Perussuomalaisten poliitikkojen vihapuheet!

MissäPersuSielläOngelma

Ja näitähän löytyy:

Hakkarainen ei ole ensimmäinen tuomittu perussuomalainen. Viime vuoden lopulla samanlaisen tuomion sai tamperelainen kunnallispoliitikko ja kansanedustajan avustaja Terhi Kiemunki.

Heitä ennen perussuomalaisista vihapuhetuomion ovat saaneet ainakin silloiset kansanedustajat Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari sekä kunnallispoliitikot Freddy van Wonterghem ja Mika Hiltunen.

Perussuomalaisten nuorisojärjestöä johtanut Sebastian Tynkkynen joutuu pian oikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

8

311

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MissäPersuSielläOngelma

      Tyypilliseen persu-tapaan Soini söi sanansa:

      Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi helmikuussa 2009 Ilta-Sanomille, että ”jos puolueen toiminnassa mukana oleva henkilö saa oikeudessa tuomion rasismista, hän saa lähtöpassit puolueesta”.

      – Mielestäni on selvää, että jos tulee lainvoimaisia tuomioita, niin toivon, että siinä vaiheessa ihmiset ymmärtävät, että vastuun kantaminen on myös sitä, että vetää johtopäätökset. Se koskee kaikkia, Soini korosti silloin, kun Jussi Halla-ahon kirjoittelu oli vasta syyteharkinnassa.

      • joooooooo

        Ei varmaan vuonna 2009 Soini tai kukaan muukaan osannut kuvitella, kuinka naurettavin perustein tänä päivänä noita sananvapaustuomioita jaetaan.


    • MissäPersuSielläOngelma

      Hakkarainen on TOLLO isoin kirjaimin:

      Elämme tietämättömyyden aikaa ja erityisen tietämättömiä kaikesta tuntuvat olevan päättäjämme. Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen tuomittiin eilen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Puolustuksen mukaan hän ei tiennyt sellaista lakia olevan olemassakaan, vaikka hän on itse vuonna 2013 allekirjoittanut lainkohdan rikoslaista poistamista koskevan aloitteen.

      • lassipeku

        TOLLO sanoi totuuden...TOLLO kiihoittamista kansanryhmää vastaan??,ei sentään raiskauksesta,, taposta petoksesta eikä kavalluksesta kuten muutama muu kansanryhmän edustaja. Pitäis osata laittaa asiat oikeaan mittasuhteeseen.


      • odotetaanHieman
        lassipeku kirjoitti:

        TOLLO sanoi totuuden...TOLLO kiihoittamista kansanryhmää vastaan??,ei sentään raiskauksesta,, taposta petoksesta eikä kavalluksesta kuten muutama muu kansanryhmän edustaja. Pitäis osata laittaa asiat oikeaan mittasuhteeseen.

        Katsellaan nyt muutama vuosi tätä touhua, alkaa Hakkaraisen puheet saada arvostusta. Hakkarainenhan vain sanoi sen ääneen, mitä meistä useampi pidättelee.

        Vasemmistoliittokin on alkanut syleilemään maailmaa ja alkanut ihan virallisesti hyysäämään mamuja, ja ratsastamaan rasismikortilla. Samalla vasurit tulevat pahasti ampumaan itseänsä omaan nilkkaan.

        Perinteinen vasemmiston kannattaja etelä-Suomessakin on tehdastyöläinen, joka pienehköllä palkallaan yrittää tulla toimeen, ja elättää perhettään. Eipä ole ylentävää näiden kaverien katsella kun lössi nuoria miehiä marssii kadulla rupatellen sossun hankkimaan kännykkään. Nämä kaverit siten meuhkaa yöt, jotta töihinmenijätkään ei saa nukkua.

        Vasemmiston politikotkin ovat vain keskittyneet mamujen hyvinvointiin ja vihreisiin arvoihin unohtaen työläiset ja lapsiperheet,
        Eipä tarvi ihmetellä jos viime vaaleissakin Persuille tuli jytky. Nähtävää on mihinkä nämä unohtedut vasurit nyt siirtyy.


    • persurikolliset
    • surkeidenpuolue

      Täytyy tosiaan olla luiskaotsainen, jos pitää Hakkaraisen juttuja asiallisina.
      Kansanedustajalla luulisi olevan oikeitakin töitä, mutta muuta ei saa tehtyä, kun kirjoittelee vihapuheita jonnekin facebookiin. Käräjillä saa sitten tuomion tolvanan puheistaan. Ei toki ole ensimmäinen persu siinä, tuollaiset pitäisi pistää ulos kunnollisista puolueista, siihen persut ei näytä pystyvän, kannatus muutenkin pohjamudissa, joten jopa rasistit yritettävä pitää tyytyväisinä, säälittävää touhua.

      Kansanedustajilta vaaditaan nuhteettomuutta, persut erottaa aina pariksi viikoksi ryhmästä, jotkut varavaltuutetut (Sahamäki) saavat sitten kenkää puolueesta, joten siellä persuissa linja näkyy vaihtelevan naamavärkin ja homman mukaan.
      Ei persuista ikinä tule kunnollista puoluetta, ennen kuin heidän rasismiin taipuva siipi, joko eroaa, tai erotetaan. Omana pienpuolueena nämä Hakkaraiset voisivat oppositiossa mölytä mitä mielivät, välillä sitten käräjillä kävisivät ottamassa sakkoja mölyämisistään.

      • lassipeku

        Ja demarit vihateoista linnassa ...:) on siinä tovereilla maksamista,
        mitenkä muuten Sallassa keräys etenee ois kiva tietää välitilin suuruus :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe