Olen huomannut.. olen ollut sinkku 5kk, takana monen vuoden parisuhde joka lopulta kariutui minusta riippumattomista syistä. En ollut se joka jätettiin, enkä ole missään vaiheessa valunut epätoivon kuoppaan, vaikka tottakai on käynyt mielessä että ei sitä sopivaa kumppania niin vain välttämättä löydä.
Esimerkiksi eräs ystäväni kohtelee minua nykyisin niin että tyyliin taputtaa päätä, lohduttelee, ja samalla tavallaan halveksii sitä että käyn baareissa nyt enemmän, kun en viitsi kotonakaan makoilla. Hän myönsi, että jollain tavalla ajattelee jollain tavalla sinkuista, varsinkin vanhemmista sellaisista, hieman niin että he ovat epäonnistuneet, tai ansaitsevat sääliä osakseen. Höh..en ymmärrä tätä ajattelutapaa. Johtuuko se siitä että sinkuilla ei ole päivittäistä seuraa itsellään, eikä mahdollisuutta saada tuosta vaan lapsia jos haluaisi..Rasittaa...pari muutakin ystävää ovat puhuneet siihen tyyliin että tämä on välivaihe, joka pitää käyttää siihen että aktiivisesti etsii itselleen puolisoa ettei vaan jäisi yksin..Onhan tämä hiukan outoa, kaikki ystäväni seurustelevat, ovat naimisissa, ja monella on lapsia. Kai minullakin olisi jos ex-mieheni olisi muutama vuosi sitten suostunut..mutta näin se elämä kuljettaa..Odotan kyllä että tuleeko minulle jossain vaiheessa sellainen ahdistus ja epätoivo..olisikohan se pitänyt jo tulla..hmm
Esimerkiksi eräs ystäväni kohtelee minua nykyisin niin että tyyliin taputtaa päätä, lohduttelee, ja samalla tavallaan halveksii sitä että käyn baareissa nyt enemmän, kun en viitsi kotonakaan makoilla. Hän myönsi, että jollain tavalla ajattelee jollain tavalla sinkuista, varsinkin vanhemmista sellaisista, hieman niin että he ovat epäonnistuneet, tai ansaitsevat sääliä osakseen. Höh..en ymmärrä tätä ajattelutapaa. Johtuuko se siitä että sinkuilla ei ole päivittäistä seuraa itsellään, eikä mahdollisuutta saada tuosta vaan lapsia jos haluaisi..Rasittaa...pari muutakin ystävää ovat puhuneet siihen tyyliin että tämä on välivaihe, joka pitää käyttää siihen että aktiivisesti etsii itselleen puolisoa ettei vaan jäisi yksin..Onhan tämä hiukan outoa, kaikki ystäväni seurustelevat, ovat naimisissa, ja monella on lapsia. Kai minullakin olisi jos ex-mieheni olisi muutama vuosi sitten suostunut..mutta näin se elämä kuljettaa..Odotan kyllä että tuleeko minulle jossain vaiheessa sellainen ahdistus ja epätoivo..olisikohan se pitänyt jo tulla..hmm
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos et itse tunne niin sitten on kai sama mitä muut ajattelevat? Itse en ole kyllä tuntenut samanlaista fiilistä sinkutumisen jälkeen, parillisten ystävien kanssa ei vain ole juurikaan yhteisiä ajatuksia. Yleensä säälin ystäviäni kun kumppani on taas kerran jättänyt huomioimatta ja kotikone on täynnä pornoa. Itse olen jotenkin voimieni tunnoissa eikä mitään syytä parutumiseen ole, eli aika kiva tilanne. Nautin vapudestani ja hyvästä olostani enkä ole halukas vaihtamaan sitä siihen ahdistukseen mitä seurustelu ja kumppani tuo tullessaan....Saattaa kuullostaa kummalliselta mutta oma on elämäni sama kait se on kuinka kukin onnensa ja elämän harmonian löytää.
toivottavasti et katkeroidu vihaamaan miessukupuolta, niin kuin monet tämänkin palstan kirjoittelijoista... He kyllä ansaitsevat säälin ja myötätunnon, ken sitä pystyy heille suomaan. Mutta itse olen ollut "sinkku" jo muutaman vuoden, nirsouttani tai säälittävyyttäni, en tiedä, mutta en vihaa naisia tai ajattele heitä surkeina olentoina, kun kerran eivät mulle kelpaa...
Ei sitä kumppania välttämättä löydä, eikä ole väliksi löytääkään, tähän tottuu kyllä... Ja se pikkuisen arveluttaa välillä; että tuleekohan sitä minusta vanhapoika.. ;) Lapsi on omalla tavallaan elämän tarkoitus, mutta ei väkisten väännettynä.
Kyllä se ahdistus ja epätoivokin sieltä joskus kurkkii, mutta ei ehkä kannata ahdistua ja epätoivoistua, jos niitä ei heti ala kuulua ;-)
Let the Force be with You...
Siitä lähtien kun aloin kiinnostua parisuhteen solmimisesta, olin heti ensimmäiset seitsemän vuotta sinkkuna. Sitten oli ensimmäinen kumppani, kesti kai vajaat puoli vuotta. Sitten taas hetken sinkkuna ja saman kanssa oltiin vielä vajaan vuoden verran yhdessä. Sen jälkeen tuli taas 7 vuotta sinkkuelämää ennen kuin sain seuraavan kumppanin.
Koska sinkut on säälittäviä, niin se vaan on. Sitä enemmän säälittävä mitä vähemmän suhteita ollut, pahin on jos ollenkaan. Ja iän myötä säälittävyys aste nousee, suhteiden lukumäärän huomioonottaen. Joko korkeammin tai hieman loivemmin.
Joissain tapauksissa, jos suhteiden lukumäärä ohittaa lakipisteen, se muuttuu käänteiseksi arvoksi. Eli siitä tulee negatiivinen luku.
Toivoisin että joku matemaatikko olisi täällä ja tekisi esimerkki taulukon kys. teoriasta ja suoristaisi virheet arvioinnissani.
Mä aikoinaan tulin jätetyksi ja nyt pidän siitä kovaa meteliä.... aaaaaaGGGGGGGGGGGGGGGGGrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrhhhhhhhhhhhhhhhh!!!!!!!!!!!!!!!
Juuh, niin.
munalla ajattelevat luuserit tekevät näin. Elä sinä niinkuin sinä elät ja anna muiden tehdä mitä lystävätkään. Jos joku sinua säälii niin se on hänen ongelmansa ei sinun. Sääli on sairautta.
lalalala...
rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän..turha äitien sankaripoikia neuvoa..eihän rallia voiteta, jos siellä pelätään..maalissa juhlitaan voittajapoikaa teuvoa..la la la..viikonlopuksi autoa etsiessäni otin lainaksi naapurin sierran.. pikatiellä mä rekkaa päin törmätessäni kai törmäsin viimeisen kerran..la la la..teuvooooo ota meidät kyytiiin oooh..la la la..teuvoooo sun onniasi myytiin oooh.....
-Leevi & Leavings
Ei se ole oikeasti sääliä vaan kateutta... noen tiedä sinun tapaustasi, mutta omalta kohdaltani voin kertoa niin että luulen monen parisuhteessa elävän kadehtivan minua.
Olen hyvin toimeentuleva vähän päälle 3-kymppinen.
Matkustelen paljon, syön paljon ulkona hienoissa ravintoloissa ( en siis nakkikiskalla).
Pukeudun kalliisiin merkkivaatteisiin. Eli kun saan käyttää kaikki rahani pelkästään itseeni, mulla menee aineellisesti paremmin kuin monilla ikäpolveni edustajilla joilla on lapsia.
Tiedän, monen mielestä olen itsekäs, itserakas nautinnonhaluinen paskiainen, mutta mitäs siitä, kerranhan täällä vain eletään.
Voiii kun sä oot hurrrja....!!!!
Olen itse ajatellut samoin monesi itsellani on selkeasti kaksi vaihtoehtoa joko elan juuri kuvaamasi elamaa tai sitten sitoudun 120% perheeseen jonka ehka perustan jos arvoiseni naisen loydan.
Taytyy sanoa etta jalkimmainen vaihtoehto on nyt lahemmalla kuin tuo ensimmainen
Mun muistaakseni siinä laulettiin Ford Angliasta eikä mistään onniasta(?).
Hei, jos bisneksessä ei ois viidakonlakeja niin kukaan ei ois tässä mukana. Homman nimi on diili!
ei vaikuta kovin fiksulta. Nämä veijarit ovat useimmiten juuri niitä pinnallisia ja heikkoja. Jos et itse koe sääliä niin mitä sitten? Jos koet sääliä niin silloin pitäisi herätyskellojen soida, sillä niinkuin sanonta kuuluu "sääli on sairautta".
hups heijaa kun en näe täälläkään sitä että mikä se on joka meitä sitten yhteen ajaa jos ajaa..
sehän oli kai se että kun sinä rakastat minua niin jos minä huolin sinut ja pidän sinua hyvänä peilinänä koskapa rakastat minua niin , en usko että rakkaus on sinua tavoittanut, sori, vaan itserakkautesi ....sori .....