Heille avioliitto on sama kuin "kondomi" eli se suojaa jopa sukupuolitaudeilta, eikä silloin voi saada sukupuolitautia?! Se on hyvin naurettava käsitys nykyaikana!

    Äänestä

Mä sanon mikä on synti. Synti on sitä että krisseli saa alistaa toisia ja saa sanoa: sinä syntinen paskiainen! Läpinäkyvää, niin läpinäkyvää.

Vallankäyttöväline toi syntisyys.

Paskiaisia otte kaikki. Tässä totuus joka ei muutu.

Äänestä
  • Kyse on totuuden esiin tuomista, jota synnintekijät eivät kestä

    Äänestä

  • ..ahaa, television katselu on siis syntiä?? miksei tietokoneen katselu ole syntiä?? tietokoneestahan löytyy paljon pahempaa katseltavaa kuin tv.stä...aika kummallinen tulkinta uskovaisilla jos tietokoneen katselu ei ole syntiä!!

    Äänestä

  • En koskaan katso ruudlle kun kirjoitan, se in stybyiowes
    sen jop

    perkeleen näppäimistö!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Se on synti

    Äänestä

  • ..aika mainio veijari tämä jhgfdtyuio!!!.. ha ha ha

    Äänestä

4. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä
suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille,
jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.

Juuri tämän takia kansalaiset luopuvat houreellisesta uskonnosta.
Sitäpaitsi. Määräys jakeessa on olla uskollinen juutalaiselle jumalalle. Yhtäkaikki jakeessa jumaluus jakaa ihmiset kahteen rotuun: sallittavat ja muut.
Jos tämäkään ei riitä niin juutalaisten jumaluus ei vie ketään helvettiin. Kaikki pääsevät manalaan.
Lähde: Vanha Testamentti ja muut juutalaisuskon kirjoitukset.

ps. eipä siinä mitään jos joku haluaa käännyttää juutalaisuskoon. Ei se kristinuskoa pahempi ole. Yhtäläinen uskonnollinen rotuoppi molemmissa.

Äänestä
  • Nyt meni ronskisti yli hilseen.
    En yhtään ihmettele, miksi ateisti on ateisti.....huuhaan takia.

    Raamattu avautuu vain sitä lukemalla, juorut vie tuhoon.

    Äänestä

  • hgfdsryuio kirjoitti:

    Nyt meni ronskisti yli hilseen.

    Raamattu avautuu kääntämällä kantta. Siellä kerrotaan tarinoita puhuvista käärmeistä, puhuvista palavista pensaista ja puhuvista aaseista. Jos tuollaisiin höpötyksiin uskominen ei vie tuhoon niin ei sitten mikään.

    Äänestä

  • hgfdsryuio kirjoitti:

    Nyt meni ronskisti yli hilseen.
    En yhtään ihmettele, miksi ateisti on ateisti.....huuhaan takia.

    Raamattu avautuu vain sitä lukemalla, juorut vie tuhoon.

    "Raamattu avautuu vain sitä lukemalla"

    Ei se silti avaudu vaikka kuinka lukisi kuten monet muut kirjat. "Jumala loi taivaan ja maan", mutta mistä tuli jumala!? Uskovien selitys että "sellainen on ollut aina" ei kelpaa vastaukseksi kenellekään, ei ainakaan minulle. Sitä ei selitetä raamatussa mistä jumala on tullut niin sitä ei ole koskaan ollutkaan eikä sitä ole nytkään!

    Äänestä

  • ateisti1982 kirjoitti:

    Mistä tuli Jumala, mitä ihmettä sä sillä tiedolla teet???????
    Luomistyöt puhuu Jumalan suuruudesta ja hyvyydestä!

    Äänestä

  • nbvcxfghjl kirjoitti:

    Jumalasiko on aamulla kolannut lumet vaiko aurakoneen käyttäjä?!

    Äänestä

  • nbvcxfghjl kirjoitti:

    Mistä tuli Jumala, mitä ihmettä sä sillä tiedolla teet???????
    Luomistyöt puhuu Jumalan suuruudesta ja hyvyydestä!

    "Mistä tuli Jumala, mitä ihmettä sä sillä tiedolla teet???????"

    Jollei ole selitystä siihen, mistä se jumalanne on tullut niin ei se silloin mitään luomistakaan ole tehnyt...aamuisesta lumen kolaamisesta puhumattakaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MallinMukaan kirjoitti:

Tässä teille ateistit esimerkkiä myöskin omien syntien
tunnustamiseen.
Herra varmasti kuulee niin teidän kuin kuuli Danielin rukouksetkin.

3.Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa
ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa.
4. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä
suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille,
jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.
5. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja
uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi
6. emmekä ole kuulleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat
sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle
maan kansalle.
7. Sinun, Herra, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä, niinkuin se on tänä
päivänä Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten ja koko Israelin, läheisten
ja kaukaisten, kaikissa maissa, joihin sinä olet heidät karkoittanut heidän
uskottomuutensa tähden, jota he ovat sinulle osoittaneet.
8. Herra, meidän on häpeä, meidän kuninkaittemme, ruhtinaittemme ja
isiemme, koska me olemme tehneet syntiä sinua vastaan.
9. Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme
olleet hänelle uppiniskaiset;
10. me emme ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä emmekä vaeltaneet
hänen laissansa, jonka hän asetti meidän eteemme palvelijainsa,
profeettain, kautta.
11. Vaan koko Israel rikkoi sinun lakisi ja poikkesi pois eikä kuullut
sinun ääntäsi, ja niin vuodatettiin meidän päällemme se kirous ja vala,
joka on kirjoitettu Mooseksen, Jumalan palvelijan, laissa; sillä me olimme
tehneet syntiä häntä vastaan.
12. Ja hän toteutti sanansa, jonka hän on puhunut meitä ja meidän
tuomareitamme vastaan, jotka meitä tuomitsivat, ja antoi meidän päällemme
tulla niin suuren onnettomuuden, ettei senkaltaista ole tapahtunut koko
taivaan alla, kuin Jerusalemissa tapahtui.
13. Niinkuin on kirjoitettu Mooseksen laissa, niin tuli kaikki tämä
onnettomuus meidän päällemme. Mutta me emme koettaneet lepyttää Herraa,
meidän Jumalaamme, niin että olisimme kääntyneet pois synneistämme ja
ottaneet vaarin sinun totuudestasi.
14. Sentähden Herra valvoi ja antoi tämän onnettomuuden tulla meidän
päällemme; sillä Herra, meidän Jumalamme, on vanhurskas kaikissa töissänsä,
jotka hän tekee, mutta me emme ole kuulleet hänen ääntänsä.
15. Ja nyt, Herra, meidän Jumalamme, joka toit kansasi pois Egyptin maasta
väkevällä kädellä ja teit itsellesi nimen, niinkuin se vielä tänä päivänä
on: me olemme syntiä tehneet ja olleet jumalattomat.
16. Herra, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön sinun vihasi ja
kiivastuksesi pois sinun kaupungistasi Jerusalemista, sinun pyhästä
vuorestasi; sillä meidän syntiemme tähden ja meidän isäimme pahojen tekojen
tähden on Jerusalem ja sinun kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka
meidän ympärillämme ovat.
17. Ja nyt, meidän Jumalamme, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa
ja valista kasvosi pyhäkkösi ylitse, joka on autiona; Herran tähden.
18. Minun Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän
hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me
annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme,
vaan sinun suureen armoosi luottaen.
19. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi
tähden, älä viivyttele, minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun
kansasi ovat sinun nimiisi otetut."
20. Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani
Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun
Jumalani pyhän vuoren puolesta.
21. Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä
olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana.
Daniel 9:3 - 21

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu