Pello kaatuvien kuntien listalla

ontuja

Suomen Kuvalehden listauksessa Pellon kunta on yksi kaatuvista kunnista.

68

2344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehenvoienääuskoa

      Ei pellon kunta voi kaatua, koska siellä on keskustapuolueella ollut yksinkertainen enemmistö varmaan jo yli 30 vuotta. Valitettavaa jos kunta loppuisi, keitähän me oikeesti voitaisiin siitä sitten syyttää?

      • puolueeton

        Yksinkertaisen enemmistön haittapuoli on se että ajatusmallitkin ovat yksinkertaisia. Yksien ja samojen ihmisten ajatuksilla mennään, kun taas esimerkiksi kahden puolueen enemmistöllä asiat tulee pohdintaan laajemmasta näkökulmasta.

      • keskustala
        puolueeton kirjoitti:

        Ko muutama kätisijä älyää jääjä pois kunnalis vaalista niin kuntaki alkaa toimimaan sen jälkheen. Nyt ne vaziten jarruttava kaikkia asioita.

    • Kuvalehtionpaskaa

      Pellon kunta mihinkään kaadu eikä mikhään muutkaan kunnat joita luettelossa on. Nyt kun tulee tämä uudistus niin se on ihan sama kuinka vähän kunnissa on asukkaita. Suomen Kuvalehti on muuttunut sensaatiohakuiseksi lehdeksi joka on ottanut ykköstehtäväkseen muokata kansalaisten mielipiteitä siten että kaikki pitää olla suurta ja että Helsinki elättää muuta Suomea. Nuo tilastot ja ennusteet ovat täytää potaskaa. Tilastokeskuksen virallisessa ennusteessa vielä 1990-luvulla väitettiin että Suomessa ei koskaan tule olemaan yli 5 miljoonaa ihmistä. Se perustui sen hetkiseen syntyvyyteen. Tuolloin Pellossakin syntyi 10-12 lasta vuodessa.

      • Töyräs

        Listan on laatinut alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti eikä Suomen Kuvalehti

    • utelenpahan_vaan

      montako lasta viime vuonna syntyi, paljonko Pellon väkiluku kasvoi?

      • meänmievain

        Pellon kunta kutistuu siinä missä suurin osa Lapin kunnista. Aika vähän on tehtävissä, mutta ainahan on hyvä yrittää pitää paikat asuttuna. Ensin tyhjenee sivukylät ja sen jälkeen tulee kirkonkylän vuoro. Ajan henki vain on nyt tällainen ja sen kanssa on elettävä.

      • HerttaKuusi

        Sivukylät taas houkuttavat enemmän mökkiläisiä ja uusia asukkaita. Mitä taas Pelloon tulee, niin Herrat ovat karttaleikeissään jo jakaneet Pellon, siinäpä on siivut niin etelään, itään kuin pohjoiseen.

      • herttaviisi

        ... syrjäkyliäkö hän tarkoittaa?
        Nostetaan mökkien kiinteistöveroa niin eiköhän nekin häviä.

    • jnoioiop

      Kirkonkylät kuivuu pitkin suomea niin H:lähellä kuin pohjoisessa. 30vuoden kuluttua moni pihatie on auraamatta, meidän lapset niikuin naapurin ovat muuttaneet koulutuksen ja työn perässä pitkin suomea. On turha syyttää ketään on hyvä, että nuoret ovat aktiivisia ja hakevat parempaa eivätkä jää kotikuntiin jolkuttelemaan tyhjän pantiksi.

    • mökkipellolainen

      Sanottiinko siinä listassa, että mihin suuntaan Pello kaatuu? Sama kai tuo muuten, kunhan ei länteen päin kaatuisi, jottei jokeen tipu koko kunta.

    • nurkkakuntalainen
      • Huuhaahommia

        Kyllä kannattaisi tämän kaunaherrankin lukea uutiset vähän paremmin, niin ymmärtäisi mistä on kysymys eikä haittaisi vaikka hankkisi tietoa myös naapurimaan kuntarakenteen historiasta. Siellä 1960-luvun lopulla pakkoliitettiin sossujen toimesta isojakin kuntia yhteen (mm. Pajala, Täräntö, Korpilompolo, Junosuvanto, Kangos) ja nyt sitten yritetään palata vanhaan. Jokainen täysipäinen ymmärtää että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Täyttä utopiaa on ajatella 10 000 työpaikan siirtämistä Tukholmasta pohjoiseen. Jos jotakin siirretään niin ne tulee Luulajaan. Niinhän se kävi meilläkin. Hajauttaminen tarkoitti että keskitetiin läänissä ja edelleen pienet kunnat kuihtuvat. Näin se menee Pellonkin osalta.

      • ikikepuli59

        Ei kai niitä kaikkia 10 000 työpaikkaa olla pohjoseen siirtämässä, pois Tukholmasta vain. Eikä niitä vanhoja kuntia esitetä siellä uudelleen perustettaviksi! On se kumma kun pellossakin joku kannattaa pääkaupunkimetropolia oman maakunnan kustannuksella. Joku kommari vai?

      • Meänmies
        Huuhaahommia kirjoitti:

        Kyllä kannattaisi tämän kaunaherrankin lukea uutiset vähän paremmin, niin ymmärtäisi mistä on kysymys eikä haittaisi vaikka hankkisi tietoa myös naapurimaan kuntarakenteen historiasta. Siellä 1960-luvun lopulla pakkoliitettiin sossujen toimesta isojakin kuntia yhteen (mm. Pajala, Täräntö, Korpilompolo, Junosuvanto, Kangos) ja nyt sitten yritetään palata vanhaan. Jokainen täysipäinen ymmärtää että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Täyttä utopiaa on ajatella 10 000 työpaikan siirtämistä Tukholmasta pohjoiseen. Jos jotakin siirretään niin ne tulee Luulajaan. Niinhän se kävi meilläkin. Hajauttaminen tarkoitti että keskitetiin läänissä ja edelleen pienet kunnat kuihtuvat. Näin se menee Pellonkin osalta.

        Siitäkö se autuus tullee että nostethan vain kiltisti käet pysthyn? Ei uskois että tääläki on tuommosia lampaita.

      • Realismiatoverit

        Kyllähän se tosiasia on että ilman valtiovallan apuja Pello olisi kaatunut jo ajat sitten. Kymmenkunta vuotta sitten julistettiin jo kriisikunnaksi mutta sitten pelastukseksi tuli torniolainen kuntaministeri Manninen joka järjesti kunnalle isot valtionavut. Paikalliset kepulaiset olivat rinta rottingilla muka siitä että he tekivät oikeita päätöksiä. Paskan marjat. Eivät tehneet mitään eivätkä tee mitään. Kyllä se on tosiasiat tunnustettava. Nuoret karkaa pois ja vanhat jäävät odottamaan kuolemaa. Ei siinä mitkään ruotsalaisten temppuhommat auta. Ihmiset asuu siellä missä on työtä ja ennenkaikkea tekemistä myös vapaa-ajalla. Ei pelkkä hiihtäminen riitä eikä jokkisajot.

      • Meänmies

        Etelästä siirtämälä niitä työpaikkoja saatas maakunthin. On niitä joskus siirretty mutta Kataisen hallitukset lopetti sen homman eikä tämä Sipilän sos hallitus näköhjän välitä ko Talvivaarasta. On se paha jos täälä elethän luovutusmeiningilä.

    • Vattikatti

      Talvivaara siirretään Palovaaraan eikä tarvita tuulimyllyjä.

    • ikikepuli59

      On se kuiten hyvä että yksi järvikylän vasuri sai aikaan sen että seuraava valtuusto on vain 13-paikkainen. Eivät takiaispuolueet pääse häiritsemään meidän kunnan kehittämistä!

      • Nepotisti2

        13-paikkaisuuden törttöilivät viisi viisasta Oksman,Keränen,Lakkala,Konttaniemi ja Matinlompolo.
        Varsinaisia vastuunkantajia

      • Pellop

        Joku roti se pittää olla. Muute tä kunta kaatuuuuuuu....?

      • paikallaollut
        Nepotisti2 kirjoitti:

        13-paikkaisuuden törttöilivät viisi viisasta Oksman,Keränen,Lakkala,Konttaniemi ja Matinlompolo.
        Varsinaisia vastuunkantajia

        Höh, jos se vassari Waara olis pitäny valtuustossa turpasa kiini niin ryhmien välinen neuvottelutulos 19 paikan valtuustosta olis voitu hyväksyä.

    • Soon13

      Höh, sie höpiset. Missäs semmonen neuvottelu on pietty ja koska ja ketä sielä oli?

      • puolueeton

        Suullinen sopimus kuulemma. Waara torppas käsittelyn valtuustossa, joka olis voinu päättää minkä kokosesta valtuustosta tahansa.

      • lähetä
        puolueeton kirjoitti:

        Suullinen sopimus kuulemma. Waara torppas käsittelyn valtuustossa, joka olis voinu päättää minkä kokosesta valtuustosta tahansa.

        Kova jätkä vieläki. pani vikisijät järjestykseen.

      • munkkikahvila
        puolueeton kirjoitti:

        Suullinen sopimus kuulemma. Waara torppas käsittelyn valtuustossa, joka olis voinu päättää minkä kokosesta valtuustosta tahansa.

        Soli kuulema aamuparlamentisä sovittu seola.

      • pitkälinjalainen
        lähetä kirjoitti:

        Kova jätkä vieläki. pani vikisijät järjestykseen.

        Mikä kova, oman hännän nostaja ja petturi tuommonen on.

      • eipölkää
        pitkälinjalainen kirjoitti:

        Mikä kova, oman hännän nostaja ja petturi tuommonen on.

        Meneppä nokatusten sanhoon äläkä hauku puskista. Tai pane sitte hame pääle.

      • tennarimies
        lähetä kirjoitti:

        Kova jätkä vieläki. pani vikisijät järjestykseen.

        soon kumpparimies eikä mikhään huopatossujätkä

      • Toiseltapuolenrantaa

        Onko se kumpparimies täältä lankikselta,Hyvä tyyppi varmaan,mutta elämä koetellu jos täältä on,jotenensakin varmaan tolpillaan päätöksen teossa mukana koittaa notkua niinkö huopatossujätkä,jos se kään täältä on.Onhan tämä iso järvi asutusta molemmin puolin rantaa

      • pitkälinjalainen
        eipölkää kirjoitti:

        Meneppä nokatusten sanhoon äläkä hauku puskista. Tai pane sitte hame pääle.

        On sanottu jo ja hengisä olhan.

      • naisnäkökulmasta
        eipölkää kirjoitti:

        Meneppä nokatusten sanhoon äläkä hauku puskista. Tai pane sitte hame pääle.

        Turhaa möykätä kun kaikki tekevät joskus virheitä. TW teki virheen ja saa vastata siitä. Jos teki tarkotuksella ei ole luotettava.

      • keskeltä
        naisnäkökulmasta kirjoitti:

        Turhaa möykätä kun kaikki tekevät joskus virheitä. TW teki virheen ja saa vastata siitä. Jos teki tarkotuksella ei ole luotettava.

        turhaa toelaki. valittakaa ny niin tiättä oliko se virhe. onhan sielä ammativalittajia joitten valitukset on kaikki kaatunheet. taitaa olla joilaki huoli omasta valtuustopaikasta ko tullee pienempi valtuusto. keskusta voittaa ja hyä niin

    • saahanpanähä

      Selitethiin tämä homma seon parlamentissa niinki että kepun luopuvvat noon tässä valtuustoleikkauksessa takapiruna. Kosto ellää kepussa ja kiva niin.

    • suhnapitsa

      Miten on kaattuko Pello Suomen vai Ruottin puolele vai keskelle jokheen?

    • Sörsellssöni

      Kyllä ne on ne pellon kirkolla asuvat kepulaiset tämän homman takana että saadaan valta keskitettyä heile. Tupla-W on niiden talutusnuorassa ja todennäköisesti myös ehdokkaana heidän listallaan nyt seuraavissa vaaleissa. Sittenhän hän on ollut kaikissa puolueissa ehdolla ja voi vetäytyä eläkkeelle. Kepu porskuttaa ja valta keskittyy ja tyhmyys tiivistyy.Ihan hanurista koko homma, mutta niinhän se on paikallinen kepujohtokin.

      • tuore.vasuri

        Sooloilijat ovat pc:stä varsinki kepun asialla olevat.

      • Kakstuhattaluvulla

        Kuka täyspäinen äänestää vanhoja valtuutettuja.vasemmistokin sais panna uudet ehdokkaat,vanhat kuluneet loppuun.Ei enään eletä 70 lukua ja tennilää kannateta enään,vai eikö ole kannattajia nuorempia kun samat jotka istuneet 20vuotta valtuutettuna

    • Itsestäonkiinni

      Aika monien pellolaisten kannattaisi ohjata energiaa valittamisen ja mielensäpahoittamisen sijaan työntekoon, uuden ideoimiseen ja työpaikkojen luomiseen... Ei Pellon kaatuminen ole mikään fataliteetti. Pienet kunnat voivat pärjätä: siitä antaa hyvää esimerkkiä Lapissa vaikka Ranua.
      P.S. Pellossa on monella tapaa tällä hetkellä tekemisen meininki: esim. viimeisen vuoden aikana monet yritykset ovat rohkeasti Pellossa investoineet matkailuun.

    • Ytunnus

      Yhteistyö vie eteenpäin politiikassa ja yrityselämässä. Ymmärrystä kaivataan.

      • tuore.vasuri

        Joo, kaikenlainen sooloilu aiheuttaa vain pahaa verta.

    • ikikepuli59

      Ei Pello kaadu. Saattaa kyllä liittää itseensä pari naapurikuntaa ja sitten keskustan johdolla pöyhistyä entistä äveriäämmäksi ihmisten kutupaikaksi.

    • Tuomasjoutaaoksåpois

      Jaa,a, Pitäs vaan saaha oikea kunnanjohtaja nykysen tilale, niin vois Pelloki alkhaa tokeneta. Kunnanjohtaijan pittää oikhein puhutela kuntalaiset, ei haukkua. Kumpparimies nyt oon kiertänyt puoluheesta toisseen, nyt yrittää pysyä pinnala mielistelemälä johtoporthaan suunthaan. Siinä saavvutukset.

      • pitkälinjalainen

        Kumpparimies on vaikutusvaltasin kepuvaltuutettu vaikka on valittu vasurien listalta. Jokohan vasurit älyävät antaa kumpparimiehelle kenkää? Eihän tuo ensimäinen soolo ollut.

      • Tyhmyysonsynnynnäistä

        Pellehän se kumpparimies on ja lehtikirjottelusta on näkyvissä että sitä tosissaan nolottaa. Luuli että hänestä tulee sankari mutta tuli luuseri ja kepulaiset vetivät häntä nenästä. Yllyttivät ja höystivät miesriepua ja tämähän julkisuuenkipeänä meni anssaan. Hälle häätyy kuitenki antaa antheeksi sillä hän ei tieny mitä teki. Nolona soon.

      • ossinaikana

        SKDL ja Deva on loppuneet ja kohta loppuu Vasemistoliittoki . Sama Puolue on muuttanu nimeä monta kertaa mutta kumppari porskuttaa. Periaatheen mies ettekä tet voi sille mitään.

      • pitkälinjalainen

        Entä jos kukhaan ei huoli enää ehdokkaaksi? En mie ainakhan huolis jos jossaki puolueessa olis sananvaltaa.

      • PallinKiristystä

        Son semmonen homma että TW on ainoa kunnon vasemmistolainen, vähän ko SDP:n Tuomioja. Molemmat ovat ainoita joila valo pallaa eiväkkä haahuile tyhjää yösä.

      • pitäälinjansa
        PallinKiristystä kirjoitti:

        Son semmonen homma että TW on ainoa kunnon vasemmistolainen, vähän ko SDP:n Tuomioja. Molemmat ovat ainoita joila valo pallaa eiväkkä haahuile tyhjää yösä.

        olen samaa mieltä, vaatimaton ja asiallinen mies joka tietää mitä tekee. jatkoon !!

      • puolueeton

        Ei arvosta kunnallista demokratiaa kovin korkealle jos tiesi mitä teki kun vei valtuustolta päätösvallan tulevan valtuuston koosta päätettäessä.

      • Vaaliratkaisee
        puolueeton kirjoitti:

        Ei arvosta kunnallista demokratiaa kovin korkealle jos tiesi mitä teki kun vei valtuustolta päätösvallan tulevan valtuuston koosta päätettäessä.

        Kunnan demokratia olet sinä. Saat päättää vaalissa yksin ketä haluat hoitamaan yhteisiä asioita. Valtuusto on demokraattisesti valittu elin olipa siinä 13 taikka 50 jäsentä.

      • puolueeton

        Luotettavista valtuutetuista on uupelo kun ryhmien välinen sopimuskin rikottiin noin kevyesti. On siinä vassareilla selittämistä. Keskustalle ei tietenkään tarvitse selittää mitään kun he tuosta hyötyvät.

      • Seoparlamentti

        Ryhmäkokous tarkottaa ryhmien nimeämien neuvottelijoitten kokousta. Sellaista ei ole pidetty. Mitään sopimusta ei ole.

      • puolueeton

        Mitä virkaa ryhmien johtajilla on, jos heidän tekemistään sopimuksista ei tarvitse pitää kiinni? Miksi sitten ylipäätään neuvotella koskaan mistään? Ainakin yrityspuolella toimitaan sen mukaan mitä on sovittu, vaikka suullisestikin. Kunnallispolitiikka taitaa tosissaan olla niin kikaista peliä kuin sanotaan.

      • kuulemaon
        puolueeton kirjoitti:

        Luotettavista valtuutetuista on uupelo kun ryhmien välinen sopimuskin rikottiin noin kevyesti. On siinä vassareilla selittämistä. Keskustalle ei tietenkään tarvitse selittää mitään kun he tuosta hyötyvät.

        Vassareita on kaksi tuplaW ja Juuso ja kaksi sitoutumatonta Simo ja Piia.

    • keeneissävissihin

      mikhään vittu siinä on ko pelholaiset on niin hiivatin urpoja

      • epärasisti

        Tarvittas maahanmuuttajia tuomhan järkiä ja vähentään sisäsiittosuutta.

    • Pöllintekiä

      Tuomo on viisas mies

      • Törmäilijä

        Tuomo oikeassa ja näillä viidellä mokanneella täyttä selittelyä.

      • skdlnkannattaja

        Varmaan viisas tuossa porukassa, mutta sätkynukkena oleminen on varmaan raskasta. Vielä mukamas työväenliikkeen mies😞

      • pitkälinjalainen
        Törmäilijä kirjoitti:

        Tuomo oikeassa ja näillä viidellä mokanneella täyttä selittelyä.

        Voi voi kun pittää yrittää selitellä TW:n tekoa vaikka Meän Tornionlaakson uutinen valtuuston kokouksen kulusta on niin selvää pässinlihhaa kuin olla voi. Taijan laittaa tuon uutisen raameihin seinäle ettei pääse unohtuun ainakhan ennen vaalipäivää. Vai pitäskö vielä monistaa ja jakkaa kaikile postilaatikoihin niin saavat nähä nekki joile ei lehti tule, hehheh.

      • pitkälinjalainen

        Lainaus uutisesta: Waaran ilmoitusta seurasi lukuisia puheenvuoroja, mutta asia ei siitä kummentunut. Antti Mäkituomas totesi lain olevan yksiselitteinen: koska valtuutettu Waara on ilmoittanut vastustavansa asian käsittelyä, sitä ei voida käsitellä.

      • pitkälinjalainen kirjoitti:

        Lainaus uutisesta: Waaran ilmoitusta seurasi lukuisia puheenvuoroja, mutta asia ei siitä kummentunut. Antti Mäkituomas totesi lain olevan yksiselitteinen: koska valtuutettu Waara on ilmoittanut vastustavansa asian käsittelyä, sitä ei voida käsitellä.

        Oksmannin ja Simpan kannattaa tehhä yhteinen valitus ko tupla on kohelu väärin.

      • Ennenoliparemmin
        pitkälinjalainen kirjoitti:

        Lainaus uutisesta: Waaran ilmoitusta seurasi lukuisia puheenvuoroja, mutta asia ei siitä kummentunut. Antti Mäkituomas totesi lain olevan yksiselitteinen: koska valtuutettu Waara on ilmoittanut vastustavansa asian käsittelyä, sitä ei voida käsitellä.

        Puheenjohtaja Mäkituomaalla oli taas kerran pallo hukassa. Ossin aikana olisi kokous keskeytetty ja pidetty neuvottelutauko, jonka jälkeen rivit olisivat olleet kunnan edun mukaisesti suorana. Tässä nähdään tulos kun on märkäkorva puheenjohtaja jolla muutenkin on ongelmia älykkyyttä vaativissa tehtävissä.

      • ikikepuli59

        Tapelkaa pojat niin saatta nuuskaa! Keskusta saa saman kymmenen paikkaa tulevaankin valtuustoon vaikka 8 paikkaa pienenee. Kiitos TW, nyt takiaiset tippuu!

      • Anonyymi
        ikikepuli59 kirjoitti:

        Tapelkaa pojat niin saatta nuuskaa! Keskusta saa saman kymmenen paikkaa tulevaankin valtuustoon vaikka 8 paikkaa pienenee. Kiitos TW, nyt takiaiset tippuu!

        Pello on äiti Venäjä ja siellä istuu Duuma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pello on äiti Venäjä ja siellä istuu Duuma.

        Toivotaan, että Duuma kaatuu ensi keväänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe