Kumppanin lapsi.

Naisen kirjoittama tosi-tosi-surkea provo, jälleen kerran.

Kerta toisensa jälkeen aina tätä samaa paskaa:
..rakastan naistani...
..olen aivan neuvoton...
..parisuhteemme on kaikinpuolin muuten kunnossa
..olen kiitollinen jokaisesta vastauksesta sun muut paskat.
..vinkkejä kaivataan! Aina huutomerkillä.

Mie tein lapsen olon meillä vähän hankalaksi niin hän ei enää mntaa kertaa tullut kun siellä on niin kurja ihminen. Minäkö kurja? No en ole, olin oma itseni, enkä al apassaan toisen vekaroita, kun omia ei ole koskaan tarvinnut passata. Sitäpaitsi tämä lapsi vaatii rahaakin joka ikiseen asiaan, eikä meillä ole ylimääräisille lpsille antaa yhtään mitään. Hyvä kun tajusi, niin ei meidän tarvinnu sanoo vaan lapsi sanoi itse ettei enää tule. Joten ei meidän syy.

sanotaanko jossakin kohtaa että kirjoittaja ei voisi olla nainen;)
Oma neuvo asiaan on että koittakaa tehdä asioita lapsen kanssa enempi. Siis sinä ja lapsi, menkää esim puistoon/ulkoilemaan tai vastaavaa. Ehkä se siitä ajan kanssa ?

Vaikka aloittaja oliskin provo niin ihminen jolla elämä on "kaikin puolin kunnossa" ja joka on kumppaniinsa tyytyväinen ei voi vihata tämän lasta. Viha syntyy vasta siinä vaiheessa jos suhde tuntuu riittämättömältä tai shude takkuaa muuten. Silloin oireillaan lapsen kautta kun ei osata suoraan sanoa mikä mättää.

Kyllä meillä hankaluuksi tekee aina miehen kakarat. Omani ei koskaan vaikeuttaisi meidän elämää, koska nyt on ihana koti ja rahaa ja mies joka huoltaa talon, auton ja kaiken.
Miehen lapset haukkuu meitä, sotkee tavaroitamme, varasataa lasteni vaatteita, kiusaa ja tuhoaa kaiken mikä irti lähtee.
Kyllä se on kamalaa nähdä millasia lapsia kasvaa kun äiti ei heitä hoida vaan ne heitetään minne sattuu.
Minä olen hyvä esimerkki, hoidan omat lapseni ja ovat erittäin ihania ihmisiä. Mutta toiseten kakaroita en ala kasvattamaan.

Hei.

Mielestäni on rohkeaa, että uskallat ajatella asiaa, joka varmastikin on sinulle vaikea.

Lapsi ei ole mikä tahansa pikkuseikka johon vain sopeutuu. Lapsi on elävä ihminen, jolle toki myös olisi tärkeää, että hänen kasvatuksensa osallistuvat aikuiset sitoutuisivat häneen tunneyhteydellä. Sinulle se ei nyt ole mahdollista.

Olet varmaan miettinyt, mistä tämä voi kummuta? Mitä tunteita lapsi sinussa laukaisee? Liittyykö se esim. omassa lapsuudessasi oleviin mahdollisesti hankaliin tilanteiisiin? Tuoko lapsi mieleen jotenkin oman itsesi saman ikäisenä? Vai onko kyse esim. 'omistuksenhalusta' puolisoosi. Tuntuuko sinusta, että lapsi on ikään kuin kilpailija jotenkin sinulle? Liittyykö tämä teema menneisyyteesi? Tämän tyyppisia motiiveja on hyvä tarkastella itsessään tai esim. keskusteluavun kanssa. Minun on vaikea uskoa, että tämä lapsen aiheuttama vaikea tunne poistuisi ihan noin vain tai olisi hypännyt tyhjästä. Jotain sellaista merkitystä siihen liittyy, joka ei tunnu olevan hallinnassa, koska tunne on noinkin voimakas, ja koska aikuisjärjelläsi et haluaisi tilanteen olevan näin. Ihminen on järjen ja tunteen muodostama monimutkainen kokonaisuus.
Uskon, että asian tutkiminen voi johtaa siihen, että voit elää asian kanssa ja olla aidosti lapselle läsnä. Ellet, sinun raskas tehtäväsi on miettiä, miten kannattaa edetä ja jatkaa. Toinen ei voi sitä puolestasi prosessoida. On myös tärkeää lapsen kannalta, että aikuinen kannattelee omia tunteitaan eikä hän joudu aiheetta kokemaan jotain, josta ei ole vastuussa

Viisautta ja voimia toivottaen

Merja, diakoni

Kyllä sivusta seuranneena kauhulla odotan miten pienten lasten tulevaisuudessa käy kun äiti saa lapsia aikaiseksi mutta mitään muuta ei,Lapsia tyrkytetään paikasta toiseen että äiti pääsisi bailaamaan ja löytäisi uuden "isä"ehdokkaan taas tulevalle lapselleen,abortteja useita ja lapsilla eri isät.Lasten omahoito ei kiinnosta mikä neuvoksi että viattomia lapsia tekevät saisi kantamaan vastuun näistä lapsista,huostaanottoko?

Sä olet kaikki mitä sillä lapsella tässä maailmassa on. Älä taannu tätä lasta lapsellisemmaksi.

odottele kunnes lapsi täyttää 9v sillä välin käänny muslimiksi ja voila sinulla on uskonnon varjolla lupa porata sitä perseeseen

Meistäkin on kiva kun mieheni lapset ovat poissa meidän silmistä ja kodistamme. Mies on selvästi surullinen ja vihainen kun koko ajan ne häärii ja kiljuu tuossa ja minä kärsin siitä. On kiva kun ovat kipeinä ja äiti soittaa että lapset eivät tule, onnemme on silloin ylimillään. Vielä kun saisimme elarit pois niin olisi rahaakin, nyt kärsimme että ruoka on huonoa. Kaikki vaan ezän ja lasten takia, et joudumme pihistämään ruokaa ja nuukailemaan ja kräsimään kakaroista.