Mitä minun olisi pitänyt vastata?

Joskus_pomo

Olin työhaastattelussa esimiestehtävään ja minulta kysyttiin, miten toimisin jos joku alaiseni tulisi kertomaan joutuneensa kiusatuksi. En halunnut vetää vastausta tunteella (suhtaudun kiusaamiseen vakavasti), sillä haastattelija takertui usein sanomisiini ja pian olisin siinä varmaan jo vollottanut omaa historiaani ja pilannut mahdollisuuteni. Siispä vastasin vaan, että haluaisin kuulla kummankin osapuolen näkemyksen asiasta, ja tarvittaessa veisin asian ylemmän tahon tietoon, etten jäisi hankalassa tilanteessa yksin. En saanut sitä työpaikkaa, toki syitä oli muitakin. Jäin vain miettimään, mitähän minun olisi pitänyt vastata? Kuulisin mielelläni ideoita, jotta en seuraavalla kerralla jäätyisi. Onhan tuo tärkeä kysymys.

11

365

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuuntele_älä_ryntäile

      Kun työntekijä tulee kertomaan että häntä on kiusattu , niin ensin toki kiusatun kanssa esimies keskustelee ja kuuntelee tarinan. Esimies puntaroi asiaa. Muodostaa mielikuvan asiasta. Kaikki ei suinkaan aina ole niin kuin joku kiusattu kertoo niiden olevan. Esimies seuraa tilannetta sivusta. Koettaa todentaa onko asiat niin kuin joku sanoo niiden olevan. Fiksu esimies hyvinkin nopeasti näkee miten asiat oikeastansa ovat. Onko kerottu tarina totta vai mikä on kupletin juoni. Ei työpaikalla pysty piilottelemaan kiusaamista. Esimiehen tehtävänä firman kannalta on työrauhan säilyttäminen ja bisneksen tuloksellinen pyörittäminen. Kiusaaminen näkyy aina bisneksen teon vaikeutumisena. Koskaan ei heti rynnätä pyytämään molempia osapuolia esimiehen huoneeseen keskustelemaan kiusaamissyytteestä. Muutoin homma voi lähteä lapasesta täysin. Hyvä esimies pysyy asialinjalla eikä anna tunteiden viedä. Korkeintaan kun Suomi tekee maalin. Silloin voi tuuletella.

    • PomoMiesViisKuus

      Paras tapa on antaa ns.kiusatulle lopputili käteen.
      Pääsee vähemmällä vääntämisellä. Näin on näreet.

      • pomolle_fudua

        Olisikohan aina noin. Palkataan uusi työntekijä tilalle ja
        sama peli alkaa uudestansa. Esimiehen tehtävä on varmistaa
        ettei kiusaamista tapahdu. Siitähän esimiehelle maksetaan.
        Jos ei siihen pysty niin esimies vaihtoon.


    • palkataan

      Palkataan uusi työntekijä kiusatun tilalle. Haluatteko todella että läheisiänne hoitaa ihminen joka tiuskaisee työkaverille "en tarvitse henkilökohtaista palvelijaa" työkaverin ojentaessa hänelle jotain. Haluatteko että sosiaalivirkailija huutaa "mene mielenterveystoimistoon" kun omaisensa menettänyt itkien selvittelee asioita. Kyse ei ole loppuunpalamisesta vaan ILKEYDESTÄ. Toivottavasti kiusaajat lukevat tämän

      • näin_se_menee

        Kiusaajia syntyy työpaikoilla ihan alunperin kunnollisista työntekijöistä.
        Työpaikalla ei synny kiusaajia jos
        a) oikeat ihmiset on valittu oikeisiin tehtäviin ( osaamisen/kykyjen perusteella)
        b) Työntekijät eivät ahnehdi itsellensä liikaa töitä ( jotkut omivat kaikki työt itsellensä, silloin työt eivät todellakaan tule tehdyiksi)
        c) työntekijät haluavat kokea menestymistä/onnistumista työssään
        ( laatu ja tehokkuus)

        Jos jokin noista kolmesta prinsiipistä pettää, niin kiusaajia rupeaa syntymään ihan itsestänsä tyhjästä. Hyvä muuttuu ilkeäksi. Ja työpaikka muuttuu hourulaksi. Näin on tapahtunut iät ja ajat. Etenkin julkisen sektorin työpaikoilla kiusaaminen on sisäsyntyistä ja siittoista.


      • Stopkateudelle

        B) Kohta:
        - Jotkut ihmiset ovat tehokkaampia kuin toiset, osaavat organisoida ja hoitaa työtehtävät tehokkaasti (ja kustannustehokkaasti). Tällöin ei työtehtäviä jää yhtään hoitamatta ollenkaan.
        - Jotkut ihmiset ovat nopeita ja keskittyvät töiden tekemiseen. Nopeampia ja tehokkaampia kuin toiset. Turhautuvat jos töitä on liian vähän suhteessa heidän taitoihin. Eivät halua pyöritellä peukaloita vaan tarttuvat heti töihin. Näin ollen työtehtäviä ei jää hoitamatta ja mielellään ottavat paljon töitä vastaan, että aika ei käy pitkäksi.

        Valitettavasti toiset ihmiset ovat kyvykkäämpiä, tehokkaampia, motivoituneempia, kokeneempia, lahjakkaampia ja omaavat enemmän tietotaitoja kuin toiset. Luonnollisesti kokenut ihminen hoitaa etenkin rutiiniasiat hyvinkin nopeasti ja tottuneesti. Heikkoitsetuntoisessa tämä herättää helposti närää ja kateutta.

        Valitettavasti toiset ihmiset ovat myös motivoituneempia ja tykkäävät työtehtävistänsä. Toiset ovat myös kunnianhimoisempia kuin toiset. Onneksi! Mitä jos kaikki olisivat laiskureita, ei siitä mitään tulisi! Toiset tulevat mielellään töihin(toiset taas yrittävät pilata mahdollisimman paljon ilmapiiriä omalla pahalla olollaan ja kateudellaan). Kateellinen ihminen alkaa jauhaa kuitenkin paskaa. Toisen ilo ja onni, onnistumisen kokemukset, kokemus ja tietotaidot, menestys ja tehokkuus on joltain toiselta pois. Se herättää kateutta ja alemmuudentunnetta.

        Toki, jos palkkaus perustuu siihen miten paljon saa hoidettua esim. projekteja (esim. tulospalkkaus, provisio) on aivan luonnollista ahnehtia työtehtäviä. Sitä enemmän palkkaa mitä enemmän tulosta. Aivan luonnollista! Firmakin porskuttaa paremmin! Mitä onnellisempia työntekijät, sitä paremmin firmalla menee!

        Kateelliset, pahansuovat ja toisia ihmisiä tahalleen vahingoittavat pitäisi laittaa heti ulos! Pilaavat firman yhteishengen ja näin ollen tuottavuuden.

        Moni kiusaaminen syntyy kateudesta, omasta pahasta olosta ja alemmuudentunteesta sekä mielenterveysongelmista. Toki paha olo voi tulla epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, mutta sekin paljolti johtuu alemmuudentunteesta ja kateudesta. Mitä terveempi itsetunto, sitä parempi monelta kannalta ja monessa asiassa.

        Toiset vaan ovat kunnianhimoisempia ja ahkerampia kuin toiset. Kannattaa tottua siihen.


      • Stopkateudelle

        Lisäänpä tähän vielä, ett toiset ovat kauniimpia kuin toiset. Ulkoisesti. Toiset taas sisäisesti. Toiset taas sisäisesti ja ulkoisesti.

        Meitä ihmisiä on erilaisia. Aina löytyy jokin asia, missä joku toinen on parempi kuin itse.

        Tärkeämpää olisi keskittyä vain omiin asioihin ja jättää se muiden asioiden märehtiminen ja kadehtiminen sekä päivittäinen paskan jauhaminen. Aina tulee jokin tai joku, joka on parempi kuin toinen. Aina. Kaikista ei ole tehtaan johtajiksi. Toisista on vain liukuhihnaduunareiksi. Molempia tarvitaan kuitenkin. Aina on kuitenkin mahdollisuus lopettaa muiden asioiden vatvominen ja keskittyä omien asioiden parantamiseen. Jos kunnianhimoa löytyy voit päästä pidemmälle. Paskan jauhamisella ja päivittäisellä muiden ihmisten asioiden turhanpäiväisellä jauhamisella, mustamaalaamisella ja vittuilulla et pääse kovinkaan pitkälle. Keskity siis mielummin itseesi ja omiin asioihin ja ongelmiin. Miten juuri minusta voisi tulla parempi? Mitä juuri minä voisin OMASSA elämässäni tehdä jotain paremmin?


      • GreatChance
        Stopkateudelle kirjoitti:

        B) Kohta:
        - Jotkut ihmiset ovat tehokkaampia kuin toiset, osaavat organisoida ja hoitaa työtehtävät tehokkaasti (ja kustannustehokkaasti). Tällöin ei työtehtäviä jää yhtään hoitamatta ollenkaan.
        - Jotkut ihmiset ovat nopeita ja keskittyvät töiden tekemiseen. Nopeampia ja tehokkaampia kuin toiset. Turhautuvat jos töitä on liian vähän suhteessa heidän taitoihin. Eivät halua pyöritellä peukaloita vaan tarttuvat heti töihin. Näin ollen työtehtäviä ei jää hoitamatta ja mielellään ottavat paljon töitä vastaan, että aika ei käy pitkäksi.

        Valitettavasti toiset ihmiset ovat kyvykkäämpiä, tehokkaampia, motivoituneempia, kokeneempia, lahjakkaampia ja omaavat enemmän tietotaitoja kuin toiset. Luonnollisesti kokenut ihminen hoitaa etenkin rutiiniasiat hyvinkin nopeasti ja tottuneesti. Heikkoitsetuntoisessa tämä herättää helposti närää ja kateutta.

        Valitettavasti toiset ihmiset ovat myös motivoituneempia ja tykkäävät työtehtävistänsä. Toiset ovat myös kunnianhimoisempia kuin toiset. Onneksi! Mitä jos kaikki olisivat laiskureita, ei siitä mitään tulisi! Toiset tulevat mielellään töihin(toiset taas yrittävät pilata mahdollisimman paljon ilmapiiriä omalla pahalla olollaan ja kateudellaan). Kateellinen ihminen alkaa jauhaa kuitenkin paskaa. Toisen ilo ja onni, onnistumisen kokemukset, kokemus ja tietotaidot, menestys ja tehokkuus on joltain toiselta pois. Se herättää kateutta ja alemmuudentunnetta.

        Toki, jos palkkaus perustuu siihen miten paljon saa hoidettua esim. projekteja (esim. tulospalkkaus, provisio) on aivan luonnollista ahnehtia työtehtäviä. Sitä enemmän palkkaa mitä enemmän tulosta. Aivan luonnollista! Firmakin porskuttaa paremmin! Mitä onnellisempia työntekijät, sitä paremmin firmalla menee!

        Kateelliset, pahansuovat ja toisia ihmisiä tahalleen vahingoittavat pitäisi laittaa heti ulos! Pilaavat firman yhteishengen ja näin ollen tuottavuuden.

        Moni kiusaaminen syntyy kateudesta, omasta pahasta olosta ja alemmuudentunteesta sekä mielenterveysongelmista. Toki paha olo voi tulla epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, mutta sekin paljolti johtuu alemmuudentunteesta ja kateudesta. Mitä terveempi itsetunto, sitä parempi monelta kannalta ja monessa asiassa.

        Toiset vaan ovat kunnianhimoisempia ja ahkerampia kuin toiset. Kannattaa tottua siihen.

        Kyllä. INNOKKUUS KOSTAUTUU TYÖELÄMÄSSÄ. Mihin tahansa "laariin" menetkin ropojasi tienaamaan, niin missään tapauksessa ei passaa "nostaa päätä muiden yläpuolelle". Usein tosin pelkkä ujous ja hiljaisuuskin saatetaan tulkita sellaiseksi (ylimielisyydeksi). Ujo ja hiljainen haluaa toisilta hyväksyntää, jolloin itsekin alkaa kukoistaa ja hymyillä enemmän. Ujoilla on usein paljon aikaa puntaroida asioita päässään ja voi olla hyviä ideoita ja piilossa olevaa hyvää huumorintajuakin, joten on viisasta jos auttaa ujoa tulemaan kuorestaan.


      • Kätkettyonni
        GreatChance kirjoitti:

        Kyllä. INNOKKUUS KOSTAUTUU TYÖELÄMÄSSÄ. Mihin tahansa "laariin" menetkin ropojasi tienaamaan, niin missään tapauksessa ei passaa "nostaa päätä muiden yläpuolelle". Usein tosin pelkkä ujous ja hiljaisuuskin saatetaan tulkita sellaiseksi (ylimielisyydeksi). Ujo ja hiljainen haluaa toisilta hyväksyntää, jolloin itsekin alkaa kukoistaa ja hymyillä enemmän. Ujoilla on usein paljon aikaa puntaroida asioita päässään ja voi olla hyviä ideoita ja piilossa olevaa hyvää huumorintajuakin, joten on viisasta jos auttaa ujoa tulemaan kuorestaan.

        Jos on hiljaa, niin se voidaan tulkita joko epävarmuudeksi, heikkoudeksi tai sitten ylimielisyydeksi. Hiljainen ei välttämättä ole oikeasti ujo jos on oppinut, että vaikeneminen on kultaa varsinkin meillä Suomessa. Ujolla taas ei välttämättä ole sen enempää aikaa miettiä kuin muillakaan.

        Monasti kuitenkin innokasta ihmistä katsotaan kieroon tai ollaan kateellisia. Tuttavani kertoi, ettei häntä palkattu, koska kuulema oli liian innokas (mutta pätevin ja kokenein). Itse olen taas saanut useasti lentää yrityksistä ulos kun olen hymyillyt, ollut onnellinen ja iloinen. Se, jos mikä aiheuttaa kateutta. Tilalle on palkattu ihminen, joka ei varmasti ole iloinen eikä hymyile. Suomessa etenkään ei saa olla hymyilevä, onnellinen, innokas eikä iloinen. Sanotaanhan, että se, jolla onni on sen kätkeköön.


    • MittaTäysi

      Vastasit ihan oikein.
      Toki asiat täytyy ensin yrittää saada kuntoon talon omin voimin, osapuolten kesken työsuojeluvaltuutetun avustuksella. Ja jos näillä avuilla asiaa ei saada ratkaistua, niin sittenhän asia on vietävä lain mukaankin jo eteenpäin. Eli työterveyshuolto ja mahdollisesti alan Liitto siihen avuksi, jos tilanne on niin paha.
      Mutta eihän se todellisuus ikinä ole noin helppoa. Eli useimmiten kiusattulle annetaan lopputili tai asiat käännetään hänen syykseen muuten. Aika usein sitäkin yritetään ainakin, että kiusatun olo työpaikalla ja työnteko tehdään henkisestikin jo niin raskaaksi, että hän ottaa itse lopputilin.
      Sillä firma varmistaa sen, ettei se joudu ongelmiin laittoman irtisanomisen takia ja onhan siinä jo usein selvä syy ja seuraus-suhde, kun kiusattu saa potkut jossain vaiheessa sen jälkeen, kun hän on tehnyt esimiehilleen selvitysvaatimuksen työpaikkakiusaamisesta/tehnyt ilmoituksen itse suoraan työterveyshuoltoon.
      Itselläni nyt on se tilanne tämän vuoden puolella tapahtuneesta kohtelusta, että mun on ihan pakko viedä asiat eteenpäin työsuojeluun. Toki kiusaamista on tapahtunut pitkän aikaa jo ja työilmapiiri meidän työpaikalla on alunperinkin ollut huono kauan. Se oli sitä jo valmiiksi vuoden 2008 alussa, kun itse aloitin työt täällä. On ollut ahdisteluja ynnä muita tällaisia klassisia työpaikkakiusaamisasioita.
      Meillä on vielä se tilanne, että työsuojeluvaltuutettu sekä työsuojelupäällikkö itse ovat tässä sopassa päällepäsmäreitä ja laitoksen esimies itsekin on käyttäytynyt asiattomasti tässä parin vuoden aikana, mitä hän on ollut talossa töissä. Ja nyt myötäilee näitä osapuolia, jotka itse rikkovat työsuojelulakeja vaikka heidän pitäisi toimenkuvansakin mukaan jo pitää huoli, että tällaista ei tapahdu työpaikalla.
      Vaikka firman itsensä kannaltahan esimerkiksi tämä työsuojeluvaltuutettu on painonsa arvosta kultaa, kun he pelaavat keskenään toistensa pussiin ja kiusaavat siinä sivussa itse muita. Niin työnanatajan ei tarvitse itse selvitellä näitä epäkohtia eikä hänen tarvitse pelätä, että valtuutettu veisi asiaa eteenpäin, vaan selittää asiat aina näiden kiusaajien hyväksi ja myötäilee heitä muutenkin.
      Vuosi sitten sanoin hänelle siitä, kun mua haukuttiin raiskaajaksi, niin väitti että tämä haukkuja vaan pelleili ja mä itse olen ymmärtänyt tän tilanteen väärin. Et mun olisi pitänyt kuunnella tämän haukkuajan äänensävyjä ja seurata hänen ilmeitään ja sen perusteella ottaa asia huumorina ja jättää se siihen. Eli toisin sanoen olin hänen mukaansa loukkaantunut turhasta.
      Ja viimeisin oli tällainen, kun kollega, kenen kanssa tällä työsuojeluvaltuutetun kanssa on jotain sutinaa, väitti että mä olen kiusaamalla aiheuttanut toiselle työkaverille saikkuun johtaneen työtapaturman. Sanoin siitä taas työsuojelupäällikölle(joka on tämä mua raiskaajaksi haukkunut), niin hän sanoi, että tällä naisella on kotona aviomiehensä kanssa vaikeata. Niin juu, tämä naiskollega on kuitenkin toisaalla naimisissa oleva perheenäiti.
      Eli siis mun pitäisi ottaa tuollaista perätöntä haukkumista vakavasta aiheesta sen takia vastaan, kun tätä naista vituttaa se oma mies ja hänellä muutenkin persukset vetää pettämään. Ja tämä valtuutettuhan haukkui mua taas kuun alussa hulluksi tälle naiselle mun kuullenkin, kuvitteliko sillä sitten varmistavansa, että mä en ainakaan ole hänen/heidän onnensa tiellä. Vaikka pelko oli ihan turha jo alkujaankin, jos se sitä oli.
      Mutta kuitenkin, eli toisin sanoen nämä, joiden vastuulla on työsuojelulain noudattamisen valvominen, ovat itsekin aika pahoja kiusaajia. Ja pelaavat kuitenkin toistensa pussiin ihan täysin talon korkeimman esimiehen siunauksella, niin joudun tosiaan itse sitten viemään asian suoraan Liittoon. Voi olla, että työterveyshuoltokin tulee tähän mukaan Liiton vaatimuksesta viimeistään, mutta kuitenkin.
      Esimiehet eivät ainakaan tähän puutu, vaan kääntävät sen kiusatun ja asiattomasti kohdellun syyksi ja puolustavat vielä asioita sillä, että näillä häiriköillä on kotiasiat päin helvettiä, minkä takia käyttäytyvät siten kun käyttäytyvät ja saavat tosiaan ihan vapaastikin tehdä sitä vielä kenenkään siihen puuttumatta.
      Onneksi mulla nyt viikon päästä on muutama arkivapaa, niin ehtii sitten käydä noita virastoja läpi tän asian tiimoilta rauhassa, eikä tarvitse töissäkään selitellä, että mihin on menossa.

    • Etollutoikeaaainesta

      Oikea vastaus. Vähättele kiusattua julkisesti esimiesasemaa hyväksi käyttäen, että muut ymmärtävät olla symppaamatta. Toiseksi tee tilanteita, että kiusattu polttaisi proppunsa, jolloin voit sanoa että molemmissa on vikaa jne, eikä tarvitse tehdä mitään. Hanki tunnekavereita että saat tukea jos tarvitset. Kaveria ei moitita mitä teetkin. Esimiesasemassa se on helppoa pikku eriarvoistuksilla. Hajota muiden kaveriliittymiä. Haleluja, selviät kyllä kuivin jaloin ja oma esimiehesi on siitä ylpeä, organisaationkin puolesta. Hyvässä työpaikassa kun ei kiusata lainkaan! Ulkopuolisia ei missään nimessä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      929
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      155
      869
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      47
      614
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      547
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    11. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    12. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      36
      521
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      42
      460
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe